Kekkonen reagoi Koiviston taholta kokemaansa hyvin voimakkaasti. Eräänä iltana huhtikuun jälkipuoliskolla 1981 hän kertoi Tamminiemessä pistäytyneelle Kivalolle päättäneensä jättää presidentin tehtävät syyskuussa. Samalla hän mainitsi aikovansa hävittää joitakin vielä jääneitä ”turhia” papereita. Kivalon mukaan presidentti kantoi jälleen huolta siitä, minne asettuisi asumaan eläkepäivinään. Kekkonen esitti aikeensa sellaisella ehdottomuudella, että Kivalo otti asian myöhemmin puheeksi professori Halosen ja lääkintöneuvos Sotamaan kanssa. Kaikki kolme olivat yksimielisiä siitä, että mikäli presidentti haluaa vetäytyä eläkkeelle, heidän velvollisuutenaan lääkäreinä oli auttaa häntä tuon toiveen toteuttamisessa.
Kekkonen kertoi pitkästä aikaa tapaamalleen Vladimiroville harkitsevansa tehtävästään luopumista. Tälle hän perusteli aiettaan pelkästään ehtyvillä voimavaroilla ja heikentyvällä näöllään. Hermostunut Vladimirov raportoi asiasta välittömästi Moskovaan.
Siihen, että päätöksen taustalla vaikuttivat lähinnä henkilökohtaiset syyt, loukkaantuminen ja mielipaha, viittaa myös se, ettei Kekkonen peitellyt katkeruuttaan Koivistoa kohtaan. Se näkyi ennen muuta valmiutena rajata pääministerin ulkopoliittinen rooli minimiin aina silloin, kuin tilaisuus näytti tarjoavan siihen mahdollisuuden. Kun Neuvostoliiton 1. varapääministeri I.V. Arhipov saapui toukokuussa 1981 Loviisan ydinvoimalan toisen vaiheen vihkiäisiin, presidentti teki tiettäväksi, että vain hän käy asiakeskusteluja vieraan kanssa. Loppukesällä Kekkonen esti Koiviston matkan Unkariin ilmoittamalla aikovansa itse vierailla siellä.
Kevääseen osui myös useita vierailuja. Ruotsin kuningas ja kuningatar kävivät huhtikuun lopulla yksityisellä vierailulla Turussa, ja kolme viikko myöhemmin oli ohjelmassa Kanadan kenraalikuvernöörin ja tämän puolison virallinen vierailu. UM:n tietojen mukaan ne sujuivat presidentin osalta hyvin. Kesäkuun alussa Suomessa käynyt Unescon pääjohtaja teki Kekkoseen vaikutuksen. ”Tietorikas mies ja mies, joka kantaa vastuunsa”, hän kuvaili vierastaan referoidessaan tämän kanssa käymiään keskusteluja päiväkirjassaan.
Norjan pääministeri Gro Harlem Brundland saapui kesäkuun alussa lyhyelle viralliselle vierailulle Suomeen. Kekkosen tarjoamalla lounaalla hän tiedusteli, milloin tämä aikoi aloittaa kesälomansa. Kekkonen vastasi, että siihen saattoi mennä vielä aikaa, koska hallitustilanne oli epävakaa. Keskustelu vuodatettiin sosiaalidemokraattien tietoon. Kriisi kesti kolmisen viikkoa ja laukesi lopulta juhannuksen alla, kun lomaansa lykännyt eduskunta hyväksyi lait. Käytettävissä olevien tietojen perusteella on vaikea sanoa, mistä kiistassa perimmiltään oli kysymys. Ainakin se heijasteli Kepun ja SDP:n välistä syvää epäluuloa.
Hallitusriitojen ja niiden taustalla vaikuttavan presidenttipelin lieveilmiöihin kuuluivat julkisuudessa toistuvasti esitetyt vaatimukset, että Kekkosen on ilmoitettava, aikooko hän jatkaa presidenttinä kautensa jälkeen vai ei. Heinäkuussa Kekkonen matkusteli maata ristiin rastiin. Hän kävi Kälviällä paljastamassa Kauno Kleemolan muistopatsaan, tapasi Hiittisissä Marcus Wallenbergin, teki kalamatkoja eri puolille sekä kävi hänelle rakkaassa Kajaanissa vastavalmistuneen urheilukentän. Vanhoilla kotitanhuvilla liikkuessaan hän kävi tapansa mukaan vanhempiensa haudoilla ja tapasi myöhemmin vanhoja tuttujaan. Matkustelu, mikä enimmiltään tapahtui helikopterilla ja pienkoneilla, jätti jälkensä.
Keväällä Karjalaisen taustavoimat lähtivät liikkeelle Kekkosen kunnosta levitettyjen huhujen hermostuttamina. Karjalaisesta ryhdyttiin kiireellä puuhaamaan uskottavaa presidenttiehdokasta. Uskottelemalla Kekkosen tukevan häntä Karjalainen saatiin lähtemään hoitoon sveitsiläiselle huippuklinikalle. Jo sieltä hän otti yhteyttä presidenttiin ja jatkoi kirjeenvaihtoa Helsinkiin palattuaan ilmeisenä tarkoituksenaan osoittaa, että oli vakavissaan muuttamassa elämäntapojaan.
Presidentti matkusti Islantiin 17.8., ja palasi kotimaahan lauantaina 22.8. varhain aamuyöllä. Koko kalastusretki epäonnistui täydellisesti, ja jopa Kivalon pahimmat aavistukset kävivät toteen. Presidentti oli äreä ja levoton, kadotti ajan ja paikan tajun, ja kaiken lisäksi hänellä oli harha-aistimuksia. Kotiin palannutta presidenttiä odotti työntäyteinen viikko. Jo paluupäivänä häntä odotti työpöydällä muistio, kosta kävi ilmi, että neuvostoliittolaiset pyrkivät kyseenalaistamaan suomaisten sota-alusten oikeuden käydä tarkastuskäynneillä Ahvenanmaan vesillä.
Perjantaista 4.9.1981 muodostui Kekkosen presidenttivuosien taite. Myöhään illalla toinen adjutantti Juha Engström soitti Kivalolle ja totesi presidentin olevan niin huonossa kunnossa, että jotain pitäisi tehdä. Kivalo otti välittömästi yhteyttä Matti Kekkoseen ja professori Haloseen ja sopi näiden kanssa neuvonpidosta varhain seuraavana aamuna, lauantaina 5.9.1981. Lopulta sovittiin, että presidentti saapuisi maanantaiaamuna tutkimuksiin Salukseen.
Presidentti kävikin 7.9. kokeissa, mutta palasi Tamminiemeen. Näin kului muutama päivä, mutta presidentin kunto ei ottanut kohentuakseen. Torstaina 10.9. Kivalo sai puhelun Joensuuhun, missä oli virkamatkalla. Häntä pyydettiin neuvotteluun, joka järjestettiin vielä samana iltana kansliapäällikkö Perttusen virkahuoneessa. Paikalla oli Perttusen, Kivalon, Halosen ja Engströmin lisäksi Matti Kekkonen.
Kun tieto Kekkosen sairaslomasta tuli Kesärantaan budjetista pitkään riidellyt hallitus oli ajautunut täydelliseen umpikujaan ja oli hajoamisen partaalla. Koiviston saadessa puhelun Perttuselta, hän tiesi voittaneensa. Lopullisia ratkaisuja taitavasti lykkäämällä hän oli onnistunut pitkittämään peliä niin kauan, että aika loppui, ennekuin vastustajat ehtivät saavuttaa tavoitteensa. ”Huomenna kuviot muuttuvat”, Koivisto suihkaisi ministeri Kivistölle.
Lääkintöneuvos Sotamaa saapui vaimonsa kanssa Tamminiemeen. Sen yläaulassa järjestettiin kahvituokio, jossa presidentin ja vieraiden lisäksi olivat paikalla Matti Kekkonen ja Kivalo. Sotamaa Kivalon kuvauksen mukaan tarttui härkää sarvista: ”Kuules nyt Urho, anna Erkin (Kivalo) kirjoittaa sellainen paperi, jolla pääset tästä kaikesta. Onhan presidentin virka, kuten itse olet monta kertaa sanonut, paska virka. Presidentti mietti tovin, nousi sitten rivakasti ylös ja löi molemmilla kämmenillään pöydänkanteen: ”Ja niin saatanan paska virka!”
Kekkosen luopuminen presidentin tehtävistä sinetöitiin 27.10.1981 koolle kutsutussa valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa, joka totesi presidentin pysyvästi estyneeksi hoitamaan virkaansa sekä Kekkosen omaan ilmoitukseen että siihen liittyvän lääkärintodistuksen perusteella.
Lähdeaineisto:
Juhani Suomi Umpeutuva latu ISBN 951-1-16257-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti