tiistai 30. marraskuuta 2010

Kekkonen vielä kerran – viidennen kerran


















Mauno Koivisto sai suurimman äänisaaliin valitsijamiesvaaleissa, 19 347 ääntä.

Vuoden 1978 presidentinvaalien loppuratkaisusta päätettiin käytännössä jo keväällä ja kesällä 1975. Karjalaisen mahdollisuuksien eliminoimiseen tähdännyt SDP voitti Kepun kanssa käymänsä kilpajuoksun ja ehätti ensimmäisenä pyytämään Kekkosta presidenttiehdokkaaksi. Vain kolme päivää myöhemmin (27.4.1975) hyväksyi Kepun puoluevaltuuskunta esityksen, että puoluekokous nimeäisi istuvan presidentin puolueen ehdokkaaksi. Ensimmäisenä Kekkosen ehdokkuuden ehti siunata korkeinta päätäntävaltaa käyttävässä elimessä, SKP. Sen kannoilla seurasi kokoomus, joka ensimmäisen kerran asetti Kekkosen ehdokkaaseen heti presidenttikilvan alusta lähtien. Asiasta käytiin toukokuisessa puoluekokouksessa ankara kädenvääntö, jonka Kekkosen taakse asettunut puoluejohto voitti lopulta selvin äänestysnumeroin 467-82. Harri Holkeri teki vaikuttavan työn tuodessaan kokoomuksen vastuksia pelkäämättä Kekkosen ja tämän ulkopoliittisen linjan taakse ja laskemalla siten perustan puolueensa myöhemmälle menestykselle. Lopullisesti kokoomuksen kanta Kekkosen ehdokkuuteen ratkesi vasta Turun puoluekokouksessa 10-12.6.1977.

Koko aloitteen nimiinsä vienyt SDP teki lopullisen päätöksen vasta kolmantena, ja sen kintereillä seurasi Liberaalinen kansanpuolue. Ainoa merkittävistä poliittisista ryhmistä, joka toistaiseksi jätti ottamatta kantaa, oli Ruotsalainen kansanpuolue. Senkin piirissä Kekkonen nautti vankkaa kannatusta, mutta puolueen johto halusi kuitenkin lykätä ratkaisun eduskuntavaalien yli.

Keskustapuolueella oli puoluekokouksensa vasta kesäkuussa 1976, jolloin se hyväksyi yksimielisesti puoluevaltuuskunnan aiemman esityksen Kekkosen valitsemisesta ehdokkaaksi. Miltei päivälleen samaan aikaan päätti RKP kannastaan. Puolueella ei ole tapana nimetä omaa ehdokasta, vaan päätös tehdään yleensä tuen antamisesta. Näin meneteltiin tälläkin kerralla. Päätös Kekkosen tukemisesta seuraavissa presidentinvaaleissa syntyi ilman äänestystä, mutta puoluehallituksen ja työvaliokunnan yksimielisestä siunauksesta huolimatta päätöksen eteen jouduttiin tekemään runsaasti työtä. Sovittelijana puolueen enemmistön ja oikeisto-opposition välillä toimi entinen puoluejohtaja Jan Magnus Jansson.

Edellisenä viikonloppuna oli SKDL:n liittokokous tehnyt yksimielisen päätöksen Kekkosen valitsemisesta presidenttiehdokkaaksi. Kesään 1976 mennessä Kekkonen oli saanut tueksi kuusi merkittävintä poliittista puoluetta. Mutta vaikka ehdokkaalla kannatusta olikin, enemmän kuin kellään edeltäjistään rauhan aikana, ei hän itse ollut vielä ratkaissut lopullista kantaansa. Itse asiassa Kekkonen löi aika ajoin arpaa, jatkaako vaativassa tehtävässään enää lainkaan. Ainakin jossakin vaiheissa epävarmuus näyttää juontuneen hänen terveydentilastaan. Yhdysvalloissa elokuussa 1976 Kekkonen totesi lehtimiehille, ettei ollut lainkaan varma halustaan jatkaa: ”… tähän virkaan liittyy paljon semmoisia traumaattisia tekijöitä, jotka tekevät terveestäkin miehestä nopeasti vanhan.” Kekkonen oli valmis menemään johtopäätöksissään vieläkin pidemmälle. Jatkuvat taloudelliset ongelmat ja poliittisiin ristiriitoihin kompastelevien hallitusten kyvyttömyys ratkaista niitä sekä jatkuva kiistely puolueettomuuspolitiikasta Neuvostoliiton kanssa, mikä kevään 1977 valtiovierailun lähetessä tuntui vain kiristyvän, olivat saaneet Kekkosen jo useamman kerran uhkaamaan kaiken jättämisellä – jopa välittömällä eronpyynnöllä.

Uudelle kaudelle ei liioin kannustanut se arvostelu, joka vuoden 1976 aikana alkoi purkautua ”Erkon lehtien” palstoilta ja jonka matkaan saattajina olivat muun muassa sellaiset liberaaleina keskustalaisina tunnetut kirjailijat kuin Jouko Tyyri ja Kyösti Skyttä. Kekkonen totesi, että jos hän olisi tiennyt, minkä sävyn vaalitaistelu tulee samaan, hän ei olisi ehdokkaaksi suostunut. Ongelmalliseksi neuvostoliittolaisten kiinnostuksen ja kannatuksen teki heidän pyrkimyksensä sekaantua vaaleihin. Jo talvella 1977 ”Kotovin seuraaja” tiedusteli, mitä ”he” voisivat tehdä presidenttiasiassa. Ette mitään, Kekkonen vastasi. Torjuvaa kantaa ei kuitenkaan otettu varteen, vaan KGB halusi pistää lusikkansa soppaan. Jos Neuvostoliitto haluaa tehdä jotakin myönteistä, se voisi auttaa vaikeassa työttömyystilanteessa lisäämällä tilauksia Suomesta, totesi Vilkuna 7.11. laaditussa muistiossa.

Kekkosen saama kuuden suurimman puolueen ehdokkuuden taustalla puolueet kävivät monipolvisen valmistelevan vaiheen, ennen kuin itse vaalit pidettiin. Esillä oli jälleen erilaisia poikkeuslakiesityksiä. Virolainen pohti tätä mahdollisuutta, mutta Kekkonen itse lopulta päätyi vaalien pitämiseen. Hän täyttäisi pian 78 vuotta, mikä ei sinänsä olisi ollut liikaa, mikäli hän vain olisi ollut samassa tai paremmassa kunnossa kuin Paasikivi aikoinaan. Mutta hän ei ollut. Hänen sairautensa eteni kaiken aikaa. Ympäristökään ei tahtonut laskea häntä eläkkeelle, sillä liian monen asema riippui Kekkosesta.

Valitsijamiesvaalit pidettiin tammikuussa ja itse presidentinvaalit 15.2.1978. Kekkonen sai kaikkiaan 260 valitsijamiestä. Toiseksi tullut kristillisten Raino Westerholm sai niitä 24. Kuitenkin itse vaalissa Kekkonen sai yhden äänen vähemmän. Kaikkiaan 300 valitsijamiehestä 259 antoi äänensä Kekkoselle ja 25 Westerholmille. Veikko Vennamo sai kymmenen ja Ahti M. Salonen sai kuusi ääntä. Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto oli vaalien suurin yksityisvoittaja. Hänen tuloksensa oli 19.347 ääntä. Paavo Väyrynen sai 13 248 ääntä, Raimo Ilaskivi 13 232, Pirkko Työläjärvi 12 539, Matti Ahde 12 225, Veikko Helle 11 337. Kalevi Sorsa 10 448 ja Erkki Liikanen 10 110 ääntä.

Vaalitoimitusta johtanut pääministeri Kalevi Sorsa, eduskunnan puhemies Ahti Pekkala ja pääsihteeri Einar Hultin kiirehtivät vaalien jälkeen kertomaan tuloksesta presidentille. Sen jälkeen alkoi onnittelijoiden tulva virrata Tamminiemeen.

Kokoomuksen kannattajat eivät hyväksyneet täydellä sydämellä puolueensa tekemää valintaa, sillä vain 14,7 prosenttia äänestäneistä äänesti Kokoomuksen valitsijamiehiä. Ilmiö oli samansuuntainen kuin SDP:llä aiemmin. Nyt sen sijaan SDP:n kannattajakunta oli hyväksynyt Kekkosen, sillä ajankohdan kannatuskäyrässä oli vain prosentin notkahdus. Keskustapuolue sen sijaan sai vastaavan piikin, joka tosin katosi heti vaalien jälkeen. Kekkos-kannatus nosti puolueen valitsijamiesvaaleissa 19,4 %:iin. SKDL kannatus oli vakiintunut 1970-luvulla noin 18 %:iin ja puolueen kannattajakunta hyväksyi Kekkosen. Silti kannatukseen ei ollut minkäänlaista ylimääräistä kekkos-vaikutusta muissa vaaleissa. Kaiken kaikkiaan Kekkosen kannatus oli vuonna 1978 jakaantunut varsin tasaisesti keskeisten puolueiden kesken.

Kokoomuksen kekkos-oppositio sai vettä myllyynsä. Tuure Junnila moitti 16.3. ryhmäkokouksessa käydyssä jälkipuinnissa tehtyä valintaa ”… kun viime puoluekokouksessa lopullisesti päätettiin Kekkosen taakse asettumisesta, mitä minä pidän jatkuvasti eräänä suurimmista virheistä, mitä Kokoomus on viime vuosien politiikassaan tehnyt, niin silloin neljä prosenttia puoluekokouksen osanottajista äänesti tätä päätöstä vastaan. Kuitenkin vaalien tulos osoitti, että 25-35 % äänestäjäkunnasta , riippuen siitä verrataanko eduskuntavaalien vai kunnallisvaalien tuloksiin, oli tästä ratkaisusta aivan toista mieltä.”

Kansanedustaja Juuso Häikiö puki ajankohdan realiteetteja sanoiksi todetessaan, että ”käsittääkseni kaikki täällä tietävät, että tässä maassa ei voida osallistua hallitukseen eikä käyttää valtaa siten, että oltaisiin jollain muulla ulkopoliittisella linjalla”.

Kuusivuotiskaudeksi presidentiksi valittu Kekkonen järjesti illalla tukijoilleen vastaanoton Linnassa. Puheessaan presidentti valitsijoitaan kiitettyään varoitteli siitä, ettei tulevaisuus näyttänyt ruusuiselta.

Kekkonen ehdokkaaksi vielä 1978
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=6&t=34&a=233

Suomi Kekkosen aikaan – viimeinen presidenttikausi
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=6&t=34&a=1194

Lähdeaineisto:
Juhani Suomi Umpeutuva latu ISBN 951-1-16257-8
Jukka Seppinen Isänmaan asiat Johannes Virolaisen elämäkerta ISBN 951-20-6233-X
Vuosikirja 1978

Ei kommentteja: