tiistai 27. huhtikuuta 2010

Vuosi 1969 presidentti Kekkosen päiväkirjassa


















Suomen kaksivuotiskausi YK.n turvallisuusneuvoston jäsenenä alkoi tammikuussa 1969. Presidentti Kekkonen oli saatu jäsenyyshankkeen kannalle lähinnä vetoamalla siihen, että se onnistuessaan vahvistaisi Suomen puolueettomuuspolitiikan edellytyksiä ja uskottavuutta. Mutta vaikka hän tämän motiivin vuoksi taipuikin, teki hän sen skeptisenä ja kuvaili tuntojaan myöhemmin seuraavaan tapaan: ”Lähdimme turvallisuusneuvostoon suurin epäilyksin, koska ajattelimme, että saattaisimme joutua suuriin vaikeuksiin maailman poliittisia kysymyksiä käsiteltäessä.”

Kieltämättä tulevaisuuden näköalat vaikuttivat pelottavilta. Tsekkoslovakian valtaus oli aloittanut uuden jääkauden kansainvälisissä suhteissa. Kiinassa kommunistisen puolueen 9. edustajakokous osoitti, että kulttuurivallankumouksen jyrkkä henki hallitsi edelleen sen politiikkaa. Suhteet Neuvostoliittoon kiristivät entisestään ja johtivat vihdoin maaliskuussa maiden välisellä rajalla, Ussurijoella, aseellisiin yhteydenottoihin.

Pariisissa pitkään jatkuneet kiistat Vietnamin sotaa koskevien neuvottelujen lähtöasetelmista saatiin ratkaistua ja neuvottelut käynnistyivät toukokuussa. Toiminta Saksojen tunnustamiseksi jatkui Suomen puolueiden keskuudessa. Näkyvintä ja suunnitelmallisinta se oli SDP:n piirissä. Kekkonen pysyi vastahakoisena ja torjui DDR:n tunnustamisen, vaikka neuvostojohto häntä siihen toistuvasti houkutteli, puolittain painostikin.

Tammikuu
11.1. Ruotsi tunnusti Pohjois-Vietnamin.
22.1. Murhayritys Moskovassa, kun kosmonautit olivat matkalla Kremliin. Kosmonauttien auton kuljettaja haavoittui, muut säilyivät. Seuraavassa vaunussa Brezhnev ja Podgornyi.
27.1. Koiviston harkintakyky joskus klikkaa pahasti. 1) Sähköveturiasiassa annettu lausunto rautatieasemalla NL:sta palattua: ”kansallinen etu” vaatii veturien tilaamista NL:sta.
2) Kuvitelma, että Nordek-asiassa päästään parhaiten eteenpäin, kun asiasta ei puhuta mitään edes hallituksen SKDL:läisille.
Stepanov oli huolissaan Nordekista.
31.1. Pravdan hyökkäys. Nimimerkki Tarkkailija arvostelee terävin sanoin Suomessa havaitsemiaan taantumuksellisia voimia ja oikeistoaineksia.

Helmikuu
7.2. Pravda julkaisi laajan artikkelin Suomen oikeistovoimista.
8.2. Ahti K. kertoi, että hän oli kylpenyt 7.2. Kovalevin ja Stepanovin kanssa. Stepanov oli kertonut kirjoittaneensa Pravdan artikkelin.
11.2. Koivisto piti pessimistisen puheen Nordek-suunnitelman epäonnistumisesta Ruotsin suurläehtystössä.
12.2. Kovalev luonani. Ilmoitti, että N.V. Podgornyi on valmis tulemaan valtiovierailulle 25.6.1969. Meille sopii, tervetuloa.
17.2. Erlander luonani.
27.2. Sutelaa lukuun ottamatta kenraalikunta on asettumassa Keinosta vastaan.

Maaliskuu
17.3. SDP:n tutkimussihteeri Paavo Lipponen luonnehti ulkoministeri Karjalaisen puheita hurskasteluksi ja korostaa vapausliikkeiden tukemisen merkitystä poliittisena toimintana.
28.3. Korsimo oli ollut Leskisen ja Aition järjestämillä aamiaisella, mukana Kovalev ja Stepanov. Venäläiset olivat jyrkin sanoin arvostelleet hallitusta saamattomuudesta (atomivoimala ja veturit). Ei mikään asia mene eteenpäin.

Huhtikuu
7.4. Kovalev luonani. Esitti yhteiseurooppalaisen konferenssin järjestämistä. Stepanov tiesi kertoa, että Simosella syöpä. Beljakov arvosteli Kainulaista ja Sinisaloa. He ovat väkivallan kannalla. Sitä ei NKP kannata.
10.4. Leike, jossa kerrotaan Pravdan selvitelleen huomiota herättävällä avomielisyydella SKP:n piirissä ilmenneitä ongelmia ja mielipide-eroja.
18.4. Kenr. Keinonen oli rakennuttaessaan huvilansa saunaa antanut sen pioneerien tehtäväksi. Keinonen oli ilmoittanut Arvo Korsimolle, että hän tulee pyytämään eroa.
29.4. Keinoselle ero 1.5.1969 lähtien. Jakobsson luonani aamiaisella. Kehiteltiin Suomen myönteistä vastausta Moskovan ehdotukseen turvallisuuskonferenssin järjestämisestä.

Toukokuu
2.5.Ulkoasiainvaliokunta hyväksyi Euroopan turvallisuuskonferenssia koskevan aloitteen.
6.5. Kovalev pyynnöstään luonani.
7.5. Ilmari Iki-Kiannon 95-vuotispäivänä häntä onnittelemassa Auroran sairaalassa.
8.5. Kovalev pyynnöstään luonani. Esitti NL:n kannan Nordekista. NL vastustaa Nordekia.
10.5. Saunassa Vilkuna ja Tujunen. Kuvalehdessa Pitsingin lista: 12 parasta porvaria. Joukossa K-A. Fagerholm. Pitsinki oli ollut helvetin humalassa, kun antoi SK:lle nimet.
13.5. Kovalev luonani. Kertoi esittäneensä NL:n kannan M. Koivistolle, joka suhtautui pessimistisesti Nordekin mahdollisuuksiin.
17.5. Koivisto aamiaisella. Kertoi, että vakauttamisohjelmaa ei saada nyt keväällä läpi.
19.5. Leningrad. Nordekista keskusteltaessa arvostelin sitä, että NL:n hallitus on antanut Kovaleville tehtäväksi esittää minulle ja Koivistolle NL:n vastustavan kannan Nordekiin.

Kesäkuu
7.6. Kovalev illalla myöhään luokseni. Jätti kirjallisen ilmoituksen, että Podgornyi toivoo, että hän voisi siirtää ensi kesäkuun loppuun suunnitellun Suomen vierailunsa ensi lokakuuhun.
12.6. Koivisto luonani. Kertoi hallituksen yksimielisesti hyväksyneen maataloustulolain Suomelan ehdottamassa muodossa.
16.6. Belgian kuningasparin vierailu Suomeen.

Heinäkuu
3.7. Stepanov pyynnöstään luonani. Lähdenkö Kosyginin kanssa Kaukaasiaan? Lupaus on lupaus. Lähden.
15.7. Valtiovierailu Englantiin.

Elokuu
4.8. Leike, jossa kerrotaan Euroopan turvallisuuskonferenssin valmisteluihin liittyvien kysymysten olleen ”päällimmäisinä” Kekkosen ja Kosyginin välisissä keskusteluissa.

Syyskuu
2.9. Jaakko Hallama kertoi, että hän oli ollut aamiaisella NL:n suurlähetystössä. Stepanov oli kertonut Hallamalle, että Pentti Sorvali oli kysynyt Stepanovilta, kenet NL:n suurlähetystö asettaa ensimmäiselle sijalle Kepun presidenttiehdokkaana. Virolaisen vai Karjalaisen.
20.9. Kovalev luonani. Kertoi, että NL on kiinnostunut turvallisuuskonferenssista.

Lokakuu
8.10. Stepanov luonani tuomassa Kosyginin lähettämän kansion (kuvia Kaukaasian matkalta). 14.10. Podgornyi saapui valtiovierailulle.
17.10. Saunassa NL:n suurlähetystön vastaanoton jälkeen. Meni lähes 5 aamulla. Saunassa Podgornyi ja Sepanov.
22.10. Arvo Korsimo kuoli sydänveritulppaan Taskulassa pihalle kaatuen klo 8.50. Yhä enemmän ystäviä poistuu ja yksinäisyys lisääntyy.
31.10. Arvo Korsimon hautajaiset Sauvon kirkossa.

Marraskuussa
3.11. Otin vastaan Semjonovin. Hän teki selkoa Prahan kokouksesta.
5.11. Luonani Kepun eduskuntaryhmä kahvilla. Puhuin varottavia sanoja oikeiston ryhtiliikkeestä, joka voi haitata ulkopolitiikan hoitoa.
14.11. Virolainen luonani. Oli huolissaan puolueen piirissä havaittavasta oikeistolaistumisesta. Sorvalin Suomenmaa täysin oikeiston linjoilla.
15.11. Leskinen aamiaisella. Arvostelimme Koivistoa, jolta jää asiat toteuttamatta.
17.11. SALT-neuvottelu alkoivat Helsingissä. Stepanov luonani.

Joulukuu
1.12. Stepanov luonani. Kerroin hänelle, että Nixon on kutsunut minut vierailulle USA:han touko-kesäkuun vaihteessa.
5.12. Suomen hallitus peruutti Turun Nordek-kokouksen.
9.12. Helvetinmoinen meteli Nordekista. Koivisto ja Karjalainen julkisuudessa vastakkain.
17.12. Minä en ymmärrä Koivistoa. Kenellekään puhumatta hän peruutti Turun kokouksen ja yksin se on huseerannut koko ajan.
29.12. Koivisto luonani. Kertoi taas laajasti Nordekista, en oikein saanut selvää.

Lähdeaineisto: Juhani Suomi Urho Kekkosen päiväkirjat 3 ISBN 951-1-18858-5

Ei kommentteja: