Tasavallan presidentti Mauno Koivisto nimitti helmikuun 5. päivänä vuonna 1982 Ahti Karjalaisen Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi maaliskuun alusta lukien. Karjalainen oli virkaan itseoikeutettu eikä nimityksestä syntynyt keskustelua. Uusi pääjohtaja piti työstään ja Suomen Pankin henkilökunta piti Karjalaisen tavasta johtaa taloa. - Karjalainen johti Suomen Pankkia oikein. Hän antoi alaisilleen vastuuta. Johtokunta kokoontui säännöllisesti ja se teki huolellisesti valmistelluista asioista päätökset, Suomen Pankin virkamies kertoo. Hänen mukaansa talossa oli hyvä henki.
Karjalainen kertoo itse, että hänen periaatteensa oli johtaa Suomen Pankkia eleettömästi ilman turhaa dramatiikkaa. – Me nimitimme sitä ”pienten askelten politiikaksi”, hän jatkaa. Lokakuussa 1982 Suomen Pankin johtokunta tuli siihen tulokseen, että vientiteollisuuden heikko kilpailukyky ja maan vähäinen valuuttavaranto edellyttivät pientä devalvaatiota. Markka päätettiin devalvoida neljällä prosentilla. Pääjohtaja Karjalaisella oli kesälomastaan viikko pitämättä ja hän oli jo aikaisemmin päättänyt viettää sen lokakuussa Espanjassa. Hän arveli, ettei hänellä ollut mitään syytä devalvaation vuoksi siirtää lomaansa. Devalvaation julkistaminen jäi johtokunnan varapuheenjohtaja Rolf Kullbergin tehtäväksi ja Karjalainen matkusti Espanjaan.
Lokakuussa 1982 Karjalainen oli jo luopunut täydellisestä raittiudestaan. Suomi devalvoi lokakuun 7. päivänä suunnitelmien mukaisesti neljällä prosentilla. Mutta jo seuraavana päivänä Suomen Pankki ja maan hallitus olivat uuden tilanteen edessä. Ruotsi devalvoi yllättäen 16 prosentilla. Se vaati Suomen Pankilta ja maan hallitukselta uusia ratkaisuja. Pääjohtaja Karjalainen palasi Espanjasta Helsinkiin perjantaina lokakuun 8. päivänä noin kello 16. Hän ei tiennyt päivän tapahtumista juuri mitään. Lentokoneessa hän oli saanut sähkeen illan ohjelmasta. Lentoasemalla pääjohtajaa oli vastassa Suomen Pankin johtaja Pentti Koivikko ja Karjalainen kiidätettiin suoraan Suomen Pankkiin johtokunnan kokoukseen.
On väitetty, ettei pääjohtaja ollut työkunnossa. Hän ei pystynyt täysitehoisesti osallistumaan päätöksentekoon uudesta kuuden prosentin devalvaatiosta, joka julkistettiin sunnuntaina. Tapahtumat ovat jättäneet Ahti Karjalaisen mieleen useita kysymyksiä. – Miksi varapuheenjohtaja Kullberg ei jättänyt hänelle soittopyyntöä hotelliin, joka oli kyllä Kullbergin tiedossa? – Ja miksi perjantaina kokousaikataulu tehtiin sellaiseksi, ettei hänelle annettu Helsinkiin saapumisen jälkeen edes pientä mahdollisuutta levähtää ennen illan kokouksia? – Jos olisin saanut edes tunnin aikaa levätä ja tutustua asioihin, olisi tilanne ollut toinen, hän sanoo. Suomen Pankin pääjohtajan ympärillä kävi tuona viikonloppuna melkoinen kohu. Lehdistössä väitettiin pääjohtajan esiintyneen päihtyneenä devalvaationeuvotteluissa. Maanantaina lokakuun 11. päivänä Karjalainen jäi lääkärintodistukseen viitaten virkavapaalle. Karjalaisen virkavapaus tulkittiin lehdistössä niin, että hän tunnusti siinä lääkärintodistukseen vetoamalla alkoholiongelmansa.
Ahti Karjalainen kertoo, että huhtikuun 1983 puolen välin tienoilla ryhmä puolueen johtoon kuuluvia hyviä ystäviäni ilmoitti haluavansa käydä pankissa keskustelemassa kanssani tärkeästä asiasta. Otin heidät mielelläni vastaan ja lupasin tarjota lounaan jotta keskusteluolosuhteet olisivat mahdollisimman miellyttävät. Vieraikseni saapuivat 20.4.1983 puolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen, varapuheenjohtaja Ahti Pekkala, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Ruokola ja puoluesihteeri Seppo Kääriäinen. Heti lounaan alussa ilmeni, että olin ottanut vastaan tämän joukon aiheettoman ystävällisesti.
Lähetystä ilmoitti puolueen johdon päätyneen siihen tulokseen, että alkoholikäyttöni oli johtanut kestämättömään tilanteeseen ja minun pitäisi välittömästi siirtyä eläkkeelle. Vaadin selitystä yksityiskohdista. Myönsin juoneeni Espanjan-matkalla lentokoneessa pienen pullon valkoviiniä, koska olin hyvin väsynyt. Muita yksityiskohtia he eivät voineet esittää. Kaiken huipuksi he esittivät minulle valmiiksi kirjoitetun eroanomuksen ja vaativat allekirjoitusta siihen. Kieltäydyin jyrkästi ja ilmoitin pitäväni herrojen käytöstä ennenkuulumattoman röyhkeänä.
Useimmat lähetystöön kuuluneet ovat saaneet myöhemmin palkkansa. Matti Ruokolasta tuli lääkintöhallituksen pääjohtaja, Ahti Pekkalasta Oulun läänin maaherra ja Paavo Väyrysestä pitkäaikainen ulkoministeri. Varsin pian julkisuuteen pääsi tieto myös asian todellisesta kulusta ja puoluejohdon minulle esittämästä ennenkuulumattomasta vaatimuksesta. Asiasta nousi häly, joka oli hyvin kiusallista, mutta ei haitannut toimintaani.
En voinut alistua vaieten siihen, että puoluejohto kohteli minua näin. Ilmoitin 9.5.1983, että eroan keskustapuolueesta. Seuraavan päivänä pankkivaltuusmiehet pitivät äkillisen kokouksen. Sen päättyessä kuulin Veikko Vennamon kysyvän ”käsitelläänkö vielä se yksi asia”, ja hänelle vastattiin, että käsitellään se sitten illalla uudestaan. Huomasin, että jotakin erikoista oli tekeillä. Illalla olin matkalla kotiin kun autopuhelin soi ja sain ilmoituksen, että pankkivaltuusmiehet ovat kokoontuneet uudestaan. Tieto oli yllättävä, ja pyysin kuljettajaa ajamaan heti takaisin Suomen Pankkiin. Perille päästyäni kerroin saaneeni tiedon kokouksesta vasta kotimatkalla, mutta juuri pääministeriksi nimitetty Kalevi Sorsa vastasi, että kukaan ei ollut pyytänyt minua paikalle. Kun olin istunut vähän aikaa kokouksessa, lähdin kotiin, koska kenelläkään ei tuntunut olevan mitään kysyttävää minulta. Sen jälkeen pankkivaltuusmiehet päättivät esittää minun erottamistani.
Seuraavana aamuna oli esittely, jossa valtionvarainministeri Ahti Pekkala joutui esittelemään eroasiani. Hän soitti ennen valtioneuvoston istuntoa ja kysyi, mitä oikein pitäisi tehdä. Vastasin: - Sinä teet tietysti niin kuin pankkivaltuusmiehet ovat yksimielisesti päättäneet. Soitin sen jälkeen presidentti Koivistolle ja pyysin päästä hänen puheilleen. Ensin hän sanoi, että aikataulu on liian tiukka, mutta viiden minuutin kuluttua tuli ilmoitus, että hän ottaa sittenkin vastaan. Menin heti linnaan ja sanoin hänelle, että en tiedä, mistä minua syytetään, joten erovaatimus on hyvin erikoinen. Koivisto ehdotti sellaista sopimusta, että pysyn virassa syksyyn saakka ja sitten eroan. Vastasin, että eihän minulla ole mitään syytä jäädä syksyyn jos pankkivaltuusmiesten päätös on kuitenkin tarkoitus toteuttaa. Sanoin, että eihän minulla ole mitään syytä jäädä syksyyn jos pankkivaltuusmiesten päätös on kuitenkin tarkoitus toteuttaa. Sanoin, että parempi on siinä tapauksessa, että minut erotetaan heti.
Kysyin, miten Koiviston päätös vaikuttaa asemaani suomalais-neuvostoliittolaisen talouskomission puheenjohtajana. Epäselvään tapaansa hän antoi kiertoteitse ymmärtää, että minut erotetaan myös tästä tehtävästä. Tiesin, että sosiaalidemokraatit olivat jo pitkään himoinneet puheenjohtajan paikkaa ja yrittäneet muutamaan kertaan syrjäyttää minua siitä. Nyt heidän tämänkin toiveensa täyttyi. Sitten Pekkala esitteli minun eroni ja presidentti erotti.
Lähdeaineisto: Ahti Karjalainen – Jukka Tarkka: Presidentin ministeri ISBN 951-1-08892-0
Lasse Kangas: Ahti Karjalainen tasavallan kakkosena ISBN 951-26-2591-1
Karjalainen kertoo itse, että hänen periaatteensa oli johtaa Suomen Pankkia eleettömästi ilman turhaa dramatiikkaa. – Me nimitimme sitä ”pienten askelten politiikaksi”, hän jatkaa. Lokakuussa 1982 Suomen Pankin johtokunta tuli siihen tulokseen, että vientiteollisuuden heikko kilpailukyky ja maan vähäinen valuuttavaranto edellyttivät pientä devalvaatiota. Markka päätettiin devalvoida neljällä prosentilla. Pääjohtaja Karjalaisella oli kesälomastaan viikko pitämättä ja hän oli jo aikaisemmin päättänyt viettää sen lokakuussa Espanjassa. Hän arveli, ettei hänellä ollut mitään syytä devalvaation vuoksi siirtää lomaansa. Devalvaation julkistaminen jäi johtokunnan varapuheenjohtaja Rolf Kullbergin tehtäväksi ja Karjalainen matkusti Espanjaan.
Lokakuussa 1982 Karjalainen oli jo luopunut täydellisestä raittiudestaan. Suomi devalvoi lokakuun 7. päivänä suunnitelmien mukaisesti neljällä prosentilla. Mutta jo seuraavana päivänä Suomen Pankki ja maan hallitus olivat uuden tilanteen edessä. Ruotsi devalvoi yllättäen 16 prosentilla. Se vaati Suomen Pankilta ja maan hallitukselta uusia ratkaisuja. Pääjohtaja Karjalainen palasi Espanjasta Helsinkiin perjantaina lokakuun 8. päivänä noin kello 16. Hän ei tiennyt päivän tapahtumista juuri mitään. Lentokoneessa hän oli saanut sähkeen illan ohjelmasta. Lentoasemalla pääjohtajaa oli vastassa Suomen Pankin johtaja Pentti Koivikko ja Karjalainen kiidätettiin suoraan Suomen Pankkiin johtokunnan kokoukseen.
On väitetty, ettei pääjohtaja ollut työkunnossa. Hän ei pystynyt täysitehoisesti osallistumaan päätöksentekoon uudesta kuuden prosentin devalvaatiosta, joka julkistettiin sunnuntaina. Tapahtumat ovat jättäneet Ahti Karjalaisen mieleen useita kysymyksiä. – Miksi varapuheenjohtaja Kullberg ei jättänyt hänelle soittopyyntöä hotelliin, joka oli kyllä Kullbergin tiedossa? – Ja miksi perjantaina kokousaikataulu tehtiin sellaiseksi, ettei hänelle annettu Helsinkiin saapumisen jälkeen edes pientä mahdollisuutta levähtää ennen illan kokouksia? – Jos olisin saanut edes tunnin aikaa levätä ja tutustua asioihin, olisi tilanne ollut toinen, hän sanoo. Suomen Pankin pääjohtajan ympärillä kävi tuona viikonloppuna melkoinen kohu. Lehdistössä väitettiin pääjohtajan esiintyneen päihtyneenä devalvaationeuvotteluissa. Maanantaina lokakuun 11. päivänä Karjalainen jäi lääkärintodistukseen viitaten virkavapaalle. Karjalaisen virkavapaus tulkittiin lehdistössä niin, että hän tunnusti siinä lääkärintodistukseen vetoamalla alkoholiongelmansa.
Ahti Karjalainen kertoo, että huhtikuun 1983 puolen välin tienoilla ryhmä puolueen johtoon kuuluvia hyviä ystäviäni ilmoitti haluavansa käydä pankissa keskustelemassa kanssani tärkeästä asiasta. Otin heidät mielelläni vastaan ja lupasin tarjota lounaan jotta keskusteluolosuhteet olisivat mahdollisimman miellyttävät. Vieraikseni saapuivat 20.4.1983 puolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen, varapuheenjohtaja Ahti Pekkala, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Ruokola ja puoluesihteeri Seppo Kääriäinen. Heti lounaan alussa ilmeni, että olin ottanut vastaan tämän joukon aiheettoman ystävällisesti.
Lähetystä ilmoitti puolueen johdon päätyneen siihen tulokseen, että alkoholikäyttöni oli johtanut kestämättömään tilanteeseen ja minun pitäisi välittömästi siirtyä eläkkeelle. Vaadin selitystä yksityiskohdista. Myönsin juoneeni Espanjan-matkalla lentokoneessa pienen pullon valkoviiniä, koska olin hyvin väsynyt. Muita yksityiskohtia he eivät voineet esittää. Kaiken huipuksi he esittivät minulle valmiiksi kirjoitetun eroanomuksen ja vaativat allekirjoitusta siihen. Kieltäydyin jyrkästi ja ilmoitin pitäväni herrojen käytöstä ennenkuulumattoman röyhkeänä.
Useimmat lähetystöön kuuluneet ovat saaneet myöhemmin palkkansa. Matti Ruokolasta tuli lääkintöhallituksen pääjohtaja, Ahti Pekkalasta Oulun läänin maaherra ja Paavo Väyrysestä pitkäaikainen ulkoministeri. Varsin pian julkisuuteen pääsi tieto myös asian todellisesta kulusta ja puoluejohdon minulle esittämästä ennenkuulumattomasta vaatimuksesta. Asiasta nousi häly, joka oli hyvin kiusallista, mutta ei haitannut toimintaani.
En voinut alistua vaieten siihen, että puoluejohto kohteli minua näin. Ilmoitin 9.5.1983, että eroan keskustapuolueesta. Seuraavan päivänä pankkivaltuusmiehet pitivät äkillisen kokouksen. Sen päättyessä kuulin Veikko Vennamon kysyvän ”käsitelläänkö vielä se yksi asia”, ja hänelle vastattiin, että käsitellään se sitten illalla uudestaan. Huomasin, että jotakin erikoista oli tekeillä. Illalla olin matkalla kotiin kun autopuhelin soi ja sain ilmoituksen, että pankkivaltuusmiehet ovat kokoontuneet uudestaan. Tieto oli yllättävä, ja pyysin kuljettajaa ajamaan heti takaisin Suomen Pankkiin. Perille päästyäni kerroin saaneeni tiedon kokouksesta vasta kotimatkalla, mutta juuri pääministeriksi nimitetty Kalevi Sorsa vastasi, että kukaan ei ollut pyytänyt minua paikalle. Kun olin istunut vähän aikaa kokouksessa, lähdin kotiin, koska kenelläkään ei tuntunut olevan mitään kysyttävää minulta. Sen jälkeen pankkivaltuusmiehet päättivät esittää minun erottamistani.
Seuraavana aamuna oli esittely, jossa valtionvarainministeri Ahti Pekkala joutui esittelemään eroasiani. Hän soitti ennen valtioneuvoston istuntoa ja kysyi, mitä oikein pitäisi tehdä. Vastasin: - Sinä teet tietysti niin kuin pankkivaltuusmiehet ovat yksimielisesti päättäneet. Soitin sen jälkeen presidentti Koivistolle ja pyysin päästä hänen puheilleen. Ensin hän sanoi, että aikataulu on liian tiukka, mutta viiden minuutin kuluttua tuli ilmoitus, että hän ottaa sittenkin vastaan. Menin heti linnaan ja sanoin hänelle, että en tiedä, mistä minua syytetään, joten erovaatimus on hyvin erikoinen. Koivisto ehdotti sellaista sopimusta, että pysyn virassa syksyyn saakka ja sitten eroan. Vastasin, että eihän minulla ole mitään syytä jäädä syksyyn jos pankkivaltuusmiesten päätös on kuitenkin tarkoitus toteuttaa. Sanoin, että eihän minulla ole mitään syytä jäädä syksyyn jos pankkivaltuusmiesten päätös on kuitenkin tarkoitus toteuttaa. Sanoin, että parempi on siinä tapauksessa, että minut erotetaan heti.
Kysyin, miten Koiviston päätös vaikuttaa asemaani suomalais-neuvostoliittolaisen talouskomission puheenjohtajana. Epäselvään tapaansa hän antoi kiertoteitse ymmärtää, että minut erotetaan myös tästä tehtävästä. Tiesin, että sosiaalidemokraatit olivat jo pitkään himoinneet puheenjohtajan paikkaa ja yrittäneet muutamaan kertaan syrjäyttää minua siitä. Nyt heidän tämänkin toiveensa täyttyi. Sitten Pekkala esitteli minun eroni ja presidentti erotti.
Lähdeaineisto: Ahti Karjalainen – Jukka Tarkka: Presidentin ministeri ISBN 951-1-08892-0
Lasse Kangas: Ahti Karjalainen tasavallan kakkosena ISBN 951-26-2591-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti