tiistai 8. maaliskuuta 2011

Metrojunassa Teuvo Auran kanssa












Helsingin metro avattiin juhlallisesti elokuun 2. päivänä 1982. Kutsuvierasjoukossa hymyili tyytyväisenä myös Valmetin hallituksen puheenjohtaja Olavi J. Mattila. Presidentti Koivisto tervehti ministeri Mattilaa: ”Onhan täällä kaluston toimittajankin edustajia.” ”Pitää olla reilusti paikalla. Jos ei lähde käyntiin, täytyy ottaa häpeä päälleen”, heitti Mattila ja Koivisto nauroi. Avajaisissa kohtasivat myös metron varsinaiset junailijat: ministeri Mattila ja Teuvo Aura Valmetin ja Strömbergin yhteisesti valmistamassa metrojunassa. Mattila otti vanhat asiat puheeksi. Olihan heidän yhteinen urakointinsa nyt koko kansan ihmeteltävissä.

Aluksi Mattila ja Aura muistelivat yhteisiä ministeriaikojaan. Muuten vapautuneen tuntuinen Aura tunnusti Mattilalle viime aikojen olleen kovia. ”Mutta kyllä nämä puheet aikanaan loppuvat, kunhan metro on käytössä”. Aura vakuutti ystävälleen, ettei hän ole metrokaupoissa valtuuksiaan ylittänyt. ”Tärkeintä on, että asiat on hoidettu siihen suuntaan, kun ne aikoinaan päätettiin.”
”Muistatkos kun allekirjoitettiin tämä junatilaus. Neuvottelut olivat pirun kovia. Ilman sinun puuttumistasi näihin asioihin metroa ei koskaan olisi saatu läpi. Tämänkin metrovaununtilaus olisi voinut mennä ilman sinun apuasi aivan muualle. Se ei olisi varmaan tullut meille. Siinä teit isänmaallisen teon”, lohdutteli Mattila Auraa, joka oli viime vuosina joutunut metrokaupoissa laittomien tekojensa vuoksi ankaraan arvosteluun. Teuvo Auran julkista kuvaa oli murentanut myös hänen vaimonsa Sirkka Auran vuosien mittaiseksi venynyt oikeusjuttu, missä rouvaa syytettiin miljoonien ylikorkotalletuksista ja pöyhittiin hänen suhteitaan suomalaisiin hämäräliikemiehiin. Ystävän tuki saattoi metrojunassa tuntua Aurasta hyvältä.

Tullessaan Helsingin ylipormestariksi Teuvo Aura joutui maksamaan valinnastaan hinnan: entisen metrovastustajan oli muututtava sen vankkumattomaksi kannattajaksi, joka junaili metron läpi kaupungin valtavan byrokratian. Huipputasolla Aura olikin neuvotellut junakaupan Mattilan ja Fredrik Castrenin kanssa. Se tehtiin salassa. Metron junakauppa olikin koko homman monimutkaisin, pitkäaikaisin ja vaikein Auran runnomista metrohankkeista. Eri vaiheissa sitä pohjustettiin aina vuodesta 1969 lähtien. Loppuhuipennus tapahtui salaisesti heinäkuun 1. päivänä 1976 Valmetin Vuosaaren edustustiloissa.

Kaikki oli mennyt hyvin aina vuoden 1979 lopulle saakka, Teuvo Auran eläkkeelle vetäytymisen viime metreille. Mutta lokakuussa 1979 olivat hyvin rakennetut suojamuurit alkaneet rakoilla. Järjestelmällisen salailun suojuksista tihkuivat esiin Auran laittomat lainat metrojunakaupassa. Ja se ettei hänellä alun perin ollut edes valtuuksia somia viimeistä sopimusta Helsingin kaupungin puolesta. Olavi J. Mattila oli korkean vapaamuurariveljensä Teuvo Auran kanssa kirjaimellisesti samassa metron sotkuisessa junassa. Auran kannalta paljastuneet epäselvyydet ja sotkut olivat tuossa vaiheessa erittäin raskauttavia.

Metron vaunukauppaan metrotoimikunta myönsi vuonna 1976 huikean määrärahan 345 miljoonaa markkaa. Mutta vuoden 1982 syksyllä kokonaishinta oli kohonnut jo noin 430 miljoonaan markkaan. Kiitos sopimuksen, joka hyödytti erityisesti Metrovaunut ay:tä, ei Helsingin kaupunkia. Kaupungin kannalta sopimus oli monessa suhteessa täysin käsittämätön. Se on tehty vain vaunujen toimittajana etuja ja tarpeita palvelemaan. Auran vastuullinen tehtävä olisi ollut valvoa veronmaksajien etua, mutta hän valvoikin vain Metrovaunut ay:n etua. Hän tiesi olevansa laittomissa puuhissa.

Kaupunginhallituksen kokouksessa 22. lokakuuta 1979 tilanne oli alkanut käydä metromiehille kuumaksi. Kokouksessa käsiteltiin tilintarkastajien kertomusta vuodelta 1978. Kun siinä ei sanallakaan mainita mitään metrosta, otti Ilkka Hakalehto esiin juuri löytämiään kummallisia rahaliikkeitä. Hakalehto ihmetteli salaista sopimusta ja Auran myöntämiä rahoja. Siihen kaupungin rahoitusjohtaja Erkki Linturi vastasi, että Auralla on oikeus sijoittaa tilapäisesti kaupungin kassavaroja. Hakalehto totesi puolestaan, ettei kyse ole sijoittamisesta, kun kaupunki on itse maksanut korot. Linturi ja Aura lehahtivat punaiseksi. Nyt oli tullut esiin jotain jota oli pidetty salassa todella pienessä piirissä.

Myöhemmin Hakalehto toi esiin kokouksen esityslistalta kaksi virhettä. Listassa sanottiin, että Metrovaunut ay ja Helsingin kaupungin metrotoimisto ovat sopineet vaunukaupasta. Hakalehto huomautti: - Tällaista sopimusta ei ole olemassakaan. Vaan Helsingin kaupunki, Metrovaunut ay, ja Helsingin kaupungin metrotoimisto ovat solmineet sopimuksen. Helsingin kaupungin puolesta on allekirjoittajana ylipormestari Teuvo Aura, metrotoimiston puolesta Unto Valtanen ja Metrovaunujen puolesta Olavi J. Mattila (Valmet) sekä toimitusjohtaja Fredrik Castren (Strömberg). Tämä paljastus laukaisi Auran. Aura selitti oma-aloitteisesti ihmeellisyyksiä. ”Allekirjoitukseeni on kolme syytä. Ensiksikin Olavi J. Mattila pyysi minuakin allekirjoittamaan. Toiseksi haluttiin vain ikään kuin juhlistukseksi tuoda tällä tavalla esiin, että Helsingin kaupunki on tässä myös mukana. Ja kolmanneksi valokuuvajat halusivat, että minäkin allekirjoitan.”

Uudenmaan lääninhallitus antoi lokakuussa vuonna 1981 lausunnon, jonka mukaan Helsingin entinen kaupunginjohtaja Teuvo Aura, metrotoimiston johtaja Unto Valtanen ja metrotoimikunta olivat ylittäneet toimivaltansa ja laiminlyöneet velvollisuutensa metron rakentamiseen liittyvissä asioissa. 9. elokuuta Helsingin kaupunginhallitus pidätti Valtasen heti virastaan.

Metron videolaitteet oli tilattu Siemensiltä vastoin Helsingin ylipormestarin Raimo Ilaskiven toivomusta. Siemens jätti 26. elokuuta pyynnön saada perua videotarjous. Yhtiön perustelujen mukaan paikkaansa pitämättömät syytökset ja väitteet lahjonnasta olivat vahingoittaneet sen mainetta.
Unto Valtanen pidätettiin lahjusten vaatimisesta Siemensiltä. Tammikuussa vuonna 1983 Helsingin kaupungin ylin syyttäjä, 1. kaupunginviskaali Jorma Uski, aloitti poliisitutkinnat metrosotkuista. Helsingin kaupunginvaltuuston valiokunnan johtaja Harri Holkerin 15-henkisen ryhmän tuli selvittää, oliko metron rakentamisessa toimittu kaupungin edun vastaisesti, ja mihin toimenpiteisiin kaupungin tulisi ryhtyä. Valiokunnan toiminta kesti vuoden ajan. Metrotoimiston johtajan Unto Valtasen osalta ratkaisevaksi koko jutun käsittelyn aikana muodostui kysymys siitä, oliko hän virkamies vai työsuhteessa Helsingin kaupunkiin.

Helmikuussa Helsingin kaupunginhallituksen 17 jäsentä, muun muassa kaupunginjohtaja Raimo Ilaskivi, neljä metrotoimikunnan jäsentä, Unto Valtanen, Teuvo Aura ja kaupungin rahoitusjohtaja Erkki Linturi, saivat syytteet virkavirheestä. Helsingin raastuvanoikeudessa Helsingin säätytalossa todettiin, että vuonna 1976 metrotoimikunta oli allekirjoittanut Strömbergin ja Valmetin perustaman Metrovaunut-yhtiön kanssa sopimuksen, joka koski kolmentoista kuusivaunuisen metrojunan valmistamista Suomessa. Kauppahinta oli 345 miljoonaa markkaa. Kauppa tehtiin metrotoimikunnan päätöksellä ohi kaupunginvaltuuston, ilman tarjouskilpailua, ja asiakirjat julistettiin salaisiksi.

Oikeudenkäyntisarjan lopputuloksena kaikki syytteet hylättiin. Metrotoimiston lahjusepäilyt johtivat oikeuskansleri Kai Kortteen toimesta erilliseen oikeuskäsittelyyn, jossa korkein oikeus totesi vuonna 1985 useiden henkilöiden syyllistyneen lahjusten ottoon. Vuonna 1987 metrotoimiston johtajan virasta pidätetty Unto Valtanen tuomittiin lahjusten ottamisesta Siemensiltä ja hän sai yhdeksän kuukauden ehdottoman vankeustuomion. KKO katsoi päätöksessään Valtasen kaupungin virkamieheksi. Muiden kohdalla syytökset hylättiin vanhentuneina.

Helsingin metro
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_metro

Helsingin metro
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=86&t=321&a=2532

Liisa Kulhia

Aune-Liisa Kulhia
(o.s. Hällfors, 1. lokakuuta 1925 Helsinki – 13. syyskuuta 1993 Helsinki) oli kansanedustaja, kunnallispoliitikko ja kansalaisaktivisti. Liisa Kulhia istui eduskunnassa vuosina 1983–1987. Hänet valittiin Suomen keskustan listoilta, mutta hän erosi keskustan eduskuntaryhmästä 1985 ja perusti oman yhden hengen eduskuntaryhmänsä. Hän toimi jäsenenä lakivaliokunnassa, suuressa valiokunnassa ja talousvaliokunnassa.

Liisa Kulhia tuli kuuluisaksi 1970-luvulla armottomana ”rötösherrojen” vihollisena. Hän taisteli muun muassa Helsingin metron rakentamista vastaan ja toi julkisuuteen metroon liittyneet taloussotkut. Hän pyrki lisäämään yksityisen henkilön vaikutusmahdollisuuksia kunnallisessa byrokratiassa ja päätöksenteossa. Hänet nimettiin Helsingin kaupungin tilintarkastajaksi 1981.

Tilintarkastajan ominaisuudessa Kulhia katsoi vuonna 1982, että metron laitteiden tilauslaskelmista paljastuneet miljoonien markkojen virheet tehtiin tahallaan, yhden laitetoimittajan suosimiseksi.
Toiminnastaan Liisa Kulhia sai Naistoimittajien yhdistyksen Vuoden kellokas -palkinnon 1978 ja Aleksis Kiven Seuran myöntämän Eskon puumerkin 1979. Hän julkaisi vuonna 1984 muistelmateoksen Itse teossa. Liisa Kulhia kuoli vaikean sairauden murtamana 67 vuoden iässä.

Lähdeaineisto: Pentti Sainio: Ministeri Mattila presidentin mies ISBN 951-0-11492-8
Wikipedia

1 kommentti:

Risto Linturi kirjoitti...

Tämä teksti on virheellinen. Erkki Linturin osalta syytteet hylättiin aiheettomina, ei siis vanhentuneina, kuten jutussa virheellisesti annetaan ymmärtää.