keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Vuosi 1978 Urho Kekkosen päiväkirjassa


















Vuoden 1978 presidentinvaalien lopputulos oli käytännössä ratkaistu jo keväällä ja kesällä 1975, kun valtaosa puolueista oli asettunut Kekkosen taakse. Vaalikampanjan myöhemmässä vaiheessa Kekkosen kilpakumppanit hertyivät sellaiseen syyttelyyn ja kritiikkiin, että hän katui katkerasti suostumistaan enää ehdokkaaksi.
Valitsijamiehet kokoontuivat 15.2.1978 ja juhlallinen vaalitoimitus vietiin läpi tunnissa. Yllätyksetön se ei kuitenkaan ollut. Kekkonen sai odotetun ehdottoman enemmistön jo ensimmäisessä äänestyksessä, mutta kuitenkin yhden äänen vähemmän kuin hänen valitsijamiestensä luku olisi edellyttänyt. Yksi hänen valitsijamiehistään lipesi äänestämään Raino Westerholmia. Näin lopputulos muodostui seuraavaksi: Kekkonen 259 ääntä, Westerholm 25, Vennamo 10 ja Salonen 6.

Riidoista ja skismoista huolimatta Kekkonen antoi uuden hallituksen muodostamistehtävän Sorsalle. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun edellisen ministeristön muodostaneet viisi puoluetta olivat ilmoittaneet olevansa valmiit jatkamaan entisellä pohjalla.
Käytännössä presidentinvaalien jälkeisen uuden hallituksen muodostaminen tapahtui siten, että Sorsa ilmoitti presidentille 2.3. peruuttavansa aiemmin esittämänsä eropyynnön. Sen jälkeen hallitus (IIb-versio) ryhtyi jatkamaan työtään, nyt vain parlamentaariselta pohjaltaan kaventuneena.

Toukokuuhun 1978 ajoittuu yksi Kekkosen viimeisistä nk. suurista ulkopoliittisista aloitteista. Sen virikkeenä oli NATO:n käynnistämä euro-ohjuksia koskeva sisäinen päätöksentekoprosessi. Kekkonen päätyi esittämään, että Pohjoismaat ryhtyisivät oman etunsa nimissä keskenään ja yhdessä asianomaisten suurvaltojen kanssa neuvotteluihin asevalvonnasta. Tavoitteena hän esitti erillisen Pohjoismaita koskevan sopimusjärjestelyn, joka mahdollisimman tehokkaasti eristäisi ne ydinasestrategian ja erityisesti uuden ydinaseteknologian vaikutuksilta.

Ustinov saapui 10.7.1978 mukanaan suuri seurue ja tasoltaan korkea seurue. Jo matkalla lentokentältä majapaikkaan hän korosti isännälleen puolustusministeri Taisto Tähkämaalle, että koska NATO harjoittelee Pohjois-Norjassa, tulisi myös Suomen ja Neuvostoliiton sen vastapainoksi harjoitella yhdessä.
Kekkosen taivuttelun Ustinov aloitti heti saunaan päästyä. Hän korosti maiden asevoimien välisten suhteiden tiivistämisen tärkeyttä ja ehdotti mm. yhteisiä sotaharjoituksia. Kekkosen vastaus oli yksiselitteisen torjuva. ”Tilanne ei ole sama kuin vuonna 1948. Koko maailmassa oli tapahtunut positiivista kehitystä ja näin oli erityisesti tapahtunut Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa. Ei pidä mennä mihinkään sellaiseen, mikä heikentäisi Suomen saavuttamaan kansainvälistä asemaa.”
Sen jälkeen Kekkonen ei enää asiaan kajonnut, vaikka Ustinov ja mukana ollut suurlähettiläs Stepanov toistuvasti palasivat asiaan.

Suomessa Sorsan toinen hallitus oli syönyt eväänsä vuoden lopulle saavuttaessa. Yhtenä syynä toiminnan halvaantumiseen oli se, että puolueet ja niiden edustajat tähyilivät jo malttamattomina muutaman kuukauden päässä odottaviin eduskuntavaaleihin.

Tammikuu
2.1. Stepanovin luona päivällisillä. Stepanov kertoi, että heidän käsityksensä mukaan Hawk-koneiden osto Englannista Suomeen on Pariisin rauhansopimuksen vastainen: liian paljon kalustoa.
9.1. Stepanov luonani. Esitti Brezhnevin kirjeen neutronipommista. Sekä minulle tarkoitetun kirjeen Siilasvuosta.
11.1. Virolainen tarjosi kokoomukselle paikkaa uudesta hallituksesta. Sos.dem. vastaan.
13.1. Perttunen kuullut Moskovasta. Brezhnevin sairaus niin paha, että hänen ei uskota toipuvan. Mutta mitä tilalle?
15.1. Vaalipäivä.
27.1. Wallenberg, Mileikowski, Mattilat, Hallamat, Jaakko Ihamuotila + minä. Kostea ilta. Camilla Tötterman.
31.1. Sorsa: kysyykö hän Koivistoa valtionvarainministeriksi. Minä: Kysy toki. Minä en tulisi.

Helmikuu
5.2. Erkki Kivalo + rva iltateellä. Unettomuuteni. Ei apua lääkkeistä. Tee pois illalla. Sydän terve.
10.2. Suomen ja NL:n suhteissa jollakin tavalla vikaa. Stepanov on useaan otteeseen puhunut, että Suomella on enemmän lentokonekalustoa kuin Pariisin rauhansopimus sallii.
13.2. Sain kirjeen Väyryseltä. Hän kertoi, että eräs Moskovan suurlähetystön nuorimmista virkamiehistä on kertonut rva Hallamaan saneen kuulla minulta, että haluan vaihtaa ulkoministerin. Soitin Väyryselle, että en ole puhunut moista rva Hallamaalle, enkä muille.
14.2. Sorsa soitti. SKP on luopunut kannaltaan tukea hallitusta. SKP on siirtynyt aktiivisesti lähtemään hallituksesta.
15.2. Tasavallan presidentin vaali. Minä 259, Westerholm 25, Vennamo 10, ja Salonen 6.
18.2. Hetemäki luonani. Kiihtyneenä selvitti kuinka monta virhettä devalvaatiopäätöksen yhteydessä tehtiin. Koivisto valehteli lehdistölle.
21.2. Sorsa ilmoitti, että kaikki 5 suurta puoluetta ovat valmiit entisellä pohjalla muodostettavaan hallitukseen. Annoin Sorsalle sen hallituksen muodostamisen.
25.2. Lahdessa MM-kilpailuja seuraamassa. Hyvät hiihtokelit.

Maaliskuu
1.3. Valan vannominen.
6.3. Virolainen esittää maisteri Hannulaa (sd.) nimitettäväksi maataloushallituksen ylijohtajaksi. Hannula on Sorsan poliittinen sihteeri. Ihamuotila hurjana Hannulaa vastaan.
15.3. Israel aloitti hyökkäyksen Libanonia vastaan. Kosto PLO:n suorittamaa terroritekoa vastaan.
16.3. Italian Aldo Moro siepattiin.
21.3. Otin Jussi Mäkisen vastaan Kivalon kanssa. Jussi on surkean näköinen. Pyytää 2 vuoden dispoaikaa.
30.3. Zimjanin ja Stepanov luonani.

Huhtikuu
2.4. Kun Gromyko oli Linnassa, osoitti mitä parhainta kiitollisuutta Suomea ja minua kohtaan ei vaan bilateraalisten suhteiden vaan koko kehityksen osalta.
11.4. Terveystarkastus. Verenpaine 135-85. Senkka 4., sydän koko ennallaan, maksa hyvä, vatsa normaali, hemoglobiini 150g/. Halonen: ei siitä parane. Kaikki on niin hyvin.
15.4. Leike, jossa professori Paavo Kastari palaa Kekkosen 70-vuotispäivänään esittämään Suomen oikeuslaitoksen kritiikkiin.
17.4. Perttunen luonani. Kertoi ”yhteistyöliitosta”, jonka ovat perustaneet kokoomuksen nuoremmat johtajat (Kanerva, Virmavirta, Mykkänen) ja Karjalainen, Immonen ym. Kyseessä on poliittinen yhteistyö. Ovat harkinneet Perttusta johtoonsa.

Toukokuu
7.-8.5.Puhe Tukholmassa 8.4.. Leike, jossa tämän Kekkosen viimeisten vuosien merkittävimpiin ulkopoliittisiin kannanottoihin ja aloitteisiin kuuluneen puheen koko teksti.
12.5. Väyrynen: NL:n suurlähetystön miehet, jotka aikaisemmin puhuivat positiiviseen henkeen Karjalaisesta, ovat siitä luopuneet ja sanovat, että se tie on poikki.
15.5. Israelin Moshe Dayan saapui Suomeen. Minä lähdin kalalle Isojoelle.
16.5. Patolitshev ja Smeljakov luonani. Esittelin kaikki kauppaamme liittyvät avoimet kysymykset.

Kesäkuu
1.6. Leike, jossa kerrotaan ulkoasiainministeri Väyrysen toistaneen YK:n yleiskokouksen erityisistunnossa pitämässään puheessa Kekkosen toukokuussa pitämässään puheessa Kekkosen toukokuussa esittämän ehdotuksen, jonka mukaan Pohjoismaat tulisi eristää ydinasestrategian ja erityisesti uuden ydinaseteknologian vaikutuksilta.
2.6. Romanov luonani. Hän toi minulle Brezhnevin lahjana kultakellon, jossa oli Brezhnevin nimikirjoitus sekä kellon taustapuolella Brezhnevin kuva.
9.6. Leike, jossa puheenjohtaja Virolaisen kipakka vastaus pääministeri Sorsan SDP:n puoluekokouksessa Kepulle viskaamiin syytöksiin. Virolainen ennustaa, että ”viimeistään elokuussa hallituksen niitokset natisevat”.
21.6. Oikeuskansleri luonani. On huolestunut virkamiesten lahjomisesta.
27.6. Hallamat tulivat kalaan.

Heinäkuu
1.7. Kalalla Riskilässä. Sven Sevelius, Koski, Kalle Kaihari, Kake Rastas, Stepanov.
10.7. Ustinovin vierailu 10.7.-14.7.1978. Olin voinut varautua neuvotteluun, sillä Stepanov oli kertonut minulle selostaessaan kansainvälistä politiikkaa, että NL:n on siirryttävä kovalle linjalle.
15.7. Ustinov ainakin minun läsnä ollessani ylikorostetusti esitti, että niin kauan kuin minä olen Suomen tasavallan presidenttinä, kaikki menee hyvin.

Elokuu
2.8. Sutela minulle: NL alkanut kiinnittää lisääntynyttä huomiota Itämeren alueen joukkojensa toimintavalmiuteen.
15.8. Leikkeitä Kekkosen vierailusta Kostamukseen, missä hän muurasi yhdessä pääministeri Kosyginin kanssa vuoriteollisuuskombinaatin peruskiven.
18.8. Leike, jossa tehdään selkoa nimimerkkien Bartenjev ja Komissarov uudesta Suomen ja Neuvostoliiton suhteita käsittelevästä kirjasesta.
28.8. Luokseni pyrki NL:n asianhoitaja Krasavin, jolla oli lyhyt tiedonanto Moskovasta. On ollut puhetta, että Kostamuksessa vietettäisiin vihkiäisjuhla.
31.8. Hallitus hajoamassa maatalouskriisiin. Sanon sekä Sorsalle että Virolaiselle, että ei ole varaa kaataa hallitusta pikkuasiaan.

Syyskuu
3.9. syntymäpäivä Laukaalla. Illalla Helsinkiin.
4.9. Stepanov luonani. Hän kertoi, että Kostamuksen peruskiven muurausjuhla on 14-15.9. Kosygin tulee mukaan.
15.9. Kosygin suositteli, että Fidel Castro kutsuttaisiin Suomeen.
17.9. Palasin Kostamuksesta ja Petroskoista. Olin pitänyt Väyrystä kunnon miehenä, mutta mukana olleet kertoivat, että Väyrynen on luonteeltaan areä ja vihattu. 16.9. illalla oli sanonut Stepanoville: kummalle puolelle sinä kuulut, jos sota syttyy Suomen ja NL.n välillä. Stepa oli suuttunut kuin ilves. Onpa törkeää. Mansala oli kertonut, että ulkoasiainministereiden kokouksessa Väyrynen oli esiintynyt yhtä härskisti, huutanut ja teutaroinut. Ei tästä taida tulla mitään!
21.9. Stepanov luonani. Moskovasta oli lähetetty ja kyseessä Ustinovin kanta, että hän pysyy kannallaan.
22.9. Väyrynen palasi 23.9. Moskovasta. Vladimirov Väyryselle. NL ei halua sotaharjoituksia. Välien tulee olla ennallaan. Ustinov ei sotilas, vaan siviili.
23.9. Vladimirov: ei ole mitään poliittista järkeä muuta niitä erinomaisia suhteita, jotka vallitsevat Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
27.9. Olin pyytänyt Vladimirovin päivälliselle. Tarkoitus tiedustella, mitä hän tietää Ustinovin tapaamisesta.
29.9. Perttunen luonani. Oli ollut eräiden NL:n miesten kanssa kalalla. Paljon puhetta politiikasta. Vladimirov oli sanonut, että he pitävät Väyrystä liian nuorena ja kokemattomana, mutta seuraavat häntä.

Lokakuu
3.10. Stepanov tavannut Väyrysen, jolle Stepanov oli vakuuttanut, että Moskovassa ei ole tehty mitään uusia päätöksiä sotaharjoitushankkeesta.
12.10. Väyrynen luonani. NL:n ja Norjan välit poikkeuksellisen huonot. Sorsa lähtee USA:han. Suomen juuston vienti kärsinyt pahan takaiskun. Kossov on arvostellut Väyrystä.
15.10. Ahti Karjalainen soitti. Oli tavannut Vladimirovin, joka oli suoraan sanonut, että se oli Stepanov, joka suorastaan yllytti Ustinovia suuressa seurassa puhumaan yhteisistä manöövereistä. Vladimirovilla ja Stepanovilla erittäin huonot välit.
23.10. Mikojan kuoli 22.10.
27.10. Nobelin rauhanpalkinto jaettiin. Egyptin Anwar Sadatin ja Menahem Beginin kesken. Leike uutisesta, jossa mainitaan Kekkosen olleen ehdokkaiden joukossa. Kekkosen palkitsemista oli ehdottanut Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.
31.10. Stepanov palannut 2 kk kesälomalta. Stepanov: Kerran se on vielä selvitettävä tämä yya-sopimuksen tulkinta. En vastannut siihen. Minusta alkaa tuntua siltä, että jos Ustinovin ja Stepanovin lailla menetellään, niin en ole siinä mukana.

Marraskuu
3.11. 6.11. Neuvostoliiton suurlähetystössä vastaanotto. Ahti oli päivällisillä mukana, mutta aivan ympäripäissään. Näytti rumalta. Olavi Mattila oli vienyt Ahdin autollaan kotiin. Ei siitä enää miestä taida tulla.
17.11. Maarit lähti Amerikkaan. Palaa 3.12.
21.11. Perttunen kertoi, että kokoomus panee ennen vaaleja toimeen häväistyskampanjan minua vastaan, kuten aikaisempien vaalien alla.

Joulukuu
3.12. Maarit (Tyrkkö) palasi.
10.12. Lähtö aamulla valtiovierailulle Espanjaan. Vastaanotto oli sydämellinen.
19.12. Paavo Lipposen arvioi Immosen ja Siikalan teoksesta ”Suomi Kekkosen jälkeen”. Arvion henkeä kuvaa sen otsikko: ”K-linjasta jäljellä vain vallanhalu”.

Lähdeaineisto: Juhani Suomi Urho Kekkosen päiväkirjat 4 ISBN 951-1-19251-5

Ei kommentteja: