tiistai 12. lokakuuta 2010

Elvytetty mies


















Syksy 1976 oli Kalevi Sorsalle synkkää aikaa. Suomen pisimmästä yksittäisestä pääministerikaudesta sitten toisen maailmansodan oli jäänyt jäljelle oppositiojohtajan asema. Riemukkaan nousukauden uljaasta kokonaisvaltaisesta uudistuspolitiikasta oli tultu synkimpään lamaan sitten toisen maailmansodan. Uudistuspolitiikan myötämielisestä tukijasta Urho Kekkosesta oli tullut kärttyinen vanhus, joka tukeutui sekä sisä- että ulkopolitiikassaan Sdp:n kannalta varsin kyseenalaisiin henkilöihin. Massa oli Lapin läänin eläkkeellä olevan maaherran Martti Miettusen johtama keskustan vähemmistöhallitus, jossa ulkoministerinä oli keskustapuolueen oikean laidan edustaja valtiosihteeri Keijo Korhonen.

Kaiken lisäksi hallitus oli tehnyt budjettisopimuksen kokoomuksen kanssa. Sorsa oli ymmällään; merkitsikö tämä sitä, että Kekkonen oli ohjaamassa sosiaalidemokraatteja sivuun valtakunnan politiikasta? Myös henkilökohtaisesti tilanne oli Sorsalle varsin outo. Koko poliittisen uransa ajan hän oli ollut vallassa, nyt hän oli sivussa.

Rafael Paasio oli pudonnut eduskunnasta 1975. Sorsan oli yksin oltava puolueen ja opposition johtajana. Uudesta puoluesihteeristä Ulf Sundqvistista ei ollut näissä töissä juuri apua. Sundqvist oli taitava neuvottelija, mutta kun piti luoda oppositiopolitiikkaa, hän käytti taitoaan henkilökohtaisten keskustelusuhteittensa säilyttämiseen.

Eduskuntaryhmää johti yksi ”Pojista”, Matti Ahde, joka oli ajettu ryhmän johtoon selvästi puoluejohdon miehenä, eikä hän nauttinut ryhmässä jakamatonta luottamusta. Vuoteen 1975 asti eduskuntaryhmää olivat hallinneet pitkän linjan poliitikot, jotka olivat verraten riippumattomia puoluetoimistosta. Ryhmää oli johtanut imatralainen Paavo Tiilikainen, joka oli kaikissa mahdollisissa käänteissä korostanut eduskuntaryhmän itsenäisyyttä. Hänen paikkansa oli vapautunut, kun hänet valittiin sisäministeriksi.

Rafael Paasio oli vuosikymmenien mittaan kehittänyt eduskuntaryhmässä oman johtamistapansa: hän oli antanut ryhmän keskustella, tullut itse mukaan usein vasta kun ratkaisu oli jo syntymässä, ja tarpeen tulleen uppiniskainen kansanedustaja oli tuotu Paasion nurkkapöytään kahville. Kalevi Sorsalle eduskuntaryhmä ja koko eduskunta olivat jääneet alunperinkin vieraiksi. Samoin kuin puolueessa ja valtakunnanpolitiikassa, hän oli päässyt eduskunnassakin vuonna 1970 suoraan huipulle: hänet oli valittu tuoreena kansanedustajana arvostetuimman valiokunnan, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Sorsa ei koskaan joutunut tutustumaan lainsäädäntötyön arkipäivään vähemmän loistokkaissa, mutta työläissä valiokunnissa, jotka ovat rivikansanedustajien varsinainen työyhteisö. Hän saattoi keskittyä mieliharrastukseensa, kansainvälisen politiikan kysymyksiin yhteisössä, johon puolueet valikoivat tärkeimmät poliitikkonsa. Sorsa ei juuri antautunutkaan keskusteluun politiikan sisällöstä rivikansanedustajien kanssa.

Sorsan kannalta eduskuntaryhmän ainoa ongelma eivät olleet vanhat, itsenäiset kansanedustajat. Itseään melko lukeneena pitävää Sorsaa ärsytti muun muassa nuori älykkö Erkki Tuomioja, jota ei juuri koskaan nähty eduskunnassa ilman jotain ajankohtaista pamflettia. Sorsalla ja Tuomiojalla oli vierekkäiset postihyllyt, eikä Sorsa voinut välttyä näkemästä paksuja kirjapaketteja, joita kustantajat lähettivät Tuomiojalle. Saatuaan kuulla Sorsan harmistuksesta Tuomioja ei pitänyt erityistä kiirettä niiden poisviemiseksi.

Monet eduskuntaryhmässä käydyt keskustelutkaan eivät juuri ylentäneet Sorsan käsityksiä eduskuntaryhmästään. Kun ryhmä esimerkiksi käsitteli esitystä paineastioiden valvonnan siirtämisestä sosiaali- ja terveysministeriöltä kauppa- ja teollisuusministeriölle, jouduttiin kiivaaseen sanaharkkaan siitä, mitä paineastiat olivat. Nuoremmat tiesivät kertoa, että esitys tarkoitti ydinvoimaloiden paineastioita, vanhemmat taas olivat sitä mieltä, että kyse oli suurkeittiöiden painekattiloista. Enemmistö ryhmästä päätyi kattiloiden kannalle.

Sorsan kannalta oli käytännöllistä, että yksi ”Pojista” tuli ryhmän puheenjohtajaksi, ja ryhmään alkoi muodostua ”Poikien” valtajärjestelmä, joka teki mitä puoluejohto halusi. Oppositioaikana eduskunnan olisi pitänyt olla se työkenttä, jolla Sorsa teki politiikkansa. Sitä hän ei osannut, eikä oppositiopolitiikan teossa ollut ”Pojistakaan” hyötyä. Koko eduskuntaryhmässä oli vain kuusi jäsentä, jotka aikoinaan 1960-luvulla olivat olleet oppositiossa: Lyyli Aalto, keskisuomalainen Arvo Ahonen, Veikko Helle, Meeri Kalavainen, raumalainen Uljas Mäkelä ja pohjoiskarjalainen Uki Voutilainen. Tämä joukko ei antautunut keskustelemaan oppositiopolitiikan hienouksista sen enempää Sorsan kuin Ahteenkaan kanssa.

Hämmentynyt Sorsa kulki Paasivuorenkadun ja eduskunnan väliä nippu hallituksen pölyttyneitä suunnitelmia salkussaan. Niistä eduskuntaryhmä yritti löytää pohjaa uskottavalle oppositiopolitiikalle. Siitä ei tahtonut tulla mitään: kansanedustajat, jotka olivat koko eduskuntauransa ajan tottuneet ylistämään hallituksen viisasta politiikkaa, eivät kerta kaikkiaan tienneet miten eriävä mielipide kirjoitetaan – välikysymyksestä puhumattakaan.

Opposition parlamentaarinen vuosi huipentuu yleensä hallituksen budjettiesitykseen, joka on lupa leimata arvosanoilla toivottamasta surkeaan. Mutta siitä huolimatta, että Miettusen hallitus ajo budjettiaan syksyllä 1976 avoimesti kokoomuksen tuella, budjetin arvostelu oli Sdp:lle ja Sorsalle kiusallista. Tätä samaa budjetti Sorsa oli itse ollut hyväksymässä edellisen, syksyllä 1976 juuri ennen budjetin esittelyä kaatuneen Martti Miettusen enemmistöhallituksen ulkoministerinä. Budjetin oli valmistellut Sdp:n valtionvarainministeri Paul Paavela. Juuri tämän budjetin taakse Sdp oli vielä muutama kuukausi sitten kovin sanoin vaatinut kommunisteja, ja hallitus oli kaatunut näihin erimielisyyksiin. Budjetti oli lähes sanasta sanaan sama kuin Paavelan valmistelema. Oppositiopolitiikan teki lopullisesti mahdottomaksi se, että sosiaalidemokraateilla ei ollut esittää hallituksen politiikalle vakuuttavaa vaihtoehtoa.

Lähdeaineisto
Antti Blåfield – Pekka Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli

Ei kommentteja: