torstai 11. helmikuuta 2010

Suomen linja


















Suomen ulkopolitiikan pitkäaikaiseksi perustaksi muodostui huhtikuussa 1948 solmittu Sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Neuvostoliiton kanssa. Takaamalla molempien maiden keskinäiset turvallisuus- ja yhteistyöedut vuoden 1948 myötävaikutti Suomen kansainvälisen aseman, riippumattomuuden ja itsenäisyyden lujittumiseen. Neuvostoliiton kanssa solmittu ystävyys-, yhteistoiminta- ja keskinäinen avunantosopimus, niin kansallisten etujen kuin kansainvälisen elämän objektiivisten realiteettienkin huomioonottaminen antoivat Suomelle mahdollisuuden esiintyä kansainvälisissä asioissa rauhaa ja yhteisymmärrystä kansojen välillä edistävistä lähtökohdista, Juri Komissarov kirjoittaa kirjassaan Linja.

Vuoden 1948 sopimuksen solmiminen ei merkinnyt ainoastaan Suomen ankkuroitumista Paasikiven linjalle, ystävyyden, luottamuksen ja sovun politiikkaa. Se loi edellytykset tämän suuntauksen jatkuvalle syventämiselle ja laajentamiselle, siirtymiselle entistä aktiivisempiin keskinäisiin suhteisiin ja yhteistyömuotoihin. Samalla vahvistuivat Suomen kansainvälinen asema ja sen mahdollisuudet antaa oma panos kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden lujittamiseen. Näin alkoi uusi vaihe Suomen ulkopolitiikassa, jota 50-luvun puoliväliin tultaessa alettiin nimittää Paasikiven-Kekkosen linjaksi.

Maaliskuussa 1956 Kekkosesta tuli Paasikiven jälkeen Suomen valtionpäämies. Luovuttaessaan maan ja sen ulkopolitiikan johdon uudelle presidentille Paasikivi saattoi täysin perustein todeta: ”Maamme ulkopoliittinen asema, joka sotien päättyessä oli sekä muodollisesti että asiallisesti sekava ja epävarma, on selvinnyt ja vakiintunut. Ensi sijassa oli tärkeää, että suhteemme itäiseen naapuriimme, Neuvostoliittoon, onnistuttiin järjestämään … Asemamma kansojen joukossa on vakiintunut … Sodanjälkeinen politiikkamme on kaikessa oleellisessa vastannut maan ja kansan etua.”

Niiden 25 vuoden aikana, joina Urho Kekkonen toimi Suomen valtionpäämiehen tehtävissä Suomen ulkopoliittinen suuntaus muotoutui ja vakiintui lopullisesti ja aidosti kansallisena ja itsenäisenä linjana, joka tähtää rauhan ja liennytyksen edistämiseen kansojen välillä. Paasikiven-Kekkosen linja tuli kansainvälisesti laajalti tunnetuksi ja tunnustetuksi. Suomi oli löytänyt tiensä ja paikkansa aikamme ongelmallisessa maailmassa.

Kaupalliset ja taloudelliset kehittyivät vakaalla ja keskinäisesti edullisella pohjalla. Vuonna 1962 Suomelle vuokrattiin Neuvostoliitolle kuuluva osa Saimaan kanavaa, jolla oli tärkeä taloudellinen merkitys suomalaisille.
Suomen aseman kannalta periaatteellinen merkitys oli Neuvostoliiton ja Suomen välisillä neuvotteluilla, jotka käytiin Novosibirskissä marraskuun 24. päivänä 1961 sen johdosta, että Neuvostoliiton hallitus oli ehdottanut vuoden 1948 sopimuksen edellyttämien konsultaatioiden suorittamista keskinäisen turvallisuuden takaamiseksi olosuhteissa, joissa Pohjois-Eurooppaan oli syntynyt Suomen ja Neuvostoliiton turvallisuutta uhkaava vakava tilanne.

Kekkosen toukokuussa 1963 tekemä ehdotus Pohjois-Euroopan maiden alueiden julistamisesta ydinaseista vapaaksi vyöhykkeeksi tähtäsi rauhantilan turvaamiseen Pohjolassa. Vuosina 1961-62 presidentti Kekkonen suoritti viralliset vierailut Yhdysvaltoihin, Englantiin, Ranskaan, Kanadaan sekä Itävaltaan ja Norjaan. Sen jälkeen kun oli vahvistettu, että Neuvostoliiton kanssa harjoitettava kauppa tulee edelleenkin perustumaan suosituimmuusperiaatteeseen, Suomi liittyi EFTA:an assosioituneena jäsenenä.

Kun kansainvälisen tilanteen kiristyessä syksyllä 1964 NATO ryhtyi valmistelemaan Saksan Liittotasavallan revanssihenkisten johtavien piirien varustamista ydinasein, mikä olisi merkinnyt 1965 pitämässään puheessa suoraan vakavan huolestuneisuutensa NATO:n ns. monenkeskisten ydinvoimien muodostamista koskevien suunnitelmien johdosta.

Marraskuussa 1965 Kekkonen teki uuden ehdotuksen, joka tähtäsi Pohjois-Euroopan poistamiseen mahdollisten sotilaallisten selkkausten piiristä, esittäen Norjalle sopimuksen solmimista sotilaallisten toimien kieltämisestä Suomen ja Norjan välisen rajan alueella.

Marraskuussa 1967 Kekkonen määritteli kantansa seuraavasti: ”Suomen kohtalo on liittymässä yhä kiinteämmin muun Euroopan kohtaloon… Mutta Pohjois-Euroopassa valitsevan tasapainoisen ja rauhallisen poliittisen tilanteen ansiosta me olemme vapaat monista muun Euroopan ongelmista. Näin ollen uusin strateginen kehitys ei näytä riistävän meiltä mitään, vaan päinvastoin se näyttää korostavan meidän mahdollisuuksiamme ja rooliamme puolueettomana kaikkiin suuntiin hyvät suhteet omaavana ja yli ideologisten rajojen ulottuvaan yhteistyöhön pyrkivänä Pohjolan maana.”

Toukokuussa 1969 Suomen hallitus lähetti kaikkien Euroopan valtioiden sekä Yhdysvaltain ja Kanadan hallituksille muistion, jossa se tarjosi palveluksiaan yleiseurooppalaisen turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin järjestämiseksi Helsingissä, konferenssin, jota koskeva ajatus oli esitetty Varsovan liiton jäsenvaltioiden vuoden 1969 Budabestin vetoomuksessa.

Erkin kommentti: On otettava huomioon, että kirjoittaja on venäläinen. Huomiota on kiinnitettävä mitä asioita hän ottaa esille ja tekstistä on luettava myös ”rivienvälit”.

Lähdeaineisto:
Juri Komissarov Linja ISBN 951-1-08398-8

Ei kommentteja: