perjantai 6. elokuuta 2010

Öljyn tarina


















Öljyä on Suomeen tuotu Venäjältä niin kauan kuin öljyä Suomeen tuotu. Öljykauppaan erikoistui ensimmäisenä helsinkiläinen Parviainen ja Winter Osakeyhtiö. Aikaa myöten se sulautui yrityskauppojen myötä Nobel-Standard Osakeyhtiöksi, mikä tarkoitti lopulta konsernia nimeltä Oy Esso Ab. Venäläistä öljyä toi maahan myös Suomalainen Petrolintuonti Osakeyhtiö, joka joutui 1920-luvulla Shellin omistukseen. Suomen öljykauppaa hallitsivat pian länsimaiset suuret ylikansalliset yhtiöt, jotka kävivät keskenään kovaakin kilpailua.

Vuonna 1932 perusti joukko suomalaisia liikemiehiä Viipuriin Suomen Petrooli Oy:n, joka harjoitti öljytuotteiden maahantuontia ja markkinointia. Jo vuoden kuluttua sen osake-enemmistön osti sakalainen Europäische Tanklager-yhtiö. Toisen suomalaisen öljy-yhtiön, Trustivapaa Bensiini Oy:n, perustivat helsinkiläiset liikemiehet. Se rakensi Helsingin Herttoniemeen öljyvaraston, jonne tuotiin Virosta laivoilla palavasta kivestä valmistettua bensiiniä.

1930-luvulla Suomeen suunniteltiin rakennettavaksi myös öljynjalostuslaitos. Hankkeen takana oli Shell, jonka tarkoituksena oli hoitaa valtaosa Itämeren alueen öljytuotekaupasta Suomen jalostamon avulla. Suunnitelmia ei toteutettu.
Talvisodan ja sitä seuranneen lyhyen rauhan aikana saatiin Suomeen öljyjalosteita länsimaista, Norjan ja Ruotsin kautta sekä huomattavia määriä Yhdysvalloista Liinahamarin satamaan. Jo ennen jatkosodan alkua ryhtyi Saksa toimittamaan romanialaisesta raakaöljystä jalostettuja öljytuotteita Suomelle.

Syksyllä 1943 Suomi oli vähällä ostaa oman öljynjalostamon. Kysymyksessä oli Saksan Italialle lupaama laitos, jonka rakentamisen Italian antautuminen esti. Saksa tarjosi valmista laitosta Suomelle. Hallituksessa äänet jakaantuivat tasan 6-6, mutta pääministerin kanta oli kielteinen.
Luonnollisesti välirikko Saksan kanssa ja välirauhansopimus 19.9.1944 muutti kaiken. Sodan jatkuessa Euroopassa kesän 1945 kynnykselle saakka vain Neuvostoliitto kykeni toimittamaan Suomelle bensiiniä, polttoöljyä, petroolia ja voiteluaineita. Suomen vuonna 1945 Neuvostoliiton kanssa solmimaan kolmeen kauppasopimukseen sisältyi viljatuotteiden lisäksi öljytuotteita.

Rauhan ja Potsdamin huippukokouksen ehtojen mukaan Neuvostoliitto sai haltuunsa Suomessa olleen saksalaisen omaisuuden. Näin Suomen Petroolista tuli vuonna 1946 neuvostoliittolainen öljy-yhtiö. Kaksi vuotta myöhemmin neuvostoliittolainen vientiyhtymä osti Trustivapaan Bensiini Oy:n osake-enemmistön ja siitä tuli Suomen Petroolin tytäryhtiö.
Jo sodan aikana, kesällä 1944, päätti Suomen hallitus perustaa keskitetyn öljyvaraston ja kuuluipa suunnitelmiin myös jalostamon rakentaminen myöhemmin. Varaston paikaksi valittiin Naantali, lähinnä strategisista syistä. Louhintatyöt alkoivat syyskesällä 1944. Marraskuun alussa 1946 valmistuivat Naantalin keskusvaraston kaksi 4000 kuutiometrin säiliötä, jotka vuokrattiin Trustivapaa Bensiinille ja Suomen Petroolille. Pian saivat myös Alko ja Gulf omat säiliönsä.

Varastoja varten piti perustaa yhtiö, isäntä ja omistaja. Suunnitelman siitä teki kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Reino R.Lehto, joka tiettävästi keksi myös yhtiön nimen: Neste Oy. Joulukuun 20. päivänä 1947 hyväksytyssä yhtiöjärjestyksessä mainitaan Nesteen toimintoina paitsi poltto- ja voiteluaineiden tuonti ja varastointi, myös valmistus, kuljetus ja kauppa; periaatteessa kaikki, kulutusta lukuun ottamatta. Neste Oy:n perustava yhtiökokous pidettiin 2. tammikuuta 1948.

Epäedullisten suhdanteiden ja onnettomuuksien vuoksi Neste Oy:n alkutaival oli kivinen, tappiollinen. Heti kun ensimmäinen tankkilaiva ostettiin, rahtien hinnat romahtivat. Varastotunneleissa syntyi tulipalo, joka roihusi yli viikon ajan. Vaikka varastoitu sprii paloi putken päässä, koko ajan hyvin hallinnassa, pelättiin koko Naantalin tuhoutuvan. Nuori Neste Oy sai tulikasteensa aiheettoman hysterian ilmapiirissä.

Yhtiö ei hevin saanut jalansijaan kotimaan kaupallisilla markkinoilla, koska sillä ei ollut mitä myydä. Lännen öljyhana raottui Nesteelle hitaasti. Vuonna 1951 yhtiö pääsi aloittamaan bensiinin ja polttoöljyn myynnin, kun tuonti Neuvostoliitosta järjestyi. Näin Neste Oy alkoi vallata markkinoita öljyjalosteille, joista tärkein silloin oli polttoöljy. Ilman omaa jalostustoimintaa yhtiö ei kuitenkaan kehittyisi.

Vuonna 1951 osastopäällikkö Raade marssin ministeri Penna Pervon puheille ja sanoi: - On aika siirtyä seuraavaan tehtävään, öljynjalostamon perustamiseen. Ylijohtaja Raadella oli alusta alkaen vaikutusvaltaisia kannattajia, alkaen teollisuusministeri Tervosta ja päätyen taistelun kiivaimmassa vaiheessa 1954 Urho Kekkoseen.
Raade piti vauhtia alusta alkaen. Jo maaliskuussa 1951 asetettiin erityinen komitea pohtimaan öljynjalostamon rakentamista Suomeen. Sen työ jatkui aina vuoteen 1954 saakka. Urho Kekkosen viides hallitus hyväksyi seitsemäntenä elinpäivänään Neste Oy:n suunnitelman öljynjalostamon rakentamisesta Naantaliin. Jalostamoa ajoivat voimakkaimmin sosiaalidemokraatit. Maalaisliitto antoi edustajilleen vapaat kädet. Kauaskantoinen, Suomen ulkomaankauppaan voimakkaasti vaikuttava päätös Nesteen lainojen takuista tehtiin eduskunnassa 17.12.1954. Se merkitsi seuraavina vuosina öljynjalosteiden jyrkkää vähenemistä ja raakaöljyn tuonnin aloittamista.

Jalostamon suunnittelu annettiin amerikkalaisen The Lummus Companyn Pariisin osaston tehtäväksi. Laitteet toimitti ranskalainen yhtiö ja putket länsisaksalainen. Tämä Naantaliin rakennettu jalostamo käynnistyi elokuussa 1957. Sen kapasiteetiksi oli ennakoitu 750 000 tonnia, mutta pian havaittiin sen pystyvän käsittelemään 1 250 000 tonnia vuodessa.

Tammikuussa 1956 Neste solmi sopimuksen 1 420 000 tonnin raakaöljyostoista Neuvostoliitosta vuoden 1960 loppuun mennessä. Se täytti puolet Naantalin jalostamon tarpeesta. Suomen ja Neuvostoliiton kauppa kukoisti, vientiä voitiin lisätä. Mutta kun sitä piti lisätä vielä lisää, piti muuttaa raakaöljyn hankintasopimuksia. Ministerit Ahti Karjalainen ja Nikolai Patolitshev sopivat vuosien 1961-1965 runkosopimuksessa, että Suomi tuokin nyt, ei vain puolet, vaan 2/3 raakaöljystään Neuvostoliitosta.

Neste laajensi kapasiteettiaan lähinnä bensiinin arvioidun kulutuksen kasvun vauhdissa. Raaden strategiaan kuului juuri bensiinin täydellinen tyydyttäminen ilman tuontia. Porvoon jalostamon kolmannen vaiheen valmistuttua 1968 nousi Nesteen jalostamokapasiteetti 9,5 miljoonaan tonniin vuodessa. Sen uskottiin riittävän vain vuoteen 1972 saakka ja siksi laajennuksia jatkettiin. Kulutus ei kuitenkaan enää kasvanut entistä tahtia. Maailma muuttui. Öljystä tuli idänkaupan kultakaivos, jo ennen öljykriisiä. Öljystä tuli sotakorvauksia varten perustetun teollisuuden pelastaja ja ylläpitäjä, jopa sen laajennuksen mahdollistaja, modernisoija.

Neuvostoliiton öljyntuotannossa ilmeni vaikeuksia 60-luvun loppupuolella, täydentäviä lisäostoja ei sieltä voitu tehdä. Vuosiksi 1971-75 tehtiin kuitenkin suurin Neuvostoliiton siihen mennessä tekemä öljykauppa: yli 30 miljoonan tonnin tuontisopimus.

Lähdeaineisto:
Tuomas Keskinen: Idänkauppa 1944-1987 ISBN 951-9434-38-0

1 kommentti:

Rauno Satopää kirjoitti...

Onkohan tämä Winter Osakeyhtiö lainkaan se kuuluisa Tampereen tapettitehdas osakeyhtiö, joka perustettiin 17.3.1892. Olen kirjoittanut vuonna 1972 kyseisen yhtiön 80-vuotishistoriikin, enkä muista öljykaupasta mitään.
On tosin ollut myös leikkikaluja markkinoinut Winter-yritys.