sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Suomi osallistui Leningradin piiritykseen



Leningradin piiritys toisessa maailmansodassa kesti 8. syyskuuta1941 – 18. tammikuuta 1944. Saarron vuoksi 650 000 kaupunkilaista kuoli pelkästään vuonna 1942 nälkään, kylmään, tauteihin sekä Saksan tykistön ja lentopommitusten uhrina. Leningradin saarto 1941-1944 on ihmiskunnan historian suurimpia tragedioita. Mannerheimin ja Hitlerin armeijat saartoivat kaupunkia 900 päivää ja tappoivat nälkään 1,5 miljoonaa leningradilaista. Suomalainen historiankirjoitus on meidän päiviimme saakka vaiennut Suomen osuudesta tapahtumiin.

Sodan alkaessa Leningradin väkiluku oli 3 398 000 henkeä. Leningrad oli yksi maailman kauneimmista kaupungeista. Sen suunnittelivat ja rakensivat lahjakkaat rakennustaiteilijat kuten venäläiset arkkitehdit Andrean Zaharov ja Ivan Starov, italialaissyntyiset arkkitehdit Carlo Rossi, Bartolomeo Rastelli ja Giovanni Fontana, sveitsiläinen arkkitehti Domenico Trezzini, ranskalainen arkkitehti Auguste Montferrand, ruotsalaissyntyinen Fjodor Lindvall sekä kuvanveistäjä Peter Clodt.

Leningradin suorat ja leveät prospektit kuten pääkatu Nevski prospekt, kauniit kadut ja aukiot, Nevan yli johtavat koristeelliset sillat, lukuisat kanavat, mestarillisesti tehdyt patsaat, puistot ja loistavat rakennukset kuvastavat suurenmoista arkkitehtuurista kokonaisuutta. Leningrad oli toisen maailmansodan alkaessa Neuvostoliiton ja kenties koko maailman suurin kulttuuri- ja tiedekeskus. Leningardissa oli samaan aikaan 101 teknillistä opistoa, joissa opiskeli noiin 33 500 opiskelijaa. Kulttuurin ohella Leningarad oli mahtava teollisuuskeskus. Neuvstoliitolle Leningrad oli strategisesti erittäin tärkeä. Suomenlahden pohjukassa Kronstadtin suojassa oli Neuvostoliiton Itämeren laivaston suurin tukikohta. Leningradista lähti 12 rautatietä.
Venäläisille Leningrad on psykologisesti tärkeäkaupunki. Se on kolmen vallankumouksen kehto.
Saksalaiset etenivät 22. kesäkuuta 1941 alkaneessa Operaatio Barbarossassa ripeästi halki Baltian ja Venäjän läntisen osan aina Leningradin porteille asti.Saksalaisten nopea eteneminen yllätti puna-armeijan ja kaupunkiin jäi mottiin miljoonia siviilejä, useimmat heistä naisia ja lapsia.
Saksan pohjoisen armeijaryhmän joukot ylittivät 10. heinäkuuta 1941 Velikajajoen 230 km Leningradin eteläpuolella. Joki oli osa Neuvostoliiton strategista puolustuslinjaa, jota kutsuttiin Stalinin linjaksi. 8. syyskuuta 1941 Wehrmachtin ja SS:n joukot valtasivat Pähkinälinnan Nevajoen suussa Leningradin itäpuolella. Tämä Saksan toimenpide katkaisi viimeisen maayhteyden kaupungin ja Neuvostoliiton maaperän välillä. Ensimmäinen sotatalvi iksi kaupunkiin täydellä voimallaan: tykistötulen ja ilmapommitusten lisäksi kaupunkilaiset kärsivät ennätyspakkasista ja ruoan puutteesta. Piiritys muuttui kuukausi kuukaudelta pahenevaksi painajaiseksi.

Heinä-syyskuussa Suomen armeija valtasi takaisin talvisodassa menettämänsä alueet Kannaksella, mutta joukot pysähtyivät 20 km Leningradista pohjoiseen vanhalle rajalle. Alkoi asemasodaksi kutsuttu vaihe, jolloin sotiminen oli suhteellisen vähäistä. Neuvostoliiton siirrettyä vahvistuksia Suomen lohkolta saksalaisia vastaan myös Saksan pohjoinen armeijaryhmän eteneminen käytännössä pysähtyi.

Suomalaiset vaikuttivat monella tavalla leningradilaisten kohtaloon. Suomalaiset olivat saarajia ei yksinomaan Karjalan kannaksella vaan myös Syvärillä, Laatokalla ja Suomenlahdella.
Laatokan pohjoispuolella suomalaiset miehittivät Itä-Karjalaa Syvärijoelle asti. Saksalaiset eivät yrityksistään huolimatta päässeet sinne Itäpuolelta. Tämä jätti noin 100 km Laatokan rantaviivaa puna-armeijan haltuun, millä oli suuri merkitys Leningradille siinä vaiheessa, kun saksalaiset päättivät luopua kaupungin valtausyrityksestä ja ryhtyä piirittämään sitä. Marraskuun alussa Leningrad oli lähes kokonaan saarrostettu ja rautatie- ja muut huoltolinjat kaupunkiin oli katkaistu, nk. Laatokan elämänlinjaa lukuun ottamatta. Koko Leningradin väestö organisoitiin linnoittamaan kaupunkia ja tukemaan sitä puolustavia 200 000 sotilasta.
Ruokaa ja polttoainetta toimitettiin kaupunkiin kesäisin veneillä ja talvisin jäätä myöten Laatokan yli. Kaupungin tehtaat ja voimalaitokset pidettiin käynnissä. Kaupungin kaksi miljoonaa asukasta pysyi hädin tuskin hengissä ensimmäisen saarrostustalven yli. Noin miljoona lasta, sairasta ja vanhusta evakuoitiin. Elintarviketilannetta helpottivat seuraavana vuonna kaupungissa viljelty ruoka. Piirityksen seurauksena kuoli luultavasti enemmän ihmisiä kuin Saksan ja Japanin pommituksissa yhteensä.

Leningardialiset söivät melkein mitä vain, minkä ylessnäs saattoivat kuvitella syötäväksi. Suurkaupungista hävisivät nopeasti koirat, kissat ja muut lemmikkieläimet. Ihmiset söivät vaseliinit, jopa liimat ja kotiapteekkiensa vartastot. Nälän ohella leningradilaisilla oli toinen ja kolmaskin ongelma: hyytävä pakkanen ja vesipula. Saksalaisten pommitukset ja pakkanen keskeyttivät veden saannin ja samalla viemäriverkosto tukkeutui. Hautausmailta löytyi pääkalloja, joista oli poistettu aivot, kenties syötäväksi. Kokonainen ihmisryhmä syyllistyi sarjaan murhia päämääränä ihmislihan syöminen. Hautauslueteloiden mukaan nälkään kuolleita olisi ollut 1 203 620. Hautausmailla poltettiin noin 110 000 ruumista. Tiilitehda numero 1:ssä poltettiin vuonna 1942 kaikkiaan noin 117 300 ruumista.

Hyökkäykset keväällä 1942 helpottivat painetta. Hyökkäys päättyi kuitenkin tappioon ja koko toinen iskuarmeija, komentajanaan Andrei Vlasov, menetettiin huhtikuussa. Kesällä Hitler määräsi marsalkka Erich von Mansteinin tuhoamaan koko kaupungin, mutta ei voinut toimittaa tarpeeksi joukkoja. Syksyn alussa Olhavan rintama oli kaventanut saksalaisten linjan Laatokan rannassa noin 10 kilometriin. Tähän mennessä kaupungista oli jo evakuoitu kaikki ylimääräiset siviilit.

Perinteisesti on katsottu sekä suomalaisessa että ulkomaalaisessa historiankirjoituksessa, että Suomi ei osallistunut aktiivisesti Leningradin piiritykseen, vaikka piirityksen luoteisosa olikin suomalaisten hallussa jo puhtaasti maantieteellisistä syistä. Totuus on kuitenkin hieman toisenlainen.

Lähdeaineisto: Helge Seppälä Leningradin saarto 1941-1944 ISBN 952-5412-18-0
Ales Adamovits & Daniil Granin Leningradin piiritys ISBN 978-952-492-173-2
David M. Glantz 900 kauhun päivää Leningradin piiritys 1941-1944 ISBN 978-951-20-7052-7
Katso

5 kommenttia:

Robert kirjoitti...

Aika omituinen väite suomalaisten osallisuudesta Leningradin piiritykseen, kun kirjoittaja väittää, että pelkkä suomalaisten olemassaolo omien rajojensa sisäpuolella on sama asia kuin piirittäminen.
Käytännössä Suomi pelasti ratkaisevalla tavalla omilla passiivisilla valinnoillaan Leningradin täystuholta ja toimi heidän suojelijanaan, kun ei hyökännyt sinne, vaikka se olisi ollut helposti toteutettavissa.
Tähän liittyvä kiitollisuus venäläisten puolesta on kyllä luettavissa monissa tulkinnoissa ainakin rivien välistä, vaikka poliittisista syistä venäläiset ovatkin joutuneet vaikenemaan tai valehtelemaan asiasta.
Tällä valinnallaan Suomi todisti kaukonäköisesti ja viisaasti sen tosiasian, että venäläisillä ei ole koskaan ollut mitään syytä pelätä luoteisrajansa turvallisuutta eikä siihen olisi aihetta jatkossakaan.
Venäläiset voisivat kuitata tämän suuren historiallisen kiitollisuudenvelkansa ja Suomen avunannon passiivisilla valinnoillaan heille, palauttamalla
ryöstämänsä alueet takaisin alkuperäisille omistajilleen.
Se ei todellakaan olisi myöhäistä vieläkään syyllisyytensä ja tehdyn vääryyden poistamiseksi.
Tämä historiallinen vääryys ei unohdu koskaan ja sehän tullaan vääjäämättä korjaamaan ehkä ennemmin kuin myöhemmin.

Unknown kirjoitti...

Syväri ei ole ollut koskaan Suomen ja Venäjän raja.

jarsa kirjoitti...

Kovasti tekstissä väitetään Suomen olleen mukana piirityksessä, mutta mitään perusteluja tälle ei näy.

Erkki Aho kirjoitti...

Teksti on venäläinen näkemys asiasta.

Erkki Aho kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/johtavat_sotahistorian_tuntijat_suomen_joukot_olivat_olennainen_osa_leningradin_saartorengasta/9083286