tiistai 2. helmikuuta 2010

Reporadio


















Eino Sakari Repo (6. syyskuuta 1919 Isokyrö – 16. joulukuuta 2002 Helsinki) oli Oy Yleisradio Ab:n pääjohtaja 1965–1969 ja radiojohtaja 1969–1974. Hänen kauttaan yhtiön johdossa on kutsuttu ”Reporadion” ajaksi.

Eino S. Repo syntyi Isossakyrössä vuonna 1919. Hänen isänsä oli aiemmin ollut maallikkosaarnaaja, mutta Eino S:n syntymän aikoihin hän keräsi päätoimisesti varoja Turun yliopistolle. Myöhemmin hän kuusilapsisine perheineen muutti Karjalaan ja toimi vakuutusmiehenä sekä autoliikkeen johtajana. Revon nuoruudelle oli ominaista se että hän jätti lukion kesken ja työskenteli rakennuksilla. Sodissa hän kunnostautui ja kohosi kapteeniksi.

Eino S. Repo osallistui talvi- ja jatkosotaan rintamalla ja kotiutui 1944 kapteenina. Hän valmistui 1948 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta, pääaineenaan kirjallisuustiede. Valmistuttuaan hän toimi vapaana kirjallisuuskriitikkona ja kirjoitti arvosteluja mm. Uuteen Suomeen ja Parnassoon sekä radioon. Repo tunnettiin radikaalina kirjoittajana, ja hänen oli lopetettava Uudelle Suomelle työskenteleminen jouduttuaan riitaan sen pääkriitikon, konservatiivisen V. A. Koskenniemen kanssa.

Repokin joutui uimaan vastavirtaan. Vuosina 1949-50 hän työskenteli Uuden Suomen kirjallisuusosaston toimittajana, ja samoihin aikoihin hän julkaisi Ajan Kirjassa esseen arvostelun vapaudesta suututtaen Uuden Suomen takana olleet vahvat miehet, professorit V.A. Koskenniemen ja Rafael Koskimiehen. Viimeksi mainittu vastasi Revolle kärkevään sävyyn ja piti törkeänä että tämä oli syyttänyt lähes koko arvostelijakuntaa mm. älyllisestä epärehellisyydestä. Uuden Suomen johto asetti Revon taloon jäämisen ehdoksi, että hän ei jatkaisi polemiikkia Koskimiehen kanssa, Repo jatkoi ja lähti talosta.

Vuosina 1951-52 hän kuitenkin kirjoitti Uuteen Suomeen elokuva- ja radioarvosteluja nimimerkillä Audiator. Lopullisesti Uuden Suomen ovet sulkeutuivat Revolta vasta sen jälkeen kun Koskenniemi oli saanut tietää Audiatorin henkilöllisyyden. Repo työskenteli vuosikausia vapaana toimittajana, kunnes siirtyi toimitusjohtajaksi vaimonsa suvun perustamaan tekstiilitehtaaseen. Repo palasi kuitenkin lehtimaailmaan takaisin.

Apu-lehden toimittajana Repo toimi 1958–1964, minkä jälkeen hänet valittiin Mainostelevision ohjelmajohtajaksi. Yleisradion pääjohtajan Einar Sundströmin jäätyä eläkkeelle 1965 Repo nostettiin hänen seuraajakseen Maalaisliiton ehdokkaana. Valintaa tuki presidentti Urho Kekkonen, jonka lähipiiriin Repo kuului. – Sain juuri elämäni vaikeimman urakan, Vilkuna sanoi Revolle Tamminiemen portailla saunaan mentäessä. – Sinusta pitäisi kuulemma tehdä Yleisradion pääjohtaja. Urakan vaikeudella Vilkuna lienee tarkoittanut sitä, että Repoa tuskin tunnettiin puolueiden johtoportaan ja Yleisradion hallintoneuvoston tasolla, jolla pääjohtaja kuitenkin valittaisiin. Repo oli ulkopoliittisesti kekkoslainen näkyvimmällä tavalla.

Urho Kekkosen kaksospojat Matti ja Taneli olivat Jouko Tyyrin ja Ville Revon luokkakavereita. Kaksospojat toivat Revon äitinsä Sylvi Kekkosen kirjalliseen piiriin, jonka tämä aloitti 1950. Eino S. Repo alkoi kiinnostaa myös silloista pääministeriä Urho Kekkosta, sillä tämä seurasi tarkoin poikiensa ja näiden toveripiirien harrastuksia. Tästä kehittyi Urho Kekkosen ja Eino S. Revon ystävyys.

Revon johtajakaudella yhtiössä toimeenpantiin useita uudistuksia. Yleisradiolle, jossa oli aikaisemmin lähetetty vain STT:n sähkeuutisia, perustettiin Ralf Fribergin johdolla oma uutistoimitus. Samalla voimistunut vasemmistolainen opiskelijaradikalismi sai jalansijaa yhtiössä. Repo antoi runsaasti tilaa nuorille toimittajille ja heidän yhteiskuntakriittisille ohjelmilleen, mikä herätti syytöksiä Yleisradion politisoitumisesta ja toi sille pilkkanimen ”Reporadio”. Yleisradiota myös syytettiin vasemmiston suorasta tukemisesta vuoden 1966 eduskuntavaalien aikana. Yksi Revon uudistuksia oli suoraan pääjohtajan alaisen Erikoistoimituksen perustaminen. Erikoistoimituksen vetäjänä toimi Reino Paasilinna, jonka aloitusohjelma ("Vakuutusasia on sydämenasia") 1966 herätti valtavan kohun julkisuudessa.

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi Repoa ei valittu pääjohtajaksi enää toiseksi viisivuotiskaudeksi. Hänen tilalleen tuli Erkki Raatikainen jonka kausi tunnettiin ns. normalisoitumisen kaudeksi.
Repo valittiin 1969 Yleisradion radiojohtajaksi SKDL:n mandaatilla, ja tästä virasta hän jäi eläkkeelle 1974.

Zavidovo-vuodon kuulusteluissa Kekkosen kansliapäällikkö Antero Jyränki (sdp.) tunnusti antaneensa osan Zavidovo-muistiosta Revon nähtäväksi. Eino S. Repo perusti Suomi–Chile-seuran Tarja Halosen ja Jacob Södermanin kanssa. Eino S. Revon nuorempi veli oli kustannusjohtaja Ville Repo.

Reporadion aika
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=14&a=1742

Eino S. Repo pakkolomalle
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=14&a=1740

Kuuntelijan välikysymys pääjohtajalle
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=14&a=1744

Informatiivisen ohjelmapolitiikan julistus
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=28&t=32&a=435

Lähdeaineisto:
Pertti Hemanus: Reporadio nousu ja tuho

Ei kommentteja: