Tammikuun 28. päivän iltana 1987 kokoontui porvarillisia poliitikkoja ja työväenjohtajia helsnkiläiseen loistoravintolaan. Illan isännän Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Matti Auran posket punottivat innostuksesta. Keskuskauppakamari oli järjestänyt todellisen huippupuhujan, Ranskan entisen presidentin Valery Ciscard d`Estaing esiintyi. Tilaisuude henki oli innostava. Näin suoraa puhetta Suomessa harvoin kuultiin. Valery Ciscard d`Estaing puhui jopa Euroopan yhteisestä valuutasta. Se kuulosti suomalaisista täysin uskomattomalta. Paikalla olleet porvaripoliitikot tenttasivat Valery Ciscard d`Estaingin sisäpoliittisista kokemuksista. Kiinnostukseen oli luonnollinen syynsä. Muutama viikko aikaisemmin Paavo Väyrynen, Ilkka Suominen ja Christoffer Taxell olivat solmineet salaisen kassakaappisopimuksen. Porvaripuolueet päättivät yhdistää voimansa hallitusneuvotteluissa, jos niillä olisi seuraavissa eduskuntavaaleissa enemmistö. Tahtia ei ollut haitannut, että sopimusta solmittaessa Väyrynen ja Taxell olivat SDP:n johtaman hallituksen ministereitä.
Idänkauppariita oli merkittävin yksittäinen tapahtuma, joka rikkoi vuosikymmeniä jatkuneen keskustan ja SDP:n yhteistyön. Molemmat ryhtyivät katsomaan uutta kumppania, 20 vuotta oppositiossa ollutta kokoomusta.
Sopimus oli välttämätön, sillä porvarijohtajat eivät luottaneet toisiinsa, ja hankkeen kummisedät Nokian pääjohtaja, vuorineuvos Kari Kairamo ja Kymi-Strömbergin pääjohtaja, vuorineuvos Casimir Ehrnrooth tarvitsivat mustaa valkoiselle. He sijoittivat ja keräsivät muilta yritysjohtajilta useita miljoonia markkoja ylimääräistä vaalitukea porvaripuolueille.
Ulkopolitiikan suunnanmuutokseen hankkeella ei pyritty. Vaalitaistelun aikana Väyrynen vaikuutti, ettei Suomella ole aihetta hakeutua EY:n jäseneksi. Asia oli noussut ensimmäistä kertaa esille Ruotsin kautta. Sikäläinen maltillinen kokoomus oli väläytellyt tukea Ruotsin jäsenyydelle. Porvarihankkeen puuhamiesten oli pakko rauhoittaa Moskovaa. Siten porvarihallituksen sopimuksen teksi oli NKP:n tiedossa jo hyvissä ajoin ennen vaaleja. NKP ei reagoinut tietoon mitenkään, neuvostolehdistö seurasi harvinaisen vaisusti Suomen vaaleja. Vanhoja varoituksia oikeistovoimien noususta ei nyt esitetty.
Vaikka porvaripuolueet saivat eduskuntavaaleissa eduskuntaenemmistön, presidentti Mauno Koivisto ei päästänytkään niitä rakentamaan yhteistä hallitusta. Heti vaalien jälkeen Koivisto kutsui Karasevin luokseen, ja pyysi välittämään puoluelinjaa pitkin tiedon kaavailemastaan sinipunahallituksesta Moskovaan. Karasevin vaikutusvallasta antaa hyvän kuvan Ilkka Suomisen kertomus tapaamisesta viikko vaalien jälkeen. ”Tehtaankatu oli 1987 edelleen hyvin informoitu. Almanakassani vuodelta 1987 on 24.3.1987 klo 9.00 merkintä Felix. Ministerineuvos Karasev joi tuolloin aamukahvia kotonani ja kuunteli sujuvasti miten kerroin hänelle porvarihallituksen syntyvän. Sen jälkeen hän sanoi: Mutta Ilkka, Moskovasta kerrotaan ihan toista. Suomeen on tulossa sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen hallitus.” Näin kokoomuksen puheenjohtaja sai ensimmäisen tiedon hallituksesta, johon hänen puolueensa kuukauden kuluttua menikin. Karasevin Suomiselle antama ennakkotieto osoittautui täsmälleen oikeaksi. Koivisto veti pääministeriksi Harri Holkerin, josta oli muutamaa kuukautta aikaisemmin tehty kokoomuksen presidenttiehdokas. Suomisen pyristely porvarihallituksen puolesta ei enää auttanut.
NKP:n johdossa oli keskusteltu suhtautumisesta uuteen hallitukseen. Osa olisi halunnut protestoida, toisille sinipunakin kelpasi, olihan ohjelma sama. Albert Akulov kertoi, että Moskova hyväksyi sinipuna, sllä ennen kuin tämä (Holkerin) hallitus tuli valtaan, meillä oli täysi varmuus, että sekin hallitus jatkaa samaa ulkopoliittista kurssia ja tekee hyviä aloitteita, ja meilla tulee olemaan yhteisymmärrys.”
Harri Holkeri ja valtionvarainministeri Erkki Liikanen menivät Suomi-Neuvostoliitto-seuran johtotehtäviin. Suomi yritti saada 5.10.1987 Koiviston Neuvostoliiton-vieraiilun kommunikeaan mainintaa Suomen puolueettomuudesta. Neuvostoliitto ei hyväksynyt. Kaikkien eduskutnaryhmien puheenjohtajat osallistuivat 29.12.1987 pääministeri Harri Holkerin johdolla Leningradissa bolsevikkihallituksen suorittaman Suomen itsenäisyyden tunnustamisen 70-vuotisjuhlaan. Vuoden 1988 presidentinvaalit olivat ensimmäiset sodanjälkeiset presidentinvaalit, joihin Moskova ei julkisesti eikä tiettävästi kulisseissakaan puuttunut.
Lähdeaineisto: Unto Hämäläinen Lännettymisen lyhyt historia ISBN 951-0-23024-3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti