maanantai 14. joulukuuta 2009

Presidenttiehdokkaana Olavi Honka


















Olavi Honka kirjoittaa kirjassaan Muistelmia ja mielipiteitä, että tuskin olen elämässäni kokenut suurempaa yllätystä kuin helmikuun keskivaiheilla 1961, jolloin Olavi Lindblom tuli puheilleni ja alustavasti tiedusteli sosiaalidemokraattien edustajana kantaani tasavallan presidentin ehdokkuudesta. Yllättyneisyyteni on hyvin ymmärrettävissä, sillä mieleeni ei milloinkaan ollut edes juolahtanut tämän tapaisia ajatuksia, enkä ollut myöskään havainnut, että kysymys Urho Kekkosen vastaehdokkaasta olisi ollut joissakin piireissä esillä. Vasta jäljestäpäin sain kuulla, että asiasta oli todella ollut jollakin taholla keskustelua ja vastaehdokkaan asettamisesta päätetty, mutta minulle on jäänyt salaisuudeksi, ketkä olivat asiasta neuvoa pitäneet ja missä piireissä tähän tulokseen oli tultu.

Helmikuun 21. päivänä 1961 sosiaalidemokraattisen puolueen puoluetoimikunta päätti pyytää minua presidenttiehdokkaaksi ja laati julkilausuman. Välittömästi puoluetoimikunnan päätöksen jälkeen tulivat puolueen puheenjohtaja Väinö Tanner, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Gunnar Henriksson ja puoluesihteeri Kaarlo Pitsinki oikeuskanslerinvirastoon luokseni ilmoittamaan puoluetoimikunnan päätöksestä.

Vaikka en ollutkaan osallistunut puoluetoimintaan, tiesin kuitenkin sen verran puolueiden käyttämien aseiden laadusta, että vaistosin olevan tärkeää koettaa suojautua vääristelyä vastaan. Sen vuoksi päätin mahdollisimman selvästi ja etukäteen poistaa ulkopolitiikkaa koskevat vääristelevät viittailut. Kun otaksuin, että Paasikiven ulkopolitiikka sentään olisi riitojen ulkopuolella ja kun puolestani hänen linjansa täysin hyväksyin, sisällytin muutoin ylimalkaiseen lausuntooni selvän kannanottoni ulkopolitiikkaan nähden.

Sosiaalidemokraattisen puolueen kannan ulkopolitiikasta esitti Olavi Lindblom maaliskuun 1. päivänä 1961 mainiten mm. seuraavaa: Sotien jälkeen sosiaalidemokraattien periaatteellinen ulkopoliittinen linja on tullut yksimielisesti hyväksytyksi. Nekin porvarilliset puolueet, maalaisliitto mukaan luettuna, jotka vielä -20 ja -30-luvulla mielellään heristelivät nyrkkiä itään päin, ovat nyt omaksuneet rauhallisen rinnakkaiselon periaatteen julistaen uutta näkemystään jopa käännynnäisen ilolla.

Heti sosiaalidemokraateille antamani ehdollisen suostumuksen jälkeen kirjoitti vastapuoleni äänenkannattaja Maakansa 22.2.1961: Oikeuskansleri Olavi Honka on presidenttiehdokas, johon sosiaalidemokraattinen puolue on eräiden oikeistopiirien kanssa käymiensä neuvotteluiden jälkeen päätynyt. Hän on puolueväriltään oikeistolainen, lähinnä kokoomuksen vanhoillisen siiven miehiä.

Tämä sisälsi vain perusteettoman vihjauksen muka kuulumisestani epäilyttävään ”siipeen”, mutta jatko olikin sitten jo aivan muuta. Sama lehti kirjoitti 2.3.1961: Ulkopolitiikan johto kuuluu hallitusmuodon mukaan tasavallan presidentille. Tässä tapauksessa se kai jäisi niiden piirien varaan, jotka ensi sijassa ovat nykyiseen presidenttiin kohdistetun kampanjan takana, siis sosiaalidemokraattisen puolueen johdon ja jyrkimpien oikeistoaineisten. Millaisia edellytyksiä näillä tahoilla on vastata suotuisan ulkopoliittisen kehityksen jatkumisesta, sitä sopiikin pohdiskella mielessään.

Ja pohdiskelijoita kyllä löytyi sekä läheltä että kaukaa. Izvestijan numerossa 15.3. esiintyi seuraava lausunto: Tannerilaisten ja heidän oikeistosta saamiensa liittolaisten päätavoitteena on kaikesta naamioinnista huolimatta muuttaa maan ulkopoliittista suuntausta. Jos Honka valittaisiin, niin ulkopoliittinen johto jäisi riippuvaksi niistä piireistä, jotka ovat nykyistä presidenttiä vastaan suunnatun huhukampanjan takana, siis sosiaalidemokraattisen puolueen johdossa ja äärioikeistossa.

Erityisen korostetusti tuli ulkopolitiikan käyttö vaaliaseena esille maalaisliiton kokoomuspuolueelle ja molemmille kansanpuolueille 15.3. tekemästä tarjouksesta, jossa esitettiin yhteistyötä presidentti Kekkosen uudelleen valitsemiseksi. Sosiaalidemokraattisen puolueen aloite ehdokkuudestani johti neuvotteluihin viiden muun puolueen kanssa. Neuvottelut pidettiin 16.3.1961 eduskuntatalossa, ja tällöin kävi selville, että ehdokkuuteni oli saanut muidenkin puolueiden taholta kannatusta, jonka laajuus tosin kansanpuolueen osalta jäi epäselväksi. Heti neuvottelun jälkeen kävivät Väinö Tanner ja Kaarlo Pitsinki ilmoittamassa neuvottelujen tuloksesta, jolloin katsoin alunperin asettamani ehdon laajemmasta kannatuksesta tulleen täytetyksi ja annoin suostumukseni ehdokkuuteni, Honka kirjoitta.

Sosiaalidemokraattisen puolueen puolueneuvosto päätti 12.4.1961 yksimielisesti vahvistaa ehdokkuuteni. Kokoomuksen puolueneuvosto päätti 15.4.1961 ehdottaa puoluekokoukselle ehdokkuuteni vahvistamista. Vapaamielisten liitto hyväksyi ehdokkuuteni 21.4., mutta 23.4. tapahtui kansanpuolueen kokouksessa täysi hajaannus. Ruotsalaisen kansanpuolueen piirissä esiintyi erimielisyyttä ehdokkuudestani. Kristiinassa 11.6.1961 pidetyssä puoluekokouksessa oli ehdokkuuteni kannalla 203 ja Kekkosen kannalla 85.

Tiistaina lokakuun 31. päivänä sain kutsun saapua kello 9 tärkeään neuvotteluun Munkkiniemeen Vennamon asuntoon, jonne oli kokoontunut puolikymmentä Honka-liiton kärjessä olevaa miestä. Notti oli saanut liikettä aikaan ja nyt haluttiin saattaa julkisuuteen eräänlainen kannanilmaisu tilanteesta. Neuvotteluissa päädyttiin tulokseen, että Honka-liiton nimissä olisi annettava julkilausuma, jossa vedottaisiin ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimukseen ja maamme halukkuuteen noudattaa tätä sopimusta, ja että yksimielisyyden ilmentämiseksi olisi muodostettava kaikkien kansanvaltaisten puolueiden yhteishallitus.

Kielteisen kantani julkilausumaan hyväksyivät useimmat läsnäolijat, mutta yksi aamuisessa kokouksessa läsnä olleista pysyi kannassaan ja lausahti, että oli pettänyt rintaman. Hänen oma rintamansa muuten oli ensimmäinen, joka irtaantui ehdokkuudestani. Honka jättää mainitsematta kirjassaan, että kysymyksessä oli Veikko Vennamo.
Honka kirjoittaa, että minulle on jäänyt arvoitukseksi, mitä Leskinen oli aikoinaan ulkopolitiikan alalla askarrellut, kun hän oli saanut aikaan niin paljon vahinkoa.

Tilanne muuttui sen jälkeen, kun tasavallan presidentti hajotti eduskunnan 14.11.1961 ja määräsi uudet vaalit toimitettavaksi. Varoitukset omaksumani ulkopoliittisen linjan vääristelystä ja sen käyttämisestä aseena vaalitaistelussa ehdokkuuttani vastaan kaikuivat kuuroille korville. Tilanne oli jo muuttunut täysin, sillä presidentin Novosibirskin matka oli alkanut. Procope oli viimeinen julkisuudessa esiintyneistä kannattajistani, sillä 24.11.1961 ratkaistiin Honka-liiton kohtalo lopullisesti. Puhujamatkojeni päätyttyä olin pitänyt kaikkiaan 26 puhetta ja esiintynyt 51 eri tilaisuudessa, Honka kirjoittaa. Siitä, mitä 24.11.1961 todellisuudessa Honka-liiton osalta tapahtui, on eri tahoilla esitetty jonkin verran toisistaan poikkeavia versioita.
Saapuessani aamulla kello 8 kokoukseen Honka-liiton toimistoon tapasin ensin Lindblomin, jolle ilmoitin käsityksenäni, että sosiaalidemokraatit olivat tehneet tyhmästi, kun olivat asettuneet Fagerholmin ehdotusta vastaavalle kannelle. Kokoukseen saapuivat lisäksi Kyttä, Aarnio, Meinander, Amoniff, Aura, Lähdeoja, Rauno Koski ja Junnila sekä pientalonpoikien edustaja. Jätin oman lausuntoni kirjallisessa muodossa julkisuuteen saattamista varten. Julkilausuma oli seuraavan sisältöinen:

Presidenttiehdokkuuteni edellytyskesi asetin laajojen, yli puoluerajojen ulottuvan kansalaispiirien kannatuksen. Täten katsoin eri kansalaispiirien pääsevän entistä paremmin keskinäiseen yksimielisyyteen. Eilen saatettiin julkisuuteen eräille puolueille osoitettu ehdotus, että presidentinvaaleja ei tällä kerralla toimitettaisi, vaan että asiat ratkaistaisiin lainsäädäntöteitse, Tämä edellyttää suurta yksimielisyyttä ja mielestäni kaikkien tahojen on syytä asiallisesti harkita tätä ehdotusta.

Hrustsehevin puhe antoi aavistaa, että tilanne Honka-rintaman osalta tulisi vain huononemaan ja lopputulos olisi ilman muuta selvä. Molempien kansanpuolueiden menettely irtaantua rintamasta ilman yhteistä päätöstä vapautti mielestäni minut kaikista velvollisuuksista rintaman koossapitämiseen nähden, Honka kirjoittaa.
Minun olisi seuraavana aamuna kello 7.45 lähdettävä junalla Turkuun puhekierrokselle, Kansanpuolueen puheenjohtajan Kytän oli määrä lausua minut tervetulleeksi. Keskusteluni Kajatsalon kanssa tapahtui kello 22.30 vaiheilla. Heti sen jälkeen soitin kokouspaikkaan ja ilmoitin luopumisilmoitukseni sanamuodon Koskelle. Muutamia minuutteja myöhemmin hän soitti, ettei mitään huomauttamista sanamuotoa vastaan ollut. Välittömästi tämän jälkeen annoin STT:lle luopumisestani ilmoituksen, jossa sanoin sen tapahtuneen isänmaan edun vuoksi.

Lähdeaineisto:
Olavi Honka Muistelmia ja mielipiteitä ISBN 951-0-00586-x

Ei kommentteja: