lauantai 21. toukokuuta 2011

Kamppailu vaalien jälkeisestä hallituksesta


Vuoden 1986 alussa presidentti Koivisto totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa, että eduskuntavaalien lähestyminen oli synnyttänyt puolueiden piirissä ”ymmärrettävää” levottomuutta. Hän ei kuitenkaan saattanut käsittää miksi keskustelu oli muuttunut niin kiihkeäksi, että oli nostettu esiin jopa ennenaikaisten vaalien mahdollisuus.
Vain puoli vuotta myöhemmin Sorsa myönsi puolueensa pää-äänenkannattajalle, että hallitus oli kieltämättä ”onnahdellut”, minkä hän katsoi johtuneen hallituspuolueiden ”vaalinalusoireista”. Koiviston mukaan välien kiristyminen näkyi erityisesti Sorsan ja Väyrysen suhteissa, varsinkin kesän jälkeen.

Kepu oli pyrkinyt aina Sorsan neljännen hallituksen alkuajoista lähtien haastamaan SDP:n ja nousemaan sen tunnetuksi vastapooliksi. Asemaansa vahvistaakseen se oli tehnyt parhaansa sitoakseen uusia pienpuolueita keskiryhmien yhteistyöhön. Saatuaan vihiä vaivihkaisista yhteudenotoista SDP:n ja kokoomuksen akselilla Kepun johto oli pyrkinyt omasta puolestaan tiivistämään yhteydenpitoa kokoomuksen puoluejohtoon saadakseen aikaan vähintäänkin samanlaisen kontaktin kuin SDP:llä oli.

Tyypillisiä kiistojen aiheita olivat nimitykset. Kevään ja kesän aikana tiedostuvälineet kiinnittivät huomiota muun muassa poliisihallinnon nimitysratkaisuihin, joista oli syntynyt kuva, että sosiaalidemokraatit olivat ahnehtimassa niitäkin. Puoluevaltuuskunnassa 26.4. pitämässään alustuksessa Väyrynen käsitteli laajasti sitä vahvaa asemaa, jonka SDP oli onnistunut hankkimaan yhteiskuntapolitiikassa punamultakaudella. Hallituskumppanin syntilista oli pitkä.

Ministeristön yhteistyötä rasittivat myös pienempien hallituspuolueiden politikointi ja sisäiset ristiriidat. Ongelmia tuotti nimenomaan SMP, jota Kepu oli vaihtelevalla menestyksellä koettanut sitoa keskustan yhteistyöhön. SMP:n sisäiset riidat johtivat välienselvittelyyn Vennamon perheen sisällä. Puolueen puheenjohtaja ja toinen valtionvarainministeri ilmoitti jättävänsä puheenjohtajan paikkansa vedoten siihen, että hän oli lopen kyllästynyt isänsä politikointiin. Pekka Vennamo antoi puoluekokouksen valita itsensä uudelleen puheenjohtajaksi. Kunniapuheenjohtaja Veikko Vennamo vakuutti lehtimiehille ”aikovansa pelastaa SMP:n niiden pahojen henkien vallasta, jotka olivat ”ympäröineet” Pekka Vennamon.

SDP:n johdon kontaktit ”arkadialaisten” kokoomuslaisten kanssa jatkuivat. Niiden rinnalle luotiin myös virallisempi yhteydenpitokanava puoluetoimistojen tasolla. Se tapahtui Sorsan ja Suomisen tieten. Puuhamiehinä toimivat Sorsan sihteeri Reijo Ollikainen – sekä hänen seuraajansa Antti Kalliomäki – ja kokoomuksen puoluetoimiston osastopäällikkö Aarno Kaila. Kevään mittaan he järjestivät pääministerin virka-asunnossa Kesärannassa suljettuja keskustelutilaisuuksia, joissa pyrittiin suuremmalla joukolla puntaroimaan, oliko SDP:n ja kokoomuksen yhteistyölle olemassa edellytyksiä ja millä ehdoilla ja edellytyksillä yhteistyö olisi aikaansaatavissa. Helsingin Sanomat arveli jo 18.6, että ilmassa oli aistittavissa yleistä halua ja tarvetta kokeilla uutta hallituskoalitiota.

Neuvostoliittolaiset osoittivat kiinnostusta tulevan hallituksen kokoonpanoon. Helsingissä neuvottelumatkalla käynyt Derjabin kertoili avoimesti Moskovassa pelättävän, että sosiaalidemokraatit ja kokoomus vielä löytävät toisensa. ”Se ei missään tapauksessa ole Neuvostoliiton intresseissä, koska se tapahtuisi keskustan ja kommunistien kustannuksella.

NKP:n ja SKP:n lähentymistä ei ainakaan auttanut SKP:n hajoamisen jatkuminen. Kymmenen nk. vähemmistökommunistista kansanedustajaa potkaistiin ulos SKDL:n eduskuntaryhmästä. Heidän pelastusrenkaakseen koitui taistolaisten huhtikuun alussa vaalipuolueeksi perustama Demokraattinen vaihtoehto (Deva). Erotetut järjestäytyivät kesäkuun alussa Demokraattisen vaihtoehdon eduskuntaryhmäksi, jonka puheenjohtajaksi valittiin Ensio Laine. Puolueen kahtiajaon symboliksi kohosi SKDL:n ryhmähuoneeseen pikavauhtia pystytetty ylimäääräinen väliseinä, joka siitä pitäen erotti toisistaan 17 SKDL:n ja 10 Devan kansanedustajaa.

Lähdeaineisto: Juhani Suomi Kohti sinipunaa ISBN 978-951-1-21969-9

Ei kommentteja: