Sankarivainajia enemmän kuin sodassa kaatuneita?

Jokin aika sitten käytiin kiivasta keskustelua siitä kuinka monta omaa suomalaiset teloittivat.
Katso
Teloitettu totuus - kesä 1944
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/teloitettu-totuus-kes-1944.html

Suomalaiset teloittivat 468 omaahttp://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/suomalaiset-teloittivat-468-omaa.html

Tarmo Metsälä on kirjoittanut kirjan Isänmaan puolesta - suomalaisten taistelujen tiet ja tappiot 1939-1945. Kirja on erinomainen selvitys talvi- ja jatkosodan divisioonista ja prikaateista. Kirjassa on myös tappioluettelot seurakunnittain ja kunnittain. Kirjasta käy ilmi myös sota-arkistojen mukainen sankarivainajien määrä. Sota-arkistojen kirjoilla olevien sankarivainajien määrä on 90 355. Kun sankarivainajien määrä talvi- ja jatkosodan osalta lasketaan sankarihautoihin haudattujen sankarivainajien mukaan niin päästään reilusti yli 100 000. Ero on järkyttävän suuri eli jopa 10-15 prosenttia. Miksi sankarivanajia on enemmän kuin sodassa kaatuneita? On syytä epäillä, että sota-arkiston tiedot ovat puutteelliset ja epätarkat. On täysin selvää, että omaiset pitävät sankarivainajistaan parempaa huolta kuin sota-arkistojen pitäjät. Siksi totuus tulisi selvittää uudella tutkimuksella. Kun vielä verrataan paikallisia sotaveteraanimatrikkeleiden tietoja sankarihautojen ja sota-arkistojen tietoihin niin löytyy eroja. Niihin kuitenkin löytyy selitykset. Esimerkiksi omien toimesta ammutut henkilöt eivät aina ole saaneet paikkaa sankarihaudoissa. Sota-arkistojen epäluotettavuutta osoittaa myös se, että rintamamiehet joutuivat anomaan rintamiestunnusta. Jos sota-arkiston tiedot olisivat olleet kunnossa niin rintamamiesten olisi pitänyt saada rintamiestunnus anomatta.

Raution tiedot

Kotipitäjäni Raution osalta selviää, että sankarihautoihin on haudattu 48 sankarivainajaa ja sota-arkistojen mukaan rautiolaisten sankarivainajien määrä on 50. Raution sotaveteraanimatrikkelin mukaan Rautiossa on 52 sankarivainajaa ja 4.9.1941 Kiestingissä kadonnut Juho Naukkarinen.

Talvisodassa kaatuivat seuraavat henkilöt:
1. Martti Artturi Alatyppö JR 24 11.2.1940 Kiviniemessä
2. Frans Arvid Ekman 17.2.1940 kaatui Taipaleenjoella
3. Mikko Haapakangas JR 24 11.2.1940 Kiviniemessä
4. Antti Villiam Kärkinen JR 24 13.12.1940 Valkjärvellä
5. Matti Mustasaari JR 64 5.2.1940 Pitkärannassa
6. Väinö Myllykangas JR 64 17.1.1940 Pitkärannassa
7. Väinö Jalmari Päivärinta JR 64 6.1.1940 Raatteessa
8. Antti Eemeli Rautakoski JR 64 17.1.1940 Pitkärannassa
9. Aarne Johannes Sarpa JR 64 4.2.1940 Petäjäsaaressa
10. Onni Aukusti Sipilä JR 64 12.2.1940 Summassa
11. Aaro Juhani Verronen 23.2.1940 Kämärässä
12. Svande Aukusti Ylitalo JR 64 28.2.1940 Pitkärannassa

Jatkosodassa kaatuneet
1. Veikko Juhani Ainali 21.6.1944 Saarimäessä
2. Lauri Rickardt Heikkilä 7/JR29 11.6.1944 Lintulassa
3. Vilho Johannes Hihnala 12.7.1941 Korpivaarassa
4. Väinö Eeverd Hollanti JR 24 30.9.1941 Vilga
5. Olavi Armas Iso-Pahkala 24.6.1944 Talissa
6. Toivo Sakari Iso-Pahkala 31.3.1944 SotaS:ssa
7. Arvo Johannes Isokangas JR 23 29.6.1944 Ihantalassa
8. Andreas Ilmari Junttila JR 24 7.8.1944 Homorovitsa
9. Eino Henrik Kangas JR 50 11.8.1944 Juustilassa
10. Vilho Aarne Kangas JR 24, JR 29 25.8.1941 Sotjärvellä
11. Aale Kekolahti JR 24, JR 29 16.4.1942 Pertjärvellä
12. Matti Jaakko Kivisaari JR 24, 7/JR 29 8.9.1941 Prääsässä
13. Veikko Heikki Kola JR 24, JR29 3.7.1941 Hyrsylässä
14. Antti Viljami Kuoppala 2.6.1943 katosi Vadjusjärvellä
15. Juho Eino Kärkkinen JR 24, 7/JR 29 29.9.1941 Vilgassa
16. Yrjö Matti Johannes JR 50 28.6.1944 Juustilassa
17. Arvo Teodor Mäkitalo JR 50 10.10.1944 Torniossa
18. Armas Otto Niska JR64, 7/JR29 14.11.1942 Uhtua
19. Uuno Matias Niskakangas 27.7.1941 SotaS.ssa
20. Arvo Kustaa Okkonen II/JR8 15.7.1941 Soanlahdella
21. Olavi Aukusti Okkonen 4/JR 36, 5/JR9 9.9.1942 Ostassa
22. Onni Matias Pajala JR 24, 7/JR 29 3.12.1941 Syvärillä
23. Henrik Nikolai Perttula 7/JR29 31.7.1941 Hyrsylässä
24. Lauri Henrik Perttula JR8 11.9.1941 Pyhäjärvellä
25. Otto Aale Petäistö JR 24, 7/JR29 20.9.1941 Prääsässä
26. Veikko Pietari Petäistö 7/JR29 20.9.1941 Prääsässä
27. Erkki Alvari Päivärinta 27.6.1944 Ihantalassa
28. Niilo Eljas Rajamäki R2, k/11.Pr 13.8.1941 Kiestingissä
29. Paavo Johannes Rajamäki JP4, JR 29 13.2.1942 Syvärillä
30. Artturi Rautakoski 19.10.19944 Ranualla
31. Erkki Saari 28.6.1944 Portinhoikka
32. Nillo Jeremias Saaronmaa JR 24, 7/JR29 8.9.1941 Prääsässä
33. Viljo Eemil Saaronmaa JR 24, 2/JR10 11.8.1941 Ontrosenvaarassa
34. Eero Emanuel Sipilä JR 50 8.10.1944 Torniossa
35. Martti Jaakko Taipale 27.6.1944 Rajakonnussa
36. Olavi Eerik Toivanen 7/JR 29 13.8.1941 SotaS:ssa
37. Lauri Anders Vähäoja JR 50 8.1.1942 Syvärillä
38. Uuno Matias Vähäoja 9.10.1944 Aavasaksalla
39. Eero Eevald Yliverronen JR 24, 7/JR29 30.9.1941 Vilgassa
40. Veikko Olavi Yliverronen JR 8 31.3.1944 Syvärillä

Kalajoki

Kalajoella sankarihautoihin on haudattu 152 sankarivainajaa ja sota-arkistojen mukaan kalajoella on 144 sankarivainajaa. Sotaveteraanimatrkikelin mukaan kalajokisia kaatui talvisodassa 30 ja jatkosodassa 113.

Talvisodassa kaatuneet1.Johannes Mikael Hihnala 8.12.1939 Kiviniemessä
2. Aaro aukusti Mikael Himanka 25.2.1940 Kiviniemessä
3. Aaro Olavi Himanka 29.2.1940 Korpijärvellä
4. Eino Mikael Himanka 5.1.1940 Raatteessa
5. Leino Jylkkä 27.2.1940 Kämärällä
6. Lauri Heikki Kaarta 11.3.1940 Viipurissa
7. Kusti einari Kekolahti JR 24 8.12.1939 Kiviniemessä
8. Aarne henrik Kärjä JR64 16.1.1940 Pitkärannassa
9. Samuli Iisak Lahdenperä 29.2.1940 Korpijärvellä
10. Toivo Lankila 4.2.1940 Pitkärannassa
11. Eino Antero Manninen 4.2.1940 Pitkärannassa
12. Toivo Aukusti Manninen JR24 2.2.1940 Pitkärannassa
13. Onni Herman Niinistö 21.2.1940 Kuhmossa
14. Vilho Johannes Pahkala 17.2.1940 Jutunkankaalla
15.Olavi Arvid Rahkola 26.2.1940 Perojoella
16. Aarne Viljami Salmu 14.2.1940 Summassa
17. Eino Henrikki Saukko JR64 27.1.1940 Pitkärannassa
18. Lauri Andreas Saukko 27.2.1940 Salmenkaidalla, haudattu Oulaisten sankarihaudalle
19. Nikolai Siermala JR 64 9.2.1940 Pitkärannassa
20. Antti Aukusti Siironen 10.2.1940 Summassa
21. Aarno Johannes Simi 27.1.1940 Pitkärannassa
22. Aimo Olavi Torvi 13.3.1940 Sotas:ssa
23. Eino Yrjö Tuori JR64 27.12.1939 Suomsussalmella
24. Niilo Nikolai Vasankari 3.2.1940 Impilahdella
25. Seth Johannes Vasankari 9.2.1940 Pitkärannassa
26. Vilho Anders Vedenoja 23.12.1939 Hatjalahdella
27. Juho Arvid Vihelä 27.12.1939 Suomussalmella
28. Kaarlo Alarik Yliuntinen 8.12.1939 Kiviniemessä
29. Kaarlo Matias Öljymäki 16.1.1940 Pitkärannassa
30. Usko Artturi Boman 12.2.1940 Pitkärannassa

Jatkosodassa kaatuneet1. Veikko Olavi Apuli 4.9.1941 Lempaalassa
2. Ilmari Bäckman 21.8.1944 Juustilassa
3. Väinö Aleksanteri Grekula 4.7.1941
4. Juho Herman Heinistö 27.7.1941 Siunattu Rahjan hautausmaalle
5. Toivo Johannes Heusala 7.9.1941 Prääsässä
6. Eino Valfrid Hirvi 6.7.1941 Ilomäessä
7. Väino Hirvi JR50 28.6.1944 Kärstilässä
8. Aarne Alarik Honkela 29.9.1941 Prääsässä
9. Kaarlo Härönoja 27.11.1941 Homoravitsassa
10. Aarne Tuomas Isokääntä 27.11.1941 Syvärillä
11. Frans Emil Aleksantei Jernström 10.6.1944 Kuokkalassa
12. Martti Kalervo Joki JR24 13.9.1941 Prääsässä
13. Toivo Valtteri Joki 27.11.1941 Syvärin Pirunkukkulalla
14. Ensio Muisto Junnikkala 11.11.1942 Homorovitsassa
15. Lauri Nikolai Junnikkala 23.6.1944 Alavoisissa Aunuksessa
16. Matti Aukusti Junnikkala JR29 13.7.1944 Vuosalmella
17. Yrjö Juola 6.7.1941 Ilomäessä
18. Malakias Jylkkä 7.7.1941 SotaS.ssa
19. Joona Kaakko 20.8.1941 Suojärvellä
20. Paavo Aukust Kalajo 2.1.1944 Uudenkaupungin Sotas:ssa
21. Eino Matias Kamunen 28.6.1944 Viteleenjoella
22. Tuure Karjaluoto 16.6.1944 Kanneljärvellä
23. Pentti Veikko Katajalaakso 28.6.1944 Juustilassa
24. aaro Armas Arvid Kivioja 14.6.1944 Vammelsuulla
25. Vilho Arvid Korpi 31.7.1941 Hyrsylässä, siunattu kentälle jääneenä
26. Erkki Ensio Kotiaho 29.9.1943 Uhtualla
27. Joonas Kurikkala 24.7.1941 Hyrsylässä
28. Vilho Kähtävä 21.6.1944 Tammisuolla
29. Ahti Armas Kääntä 24.8.1941 Suojärvellä
30. Martti Kaarlo Kääntä 11.7.1944 Vuosalmella
31. Vilho Nestori Lahdenperä 28.7.1941 Hyrsylässä, vaimo kuoli Kalajoen pommituksissa 1944
32. Veikko Kaarlo Vilhelmi Laine 30.6.1944 Vieljärvellä
33. Kaarlo Laitala 3.3.1943
34. Aaro ensio Lankila 8.9.191 Prääsässä
35. Oskari Frans Lankila 15.8.1941 Säämäjärvellä
36. Paavo Lankila JR29 30.7.1941 Hyrsylässä
37. Urho Uljas Lassila 13.6.1942 Vitelessä
38. Eemeli Lehtonen JR29 16.9.1941 Vilgassa
39. Ahti Ilmari Leskinen 6.10.1941 Prääsässä
40. Kaarlo Eerland Leuanneimi 15.12.1944 SotaS:ssa
41. Kaarlo Liias JR29 20.2.1942 Homorovitsassa
42. Vilho Liias 7.10.1944 Kemissä
43. Kalervo Elias Lohti 28.2.1945 Kilpisjärvellä
44. Reino Luhtala 21.9.1941 Prääsässä
45. Anto Lyly 5.8.1941 Hyrsylässä
46. Uuno Nikolai Mehtälä 18.6.1944 Piisaaressa
47. Vilho Murtoperä 3.7.1944 Viteleessä
48. Yrjä Armas Eugen Muuttonen 11.9.1941 Prääsässä
49. Väinö Johannes Myllykangas 17.10.1942 Juksovassa
50. Aate Ilmari Myllylä 23.7.1941 Nuijamaalla
51. Eemil Aukusti Myllymäki JR29 6.7.1941 Ilomäessä
52. Lennart Aleksanteri Myllymäki 6.10.1944 Torniossa
53. Lauri Johannes Mäkelä 24.8.1941 Karisalmessa
54. Olavi Edvard Mäkelä 6.10.1944 Alavojakkalassa
55. Veikko Männistö 4.7.1944
56. Antti Nevanperä 31.8.1944 Ihantalassa
57. Onni Kaarlo Kunnari Nieminen 6.2.1942 Karhumeällä
58.Heikki Niska 18.5.1942 Seinäjoen SotaS.ssa
59. Frans Johannes Nivala 29.11.1941 Homorovitsassa
60. Heimo Viljam Bernhard Nuorala 25.7.1941 Hyrsylässä
61. Oras Taisto Johannes Ojala 7.7.1941 Repolassa
62. Valtteri Olavi Okkonen 25.10.1941 Paataneessa
63. Eero Kullervo Paananen 28.6.1944 Juustilassa
64. Veikko Paananen 21.7.1941 Ruskealassa
65. Vilho Matias Pahikainen 15.9.1942 Vadjusjärvellä
66. Eero Pajala 15.9.1942 Vadjusjärvellä
67. Lauri Ensio Passi 16.2.1943 Vadjusjärvellä
68. Heikki Pelotla 21.4.1941 Pyhäjärvellä
69. Vilhelm PIsi 20.9.1941 Prääsässä
70. Heikki Jalmari Pitkänen 30.7.1944 Tampereen SotaS:ssa
71. Väinö Pitkänen 27.6.1944 Kärstilässä
72. Eino Prittinen 26.11.1944 Ylitornion SotaS:ssa
73. Uuno Andrea Prittinen 19.8.1941 Mikkeljoella
74. Reino Puro 28.10.1942 Suomenlahdella
75. Kaarlo Aleksanteri Puskala 28.9.1941 Salmissa
76. Yrjö Jaakko Pyykölä 28.12.1942 Kiipurolla
77. Kaarlo Johannes Rahja JR29 18.8.1941 Lamminselällä
78. Pentti Edvard Antero Rahkola 29.10.1944 Muoniossa
79. Kauko Väinö Matias Riippa 22.6.1944 SotaS:ssa
80. Aaro Antero Ring 25.7.1944 Viipurissa
81. Veikko Olavi Roukala 8.10.1944 Alavojakkalassa
82. Kustaa Ruhkala 21.4.1944 SotaS:ssa
83. Väinö Rikhard Saari 11.10.1944 Vojakkalassa
84. Kaarlo Arvid Saukko 6.7.1941 Ilomäessä
85. Kalle Nikolai Saukko 18.12.1941 Uhtualla
86. Viljami saukko 25.7.19434 SotaS.ssa
87. Arvo Olavi Sauvola 20.11.1941 Karhumäellä
88. Lauri Iivari Sauvula 23.5.1942 Peertjärvellä
89. Kaarlo Aukusti Siermala 5.7.1944 Tulemajoen Palalahdella
90. Heino Rikhard Siirtola 8.7.1944 Andrean Kuparisaaressa
91. Urho Armas Simi 16.10.1943 Maaselän kannaksella
92. Antti Eino Sorvari 17.7.1944 Nietjärvellä
93. Eino Jaakob Suni 6.1.1942 Poventsassa
94. Aaro Leander Tanhuala 20.4.1943 Kutismassa
95. Henrikki Tarkiainen 21.9.1941 Prääsässä
96. Antti Tavasti 28.11.1941 Syvärillä
97. Arvo Kalevi Tiittanen 22.9.1941 Prääsässä
98. Reino Tiittanen 20.9.1941 Prääsässä
99. Viljo Antero Tiittanen 2.7.1941 Elisenvaaralla
100. Viljo Elias Tolonen 15.6.1944 Siiranmäellä
101. Eino Oskari Torvi 9.6.1944 Ollilankylässä
102. Risto Petteri Ulvi 5.9.1941 Kinnasvaaralla
103. Lauri Vedenoja 27.9.1941 Kontupohjassa
104. Veikko Valfrid Vedenoja 4.9.1941 Säämäjrvellä
105. Vilho Richard Verronen 30.7.1941 Hyrsylässä
106. Väinö Kustavi Vetoniemi 23.7.1942 Homorovitsassa
107. Väinö Mikale Vlijamaa 4.9.1941 Säämäjärvellä
108. Esko Ylikangas 9.7.1944 Salmissa
109. Lauri Ylikangas 25.1.1942 Kiestingissä
110. Toivo Henrik Yliuntinen 9.6.1944 Rajajoella, siunattu kentälle jääneenä
111. Valde Salmoni Ängeslevä 23.8.1941 Maaselässä
112. Erkki Eemil Hihnala 28.8.1941 Vuoninen
113. Vilho Sanfrid Himanka 26.7.1941 Hyrsylässä

Lähdeaineisto
Tarmo Metsälä Isänmaan puolesta ISBN 951-20-6162-7
Raution Sotaveteraanit Vapauden puolasta ISBN 952-90-3007-x
Kalajoen sotaveteraanijärjestöt Sotavuodet Kalajoki ISBN 952-90-3425-3

Lauri Törnin tarina

Lauri Törni ja Holger Pitkänen

Lauri Törnin vanhemmat olivat laivuri Jalmari Törni ja Rosa o.s. Kosonen. Perheeseen syntyi Laurin jälkeen kaksi tytärtä, Salme Kyllikki (s. 1920) ja Kaija Iiris (s. 1922).
Isä Jalmari toimi Suomen Sokeri Oy:n pienten rahtialusten kapteenina. Törnit asuivat Viipurissa, Hiekan kaupunginosassa vaunumestari Hägglundilta ostamassaan talossa. Vaunumestari oli jääkärikenraali Woldemar Hägglundin isä ja kenraali Gustav Hägglundin isoisä. Kolmikerroksisessa talossa oli 16 huonetta, joista osan Törnit vuokrasivat ulkopuolisille. Yhtenä vuokralaisena oli olympianyrkkeilijä Sten Suvion veli.

Lasseksi kutsuttu Lauri liittyi Viipurin suojeluskuntapoikiin, sisaret Salme ja Kaija taas partiotyttöihin. Aluepäällikkö ja kapteeni Erich Arnickenin suojeluskunnassa pojille annettiin sotilaskoulutuksen lisäksi urheilu- ja liikuntakasvatusta. Lasse Törni kävi kansakoulun ja ehti opiskella muutaman vuoden Viipurin reaalilyseossa. Lasse pääsi työskenteli loma-aikoina Starckjohannin rautakaupassa. Vuonna 1936 hän kirjoittautui Kauppa-apulaiskouluun, mutta oppiaineet eivät kuitenkaan kiinnostaneet ja hän sai tarpeekseen vuoden kuluttua.

Mottitaistelut

Törni ilmoittautui vuoden 1938 kutsunnoissa vapaaehtoisena armeijaan ja astui palvelukseen saman vuoden syyskuun 3. päivänä. Hän palveli konekiväärikomppaniassa ja vannoi sotilasvalansa 8. lokakuuta. Joulukuussa Törni pääsi aliupseerikouluun ja huhtikuun 1. päivästä alkaen hänet komennettiin eläinlääkintäaliupseerikouluun. Varusmiesaika JP 4:ssä päättyi 16. marraskuuta 1939, mutta sodan uhan vuoksi talousalikersantti Törni joutui astumaan uudelleen palvelukseen seuraavana päivänä.

Talvisodassa Törni palveli everstiluutnantti Martti S. Nurmen Jääkäripataljoona 4:ssä, jota sanottiin Hiipijäksi. Pataljoona siirrettiin Laatokan pohjoisrannalle 13. Divisioonan alueella hyökkääväksi yksiköksi. Se kärsi raskaita miehistötappioita vuoden 1940 tammikuussa ja pataljoonan komentaja Martti S. Nurmi menehtyi auto-onnettomuudessa sodan alussa. Seuraava komentaja Paul-Åke Johansson haavoittui ja menettimolemmat jalkansa tammikuun 13. päivänä kranaatin osuesssa komenttoteltaan. Johansson menehtyi verenhukkaan kenttäsairaalassa. Uudeksi komentajaksi määrättiin majuri Matti Aarnio, joka myöhemmin sai lempinimen Motti-Matti.

Tammikuun lopulla taisteltiin Koivuselän maastoa hallitsevan Pukitsanmäen omistuksesta. Vihollinen oli saarrettu Rykmentin ja Kitelän motteihin. Sen linjojen takaa taistelupaikkaa lähestyi myös jääkärikapteeni Artturi Nikulan Erillinen pataljoona 8, peitenimeltään "Seinälukki", johon piti saada yhteys.

Törni ilmoittautui vapaaehtoiseksi ensimmäiseen partioonsa vihollisen linjojen taakse. Linjat olivat kenttälinnoitetut ja alueella partioi myös vihollisen hyökkäysvaunuja. Törnin partio pääsi yön pimeydessä vihollisasemien läpi ja saapui Seinälukin tukikohtaan pataljoonan komentotelttaan asti. Kapteeni Nikula ihmetteli, miten he olivat päässeet pataljoonan omien vartiomiesten ohitse. Törni palasi partioineen takaisin aamukahdeksalta ja ilmoitti vihollisasemien ja ErP 8:n sijainnin. Vihollinen sai tykistö- ja kranaattiryöpyn niskaansa.

Seuraavana iltana suomalaiset lähtivät hyökkäykseen. Kykynsä osoittanut Törni komennettiin harhautuspartion johtajaksi. Tämän jälkeen hänet määrättiin Reserviupseerikouluun. Ennen RUK:n alkua majuri Aarnio määräsi Törnin ruotsinkielisen Erillisen pataljoona 18:n komppanian päälliköksi Länsi-Lemetin valtauksen yhteydessä. Törnin sotilasarvo oli arvovaltasyistä upseerioppilas. Suomalaisten hyökkäykset läntisen Lemetin tuhoamiseksi olivat olleet tuloksettomia, mutta nyt motti paloiteltiin kahtia ja vihollinen tuhottiin. Komppania hyökkäsi ptalajoonan kahden muun komppanian välissä. Törni kulki joukkonsa edessa ja heitteli kasapanoksia venäläisten korsuihin ja kuoppiin. Miehet valtasivat taisteluhaudat ja ottivat vangin. Näistä taisteluista Törnin maine sai sotakirjeenvaihtajien ansiosta alkunsa.

Törni komennettiin 5. helmikuuta RUK:n kurssille 45 Niinisaloon. Siellä hänet määrättiin 2. raskaann komppania ensimmäiseen konekiväärijoukkueeseen. Talvisota päättyi 13. maaliskuuta Törnin ollessa vielä RUK:ssa. Upseerikokelaana Törni palveli Jalkaväkirykmentti 12:ssa Viroalhdella ja 9. toukokuuta hänet ylennettiin vänrikiksi.
Lauri Törni löysi Virolahdelta ensirakkautensa, rykmentin kanttiinissa työskentelevän ylioppilaan ja lotan Ilona Oeschin, kenraali Lennart Oeschin veljentyttären.

Kohti Petroskoita

Suomesta lähti vuoden 1941 keväällä Saksan ja Suomen aseveljeyden nimissä pataljoonan verran miehiä Saksaan SS-divisioona Wikingin riveihin. Törni oli 6. kesäkuuta 1941 alkaen kirjoilla Waffen SS:n suomalaispataljoona Nordostissa. Törni ei puhunut saksaa, eikä paikalla olleiden mukaan myöskään arvostanut saksalaistyyppistä ylenmääräistä ja turhaa "pokkuroimista". Upseerinvakanssin puute johti siihen, että hän palasi Suomeen Suomeen 30. heinäkuuta 1941.

Hän pyrki ja pääsi 8.elokuuta 1941 joukkueenjohtajaksi ratsumestari Lauri Rönnqkvistin johtamaan kovan joukko-osaston maineen saaneeseen KevytOsasto 8:aan. Osasto kuului kenraalimajuri Uno Fagernäsin 1. divisioonaan, joka taisteli Aunuksessa. Törni sai johdettavakseen ensin konekivääri- ja sitten panssarivaunujoukkueen. Karjalan armeijana yleishyökkäys alkoi 4. elokuuta kohti Petroskoita.

Törnin ja vänrikki Kosti Paukkalan johtamat panssarivaunujoukkueet raivasivat tietä ajamalla hyökkäävän osaston edessä. Panssarivaunut eivät kuitenkaan huonon maastoliikkuvuutensa vuoksi kyenneet seuraamaan osaston liikkeitä. Törnin joukkue alistettiin everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen Jalkaväkirykmentti 29:lle, joka kuului eversti Kaarlo Kylmä-Kalle Heiskasen 11. Divisioonaan. Divisioona eteni kohti Prääsän taisteluita, ja sieltä Matrossan kautta Petroskoihin johtavan päätien tuntumaan. Törnin panssariosasto avusti jalkaväen etenemistä tuhoamalla vihollispesäkkeitä. Suomalaiset valtasivat Petroskoin ja nimi muutettiin Äänislinnaksi.

Suomalaisten valtaamassa Petrsokoissa Törni tapasi uudelleen vanhan ihastuksensa Ilona Oeschin, joka toimi muonituslottana. Tapaaminen jäi lyhyeksi, suomalaisten jatkaessa hyökkäystä Kontupohjan kautta Karhumäelle. Suunujoen ylitystaistelussa ennen Kontupohjaa Törni kunnostautui jälleen. Vihollisen jalkaväki puolustautui panssarivaunun tukemana. Törnin osasto ajoi vihollisvaunun pakoon ja tuhosi etenemistä estävät neljä kahden konekiväärin pseäkettä. Rytäkässä kaatui 75 venäläistä. Karhumäen taistelujen aikana Törni joutui luovuttamaan vaununsa 1. jääkäriprikaatille, jota komensi kenraalimajuri Ruben Lagus.
Suomalaiset olivat Aunuksessa saavuttaneet tavoitteensa ja asemasota alkoi. Tammikuussa 1942. Törni määrättiin everstiluutnantti Motti-Matti Aarnion Jalkaväkirykmentti 56:n joukkueenjohtajaksi. Maaliskuussa 1942 hänet ylennettiin luutnantiksi.

Partiomies

Törni tuli tunneksi innokkaana partiomiehenä. Maaliskuun lopulla Törni lähti vänrikki Urho Mölsän ja konepistoolimies Asser Uusi-Jaakkolan kanssa sieppausmatkalle; vihollisvangeista oli luvassa ylimääräisiä lomapäiviä. Sieppaus ei onnistunut, mutta paluumatkalla Törni hiihti lumipyryssä suomalaisen putkimiinan ansalankaan ja haavoittui. Mölsä ja Uusi-Jaakkola eivät haavoittuneet, he siirsivät Törnin ahkioon ja vetivät hänet takaisin suomalaisten puolelle.

Törni pääsi neljässä tunnissa kenttäsairaalaan. Sirpaleita löydettiin oikeasta reidestä, oikeasta kädestä ja kyynärseudusta. Hänet siirrettiin Vaasan sotasairaalaan, jossa hän toipui lähes juhannukseen asti.
Törni pääsi toipumislomalle, jolta hän ei palannut. Viranomaiset ilmoittivat Jalkaväkirykmentti 56:een, että luutnantti Törni oli kadonnut lomallaan. Rykmentin esikunnasta vastattiin, että Törni on ollut etulinjassa jo pitemmän aikaa. Törni oli karannut lomalta rintamalle. Tapaus herätti hilpeyttä rintamalla ja muuallakin.
Jalkaväkirykementti oli asemissa Maaselan kannaksella. Rintamalinja kulki Äänisen pohjoisrannalta Poventsasta alkavaa Stalinin kanavaa pitkin.

Sissikomppanian päällikkö

Vuoden 1943 tammikuussa päätettiin perustaa 1. divisioonaan kaksi sissikomppaniaa, joita salaamistarkoituksessa kutsuttiin jääkärikomppanioiksi. Törni määrättiin toisen sissikomppanian päälliköksi. Seurasi tiukka koulutusvaihe.
Keväällä Törnin sissit tekivät useita lyhyitä partiomatkoja vihollisen puolelle. Vihollista yritettiin härnätä ulos tukikohdista yleensä siinä onnistumatta. Huhtikuussa sissikomppaniat hajotettiin ja kesäkuussa 1. divisioonaan perustettiin partisaanintorjuntaosasto, jonka komentajaksi Törni määrättiin. Osasto teki partioretkiä, järjesti väijytyksiä ja rakensi miinoituksia. Desantteja metsästettiin ja linjojen takaista maastoa pidettiin puhtaana.

Vuoden 1942 lokakuussa everstiluutnantti Motti-Matti Aarnio päätti lähettää kaukopartion kanavan taakse. Tarkoituksena oli ottaa haltuun vihollisen siviili- ja virkapostia, kaapata vanki ja tiedustella Voljärven itäpuolista maastoa. Aarnio etsi käsiinsä luutnantti Törnin, jolta kysyttiin halukkuutta tehtävään. Tottakai Törni suostui. Törni valitsi partioon kahdeksan alle kolmikymppistä talvisodan veteraania. Matkalle lähdettiin lokakuun 18. päivänä kello 01.10. Miehet pääsivät huomaamatta Vuoljärv en itärannelle ja kolmannella yrittämällä löysivät aamun tunteina sopivan rantautumispaikan. Päivän aikana miehet tiedustelivat ympäröivää maastoa. Partio asettui väijyksiin, mutta ei onnistunut kaappaamaan ketään.

Kolmas yritys tehtiin aamupäivällä lokakuun 21. päivänä. Kello 9.30 partio sai vangiksi armeijan postia kuljettavan yksinäisen sotamies Bystrovin, Pataljoonan postilaukku oli täynnä kuoria, tavallisen kenttäpostin lisäksi kolmikulmaisia sinetillä varustettuja virkakirjeitä. Pikakuulustelussa kävi ilmi, että kolme ja puoli kilometsiä väijytyspäivkästä Vantsjärven päässä on viisi parakkia, johon oli maijoitettu lähes 60 miestä.

Liikenne huoltotiellä jatkui koko ajan. Hetken kuluttua etelästä lähestyi kuorma-auto. Kopissa oli kaksi miestä, lavalla kuusi sotilasta. Törni ampui kiväärillä kuljettajan. Lavalla olevat miehet yrittivät pakoon ja suomalaiset joutuivat ampumaan joka miehen. Samalla etelästä saapui toinen kuorma-auto, jonka kyydissä oli kymmenen sotilasta. Auto pysähtyi jonkin matkan päähän ja miehet yrittivät pakoon. Suomalaisten ammukset alkoivat loppua ja tilanne muuttui mies misetä vastaan taisteluksi. Siinä käytettiin kiväärinperiä, puukkoja ja jopa kirvestä. Alikersantti Kalervo Kallio yritti ottaa vangiksi Venäjän turvallisuusministeriä NKVD:n kapteenin, mutta joutui takaa-ajossa ampumaan hänet. Kallio sai kuitenkin talteen kapteeni Tundan karttalaukun. Törni joutui ampumaan vääpeli Karlovin, myös NKVD:n miehiä. Vain kaksi venäläistä pääsi haavottuneina pakoon.

Kesken taistelujen paikalle saapui vielä neljäs ja viides kuorma-auto, lavat täynnä miehiä. Törni päätti irtautua. Taitelupaikalle jäi noin 30 kaatunutta venäläistä. Matkallae he törmasivät kahden hengen venäläispartioon, toisen he joutuivat ampumaan, toinen saatiin vangiksi. Rykmentin komentopaikassa oltiin seuraavana päivänä kello 16. Everstiluutnantti Aarnio kiitti porukkaa ja divisioonan tiesustelu-upseei, luutantti Aminoff kuulusteli vangit. Kasvojen ja käsien nokeaminen osoittautui näkyväisyyden puolesta hyväksi menetelmäksi. Tällä oli myös suuri moraalinen vaikutus ryssiin, Törni päätti raporttinsa.

Joulukuussa Törni sai määräyksen perustaa jääkärikomppanian, jonka rungoksi tuli partisaanintorjuntaosastossa ja aikaisemmissa 1 D.:n jääkärikomppanioissa (JR 35 ja JR 56) palvelleet miehet. Osasto Törniksi nimetyn jääkärikomppanian tunnukseksi tuli Törnin jääkäri Olavi Mannosen suunnittelema tunnus, jossa on keltaisen T-kirjaimen läpi iskevä punainen salama. Törnin maine oli kova Suomessa ja "ulkomailla". "Tuokaa Törni elävänä tai kuolleena, maksamme hänestä kolme miljoonaa Suomen markkaa", Moskovan Tiltu kuulutti eetteriin.

Vuoden vaihteessa komppania majoittui Jouhivaaraan Seesjärven etelärannalle. Seesjärven pohjoisrannalle oli sijoitettu venäläisten 33. hiihtoprikaati ja Jalkaväkirykmentti 55. Venäläiset lähettivät jatkuvasti vahvoja partioita häiritsemään suomalaisia.
Maaliskuun 16. ja 17. päivien välisenä yönä venäläiset hyökkäsivät pataljoonan vahvuisella osastolla Seesjärven etelärannalle ja miehittivät suomalaisten tukikohdan. Paikalle hälytettiin Osasto Törni, joka vastaiskullaan selvitti tilanteen. Noin kolmensadan hengen vihollisosastosta kaatui 82 miestä ja 32 joutui vangiksi.
Sotasaaliiksi tuli 58 konepistoolia, viisi liekinheitintä, kaksi pikakivääriä ja muun muassa 115 paria suksia. Toisen Degtjarev "Emma" -pikakiväärin sai hyökkäykseen osallistunut jääkäri Koivisto. Törnin miehistä kuusi kaatui ja 11 haavoittui. II armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti Paavo Talvela, välitti ylipäällikkö Mannerheimin ja omat kiitoksensa joukoille. Kiitokset kohdistuivat erityisesti jääkärikomppanialle ja luutnantti Lauri Törnille.
Venäläisten suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa Törnin jääkärikomppania joutui ottamaan vastuun koko Jouhivaaran lohkosta, muita joukkoja tarvittiin Karjalan kannaksella. Eräässä vastaiskussa komppania tuhosi 60 vihollista.
Osasto Törniä tarvittiin 5. kesäkuuta etelämpänä Säämäjärven pohjoispuolella torjumaan kaksi etenevää vihollisrykmenttiä. Lähes kahden vuorokauden taistelujen aikana Törnin osasto tuotti viholliselle satojen miesten tappiot. Jääkärikomppania menetti näissä taisteluissa haavoittuneina, kaatuneina ja kadonneina 31 miestä, joista kolme upseeria.

Mannerheim-risti ja sotimisen loppu Suomessa

Törni nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 144 heinäkuun 9. päivänä 1944. "Luutnantti Törni on luontainen johtajakyky, kylmäverinen ja neuvokas", kenraalimajuri Uno Fagernäs sanoo perusteluissaan. "Talvisodassa ja nykyisessä sodassa hän on useasti osoittanut erityistä urhoollisuutta, taitoa ja neuvokkuutta. Rohkeutensa ja intonsa ansiosta hän on saanut juurrutetuksi koko osastoonsa loistavan taisteluhengen ja on siten vaikuttanut henkilökohtaisesti huomattavasti taistelun edellytyksiin."
Törni ylennettiin kapteeniksi 28. elokuuta 1944. Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä astui voimaan 4-5. syyskuuta. Törnin jääkäreiden sota oli lopussa ja kapteeni lähti lomalle. Törni pyrki jääkärikomppaniansa kanssa Lapin sotaan saksalaisia vastaan. Everstiluutnantti Lars Rönnqkvist ja kenraalimajuri Uno Fagernäs kuitenkin tyrmäsivät ajatuksen. Törni kotiutettiin 3. marraskuuta 1944.

Törni piilotti asealiupseerinsa Arvo Männistön kanssa joukon aseita Enon korpimetsiin. Törni teki sen omasta aloitteestaan, asia ei liittynyt asekätkentäjuttuun. Miehet veivät metsään kolme laatikollista aseita, kahdeksan ammuslaatikkoa ja 36 käsikranaattia. Arvo Männistö paljasti kätkön vuonna 1993 viranomaisille. Kätköstä löytynyt Koiviston Degtjarev päätyi Sotamuseoon.

Siirtyminen Saksan puolelle ja maanpetostuomio

Törni tapasi Vaasan ravintola Centralissa saksalaisten Suomeen perustaman vastarintaliikkeen edustajan, joka värväsi suomalaisia upseereita. Tarkoituksena oli antaa miehille sabotaasi- ja vastarintakoulutusta Sonderkommando Nordin tukikohdassa Saksassa. Mikäli Neuvostoliitto miehittäisi Suomen vastarintaliike nousisi aseisiin Saksan avustamana. Törnin oli tarkoitus toimia koulutuksen jälkeen muiden vastarintamiesten kouluttajana Suomessa. Tuolloin Suomi kävi Saksaa vastaan Lapin ostaa, joten tarjous tarkoitti myös vihollisen puolelle siirtymistä.

Törni otti tarjouksen vastaan ja nousi saksalaiseen sukellusveneeseen tammikuussa 1945 Kristiinankaupungin edustalla. Koulutus alkoi helmikuussa, mutta jäi kesken. Törnin loppuvaiheista on erilaisia kertomuksia. Ensimmäisen, Cleverleyn mukaan epätodennäköisen, kertomuksen mukaan Törni olisi lähtenyt Venäjän-rintamalle johtamaan saksalaista merijalkaväen pataljoonaa ja taisteltuaan siellä olisi lopulta antautunut amerikkalaisille ja brittiläisille joukoille miehineen. Toisen, todennäköisemmän, kertomuksen mukaan Törni ei olisi saanut tilaisuutta taistella, vaan olisi suomalaisen toverinsa kera tullut pidätetyksi amerikkalaisen sotilaan toimesta, karannut brittiläiseltä vankileiriltä viikko sodan loppumisen jälkeen ja lähtenyt hakeutumaan Tanskan kautta Norjaan ja lopulta Suomeen.

Anu Vertasen opinnäytetyön mukaan Valpo selvitti Törnin palanneen Saksan sabotaasi- ja vakoilukoulutuksesta vielä Suomeen, mutta Saksan romahtaessa olleen jälleen Saksassa, jossa joutui brittiläiselle vankileirille. Törni karkasi leiriltä ja pakeni Tanskaan, josta hänet palautettiin Ruotsin kautta Suomeen kesällä 1945.

Punainen Valpo pidätti Törnin Turussa, mutta hän karkasi kuljetuksen aikana. Viimein Valpo pidätti hänet Helsingissä maaliskuussa 1946, Törni asetettiin turvasäilöön ja myöhemmin syytteeseen. Törni todettiin syylliseksi maanpetokseen ja laittomaan rajan ylitykseen. Hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, sekä menettämään kansalaisluottamuksensa neljäksi vuodeksi. Vuoden 1947 heinäkuussa Törni pääsi pakenemaan Turun lääninvankilasta, mutta joutui värikkään pakomatkan jälkeen kiinni Oulussa ollessaan matkalla Ruotsiin.
Törni vapautui jo 1948 koeajalle, jota olisi kestänyt vuoteen 1953 ellei presidentti Paasikivi olisi armahtanut häntä 23. joulukuuta 1948.

Ruotsi, kihlaus, Amerikka

Törni päätti lähteä Ruotsiin, jonne ennen häntä useat asekätkentämiehet olivat paenneet. Heitä on myöhemmin kutsuttu Marttisen miehiksi heidän nokkamiehensä, eversti Alpo Marttisen mukaan. Rajan Törni ylitti Torniossa toisen henkilön merimiespassin turvin vanhan upseeritoverinsa, luutnantti Holger Pitkäsen, kanssa. Matka jatkui rautateitse kohti Tukholmaa.
Törni kihlautui Marjansa kanssa 1.1.1950. Kihlajaisissa oli parikymmentä henkeä ja Törnin asepuku salakuljetettiin Suomesta tapahtumaa varten. Sittemmin Marja oli erittäin alla päin Törnin matkustettua Venezuelaan ja Yhdysvaltoihin. Odoteltuaan aikansa, hän lopulta avioitui espanjalaisen lääkärin kanssa. Marja kuoli vuonna 2000 miehensä kanssa traagisesti auto-onnettomuudessa. Hän oli jo saanut kuulla vuoden 1999 etsinnöistä Vietnamissa helikopterin maahansyöksypaikalla ja oli kirjoittanut muistokirjoituksen entisen kihlattunsa mahdollisia hautajaisia varten. Osasto Lauri Törni Perinnekillan edustaja luki muistokirjoituksen Marjan toiveen mukaisesti 26.6.2003 Arlingtonissa (Virginia, USA) tapahtuneessa hautajaistilaisuudessa.

Tienattuaan matkarahansa Törni astui Venetzuelaan suuntaavaan laivaan, s/s Boliviaan. Caracasissa häntä vastassa oli eversti Motti-Matti Aarnio. Caracasissa Törni sai loppukesällä 1950 pestin norjalaiseen rahtilaivaan m/s Libre Villaan, jonka määränpää oli Yhdysvallat.Meksikonlahdella Mobilen kaupungin edustalla Alabamassa hän hyppäsi mereen ja ui rantaan. Törni hankkiutui New Yorkiin, jossa asuvien suomalaisten avulla hän sai töitä muun muassa kirvesmiehenä ja siivoojana.

Vuoden 1953 elokuussa Törni sai oleskeluluvan ja seuraavana vuonna hän värväytyi Yhdysvaltain armeijaan. Hän oli 35-vuotias alokas. Törni sai tykistön peruskoulutuksen Fort Dixissä New Yorkin osavaltiossa. Laskuvarjokoulutuksen hän sai Fort Benningissä Georgiassa.
Erikoisjoukkojen peruskoulutuksen Törni sai Fort Braggin varuskunnassa Pohjois-Carolinassa.

Vuoden 1955 huhtikuussa Törni ylennettiin korpraaliksi ja heinäkuussa hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen. Lauri Allan Törni muutti nimensä Larry A. Thorneksi. Marraskuussa hänet ylennettiin kersantiksi ja hän opetti talvitaistelumenetelmiä Fort Carsonissa Coloradossa. Vuonna 1956 Thorne komennettiin Alpo Marttisen suosituksesta viestiupseerikurssille Fort Gordoniin Georgiaan. Valmistuttuaan kurssilta hänet ylennettiin luutnantiksi. Larry Thorne toimi 10. erikoissodankäynnin ryhmän upseerina Bad Tölzissa Saksan liittotasavallassa 1958–1962.

Vuonna 1962 tammikuussa Pohjois-Iranin vuoristoon syöksyi Yhdysvaltain armeijan de Havilland Otter -lentokone, jossa oli huippusalaisia laitteita. Ensisijainen tehtävä oli käskyn mukaan löytää koneen miehistö. Zagros-vuoristossa 4300 metrin korkeudessa sijaitsevalle maahansyöksypaikalle lähetettiin kaksi vuorikiipeilyryhmää, iranilainen ja länsisaksalainen, jotka epäonnistuivat. Kesäkuussa oli Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen ja kapteeni Larry Thornen vuoro.
Thorne pääsi paikalle kahdeksan miehen kanssa. Thornen miehet löysivät hylyn ja lähistöltä kahden miehistön jäsenen ruumiit. Osa laitteistosta oli kadonnut, Thorne otti talteen loput ja räjäytti koneen hylyn. Myöhemmin paikalta löydettiin vielä kolmas ruumis.

Vietnam ja kuoleman sanansaattaja

Vietnamissa Thorne taisteli kahteen otteeseen. Ensimmäisellä komennuksella Thorne sijoitettiin ensin Chau Langin tukikohtaan, josta perusti uuden tukikohdan Tinh Bieniin. Nämä sijaitsivat Vietnamin eteläosassa lähellä Laosin rajaa, ns. "Seitsemän vuoren" -alueella ja olivat Thornen johtaman tehokkaan toimintansa ansiosta "piikki Vietnamin kansallisen vapautusrintaman Vietkongin lihassa". Tinh Bienissä vieraili myös erikoisjoukkojen koulutuksen läpi käynyt kirjailija Robin Moore, jonka bestseller-kirjassa Green beret, Thorne seikkailee nimellä Sven Kornie.

Vuoden 1964 joulukuussa Thorne palasi Vietnamiin, palvellen Phuoc Vinhissä, Phu Quocin saarella ja Nha Trangissa. Vuoden 1965 lokakuussa Thorne osallistui salaiseen Shining Brass -operaatioon, jonka tarkoituksena oli paikantaa Vietkongin sissien käyttämä Ho Tši Minh -reitti. Alkuperäistä lähtöpäivää siirrettiin, koska sää oli sateinen, sumuinen ja vuoret olivat pilvien peitossa. Sään hetkeksi parantuessa, aloitettiin operaatio ja kersantti Charles Petryn johtama partio laskettiin operaatioalueelle. Törniä kuljettanut CH-34 Kingbee -helikopteri jäi odottamaan alueelle partion "OK"-kuittausta. Kuittauksen saatuaan kopteri suuntasi paluumatkalle. Iltahämärässä ja erittäin huonon lentosään vallitessa Thornen helikopteri törmäsi vuoren seinään ja tuhoutui. Etsinnät olivat tuloksettomia ja vihreiden barettien sankari Thorne todettiin kadonneeksi päivämäärällä 18. lokakuuta 1965. Kuolleeksi Thorne julistettiin 19. lokakuuta 1966.
Lentoreitin säätä tiedustelemassa ollut forward air controller -kone (FAC) O-1E "Birddog" katosi myös paluulennollaan Danangiin kahden hengen miehistöineen.

Legendat elävät

Amerikkalaisessa kokoillan elokuvassa vuodelta 1968 Vihreät Baretit John Wayne esittää eversti Mike Kirbyä, jonka esikuvana ollaan pidetty Larry Thornea. Elokuva perustuu Robin Mooren Green baret -kirjaan, jossa sankarina on ruotsalaissyntyinen Sven Kornie. Ei ole vaikea löytää tuon nimen takaa sen oikeaa ilmiasua, Larry Thornea eli Lauri Törniä. Toteutunut käsikirjoitus on "varsin kaukana" kirjan tekstistä.

Onnettomuuspaikka

Yhdysvaltain Joint Task Force Full Accounting -osaston tehtävänä on etsiä kadonneita sotilaita. Pelkästään Vietnamin sodan jäljiltä on edelleen kateissa toistatuhatta amerikkalaissotilasta. Vuonna 1998 Törnin sisaret saivat tiedon, jonka mukaan Full Accounting -osasto oli mahdollisesti löytänyt paikan, jossa Larry Thornen helikopteri tuhoutui.
Phuoc My -kylän asukkaiden mukaan ylhäällä vuorilla, vaikeakulkuisessa maastossa, oli tuntematon helikopterihylky. Heinäkuussa 1999 Full Accounting -osasto lähetti paikalle retkikunnan, johon osallistui myös viiden hengen suomalaisryhmä, joukossa Lauri Törnin sisarenpoika lohjalainen Juha Rajala. Onnettomuuspaikka on viidakkovuorella, lähellä Laosin rajaa. Retkikunta joutui lentämään paikalle helikopterilla, laskeutumispaikan ollessa muutaman sadan metrin päässä onnettomuuspaikasta.

Tutkimustyötä johti antropologi Dennis Danielson, jonka mukaan helikopteri on syöksyttyään jyrkkään rinteeseen, räjähtänyt ja syttynyt palamaan. Paikalta löytyi kovassa kuumuudessa sulanutta alumiinia, ikkunaplexin palasia, patruunoita, luoteja, erilaisia kopterin osia, isoimpana tähtimoottori. Roottorin lavan sarjanumeroista selvisi, että kyseessä oli Törnin helikopteri. Savisesta maaperästä löytyi myös Törnin henkilökohtainen ase, Yhdysvalloissa Swedish K -nimellä kutsuttu ruotsalainen Carl Gustav m/45 -konepistooli. Seulonnassa löytyi myös satoja luun kappaleita ja eurooppalaisittain paikattu hammas.
Miehistön jäännökset kuljetettiin Yhdysvaltoihin ja tunnistettiin keväällä 2003. Törni tunnistettiin hammaskartan, kopterin etelävietnamilais-miehistöstä tunnistettiin kaksi DNA:n ja yksi tuntolevyn perusteella. Koska vainajien kaikkia jäännöksiä ei pystytty tunnistamaan toisistaan, suoritettiin heille yhteishautaus. Tapaus 0174 eli Larry A. Thornen kohtalo oli viimein selvinnyt.

Lauri Törni haudattiin sotilaallisin huomionosoituksin 26.6.2003 Arlingtonin sotilashautausmaahan. Paikalla oli mm. Juha Rajala, Topi Rajala ja Mia Finning-Rajala. Hautakivi sijaitsee alueella ("section") 60 ja kiven numero on 8136. Törnin muistotilaisuus Suomessa järjestettiin 17.7.2003 Säkylässä, Huovinrinteen varuskunnassa. Hänen nimensä ja syntymä- ja kuolleeksijulistamispäivänsä on myös hakattu Malmin hautausmaalla olevan sukuhaudan hautakiveen.

Osasto Lauri Törni Perinnekilta ry:n retkikunta vei Törnin helikopterin onnettomuuspaikalle 3.3.2004 teräksisen muistolaatan suomalaisen sotasankarin kunniaksi. Laatta on kiinnitetty kallioon parinkymmenen metrin päähän maahansyöksykohdasta, noin 830 metrin korkeuteen.
Onnettomuuspaikan koordinaatit ovat 48 PYB 9455 8960. Paikka sijaitsee Vietnamissa Danangista lounaaseen, Valtatie 14:n varrella, Dak Pecin ja Kham Ducin puolivälissä, noin 12,5 km Laosin rajalta.
Samassa Shining Brass -operaatiossa, paluulennollaan lähellä Danangia kadonneen, forward air controller -tehtävissä olleen (FAC) O-1E "Birddog" -koneen onnettomuuspaikka löydettiin jo 1992 paikallisen asukkaan avulla, paikka tutkittiin 1993 ja miehistö tunnistettiin kesällä 2001 (tapaus 0171).

Lähdeaineisto: Robert Brantberg Suuret Suomalaiset Sotasankarit ISBN 978-952-5170-74-0
Kari Kallonen ja Petri Sarjanen Lauri Törnin tarina ISBN 978-952-5170-88-7
Kari Kallonen ja Petri Sarjanen Ristiretki 1965-1999 ISBN 952-5170-50-0

Sodalla on hintansa

Talvisota, sen seuraukset ja siihen liittyvät aluevaltaukset olivat Neuvostoliiton historiassa kauan vähäteltyjä aiheita. Virallisissa teoksissa puhuttiin vuosikymmenten ajan tällä kohdin vain "sotilaallisesta konflinktista" eikä sodasta. Puna-armeijan saavutuksia talvisodassa päinvastoin suurenneltiin, Karjalan kannaksen pääpuolutusaseman, Mannerheim-linjan, vahvuutta liioiteltiin. Suomen armeijan tappiot kaksin- tai kolminkertaistettiin. Omat tappiot ilmoitettiin vain kolmannekseksi todellisesta. Neuvostoliiton sankarin kunnianimiä jaettiin, samoin kunniamerkkejä ja mitaleita.

Viktor Stepakov on teokseensa Sodalla on hintansa kiitettävällä tavalla koonnut monentyyppistä aineistoa asioista, jotka ovat olleet varsin tuntemattomia. Viktor Stepakovin kuvaus talvisodasta, Karjalan ja Porkkalan asuttamisesta ja venäläisistä sotavangeista perustuu venäläisten sotilaiden haastatteluihin. Vaikka venäläisille häpeällisestä talvisodasta ei saanut Neuvostoliitossa edes puhua, entisten sotilaiden muistia ei voitu kahlita.
Neuvostojohdon proganda väitti talvisodan olevan ohi parissa viikossa. Toisenlainen, lohduton totuus alkoi valjeta Puna-armeijan sotilaille 40-50 asteen pakkasessa Summassa, Kollaalla ja Raatteen korpitien varsilla.

Puna-armeijan politrukit selittivät, että Suomi on heikko tietämättömien ihmisten maa. Vallattuaan maata venäläiset sotilaat kuitenkin omin silmin näkivät, että kaikki oli päinvastoin kuin politurukit olivat kertoneet. Tyrmistyneitä olivat myäs suomalaisten sotavangeiksi joutuneet sotilaat, jotka palautettiin rauhanteon jälkeen Neuvostoliittoon. Vastaanotto oli armoton. Isänmaan pettureina heidät passitettiin työleireille.

Karjalaa ja Porkkaalaa asutettaessa moni sotamies ajatteli I.M. Levinin tavoin: "Sota oli niin kammottava ja turha ja Suomen kannalta tuhoisa. Kuinka paljon tuhoutuikaan koteja, omaisuutta ja tavaraa! Kutsumattoamt vieraat tulivat ja kokonaiselta kansalta tuholtiin hetkessä kaikki sukupolvienkovalla työllä aikaansaatu."

Yli viidenkymmenen vuoden kausi totuuden huolellista salaamista on tuonut tuntuvan tuloksen. Enimäkseen menestys ei ole perustunut niinkään arkistojen aineistojen luoksepääsemättömyyteen tai tuon sodan aiheen puuttumiseen museoiden esillepanosta kuin noita tapahtumia koskevan virallisen valheversion tietoiseen iskostamiseen yhteiskunnan tajuntaan. Ainakaan sodan jälkeisen sukupolven ihminen, joka on tarttunut esimerkiksi professori Barysnikovin teokseen, ei ole yrityksistään huolimatta löytänyt siitä mitään totuudenmukaista eikä objektiivista.

Tuskin tykistön jylinä oli vaiennut Neuvostoliiton ja Suomen välisellä rintamalla 13.3.1940, kun kaikkialla Neuvostoliitossa alkoi jo kynien tapina ja lehtimiest, kirjailijat ja runoilijat ryntäsivät kuvailemaan puna-armeijan hurjuutta ja voimaa.

"Vanha sotilas pyytää Suomen kansalta anteeksi."

Seuraavassa sotilaiden todistajalausuntoja: " Meidän sotakimissaarissamme sitä sotaa nimitetään sotilaalliseksi konfliktiski ja Leningradin arkiston vastauskirjeessa minulle lukee: Neuvostoliiton ja Suomen välinen konflikti. Mutta sehän ei ole totta! Sanoin sotakomissaariaatisssamme, että se ei ollut konflikti vaan sota, mutta he eivät halua kuullakaan siitä" (Neuvostoliiton ja Suomen sodan veteraani P.A. Osvetimski).

"Menin sotakomissariaattiin hakemaan todistusta osallistumisesta sotaan Suomea vastaan, mutta he sanoivat, ettei se ollut osta vaan retki (kampanija) ja ettei sitä ollut heillä merkittynä. Eivät antaneet minulle todistusta" (Neuvostoliiton ja Suomen sodan veteraani M.L. Tsarenko)

"Kerran - vuosia myöhemmin - käydessäni sotamissariaatissamme mainitsin, että olin ollut mukana sodassa Suomea vastaan. Minua käskettiin unohtamaan koko asia." ( Neuvostoliiton ja Suomen sodan veteraani A.I. Jegorov)

"Nyt häpean maani hallitusta ja sen viimeistä siirtoa noiden traagisten tapahtumien muistoa kohtaan - se on pelkurimaissesti poistanut tuohon sotaan osallistuneiden sotilaspasseista merkinnän sodasta." (Neuvostoliiton ja Suomen sodan veteraani M.D. Sablinski)

Yrittäessään kieltää veteraaneilta muistin vallanpitäjille sattui paha munaus, Mitä vähemmän maassa puhuttiin ja kirjoitettiin totta sodasta Suomea vastaan, sitä kirkkaamaksi kiteytyivät talvisten taisteluiden episodit mukana olleiden muistissa.

Kuusisen hallitus

Talvisodan historiassa kaikkein oleellisimpia ja kielteisimpiä seikkoja on niin sanottu Terijoen halllitus, joksi suomalaiset kansanhallitusta nimititävt. Tunnetun Komintern-miehen Otto Ville Kuusisen johtaman tyhjästä putkahtaneen hallitusken ansioista turha sota jatkui vuoden 1940 maaliskuuhun. Mutta toveri Kuusisen ja hänen hallituksensa toiminnan objektiivinen arvo löytyy nykyajan suomaisesta historian tutkimuksesta.

"Komissaari Potakov kutsui meidät huoneeseensa ja pyysi panemaan akatemian lehteen maininnan, että olimme kuulleet lyhyillä aalloilla Suomen hallituksen ilmoituksen. Kieltäydyimme vetoamalla siihen, ettemme osanneet suomea. Meille tarjoittiin tekstin vastaanottamista englanninkielellä. Kieltäydyimme edelleen. Uskottavuuden lissämiseksi Potakov ehdotti, että "siepattu" viesti olisi julkaistu lennätinasussa (Morsen aakkosin) eli tavalliselle lukijalle käsittämättömänä. Meidän oli pakko suostua. Tietenkin meiltä otettiin kuittaus vaitiolosta." (Kapteeni G.L. Hodakov, entinen armeijan Budjonyi-viestintäakatemian teknisen tiedekunnan oppilas)

Proganda puna-armeijassa

Armeijassa harjoitetusta progandasta voisi kirjoittaa nidekaupalla. Miehistö ei millään halunnut hyväksyä iskulausetta, jonka mukaan sotaa käytiin: "Vapautamme Suomen kansan valkosuomalaisten vallasta!". Sanoimme komissaarille: miehistö sanoo, että taistelemme vapauttaaksemme suomalaiset suomalaisten vallasta, mikä merkitsee samaa, kuin vapauttaa venäläiset venäläisten vallasta. Komissaari kuunteli perustelumme ja vastasi: "Lennän illalla Moskovaan ja palaan kolmen päivän päästä. Komissaari palasi kolmen päivän kuluttua, niin kuin oli luvannut ja ilmoitti: "Iskulauseemme on: Leningardin kapungin ja luoteisrajojemme turvallisuuden puolesta!" Nämä sanat miehistö ymmärsi" ( 84. jalkaväkidivisioonan 344. jalkaväkirykementin politrukki S.P. Melasenko).

Vorkuta

Venäläisten sotavankien kohtalo oli erikoinen. Suomi jäi taakse ja edessä odotti kotimaa. Viipurin kaupunki oli sotavankijunien ensimmäinen vastaanottaja. Siellä entiset sotavangit saivat lääkintähuotoa ja uudet - puna-armeijan sotamiehet - sotialspuvut. Synnyinmaa vastaantti poikansa. Sitten alkoi painajainen. Näin kertoo sotamies G.I. Velitsko, 24. tykistörykmentti: "Äkkiä kuulin jonkun huutavan "Velitsko!" Sotavankijoukosta ryntäsi esiin Ivan Bogdanov, meitä krasnodarilaisia, Novotitarovkan kylästä. Minun rintamakaverini. Meidän ei annettu puhua. En edes tiedä, mihin heidät saunomisen jälkeen ajettiin. Sillä lailla heidät piilotettiin, eristettiin muusta maailmasta."

Viipurista sotavankien tie kävi tiettyyn tarkasti määrättyyn suuntaan - Venäjän federaation Ivanovon alueen eteläiseen korpeen työleirille. Kauan kaivattu rakkaimpien tapaaminen lykkääntyi epämääräiseen tulevaisuuteen, palaajille oli valmistettu toisenlainen tapaaminen.

Matkalla Ivanonvon alueella sattui välikohtaus. Eräs vangeista telkeytyi käymälään, sitoi vesisäiliön kannatinrautaan narun ja hirttäytyi. Oven avaaminen kesi meiltä kauan - hirttäytyneen ruumis haittasi - ja kun ovi vihdoin daatiin auki, oli jo liian myöhäistä. Muistan vainajan nimen - Ivanov.

Lähdeaineisto Viktor Stepakov Sodalla on hintansa ISBN 951-1-13942-8

Kotirintama 1939-1945

Suomalaisten pahat aavistukset Stalinin suhteen eivät olleet turhia, sillä marraskuun 30. päivänä 1939 räjähti. Sodan kauhut koettiin heti aamun tunteina myös useissa Suomen kaupungeissa. Neuvostoliiton koneet tulivat yllättäen. Kesken aamupäivän luentojen alkoi pommit putoilla Helsingin keskustassa, muistelee helsinkiläinen opiskelija kauhun hetkiään. Hälyytyssireenit alkoivat ulvoa kaikki yhtäaikaa kuin hornanheget olisivat päässeet valloilleen.

Yllättävä sota ajoi väestöä poistumaan suurimmista kaupungeista maaseudun rauhaan. Pako kaupungeista aiheutti valtaisia liikenneruuhkia ja niinpä linja-autot ja junat olivat tupaten täynnä. Kun muu ei auttanut, oli monen lähdettävä matkaan jalkaisin. Turuntielle alkoi ilmestyä yhä enemmän kantamuksineen Helsingistä päin kävellen pakenevia ihmisiä. Alkoi pako pois sodan jaloista, jonka pelättiin iskevän jo seuraavana yönä.
Rajaseudulla tilanne oli hälyyttävä, sillä väestö oli monin paikoin pahaa aavistamatta paikoillaan suurvallan hyökkäyksen alettua.

Pieni Suomi oli jäänyt yksin suurvallan armoille. Apua yritettiin saada eri puolilta maailmaa, mutta se jäi perin vähäiseksi. Suuren ulkoisen vaaran uhatessa suomalaiset yhdistyivät vaikeassa tilanteessa yksimieliesti puolustamaan maataan ja sen itsenäisyyttä. Talvisodan henki yhdisti kansan ja paransi kansalaissodassa synteneitä luokkaeroja.

Talvisotaa seurannut väliruahan aika ei ollut Suomelle helppoa. Neuvostoliitto ei ollut sodan lopputulokseen tyytyväinen, vaan piti kiinni Saksan kanssa solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta, jossa Suomi oli määrätty Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi.

Hitler aloitti sotaretkensä Neuvostoliittoon kesäkuun 22. päivänä 1941. Marsalkka Mannerheim julisti Suomessa yleisen liikekannallepanon jo kahta päivää aiemmin kutsumalla kaikki reserviläiset ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Hitler piti Suomea Saksan liittolaisena ja katsoi, että maat taistelivat "liitossa" keskenään yhteistä vihollista vastaan. Koska Suomi ei voinut puolueettomuuspolitiikansa vuoksi hyökätä Neuvostoliiton kimppuun, halusi se muodollisen syyn sotatoimien aloittamiseksi. Tällainen tulikin kesäkuun 25. päivänä, kun neuvostokoneet pommittivat rajusti useita eteläisen Suomen paikkakuntia. Suomi julisti olevansa sodassa Neuvostoliiton kanssa.

Neuvostoliitto käytti toisessa maailmansodassa sotatoimena laajasti rintamantakaisten kohteiden pommituksia. Niistä kärsivät ennen muuta kotirintamalla olleet naiset ja lapset. Stalinin tarkoituksena oli heikentää Suomen kotirintaman taistelumoraalia. Suomalaisista paikkakunnista joutuivat talvi- ja jatkosodan aikana lähes kaikki pommitusten kohteeksi. Eniten pommeja pudotettiin suuriin kaupunkeihin Helsinkiin, Turkuun ja Viipuriin. Talvisodan aikana Neuvostoliitto suoritti lähes 3000 pommituslentoa ja hyökkäyksissä lasketaan pudotetun noin 55 000 räjähdyspommia ja 41 000 palopommia. Lisäksi koneet tulittivat konekivääreillään yli 400 kertaa.

Kotitalous

Elintarvikkeita alettiin säännöstellä jo syksyllä 1939 ennen sodan puhkeamista. Tällöin joutuivat säännöstelyn piiriin kahvi ja sokeri. Kun sota sitten syttyi, menivät hyvin nopeasti melkein kaikki elintarvikkeet "kortille". Käytännössä perunoita ja lanttuja oli saatavissa, mutta muiden juuresten saanti oli sattumanvaraista. Ruokapula iski kovimmin kaupunkien asukkaisiin. Maaseudulla tilanne oli hiukan helpompi.

Sota-aikana kaikille kansalaisille jaettiin elintarvikekortit, joita monenlaisia. A-kortin saivat alle 7-vuotiaat lapset, B-kortin henkisen ja kevyen työn tekijät, C-kortin raskaanpuoleisen työntekijät, D-kortin raskaan ja E-kostin erittäin raskaan työn tekijät. Elintarvikkeiden niukkuuden vuoksi taloudenpito vaati erityistä tarkkuutta ja kekseliäisyyttäkin. Metsän antimet kerättiin tarkoin talteen. Marjat ja sienet olivat erittäin tervetullut jatke. Sota-ajan palstanviljely oli monipuolista. Kotipihassa kasvoivat kaikki vihannekset.

Sota-aikana lähes jokaiseen kotitalouteen kuului kotieläimiä, jotka sitten hyödynnettiin ruokavaliossa. Sikaa pidettiin sota-aikana monissa kaupunkilaisasunnoissakin. Sika oli monen perheen pelastus. Kanit lisääntyivät nopeasti. Oma puutarha oli sotavuosina todellinen aarreaitta kaikille, joilla sellainen vain oli. Kun tupakkaa ei pahimpina aikoina saanut edes kortilla, syntyi itsestään kotimaisen tupakan eli kessun viljely. Sotavuosina järjestettiin oikein kessunviljelykilpailujakin.

Sota-aikana monessa kodissa tehtiin omat siirapit, perunajauhot, saippuat, pellavat ja lipeät.
Jalkintilanne Suomessa oli huono. Kehno jalkinetilanne pakotti monen naisen tarttumaan työhön ja valmistamaan itse saavilla olleista raaka-aineista kengät tai saappaat. Suuren pulan vuoksi kenkiä valmistettiin paperista ja jopa tuohesta. Paperista kudottiin kasseja, esiliinoja, seinävaatteita, ikkunaverhoja, pannumyssyjä, käsilaukkuja ja huonekalujen päällisiä.

Sota-ajan talous

Suomeen perustettiin syyskuun 20. päivänä 1939 kansanhuoltoministeriö. jonka tehtävänä oli "väestön toimeentulon turvaaminen ja talouselämän ja työvoiman käytön säännöstely sodan taimuun poikkeuksellisen tilanteen aikana". Ministeriö lakkautettiin vasta 1.1.1950.

Kaikki maatalouden perustarvikkeet nauloista lannoitteisiin olivat säännöstelyn alaisia. Kaiken ostoon oli saatava luvat. Tavaroiden puute aiheutti monia vaikeita tilanteita. Kaikki asiakkaat eivät ymmärätäneet tilanteen kireyttä ja niin monet toimiston työntekijät saivat kulla kunniansa.

Mustaa pörssiä vastaan pyrittiin taistelemaa moni keinoin. Mustasta pörssistä sai käytännöllisesti katsoen mitä tahansa, jos vain rahaa riitti. Kolmannes viljoista ja rasvoista kulki kuluttajien pöytään sotavuosina mustan pörssin kautta. Jokainen harjoitti vaihtokauppaa jos siihen oli tilaisuus. Sota-aika synnytti kotirintamalla voimakkaan avustustoiminnan.
Sotavuosina elettiin myös energian suhteen niukkoja aikoja. Erityisen hankala energiatilanne oli suurissa kaupungeissa. Maaseudulla suurin ongelma oli valon puute. Lamppuöljyä ei ollut tarpeeksi.

Suomessa säädettin yleinen työvelvollisuus lokakuussa 1939. Alkuun työvelvollisuus kosketti 18-55-vuotiaita, mutta vuonna 1942 työvelvollisuuden piiriin joutuivat myäs 15-17-vuotiaat nuoret ja 55-65-vuotiaat vanhat. Naiset toimivat sota-aikana monissa ammateissa, joissa heitä ei ennen ollut nähty. Sotavuosina kotirintaman oli venyttävä äärimmilleen asti, jotta kaikki tarpeelliset työt saatiin hoidetuksi. Naisten ohella käytettiin tilapäisesti apuna myös koululaisia. Naiset joutuivat kovalle koetukselle maatalouden parissa, sillä maaseudun tuotteet olivat ensiarvoisen tärkeitä sodan ruokataloudessa. Suomalainen perinteinen tapa suoriutua suuristakin töistä on talkoot, jotka nousivat sota-aikana uuteen kukkoistukseen. Perinteiseen tapaan talkoopalkkana oli ruoka.

Evakot

Sodan jaloista kodeistaan lähtemään joutuneille evakoille oli järjestettävä uudet elinolot. Evakoiden vaellus oli kamalaa katsottavaa. Yöuni jäi yleensä pariin tuntiin. Väki oli yleensä saanut yösijan kansakoululta, jonka luokkien lattialla ihmiset makasivat kylki kyljessä. Rulijanssi kesti parisen viikkoa. Kun evakkoja alkoi saapua kuormineen kanta-Suomeen, tajuttiin sodan säälimättömyys ja julmuus kouriintuntuvasti. Evakkojen olot eivät olleet kadehdittavia. Evakkojen kohtalo kouraisi syvältä. Evakkojunissa mikään inhimillinen ei ollut vierasta.

Evakkojen ongelmat tuntuivat ratkeavan kertaheitolla, kun Suomi valloitti syksyllä 1941 taikaisin talvisodassa menettämänsä alueet. Tuhannet karjalaiset palasivat takaisin entisille asuinsijoilleen.

Kesäkuussa 1944 sota räjähti täyteen mittaansa ja takaisin asuinsijoilleen palanneet karjalaiset joutuivat taas kerran lähtemään evakkotielle. Jo toisen kerran viiden vuoden aikana alkoi evakkojen sijoittaminen uusille asuinsijoille.

Syksyllä 1944 Suomi joutui vielä kerran evakuoimaan väestöään, tällä kertaa Lapista, Kaiken kaikkiaan Lapista evakuoitiin runsaat 100.000 henkeä, joista Ruotsi otti vastaan 56 000. Ruotsin ohella evakkoja ohjattiin Oulun läänin eteläisiin kuntiin, Vaasaan ja Keski-Pohjanmaalle.

Rintamanaiset

Suomalaisia naisia työskenteli sotien 1939-1945 aikana aktiivisissa armeijaa tukeneissa yhdistyksissä yli 200 000. Tärkeimpiä rintamaa palvelevia yhdistykisiä olivat Lotta Svärd ja Sotilaskotiyhdistykset. Aktiivista työtä tekivät myös Suomen Punainen Risti ja Martta-liitto. Lotilla oli oma laaja koulutusjärjestelmä, joka antoi perustiedot ja -taidot erilaisista tehtävistä selviämiseen. Sotavuoisina 1939-1945 naisia toimi paljon myös armeijan palveluksessa erilaisissa konttori- ym. tehtävissä.

Lähdeaineisto: Jouni Kallioniemi Kotirintama 1939-1945

Karl Lennart Oesch - Suomen pelastaja

Karl Lennart Oesch oli koko 1930-luvun yleisesikunnan päällikkö ja johti sen armeijan kehittämiseen, joka rakensi talvisodan ihmeen. Oesch oli omalaatuinen voittoisa sotapäällikkö.Oeschin johdolla tehtiin ne liikekannallepanosuunnitelmat, jotka olivat Suomen armeijan menestyksen pohjana talvisodassa. Oeschin johdolla yleisesikunta pyrki kaikin keinoin puolutuksen tehostamiseen erityiesti yllätyshyökkäyksen torjuntaan, Saksan hyökättyä Puolaan julistettiin puolutusvoimiin lomakielta, ja Suomi julistautui puolueettomaksi. Puolueettomuusvartiointia tehostettiin syyskuun 9. päivänä kutsumalla palvelukseen elokuussa kotiutetut asmeijakunnan ja rajavartioiston miehet ja määrämällä syyskuussa kotiuttamisvuorossa olleet varusmiehet jäämään palvelukseen. Koko syyskuun ajana maanpuolutusta tehostettiin siirtymällä huomiota herättämättä suojajoukkoryhmitykseen. Oeschin ansiot tässä asiassa ovat olleet kiistattomat, vaikka niistä ei ole näkyvästi kirjoitettu. Hänen esityksestään Mannerheim vei asian niin pitkälle, että esitti jo 22. päivänä suojajoukkojen keskittämistä rajalla. Tähän poliittinen johto ei ollut vamis, mutta pehmeni nopeasti.

Sodan syttymsipäivänä Oesch allekirjoitti käskyn meirivoimien komentajalle Suomen aluevesien miinoittamisesta. Oesch allekirjoitti joulukuun alkupäivinä erittäin merkittäviä ja kauaskantoisia käskyjä. Tällaisia olivat käsky Osasto Talvelan perustamisesta ja suuntaamisesta Ilomantsiin, käsky Talvelan alistamisesta suoraan päämajalle ja käski Pohjois-Suomen ryhmälle lyödä Suomussalmelle tunkeutunut vihollinen.
Alkuhapuilun jälkeen suomalaiset saavuttivat loistavat voitot Tolvajärvellä ja Sallan suunnassa. Venäläisten tappiot olivat sitä luokkaa, että puna-armeijassa pantiin toimeen puhdistuksia, joiden yhteydessä kaiken arvoisia sotilaita ammuttiin rivin edessä.
Maailma ihmetteli Suomen sankarillista taistelua ja puna-armeijan maine ryvettyi.

Hän voitti talvisodan lopulla Viipurinlahdella torjuntataistelun, johti elokuussa 1941 armeijakuntansa Suomen historian suurimpaan voittoon, löi keväällä 1942 ylivoimaiset neuvostojoukot Syvärillä ja johti asemasodan aikana Aunuksen ryhmää.

Saksa miehitti keväällä 1940 Tanskan ja Norjan sekä löi lansiliittoutuneet Ranskassa, ja Neuvostoliitto kiristi otettaan Baltiassa. Baltian maat miehitettiin kesäkuussa ja ne julistettiin neuvostotasavalloiksi. Lisäksi Neuvostoliitto otti Romanialta Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan. Kesäkuussa Molotov vaati, että Ahvenanmaansaaret oli demilitarisoitava.

Saksalta apua

Suomi ilmaisi jo kuhtikuussa 1940 hätätilanteessa Saksalle halunsa ostaa aseita ja muita sotatarvikkeita. Yleisesti pelättiin, että Neuvostoliitto pyrkisi miehittämään maan. Kesäkuussa somittiin kauppasopimus, jossa Saksa varasi Petsamon nikkelistä 60 prosenttia. Hitler pelasti Suomen marraskuussa 1940. Ulkoministeri Molotov nimittäin neuvotteli 12. ja 13. päivinä Berliinissä Hitlerin ja von Ribbebtrobin kanssa, Hän pyysi keskustelujen aikana selvitystä Suomen suhteen, koska Saksa oli poikennut etupiirjaosta. Hitler ilmoitti, että Saksa ei halua minkäänlaista sotaa Itämeren piirissä. Mannerheim antoi joulukuun lopulla yhteistominnan kehittelyn kenraailuutnanti Heinrichsin tehtäväksi sivuuttaen Talvelan. Heinrichs torjui ajatuksen suomalaisten osallistumisesta operaatioon Leningradia vastaan, mutta piti puolestaan tärkeänä Hangon valtaamista.

Varhain aamulla kesäkuun 22. päivänä 1941 Saksan asevoimat vyöryivät Neuvostoliiton alueella kaikkialla Itämeren ja Mustameren välillä. Suomen kannalta Neuvostoliiton ilmavoimat pelastivat tilanteen pommittamalla 25. kesäkuuta viittätoista paikkakuntaa. Suomi saattoi nyt "hyvällä omallatunnolla" todeta olevansa sodassa.

Oeschin joukot etenivät nopeasti ja ryhtyivät väistyvän vihoillisen takoo-ajoon. Elokuun 30. päivänä Viipurissa pidettiin voitonparaati. Voitonparaatin aikana ja välittömästi sen jälkeen Oeschin joukot iskivät yhtenään pakenevia vihollisia vastaan. Oeschin joukot olivat jo katkaisseet 43. 115. ja 123. divisioonan maayhteydet Leningradiin. Neuvostojoukkojen pyrkiessä etelään syntyi rajuja taisteluja, joiden aikana paljastui todellinen suurvoitto. Syyskuun alussa venäläiset antautuivat joukoittain. Suomalaiset ottivat 9325 sotavankia ja hautasivat taistelualueelle 7535 kaatunutta puna-armeijalaista.

Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu

Suurimman tehtävänsä Oesch sai kesällä 1944, kun Karjalan kannaksen puolustus oli murtumassa neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen alle, Mannerheim kutsui hänet Suomen pelastajaksi ja ja suurhyökkäys pysähtyi.
Kesällä 1944 Oesch komensi kaikkien aikojen suurinta suomalaista sotatoimiyhtymää, Kannaksen joukkoja, ja pysäytti puna-armeijan. Näin Suomen poliittinen johto sai mahdollisuuden sodasta irtautumiseen. Loistavien voittojensa ansioista Oesch tunnetaan hyvin Sveitsissä ja Saksassa. Sodan jälkeen Oeschin ansiot himmennettiin poliittisista syistä. Hän kävi vankilatuomion jälkeen 1940-luvun lopulla suuren taistelun itsensä kanssa siitä, kannattaako tällaista kansakuntaa palvella. Isänmaantakkaus voitti, ja elämänsä loppuun asti hän työskenteli henkisen maanpuolutuksen hyväksi.

Isänmaa unohti

Sodan jälkeen isänmaa unohti nämä teot, Oesch pantiin vankilaan ja jopa eläkkeen maksua vitkuteltiin.
Päämajan määräyksestä käynnistettiin syksyllä 1942 tutkimukset Oeschin alaisten komennossa olleiden sotavankileirien vankisurmista. IV Armeijakunnan esikunnan linnoitusoasto oli antanut 19. marraskuuta 1941 käskyn, jonka mukaan "niskuroivat vangit oli heti teloitettava työpakalle" ja mainitsi käskylle olevan Oeschin suostumus. Käskyn mukaan myös toimittiin. Näistä ja muista lukuisista surmista johtuen armeija käynnisti tutkimukset, jotka valmistuivat keväällä 1943. Yleisesikunnan päällikkö Erik Heinrichs piti kuitenkin paperit itsellään eikä ryhtynyt oikeustoimiin. Syys-lokakuun vaihteessa 1944 Päämajan sotavankikomentaja, eversti Sulo Malm poltti Oeschin käskystä sekä Yleisesikunnan että Päämajan kappaleet tutkimusasiakirjoista.
Sodan jälkeen kesäkuussa 1945 Sotavankileirien tutkimuskeskus aloitti tutkimukset uudelleen. Oesch sai pyynnöstään eron puolustusvoimista syyskuussa. Lokakuun alussa tutkimuskeskus määräsi hänet pidätettäväksi ja sotaylioikeuteen, mutta pidätyksestä vihjeen saanut Oesch pakeni. Hän pyrki Ruotsiin, mutta myrskyn ja vuodon vuoksi häntä kuljettanut moottorivene joutui kääntymään takaisin. Oesch ilmoittautui itse poliisille. Käynnistyneessä laajassa oikeudenkäynnissä Sotaylioikeus tuomitsi Oeschin 19. heinäkuuta 1946 "yksin teoin tehdystä" yllytyksestä 17 tappoon, tuomiona 12 vuotta kuristushuonetta. Korkeimmassa oikeudessa 1. helmikuuta 1948 tuomio aleni ja Oesch sai kolme vuotta vankeutta yksin töin tehdystä 17 sotavangin kuolemantuottamuksesta. Surmaamiset olivat suorittaneet Oeschin alaiset useammassa eri tilanteessa.

(Huom. Eero Nero ei ollut Lennart Oeschin vävy, vaikka joissakin tiedoissa näin väitetään.)

Lähdeaineisto Helge Seppälä: Karl Lennart Oesch - Suomen pelastaja ISBN951-20-5321-7

Veitsen terällä

Neuvostoliiton korkein sodanjohto, Stavka antoi Viipurin valtauksen jälkeen jatkokäskyn. Sen mukaan Leningradin rintaman oli hyökättävä seuraavana tavoitteena Imatran - Lappeenrannan - Virojoen tasa. Se oli saavutettava 28.6.1944 mennessä. Jatkotavoitteeksi määrättiin Kouvolan - Kotkan tasa eli Kymijoki. Tavoite oli realistinen, koska venäläisillä oli murskaava ylivoima. Puna-armeija oli tässä vaiheessa Karjalan kannaksella noin 30 divisioonaa ja Laatokan pohjoispuolella suomalaisia joukkoja oli vastassa 13 divisioonaa sekä 3-6 prikaatia. Stalin arvioi Viipurin nopean valtauksen jälkeen, että Suomen armeijan selkäranka oli taittumassa ja taistelutahto murtumassa. Stalin aikoi nyt pakottaa Suomen ehdottomaan antautumiseen, jota hän oli vaatinut 23.6.1944 vastauksessaan Suomen rauhantunnusteluun.

Liittoutuneet olivat Teheranin konferensissa marraskuussa 1943 sopineet maihinnoususta Kanaalin ylii Normandiaan. Maihinnousun tuli alkaa touko-kesäkuun vaihteessa. Sopimuksen mukaan venäläisten tuli hyökätä samaan aikaan maihinnousun kanssa itärintamalla estääkseen saksalaisia siirtämästä joukojaan maihinnousun rintamalle. Huhtikuussa 1944 liittoutuneet täsmensivät vielä sopimusta siten, että maihinnousu Kanaalin yli alkaisi 31.5.1944 kolmen päivän tarkkuudella. Venäläiset hyväksyivät suunitelman. He lupasivat hyökätä samaan aikaan itärintamalla, mutta eivät maininneet hyökkäyksen suuntaa. On mahdollista, että venäläiset tarkoittivat maihinnousuun ajoittuvalla suurhyökkäyksellä juuri hyökkäystä Suomeen. He pitivät hyökkäyssuunnan salassa, koska arvioivat länsiliittouneiden mahdollisesti vastustavan sitä. Joka tapauksessa venäläisten suurhyökkäys Suomeen ajoittui Normandian maihinnousuun, joka alkoi 6.6.1944. Mahdollisesti jopa todennäköisesti Stalin harhautti sekä länsiliittoutuneita että saksalaisia hyökkäämällä ensin Suomeen. Saksalaiset siirsivät itärintamalta joukkojaan Normandiaan. Tämä helpotti myöhemmin venäläisten hyökkäystä kohti Berliiniä.

Yhdysvaltain Ankaran (Turkin) lähettiläs Steinhardt, joka oli aiemmin toiminut suurlähettiläänä Moskovassa, oli kertonut luottamuksellisesti Suomen Ankaran lähettiläälle kesäkuun 1944 lopulla, että venäläisten suurhyökkäys Suomeen oli tullut länsivalloille yllätyksenä. Edelleen Stalin oli päättänyt nielaista Suomen ennen ryhtymistään muihin tehtäviin. Oli odotettavissa, että Puna-armeija tunkeutuisi Helsinkiin heinäkuun puoliväliin 1944 mennessä. Kun tämä tieto yhdistettiin venäläisten suurhyökkäykseensä keskittämään voimaan ja siihen tappioista piittaamattomaan rynnistykseen, jolla Puna-armeija yritti murtaa VKT-aseman, tullaan vain seuraavaan johtopäätelmään. Neuvostoliitto (Stalin) oli päättänyt pakottaa Suomen ehdottomaan antautumiseen. Se olis puolestaan johtanut maamme miehittämiseen ja kansamme tuhoon.

Onneksi Stalin arvioi väärin armeijamme puolustuskyvyn ja taistelutahdon sekä kotirintamme lujuuden, joita eivät edes rauhanoppositio ja käpykaartilaiset kyenneet horjuttamaan. Onneksemme venäläiset tekivät vielä kaksi operatiivistä virhettä. Ensimmäinen oli Karjalan kannaksen ja Laatokan pohjoispuolisen hyökkäyksen ajoittaminen. Jos venäläiset olisivat aloittaneet hyökkäyksensä Aunuksen kannaksella viimeistään yhtäaikaa Karjalan kannaksen hyökkäyksen kanssa, ei Päämajaa olisi voinut eikä ehtinyt siirtää riittävästi yhtymiä VKT-asemaan Ihantalan suunnalle. Toinen virhe oli se, että venäläiset käyttiväät suurta ilmaylivoimaansa ensisijaiesti joukkojensa välittömään tukemiseen ja vain suhteellisen vähän rautateitä sekän junakuljetuksina Itä-Karjalasta Kannakselle siirtyviä joukkoja vastaan. Ihantalan torjuntavoitto ei olisi ollut mahdollinen ilman sinne siirrettyjä reservejä.

Ihantalan, Vuosalmen ja Viipurinlahden torjuntavoitot loivat perustan Suomen tielle rauhaan. Nyt tulee muistaa, että riittävien voimien keskittäminen Ihantalaan, Viipurinlahdelle ja Vuosalmelle, vaati muiden suuntien vähäisiltä joukoilta urheaa ja sitkeää taistelua suurta ylivoimaa vastaan. Neuvostoliitto totesi, että aika ei riittänyt Suomen armeijan nujertamiseen ja maamme miehittämiseen. Stalinin oli vihdoinkin ryhdyttävä lunastamaan Teheranissa syksyllä 1943 antamaansa lupausta hyökätä itärintamalla Normandian maihinnousun aikaan. Hyökkäys Suomeen ei juurikaan sitonut saksalaisten voimia. Lisäksi Puna-armeijalla oli kiire ehtiäkseen Berliiniin ennen länsivaltoja.

Torjuntavoitot loivat perustan Suomen tielle rauhaan. Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista eikä saksalaisten joukkojen karkottamista Suomesta kuukaudessa, mikä olisi ollut käytännössä mahdotonta. Myös aiemmin esitetty lähes mahdoton 600 miljoonan dollarin sotakorvauksen aatiminen aleni puoleen. Suomen korkein johto sekä armeija oli päättäväisellä ja uhrautuvalla taistelullaan hankkineet maalleemme siedettävän, kunniallisen tien rauhaan. Tosin syksyn 1944 välirauhankin ehdot olivat raskaat ja epäoikeudenmukaiset. Ne oli kuitenkin mahdollista toteuttaa. Ne olivat ratkaisevasti lievemmät kuin Neuvostoliiton 23.6.1944 neuvottelevat ehdot. Suomi pelastui kuilun partaalta. Suomi ei nöyrtynyt orjuuden ikeen alle, mikä oli Baltian maiden ja Neuvostoliiton satelliittien synkeänä kohtalona.

Lähdeaineisto: Martti Koskimaa Veitsen terällä ISBN 951-0-18811-5

Nuori Stalin

Brittihistorioitsija, vuonna 1965 syntynyt Simon Sebag Montefiore kirjoitti kirjan nuori Stalin. Paneutuessaan erotetun pappiskoululaisen Josif Tshugasvilin nuoruuden vaihtelevaan, moninaiseen seksuaalielämään, Gorin kaupungissa syntyneen gruusialaispojan järjestämiin mittaviin pankkiryöstöihin ja vihollisten jatkuvaan murhaamiseen Montefiore osui kultasuoneen. Nuori Stalin -kirja nousi nopeasti bestselleriksi monissa maissa.

Kuinka nuoresta georgialaisesta Josif Vissarionovitš Džugašvilista tuli Stalin, miljoonien ihmisten kohtalosta päättänyt julma diktaattori? Stalin vähätteli eläessään nuoruutensa vaiheita, ja hänen siirtymänsä pappisseminaarin penkiltä Leninin seuraajaksi on jälkipolvien silmissä näyttänyt monella tapaa erikoiselta.
Todellisuudessa nuori Stalin osoitti sananmukaisesti rikollisen lahjakkuutensa jo varhain. Hän jätti taakseen liudan aviottomia lapsia ja petettyjä naisia, matkusti eri puolilla Eurooppaa aina Tampereelta Pariisiin tapaamassa muita vallankumouksellisia, runoili ja otti innokkaana osaa kidnappauksiin, ryöstöihin, tuhopolttoihin ja murhiin.

Stalin viihtyi roolissaan pankkiryöstöjen takapiruna ja poliittisten attentaattien mestarina, joka useimmiten jätti - tai määräsi - likaisen työn muiden tehtäväksi. Kykyjensä turvin nuori Stalin osasi manipuloida kumppaneitaan ja kunnostautui bolševikkien keskuudessa taitavana organisaattorina.
Röyhkeän poliittisen gangsterismin taitajana Stalin saavutti myös Leninin luottamuksen. Tuleva diktaattori oli häikäilemätön ja raakuudessaan täydellisen tunteeton jo ennen vallankumouksen vuosia, ja vallankahvaan päästyään Stalin ei epäröinyt käyttää keinojaan myös poliittisiin vastustajiinsa.

Kaikkien aikojen pankkiryöstö

Älykkään ja tunteettoman pikkuaatelisen Vladimir Iljitsh Uljanovin johtamat Venäjän sosialidemokraattisen puolueen bolshevikit turvautuivat kaikkiin keinoihin maanalaisen kiihotustyönsä rahoittamiseksi. On todennäköistä, että Lenin ja Stalin neuvottelivat rahoitusongelmien ratkaisusta tavatessaan ensimmäisen kerran Tampereella joulun alla 1905.
Toiminnan aika koitti kuukausien suunnittelun jälkeen Tiflisissä, nykyisen Georgian pääkaupungissa Tbilisissä, kesäkuun puolessavälissä 1907. Ratsuväen upseeriksi naamioitunut Stalinin hulluin nuoruudenystävä Kamo harhautti rahankuljetuskaravaanin, ja sitten paukkuivat pommit. Koko kaupunki joutui kaaoksen valtaan, kymmenet ihmiset kuolivat ja ennätysmäinen saalis katosi.

Komeisiin uroksiin viehtyneen äidin kultapoju ja juopon suutari-isän murjottu lapsi oli tehnyt kaikkien aikojen keikan. Suunnittelu ja toteutus oli vaatinut älyä, epäluuloisuutta, juonittelutaitoa ja rautaisia hermoja. Nämä ominaisuudet kehittyivät edelleen Stalinin päästyä valtaan.
Soselo-taiteilijanimeä käyttänyt, myöhemmin Kobana tunnettu nuori mies järjesteli myös merirosvojen hyökkäyksiä Mustallamerellä, keräsi suojelurahoja, jakeli kuolemantuomioita ja sytytti tuhopolttoja Bakun öljynjalostamoissa. Välillä hänet karkotettiin Siperiaan, mutta pahimmista teoistaan hän ei jäänyt kiinni.

Montefioren perusteellisessa teoksessa ei viitata Stalinin mahdolliseen yhteyteen helmikuun lopulla 1906 Helsingissä tapahtuneeseen Venäjän valtionpankin ryöstöön. Pakomatkaan päättyneen tapahtumasarjan aikana latvialaiset bolshevikkiroistot surmasivat kaikkiaan viisi ihmistä. Ryöstön johtaja Jan Tshokke kuoli Turun Kakolassa keuhkotautiin vuonna 1910.

Nopea rakkaus, kavala luulotauti

Nuorta, hintelää, rokonarpista, palavasilmäistä Stalinia ei ole syytä arvioida nykyisillä moraalinormeilla. Kaukasuksella tsaarien Venäjä oli valloittaja, vapaata riistaa rohkeille vapaustaistelijoille.
Salaisilla reissuillaan Koba toteutti toista vuoristokansojen machojen perinnettä, eli meni tyttöjen ja naisten kanssa pehkuihin aina kun se mahdollista oli. Lyhyiden avioliittojen ja muiden suhteiden hedelmät, lapset, jätettiin äitien ja perheiden hoteisiin.
Tänään Stalin mahtuu hyvin yliälykkään psykopaatin määritelmän rajoihin. Mutta mistä tuutista putkahtivat nuoren miehen herkät, huomattavaa kirjallista lahjakkuutta osoittavat runot?
Takaa-ajetulle epäluulo oli välttämättömyys. Bolshevikkien maailma oli jo ennen Lokakuun vallankumousta vainohullu tunkio, täynnä salaisten vihollisten löyhkää ja piilomerkityksiä. Miljoonia ihmishenkiä vaatineiden julmien puhdistusten henkinen pohja syntyi pakomat-
koilla.

Syntyi 6. joulukuuta

Teoksessa liikutaan lokakuuhun 1917 katkeavalla aikakaudella, tsaari "Nikolai Viimeisen" hallitseman Venäjän keskuksissa ja laitamilla. Ennen kypsymistään kovapintaiseksi bolševikiksi, "Kobaksi" ja "Kaukasuksen Leniniksi", Stalin joutui astumaan monta kivikkoista polkua. Stalin syntyi georgialaisessa Gorissa 6. joulukuuta 1878 - eikä siis 21. joulukuuta 1879, kuten pitkään virallisesti esitettiin. Nuorennus oli tarpeen vaiheessa, jona hänen piti välttää asepalvelus tsaarin armeijassa.
Hänen vanhempansa olivat Aleksanteri II:n vapauttamien maaorjien jälkeläisiä. Toisin kuin useimmat muut kumousjohtajat, Stalin oli oikeasta proletariaatista ponnistava suutarinpoika, ja hän oli köyhä kuin piru eikä rahasta ja kiiltävästä juuri piitannutkaan.
Hänen isänsä isoisä oli ollut osseetti; seikka, josta Stalinia pilkkasivat ilokseen hänen myöhemmät vihamiehensä, kuten Lev Trotski ja Osip Mandelstam.

Kieroutunut luonne

Päähenkilön luonnetta kieroutti se, että hänen isänsä oli ääriväkivaltainen alkoholisti ja että hänen äitinsä vahtasi, palvoi ja palveli ainoaa silmäteräänsä. Sellaisista lähtökuopista herkkä lapsi usein varttuu epävakaaksi kyynikoksi - ja Stalin oli täyttävä kriteerin täysimääräisesti.
Stalin muovautui kaksijakoiseksi persoonallisuudeksi: ilmeni kyky kohdella ketä tahansa täysin säälimättömästi ja raa'asti, vastapainonaan hilpeä kujeilu ja laulun ja lyriikan hienostunut lahja.
Hyvin aikaisin Stalinista jo hehkui outoa sairaalloista vetovoimaa - samalla kun hänen georgialaiskansallisia runojaan julkaistiin arvostetussa antologiassa. "Lentää leivo pilviin päin / sulovirttä livertäin", varhaiskypsä poeetta helskytteli.
Tiflisin pappisseminaaria, sadistista opinahjoa, 1890-luvulla käydessään Stalin heittäytyi jyrkkään yhteiskuntaoppositioon. Hän sai laitoksesta potkut, ja tie marxilais-nationalistiseksi terroristiksi oli jyrkkä ja nopea.

Stalin ohjaili ja pani toimeen 1900-luvun alussa ainakin pankkiryöstöjä, merirosvokaappauksia ja lastensieppauksia, joista puolue sai kukkuramitoin ruplia.
Samaten hän tappoi ja tapatti ilmiantajia, todellisia ja luultuja. Hänen pelkonsa salaliittoja ja petoksia kohtaan kehittyi voittamattomaksi.
Veritöiden ohessa herkeämättä opiskelleesta Stalinista tuli ammattivallankumouksellinen, sivistynyt peto, jossa brutaalin nyrkki- ja asevallan perinne kohtasi yhtä klassisen koulutuksen.
Eikä siinä kylliksi. Maanalaisen konspiratsian, "erillisen maailman", normittomuudessa Stalin yltyi täysin holtittomaan seksuaalielämään, piti pitkää liutaa jalkavaimoja ja rakastajattaria ja hylkäsi siittämänsä aviottomat lapset. Seksisuhde 13-vuotiaaseen tyttöön lienee siivottomin juttu.

Tsaarin ohrana vangitsi ja karkotti Stalinin itään useita kertoja. Hän koki kovia Siperiassa, etenkin Jäämeren lähellä 1913-17, jolloin hengenlähtö oli lähimpänä. Yleensähän karkotetut elivät vain päättymättömässä tylsyydessä - kun ei voinut kuin "lukea, väitellä, ryypätä, paritella ja jatkaa ryyppäämistä".

Karkotettuna

Karkotusajan elintavoiltaan Stalin erosi täysin Leninistä, varakkaasta aatelismiehestä, joka oli tuonut Siperiaan jopa oman sisäkön. Stalin sen sijaan oppi siellä metsästämään ja kalastamaan ja ystävystyi tunguusien kanssa.
Lenin alkoi tuntea ja arvostaa Stalinia varsinkin heidän yhteisinä päivinään Krakovassa 1912. Hän näki georgialaisen luunmurskaajan tarpeellisena kumoukselle, eikä väheksynyt tämän teoreettisiakaan lahjoja. Taktisesti he ehtivät asettua monesti samalle ja eri kannalle.
Tsaarivallan luhistuessa keväällä 1917 Stalin eräine tovereineen kiiruhti Siperiasta Pietariin, mutta kumousvuoteen ei elämäkerta tuo suuria tutkimuksellisia lisiä. Stalin jäi Leninin ja Trotskin varjoon, vaikka hän olisi psyykkis-sosiaalisilta valmiuksiltaan ollut jo kypsä diktaattoriksi.

Mutta ryhtyikö Stalin koskaan tsaarin ohranan agentiksi? Montefiore analysoi ja torjuu epäilyn, mutta osoittaa, että "joustava ja amoraalinen" mies piti monitahoista osto- ja myyntiliikettä ohranaan, santarmeihin ja vanginvartijoihin päin. Hän lahjoi ja kiristi etevästi.
Nuorena hän jo oli pelannut kaksoispeliä Kaukasuksen öljy- ja teollisuuspohattojen kanssa, joille juhliminen bolševikkien seurassa tuli "statussymboliksi". Luokkavihollista motivoi kaveeraukseen sekin, että bolševikit (ja alkuun myös menševikit) rahoittivat puoluetyötä osaksi suojelubisneksellä. Niiltä, joilta ei maksua herunut, saattoi tehdas lentää ilmaan.

Lähdeaineisto Simon Sebag Montefiore: Nuori Stalin

Raatteen tie - talvisodan pohjoinen sankaritarina

Puna-armeijan 44. Divisioonan vakituinen sijoituspaikka oli Zitomir Ukrainassa. Ennen Raatteen tietä 44. Divisioona osallistui Puolan jakoon, minkä jälkeen se siirrettiin Ternopoliin odottamaan Suomen operaatioita. Voitonparaati oli tarkoitus järjestää Oulussa.
Raatteentiellä taistelleella 44. Divisioonalla oli kunniakas historia, jonka katsottiin alkaneen 1. Ukrainailaisen Neuvostodivisioonan perustamisesta vuonna 1918.

Talvisodan alussa Neuvostoliitto keskitti koko Suomen itärajan pituudelle noin puoli miljoonaa miestä, ja pelkästään Karjalan Kannaksen hyökkäysvoiman arvioidaan olleen noin 265 000 sotilasta. Koko operaatio lähti oletuksesta, että Suomi jyrättäisiin muutamassa viikossa. Neuvostoliitto ei varautunut missään vaiheessa yli talven kestävään sotaan. Esimerkiksi Oulu piti vallata parissakymmenessä päivässä ja voitonparatti oli tarkoitus järjestää Stalin syntymäpäivänä 21. joulukuuta. Puna-armeijan keskimääräiseksi etenemisnopeudeksi määriteltiin 22 kilometriä päivässä. Suomussalmen taistelujen aikana suomalaisten haltuun joutui Puna-armeijan marssiopas Suomeen, joka oli painettu Moskovassa vuonna 1939. Marssioppaan tiedot tieverkosta ja kartat oli hyvinkin tarkkoja. Neuvostoliiton sota-akatemiassa oli tehty lopputyö Suomen valloituksesta. Työssä esitettiin suunnitelma, jossa Suomi katkaisitiin kahtia pääiskulla, jonk tavoitteena olivat Oulu ja Kemi.

Suomussalmella oli Raatten tie, joka jatkui itärajan yli noin 40 kilometriä aina Vuokkiniemen kylään saakka. Raatteentie rakennettiin vuosina 1915-1919 Oulun läänin kuvernöörin käskystä. Tarkoituksena oli "varmistaa työnpuutteesa olevalla työväestölle työtä". Tietä parannettiin 1920-luvun puolivälissä, mutta vuonna 1939 se oli paikoitelleen huonossa kunnossa.

Raatteen tien taistelu tammikuun alussa 1940 on Suomen historian legendaarisimpia hetkiä. Taistelu oli yksi talvisodan tärkeimmistä käännekohdista, kun puna-armeija pyrki katkaisemaan maamme pohjoisessa kapeimmalta kohdalta linjalla Suomussalmi-Kajaani-Oulu. Jos Suomi olisi murtunut pohjoisessa, itsenäisyys olisi ollut enemmän kuin vaakalaudalla.

Alkuasetelma oli pelottava. Eversti Hjalmar Siilasvuon 6 000 suomalaissotilasta vastaan hyökkäsivät kenraali Aleksei Vinogradovin 25 000 puna-armeijan sotilasta. Taitavan mottitaktiikan, kylmään talveen soveltuvan varustuksen ja hiihtotaidon ansiosta suomalaiset kuitenkin pääsivät nopeasti niskan päälle. Lumipukuiset suomalaiset liikkuivat taitavasti järvien jäitä ja metsiä pitkin venäläisjoukkojen sivustoille.

Muutamassa vuorokaudessa suomalaiset korpisoturit tuhosivat kapealle Kainuun tielle kokonaisen neuvostodivisioonan. Raatteen tie oli suomalaisten näyttävin voitto koko talvisodassa. Kansainvälisestikin Raatteen tie on sotarhistorian klasikko, joka on herättänyt kiinnostusta ympäri maailmaa.

Kun venäläisten kannalta elintärkeä Raatten tie meni poikki, joutui puna-armeijan 163. Divisioona luopumaan tavoitteestaan edetä Puolangalle. Taistelu Suomussalmesta ratkesi pitkälti venäläisten huoltoyhteyksin katkeamiseen. Divisioonan komentaja Zelesntsovin huolia ei ymmärretty, sillä 44. Divisioona siirtyi kohti Raatteen tietä. 44.Divisioona ei koskaan nähnyt Suomussalmen kirkonkylää, sillä matka sujui kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan. Divisioonan tuhon juuret olivat kokemattomassa päällystössä. Vinogradov ei ollut mikään tähtiupseeri, mutta hänen nousuaan puna-armeijassa edistivät Stalinin puhdistukset vuosina 1937-1938. Tuolloin jopa 90 prosenttia armeijan johtavasta upseeristosta likvidoitiin. Esimerkiksi maavoimista katosi 35 000 upseeia. Stalinin puhdistuksilla oli erittäin suuri merkitys talvisodan kannalta.Tammikuun alussa neuvostojoukot olivat sulloutuneet Raatteen tielle. 4. tammikuuta Siilasvuo käynnisti suomalaisjoukkojen päähyökkäyksen mottiin suljettua vihollisdivisioonaa vastaan, ja taistelun hirvittävä loppunäytös alkoi. Hyvin pian Raatteen tiestä tuli osa kansallista mytologiaamme.

Raatten tien mottitaistelut Haukilassa, Karilassa, Tyynelässä, Mattilassa ja Likoharjussa noudattivat 5-7. tammikuutta 1940 kaikki samaa kaavaa. Ukrainalaiset pitivät aluksi sinnikkäästi puoliaan, mutta kiristinyt pakkanen teki tehtävänsä suomalaisten puolesta. Kun Vinogaradov antoi loppiaisena irtaantumiskäskyn, oli seurauksena epätovoinen pako kohti itärajaa. Sen jälkeen kysymys oli ajoittain enemmänkin teurastuksesta kuin taistelusta. Raatteen tiellä makasivat hajallaan 27 500 venäläisen sotilaan ruumiit.

Raatteentie
http://raatteentie.heninen.net/

Raatteentien kuvagalleria
http://www.lukio.palkane.fi/raate/raate.html

Raatteenportti
http://www.raatteenportti.fi/historia.htm

Raatteentie - lukunäyte Mika Kuljun kirjasta
http://www.ajatuskirjat.fi/suomi/lukunayte_1530.asp

Wikipedia-Raatteentie
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raatteen_tien_taistelu

Lähdeaineisto Mika Kulju Raatteen tie - talvisodan pohjoinen sankaritarina ISBN 978-951-20-7218-7

Simo Häyhä - Valkoinen kuolema

Korpraali Simo Häyhä oli suomalainen legendaarinen sotasankari, joka tunnettiin puna-armeijassa paremmin nimellä "Valkoinen kuolema" eli "Belaja Smert". Häyhän taisteluissa tarkka-ampujana saavuttama menestys, 505 viholliskaatoa, on maailmassa yhä ylittämätön. (Joidenkin lähteiden mukaan luku on 542). Lisäksi Häyhä surmasi yli 200 neuvostosotilasta konepistoolilla. Tarkka-ampuja Simo Häyhä on yksi niistä miehistä, jotka teoillaan loivat talvisodan hengen.

Talvisota kutsui Simunaa

Simo Häyhä, lempinimeltään Simuna, komennettiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin kotoaan Rautjärveltä syksyllä 1939, kun Neuvostoliitto vaati Suomelta alueita Leningradin puolustuksen takaamiseksi. Simo Häyhä komennettiin reservin luutnantti Aarne Juutilaisen, Marokon Kauhun, kompaaniaan. Se kuului everstiluutnantti Ville Teittisen Jalkaväkirykmentti 34:ään, joka puolestaan oli osa eversti Lauri Tiaisen 12. divisioonaa.

Juutilainen määräsi Häyhän Merimetso 6:ksi nimetyn komppaniansa tarkka-ampujaksi. Rykmentti sai varusteensa ja lähti matkaan Laatokan pohjoispuolelle. Talvisota syttyi marraskuun viimeisenä päivänä 1939. Tammikuussa 1940 Häyhä oli kaatanut jo komppanian verran vihollisia.
Häyhä aiheutti neuvostoupseereille suuret tappiot, joten hän oli vihattu ja pelätty taistelija. Siksi häntä surmaamaan lähetettiin puna-armeijan tarkka-ampujia, jotka kuitenkin palasivat takaisin sinkkiarkuissa Häyhän kaatamina.
Kerrotaan, että neuvostoupseerit tilasivat tykistöltään keskityksiä yksinomaan Häyhää varten. Häyhä kehitti talvisodassa tarkka-ampuja taktiikana, joka on käytössä tänä päivänäkin. Hän muun muassa jäädytti asemansa edustan vedellä, jotta kiväärin suupaine ei tupruttaisi lunta ammuttaessa ja paljastaisi näin tarkka-ampujan sijaintia. Simo Häyhä palkittiin rintamalla ollessaan ruotsalaisten lahjoittamalla hopealaatoin koristelulla Sako-tarkkuuskiväärillä, jota Häyhä ei kuitenkaan käyttänyt taisteluissa. Tällöin Häyhä oli saavuttanut jo 219 viholliskaatoa.

Tarkka-ampujan joululahja

On joulukuun 21. päivä, Stalinin syntymäpäivä, vuonna 1939 Kollaalla. Torstai-ilta on hämärtymässä. Lumipukuinen mies makaa tukevassa ampuma-asennossa likaisen harmaassa hangessa. Matkaa vihollisen linjoihin on 400 metriä. Venäläiset ovat olleet tavanomaista varomattomampia. Jälleen liikettä. Suomalainen tarkka-ampuja ottaa vihollisen tasajyvälle, arvioi vaistomaisesti välimatkan ja tuulen. Hän poistaa liipaisimesta etuvedon ja hengittää rauhallisesti ulos. Pystykorva haukahtaa.
Korpraali Simo Häyhä on tehnyt uuden ennätyksen, vieressä makaava tarkkailija kirjaa päivän saldoksi 25 varmaa tapausta. Viimeisen kolman päivän yhteissaaliiksi tulee 51 vihollista. Se on Häyhän joululahja komppanialleen.

Perjantaina komppanianpäällikk Aarne "Pappa" Juutilainen, Marokon Kauhuksi sanottu, saa vieraita etulinjan tuntumassa olevaan komentotelttaansa. Tulijoiden joukossa ovat kansanedustaja ja kappalainen Antti J.Rantamaa sekä kirjailija Mika Waltari. Pappa esittelee porukkansa.
- Ja sitten tässä tämä pikkuinen, mies kuin pippuri, Juutilainen sanoo. - Näyttää lauhkealta, mutta vihainen se on. Pienikokoinen, 160 cm pitkä, mies tuntuu sulautuvan teltan varjoihin.

- Simuna, sinä syntinen, tunnusta nyt papin kuullen, kuinka monta Iivanaa sinulla on tunnollasi, Juutilainen jatkaa. Korpraali nousee seisomaan. - Herra luutnantti, varmoja tapauksia on siinä 138:n paikkeilla. Vieraat katsoivat toisiinsa epäuskoinen hymy huulillaan. Sotaa on käyty vasta kolme viikkoa. - Hyvät herrat, totta se on. Kun päiväluku nousi yli kymmeneen, tapauksista alettiin pitää kirjaa. Korpraali Häyhällä on virallinen valvoja, jotta luvut olisivat uskottavia. Tässä mennään, vaikka sota ei vielä ole edes alkanut.

Tarkka-ampuja Simo Häyhä

Simo Häyhä, talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja syntyi Rautjärvellä Kiiskisen kylässä 17. päivänä joulukuuta vuonna 1905. Hänen isänsä oli talollinen Juho Häyhä ja äitinsä Katriina os. Vilkko. Simo Häyhä kävi Miettilän kansakoulun ja liittyi Rautjärven suojeluskuntaan heti täytettyään 17 vuotta. Vuonna 1925 Häyhä lähti suorittamaan 15 kuukauden asevelvollisuuttaan Raivolaan Polkupyöräpataljoona 2:een. Hän pääsi aliupseerikouluun ja palveli loppuajan korpraalina Polkupyöräpataljoona 1:ssä Terijoella. Häyhä pääsi siviliin ja jatkoi harrastuksiaan suojeluskunna parissa.

Talvisodassa Häyhä määrättiin tarkka-ampujaksi. Merimetso 6 vetäytyi Suvilahden kautta kohti pientä puropahasta joka kantoi komeaa nimeä, Kollaanjoki. Simo Häyhä ryhtyi pystykorvallaan harventamaan vihollisen muonavahvuuksia. Joulunpyhät ja kirjeenvaihtajat tulivat ja menivät.

Suomalaisia oli kauan häirinnyt vihollisen erittäin taitava tarkka-ampuja. Juutilaisen komppaniasta oli jo kaatunut neljä joukkueenjohtajaa. Epäiltiin, että asialla on yksi ainut tarkka-ampuja. Juutilainen oli itse yrittänyt kiikarikiväärillään napata taitavan vihollisen, turhaan.
- Koeta saada se ryssä pois, Juutilainen sanoi lopulta Häyhälle. - Herra luutnantti, teen parhaani. - Onnea matkaan. Pappa sanoi ja puristi Simunan kättä. Aikaisin seuraavana aamuna Häyhä söi tukevan aamiaisen ja pukeutui lämpimästi. Hän otti piristeeksi mukaansa muutaman sokeripalan. Ampuma-asema oli valittu huolella. Tarkkailijaksi lähti mukaan eräs vänrikki. Häyhä tarkkaili edessään olevaa maastoa. Tunnit kuluivat. Asemasota oli verkkaista, välillä ampuivat vihollisen pikakiväärit, välillä suomalaisten konekiväärit. Sitten vihollisen tarkka-ampujan valppaus petti. Häyhä huomasi, miten hänen selkänsä taakse laskeva aurinko välähti kiikairintähtäimen linssistä. Matkaa oli 450 metriä. Hän otti paikan tasajyvälle ja kun vihollinen varomattomasti kohottautui, Häyhä ampui. Hän latasi nopeasti kiväärinsä uudestaan. Uutta laukausta ei tarvittu, se oli laaki ja vainaa. Puna-armeijana 56 divisioonan 213. jalkaväkirykementillä oli yksi tarkka-ampuja vähemmän.

Hautajaiset seis, ruumis puuttuu

Hyökkäys alkoi keskiviikkkona maaliskuun kuudentena päivänä kello 5.30. Juutilaisen ja Toiviaisen komppaniat olivat aluksi von Haartmanin reservinä. Kello 6.20 Juutilaisen komppania sai käskyn hyökätä avoimen laakson yli kohti vihollista, joka ei suostunut lähtemään asemistaan.
Vihollinen sai yllättäen vahvistusta, hyökkäyksestä tuli verilöyly. Suomalaisten tappiot olivat puolelta päivin jo 140 miestä. Simo Häyhä makasi lumessa suuren kiven takana. Laskelmiensa mukaan hän oli kaatanut noin 40 vihollista. Suomalaiset käynnistivät yhden lukuisista vastaiskuistaan. Venäläiset puolestaan huusivat uraata ja ryntäsivät suoraan kohti suomalaisia. Häyhä ampui vihollisia minkä kiväärillään ehti, konepistoolia ei ollut. Suomalaiset aloittivat perääntymisen, vihollisia oli liikaa. Kello 14 Häyhä, joka oli jäänyt suojaamaan vetäytymistä, kahlasi kyyryssä taaksepäin. Luodit piiskasivat lunta hänen ympärillään. Simuna pyörähti ympäri ampuakseen takaisin. Hän tuijotti suoraan vihollisen kiväärin piipuun. Räjähtävä luoti osui Häyhän vasempaan leukaan. Tieto Häyhän haavoittumisesta oli ankara isku Pappa Juutilaiselle ja koko komppanialle.

Häyhästä ei kuultu mitään koko maaliskuun 1940 aikana. Sitten tuli suruviesti. Simuna oli kuollut haavoihinsa sairaalassa. Juutilainen kertoi huhtikuussa pastori Rantamaalle Häyhän kohtalosta. Rantamaa puhui ylistäen kaatuneesta Häyhästä rykmentin jumalanpalveluksessa 7. päivänä huhtikuuta. Simokin oli lukenut lehdestä kuolemastaan. Niinpä hän rupesi kirjoittamaan, että hautajaiset seis, ruumis puuttuu.

Viimeiset vuotensa Simo Häyhä vietti Haminassa sotaveteraanien hoitokodissa. Hän kuoli 1. huhtikuuta 2002 Haminassa 96-vuotiaana.

Lähdeaineisto: Petri Sarajanen Valkoinen kuolema ISBN-952-5170-44-3
Robert Brantberg Sotasankarit

Lisätietoja näsitä linkeistä

Aarne Juutilainen "Marokon Kauhu" - haastattelu
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F05821_1

Suomi taistelee itsenäisyydestään
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00240_1

Presidentti Kallion puhe talvisodan alussa
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00255_1

Pekka Tiilikaisen rintamaselsotus - lentohyökkäys
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00256_1

Taisteluselostus Taipaleenlohkolta
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00258_1

Talvisodan henki - mistä se tuli osa 1
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00266_1

Talvisodan henki - mistä se tuli osa 2
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00266_2

Ostokorttien aika
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00259_1

Tannerin radiopuhe rauhanehdoista
http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F00311_1