maanantai 12. maaliskuuta 2012

Helsinki Summit



















Sunnuntaina 26. tammikuuta katselin illansuussa taivaskanavalta NBC-yhtiön Meet the Press-ohjelmaa suorana lähetyksenä Washingtonista. Presidentti Clinton oli saanut marraskuussa uuden mandaatin. Hän teki muutoksia ulkopoliittisessa hallinnossa, ja ulkoministeriksi oli noussut professori, entinen YK-suurlähettiläs Madeleine Albright. Hän oli taustaltaan Itä-Euroopan juutalainen. Hän ei naiseudestaan huolimatta ollut pehmo, vaan ajoi määrätietoisesti sekä NATO:n laajennusta että Yhdysvaltaina etua kansainvälisessä yhteisössä.

Albright oli toimittajien tentissä. Keskustelussa pyöriteltiin Venäjän ja NATO:n suhteita. Tiedossa oli, että sairasteleva Venäjän presidentti arvosteli NATO:n laajennusta. Clintonin uudelleenvalinta oli tehnyt ajankohtaiseksi suurvaltojen huippukokouksen. Mutta Albrightkin ymmärssi, että Jeltsinin oli vaikea matkustaa pitkiä matkoja. Mikäli Yhdysvallat halusi sovitella Venäjän kanssa, oli huippukokousta harkittava jossain Euroopassa, ellei Moskova käynyt. Toimittajien kysellessä, voisiko jokin puolueeton maa tulla kyseeseen, Albright ei kieltänyt jos ei myöntänytkään. Tuossahan on meidän paikkamme, mietin. Samassa presidentti otti yhteyttä. ”Katsoitko Meet the Press-lähetystä?” Palaveerasin presidentin kanssa.

Vuoden alussa oli NATO-keskustelu saanut uuden käänteen. Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt kehotti 4.1. poiketen Ruotsin ja itsensäkin aiemmasta kannasta, että Ruotsi liittyis ”uuteen” NATO:on. Hänen mielessään jäsenyyttä tulisi käsitellä myös Suomessa. Bildtin esiintymisen jälkeen ei ollut yllätys, että myös Suomessa NATO-keskustelu palasi etusivuille.

Puhelinkeskustelu presidentin kanssa soljui. Aikamme maukusteltuamme heitin, että tämä on meidän paikkamme: Suomi voisi tässä tilanteessa tarjota ”hyviä palveluksia”. - Soita Derekille. Onnistuin ensimmäisessä yhteydenotossani. Derek Shearer ymmärsi asian välittömästi ja lupasi olla yhteydessä Washintoniin. Sain häneltä kolmen tunnin kuluttua puhelun, jossa tuli vahvistus, että varaulkoministeri Strobe Tallbot oli suhtautunut tarjoukseen vakavasti. Informoin asiasta presidenttiä ja suurlähettiläs Laajavaa. Samalla meni viesti ulkoministeille ja pääministerille.

Helmikuun alkupuolella matkustin Sveitsiin ja Ranskaan konsultaatio- ja luennointimatkalle. Genevessä esitelmöin paikallisen yliopiston kansainvälisten suhteiden instituutissa 7. helmikuuta. Illansuussa menin tapaamaan ystäviäni Hannes ja Mallu Kulvikia. Panin television päälle ja ropeloin CNN-kanavan päälle. Menossa oli suora lehdistökonferenssi Washintnista. Paikalla olivat pääministeri Tsernomyrdin ja varapresidentti Al Core. ”Kiitämme presidentti Ahtisaarta tarjouksesta. Olemme tänään sopineet, että maidemme presidentin tapaavat Helsingissä maaliskuun 20-21. päivä. - Hanski ja Mallu. Tulkaahan tänne. Sori, että olen ollut hieman niukkasanainen, mutta tässä tämä selitys. On pitänyt hieman pidätellä ja pitää naama peruslukemilla. Washintonin lehdistokonferenssi käynnisti valmistelut Helsingissä. Presidentti päätti toteuttaa Latinalaisen Amerikan matkan, minkä seurauksena valmisteluvastuu jäi minun ja toisen adjutantin, majuri Mika Peltosen vastuulle.

Helsingin huippukokouksen – Helsinki Summit – valmistelut tapahtuivat kuukauden varoitusajalla. Varsinainen huippukokous pidetään turvallisuussyistä Mäntyniemessä ja illallinen linnassa. Clinton seurueineen sijoitettaisiin hoteli Intercontinentaliin ja Jeltsin Munkkiniemessä sijaitsevaan valtion vierastaloon. Helsinkiin odotettiin myös tuhtanteen nousevaa kansianvälistä lehtimiesten joukkoa. Useita tahoja sidottiin järjestelykoneistoon, nopeasti ja tehokkaasti. Aikaa oli vähän ja kaiken piti onnistua sataprosenttisesti.

Logistikka alkoi olla kunnossa 24-26. helmikuuta, kun molempien maiden valmistelutiimit olivat tehneet ratkaisunsa esittelemiemme vaihtoehtojen pohjalta. Valmistelutiimi Valkoisesta talosta kävi läpi jokaisen huoneen, vessan ja lyhtypylvään. Myös Venäjän osapuoli toimi ammattitaidolla ja joustavasti.

Sitten jysähti. Presidentti Clinton kaatui golf-matkallaan Floridassa, jalka poikki ja pakettiin. Olimme varmoja, että valmistelut pannaan poikki. Näin ei käynyt. Mutta mitä tämä merkitsi? Miten lähes kaksimetrinen presidentti saadaan esimerkiksi linnan toiseen kerrokseen jalka paketissa? Entä miten lehdistotilaisuus hoidetaan?

Monille jäi varmaan mieleen presidentti Clintonin saapuminen 19.3. Yhdysvaltain presidentin erikoiskoneella. Rouva Hilary Clinton jäi saapumatta, minkä johdosta rouva Ahtisaari piti seuraa ainoastaan rouva Naina Jeltsinalle.

Yhdysvaltain presidentti ilmaisi kiitollisuutensa Ahtisaarelle kokouksen järjestämisestä. Saimme kuulla, että NATO:n ovi on Suomelle auki. Huippukokouksen tuloksena syntyi viisi asiakirjaa. Keskeisintä oli alustavaan yhteisymmärykseen pääseminen NATO:n ja Venäjän suhteesta, joka tulisi nojaamaan Pariisissa toukokuussa allekirjoitettavaan Founding Act-sopimukseen. NATO.n osalta Jeltsin vahvisti sen, että ”on Suomen oma asia miten sen hoitaa suhteensa NATO:on”.

Lähdeaineisto Alpo Rusi Mariankadun puolelta ISN 951-1-16692-1

Ei kommentteja: