Syksy 1989 oli sujunut Virossa paremmin kuin olin pelännyt. Maa sai taloudellisen itsehallinnon ja paikallisvaalit sujuivat rauhallisesti. Venäläisten perustaman nk. Interliikkeen boikotti ei purrut. SKDL seurasi edelleen tarkasti tilanteen kehittymistä Virossa ja lähetii minulle Matti Viialaisen laatimia muistioita. Niissä osattiin nähdä Kansanrintaman keskeinen rooli ja sen johtajan Edgar Savisaaren vahvistuva asema. Viron kommunistinen puolue oli ilmeisesti menettämässä asemiaan, jäseniä siirtyi mm. perusteilla olevaan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen.
Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri Vaino Väljäs kävi Suomessa tammikuussa Paasikivi-Seuran kutsumana ja hän kävi tapaamassa myös minua. Tavatessani änet Gorbatsovin Suomen-vierailun yhteydessä hän oli ollut toiveikas. Nyt hän sanoi, että Viron saavuttama taloudellinen itsehallinto oli ollut hänelle yllätys. Ilmeisesti hän oli joo välillä menettänyt toivonsa. Asian ratkeamista virolaisten kannalta myönteisesti oli auttanut se, että Gorbatsov oli toiminut aktiivisesti Baltian tasavaltojen puolesta.
Hemikuun 2. päivänä 1990 joukko Viron korkeimman neuvoston jäseniä antoi itsenäisyysjulistuksen. Pohtiessani sen jälkeen Suomen Vrion-politiikkaa ulkoministeri Paasion kanssa korostin, että Suomen tuli noudattaa varovaista linjaa myös omien intressiensä varjelemiseksi. Helmikuun 8. päivänä kirjasin mietteitäni Suomen Viron-politiikasta:
”Vaihtoehtoisia toimintalinjoja ovat:
a. Passiivinen linja: tietojen hankinta (aktiivinen ja passiivinen)
b. Re-aktiivinen linja: varustautuminen reagoimaan nähtävissä oleviin, mutta myös yllättäviin tapahtumiin.
c. Aktiivinen linja: pyrkimys vaikuttaa Moskovaan, virolaisiin, pohjoismaihin, valmius ehättää joissakin tilanteissa ensin.
Täreksyjärjestys
1. Suhteet Moskovaan
2. Suhteet Moskovan nykyiseen johtoon
3. Suhteet virolaisten pyrkimyksiin
4. Länskuvamme varjelu”
Meidän piti toimia ympäristössä, jossa eri toimijoiden vaikuttimet eivät aina olleet meille kirkkaat. Ulkoministeriän erikoistutkija Ilmari Susiluoto kertoi helmikuussa Ruotsin Leningradin-konsulin sanoneen, että hän piti todennäköisempänä vaihtoehtona sitä, että Viro irtautuisi muodollisesti Neuvostoliitosta niin, ettei Moskova reagoisi lainkaan. Totesin, että tässä täytyi olla jokin väärinkäsitys. Myöhemmin kävi selville, että kyseinen Ruotsin konsuli oli aktiivisesti rohkaissut virolaisia tämänsuuntaiseen toimintaan.
Helmikuussa 1990 Suomi vuokrasi Tallinnan-konsulttipistettään varten huoneiston kaupungin keskustasta. Sen henkilökuntaa vahvistettiin, sinne palkattiin mm. kulttuuriasiain edustaja ja kaupallinen sihteeri.
Helmikuussa määrästin, että Viron tapahtumien seuranta oli pantava systemaattiselle pohjalle. Totesin keskustelussani ukoministeriön johdon kanssa, ettei ollut syytä varautua ”ainoastaan seuraamaan, vaan myös reagoimaan ja tarvittaessa ageeraamaan”.
Helmikuun puolivlissä kutsuin Linnan Yleisradion teidotuspäällikön Seppo-Heikki Salosen. Selsotin hänelle käsityksiäni Viron tilanteesta. Sanoin, että ”työhypoteesina voinee pitää sitä, että virolaiset eivät nykyisellä linjalla pysähdy ennen täydellistä itsenäisyyttä”. Jatkoin: ”Kysymys on siitä, salliiko Moskova tämän. Virossa ja muuallakin näyttää olevan sellaisia, jotka uskovat Moskovan joko olevan valmis tähän tai olevan tilanteessa, jossa perestroikan näin pitkälle edettyä muuta ei voi.”
Totesin, että ”tiedostuvälineiden ja varsinkin sähköisten asema on poikkeuksellisen tärkeä, ne voivat paitsi saada paljon tietoa, myös vaikuttaa Viron kehitykseen”. Sanoin tämän vuoksi toivovani Yleisradion kanssa yhteistyötä. Esitin, että ”olisi toivottavaa, että voitaisiin järjestää keskinäistä tietojen vaihtoa, jonka ei tarvitse eikä pidäkään olla muodollisesti organisoitua”.
Tapasin vanhan virolaistuttavani Erkki Rannikin jälleen huhtikuussa. Rannikin arvion mukaan Väljäs alkoi olla politiikasta yhä enemmän sivussa. Hänen mukaansa kannatusta oli Arnold Ruutelilla ja Indrek Toomella.Sanoin Rannikille käsityksenäni, että oli tullut aika todeta, että Liettuan tie oli tukossa eikä lännestä ole muuta apua ollut tulossa eikä tulemassa kuin sanallista. Totesin, että on huonoa lähteä hakemaan apua kovin kaukaa ja rakentaa sen varaan tulevaisuuttaan. Toivoin, että Rannik kotiin palattuaan ottaisi yhteyttä joko Ruuteliin tai toomeen ja selostaisi käymäämme keskustelua.
Viron korkeimman neuvoston puheenjohtajaksi maaliskuun parlamenttivaalien jälkeen valittu Arnold Ruutel vierailu Suomessaa elokuussa Paasikivi-Seuran vieraana. Myös minä tapasin hänet vierailun aikana. Tein hänelle kysymyksiä: Mikä oli neuvottelujen nykytilanne, mihin Viron talous tulisi nojautumaan, miten Neuvostoliiton turvallisuustarpeet otettaisiin huomioon, miten järjestettäsiiin vähemmistöjen asema?
Sain mielestni tärkesiin kysymyksiin mitä epätyydyttävämpia, ympäripyöreitä vastauksia. Minulle jäi vaikutelma, että heidän mielenkiintonsa askarteli niin paljon ajankohtaisissa ksymyksissä, miten päästämään livahtamaan vapauteen, että heillä ei riittänyt aikaa ajatella, että entäs sitten.
Ruutel korosti voimakkaasti suhteitaan Venäjn federaation presidenttiin Boris Jeltsiniin. Hän korosti Saksan kysymystä käsittelevän nk. 2+4-neuvottelujen tärkkeyttä ja oli huolissaan edessä olevasta ETYK:n huippukokouksesta Pariisissa.
Kerroin Ruutelille Suomen kokemuksista ja sotien opetuksista, siitä että oli parempi hakea ystävät läheltä ja viholliset kaukaa. Totesin, että Neuvostoliitto oli meille tärkeä ja hyvä naapuri.
Lähdeaineisto: Mauno Koivisto Historian tekijät ISBN 951-26-4082-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti