Pääministeri Karjalaiselle 26.10. lähettämässään kirjeessä presidentti ilmoitti, että ratkaisu maataloustulokiistassa on tehtävä viimeistään 29.10. Ellei myönteiseen tulokseen päästä, on seurauksena hallituksen ero, eduskunnan hajottaminen ja uudet vaalit tammikuussa 1972. Presidentti kutsui myös 28.10. luokseen maataloustuottajajärjestöjen edustajat keskustelemaan tilanteesta. Samoin kävivät keskustapuolueen ja SDP:n edustajat presidentin luona. Tuottajajärjestöjen johtokunnat olivat valmiit samana päivänä pitämässään kokouksessa hyväksymään myös työryhmän hieman aikaisemmasta tarkistetun ratkaisun, mutta SDP:n puoluetoimikunta otti siihenkin kielteisen kannan. Presidentin toivomuksesta neuvotteluja jatkettiin vielä 29 päivän aamuna keskustapuolueen ja SDP:n kesken mutta ilman tulosta.
Asian jouduttua näin umpikujaan hallitus jätti eronpyyntönsä 29.10. Jo samana iltana presidentti myönsi hallitukselle eron, ilmoitti eduskunnan hajottamisesta ja nimitti Teuvo Auran virkamieshallituksen. Tämä merkitsi myös maataloustukikiistan siirtymistä yli vaalien. Uuden hallituksen toimesta otettiin sentään lisämenoarvioon 20 milj. markan määräraha tavoitehintojen alituksen korvaamiseksi. MTK olisi myös toivonut, että Auran hallitus olisi selvittänyt miltä pohjalta maataloustulolakia sovelletaan UKK-sopimuksen jälkeen hinnoitteluvuonna 1972/73. Siihen hallitus ei kuitenkaan ryhtynyt.
Uusin eduskuntavaaleihin tuskin kuitenkaan jouduttiin pelkän maataloustukikiistan vuoksi tai pääasiassa sen takia. Taustatekijänä on nähtävä, että taloudelliset kehitysnäkymät synkkenivät ja että poliittinen ilmapiiri oli vuonna 1971 monella tapaa tulehtunut. UKK-sopimukset mukaiset palkankorotukset oli roimasti ylitetty, kustannustaso nousi odotettua enemmän ja suhdanteet olivat samalla heikkenemässä. Vaihtotasevaikeudet johtivat muun muassa liikevaihtoveron lisäveron, ns. pisteveron, ja tuonnin tasausveron säätämiseen sekä lainakoron korottamiseen. SAK:n mielestä ne olivat kuitenkin ristiriidassa UKK-sopimuksen kanssa ja jo syksyllä se vaati hallitukselta korkokannan alentamista, pisteveron poistamista ja hintapolitiikan tiukentamista.
Hallituksella oli myös omat sisäiset vaikeutensa. Yhteistyö sujui huonosti ja hallitusta moitittiin passiivisesta asioiden hoidosta. Kansandemokraatit lähtivät hallituksesta ja kesällä melko vähäpätöisen ”korppusodan” vuoksi ja heidän paikkansa täytettiin kolmella SDP:n ministerillä. Mutta ilmeisesti sosiaalidemokraateilla oli samansuuntaisia pyrkimyksiä, varsinkin kun silloinen puoluesihteeri Kalevi Sorsa oli tiettävästi ollut alun alkaen vastahakoinen puolueen osallistumisesta hallitusvastuuseen. Maataloustulokiista tarjosi nyt poliittisesti mainion syyn hallituksen kaatamiseen ja uusiin vaaleihin. Olihan puolue menestynyt vuoden 1966 vaaleissa juuri maatalouskysymysten ansiosta, mutta kärsinyt vuonna 1970 kolmen paikan tappion.
Jos SDP:llä ei ollut halua sovintoon, teki sen loppuvaiheessa mahdottomaksi myös presidentti Kekkosen aikarajoitus kolmeksi vuorokaudeksi. Puhuessaan eroavalle Karjalaisen hallitukselle Kekkonen arveli, että neuvotteluja jatkamalla olisi vielä voitu päästä tämän kynnyksen yli mutta keväällä olisi ollut edessä sellainen tilanne, joka kaiken todennäköisyyden mukaan olisi johtanut poliittiseen kriisiin. Ja uusiin vaaleihin olisi siten jouduttu kesä-heinäkuussa, mikä presidentin käsityksen mukaan olisi ollut ”sopimattomista sopimattomin” ajankohta. Näin Kekkonen 3.12.1971 ”Tammivaalien” syistä.
Kuten saattoi odottaakin, oli maatalouskiista keskeisellä sijalla SDP:n ja keskustapuolueen välisessä kiivaassa vaalitaistelussa. MTK:kin joutui siihen tavallista enemmän mukaan. SDP näet osoitti monisivuisen propagandalehtisensä ”jokaiseen kotiin”. Sen keskeisenä sanomana oli: SDP oli ainoa puolue, joka sanoi EI. Mihin ja miksi? Ja vastaus lyhyesti sanottuna oli MTK:n kohtuuttomalle tulonsiirto-operaatiolle ”vähäväkisten elinehtojen puolustamiseksi ja parantamiseksi”. MTK puolestaan kertoi vastaavanlaisessa julkaisussaan, miksi muut puolueet sanoivat ”KYLLÄ”. SDP:n maatalousvastainen propaganda tehosi kuitenkin tälläkin kertaa ja puolue sai takaisin edellisissä vaaleissa menettämänsä kolme paikkaa.
Heti eduskuntavaalien jälkeen 11.1.1972 presidentti Kekkonen asetti kaksi ”epävirallista ja yksityisluonteista” työryhmää valmistelemaan hallituskysymystä. Mukana olivat kaikki keskiryhmiä ja vasemmistoa edustavat puolueet. Maatalouskysymyksiä käsittelevän työryhmän puheenjohtajana toimi Johannes Virolainen, mutta keskustapuolue ja SDP eivät päässeet nytkään yksimielisyyteen maatalouskysymyksistä. SKDL taas ei ollut halukas yhteistyöhön EEC-kysymyksen vuoksi. Neuvottelut päättyivätkin tuloksettomina tammikuun lopulla.
Presidentti ei kuitenkaan vieläkään luopunut enemmistöhallituksesta, vaan antoi 9. helmikuuta sen muodostamisen Rafael Paasion tehtäväksi. Tavoitteena oli muodostaa SDP:n ja keskiryhmien enemmistöhallitus. Kun yksimielisyyttä ei löytynyt, nimitti presidentti Kekkonen 22.2. Paasion johtaman sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Merkillepantavaa on, että sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus taipui nyt sellaiseen hintaratkaisuun, jossa UKK-sopimuksen aikana tapahtunut maataloustulon jälkeenjääneisyys korjattiin. Kuitenkaan puolueen johto ei edellisenä syksynä suostunut edes periaatteessa myöntämään sellaiseen olevan aihetta.
Lähdeaineisto:
Liisa Sauli: MTK ja Suomen maatalouspolitiikka ISBN 951-26-3085-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti