sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Elämää Rautiossa 1950-luvulla

Olen syntynyt Raution Alapään kylässä vuonna 1950 kotitilani ulkosaunassa. Tuohon aikaan vielä kotisynnytys oli mahdollista, mutta ei enää kovin tavallista. Olen maanviljelijäperheen neljäs lapsi. Minulla on muistikuvia 1950-luvulta.



















Kotini oli maalaistalo, jossa oli kolme huonetta. Tuvan alla oli perunakellari ja sinne pääsi avaamalla keskellä tuvanlattiaa olevan kannen. Kotitaloani lämmitettiin puilla. Takka ja leivinuuni olivat tuvassa ja peräkamarissa oli pyöreä peltikuorinen takka. Talvella talon ympärille laitettiin lunta suojaksi pakkaselta.

















Tuvassa oli myös silloin tällöin höyläpenkki. Kotona tehtiin lähes kaikki tarvittavat puutyökalut ja -esineet. Aivan 1950-luvun alussa voita kirnuttiin kotona ja aikaisemmin maitokin separoitiin kotona. Maidot siivilöitiin lypsyn yhteydessä. Maito lypsettiin luonnollisesti käsin. Maitoa kuljetettiin päniköillä kottikärryissä omaan Raution meijeriin reilun kilometrin päähän. Koneenhoitajana meijerissä toiminnan viimeisinä vuosina 1950-luvulla oli Matti Murtoniemi. Oman osuusmeijerin toiminnan lopettaminen Rautiossa johtui suurelta 1950-luvun alkuvuosina käynnistyneestä meijerikilpailusta, jossa isommat meijerit käyttivät aseena ennen muuta maidosta tuottajille maksettavaa hintaa. Viimeiset maidot Raution meijerillä otettiin tammikuussa 1954. Raution meijerin sulkemisen jälkeen kotitilani maidot kuljetettiin Tyngän meijeriin. Maitopänikät isä vei aamuisin maitotelineelle maantien varteen, josta ne kuljetettiin kuorma-autolla Tyngän meijeriin. Maitopäniköiden vienti oli aamuisin isäntien ”torikokouksen paikka”, jossa vaihdettiin kuulumiset. Iltapäivällä pänikät tuotiin takaisin maitotelineille. Päniköissä oli ”kurria” vasikoita varten. Kotitilani maitopäniköiden numero oli aikaisempina vuosina 315 ja myöhemmin 516. Ne ovat jääneet mieleeni, koska aika usein hain maitopänikät kottikärryillä kotiin.















Vesi haettiin kaivoista päniköillä eli maitopystöillä kesällä kottikärryillä ja talvella kelkalla. Lähin kaivo oli muutaman sadan metrin päässä metsän reunassa Rönninmäellä. Myös naapurimme Isak Väliverrosen hyvävetisestä kaivosta haettiin juomavettä. Pesumahdollisuudet rajoittuivat kotona ”kommuutin” päällä olevaan pesuvatiin ja jokaviikkoiseen saunomiseen. Kotona lämminvesi saatiin uunin vieressä olevasta pienestä hanallisesta altaasta, jossa vesi lämpeni, kun takassa pidettiin tulta. Vaatteet pestiin pesusoikossa pyykkilaudalla. Kotona leivottiin pullat ja leivät. Joskus kaupasta tuotiin näkkileipää, korppuja ja tietenkin sokeria. Kotona oli sokerisakset toppasokerin leikkaamista varten. Kotona kudottiin myös matot.

Kotona meillä oli kymmenkunta lehmää, lampaita, sikoja, kanoja ja hevonen. Kotoa saatiin maitoa ja voita. Pääasiallinen ruoka oli perunat. Sika teurastettiin syksyllä. Sianporsaat haettiin liikkuvilta kauppiailta, jotka ilmoittivat aikatauluistaan Keskipohjanmaa-lehdessä. Tien varteen mentiin odottamaan porsasautoa säkkien kanssa. Pikkuporsaat laitettiin säkkeihin ja vietiin kotiin. Isä teurasti sikoja kotona ja hän kävi naapureillekin teurastama sikoja. Isälläni oli pistooli, jolla hän ampui sian ja sen jälkeen tapahtui teurastus, jossa minäkin olin apuna. Siasta saatiin ruokaa pitkäksi aikaa. Mieleeni on jäänyt pannussa paistetut sianlihasiivut ja pannussa rasva, jossa kasteltiin leivänpalasia. Ne olivat todella hyviä. Myös verileipää ja verilettuja oli joskus ruokana sekä ”alatoopia” eli lihahyytelöä. Joskus aterialla oli metson tai jäniksen lihaakin, sillä isäni harrasti metsästystä.



















Lehmät laidunnettiin pääasiassa kodin läheisyydessä, mutta kauempanakin lehmiä käytettiin syömässä. Kuljetin lehmiä reilun kilometrin päähän Kohtanevalle laitumelle aamuisin ja iltaisin kävin hakemassa lehmät kotiin. Karja oli Suomen karjaa. Ensimmäinen ayshire-lehmä saatiin vuosikymmenen vaihteessa. Kylällä oli oma sonniosuuskunta ja lehmät vietiin astutettaviksi sonniosuuskunnan sonnille. Pienenä kävin isäni kanssa viemässä lehmiä astutettavaksi toiselle puolelle jokea Niemelän sillan kautta nykyisin tunnetun kirjailijan Maarit Verrosen isoisän navettaan. Kun kasvoin hivenen isommaksi, käytin yksin lehmää astutuksella. Pienenä jouduin odottamaan ulkona, kun isä vei lehmän astutuksille. Eihän toimitus ollut pienten lasten katseltavaa.

Lampaista saatiin villaa, mikä kehrättiin langoiksi. Äiti kutoi langoista sukkia ja villapuseroita. Meillä oli Piiju-niminen hevonen, jolla minä sain ajaa hevosvetoista haravakonetta. Heinätöissä sain laittaa heiniä seipäille ja olla polkemassa heinänkorjuussa heiniä ladossa niin Kohtanevalla, Mikonniemessä kuin kotiladossa navetan yhteydessä. Ensimmäinen traktori, harmaa Ferguson, saatiin kotitilallemme vuonna 1956.

Meillä oli kotona pärehöylä, jolla voitiin höylätä päreet rakennusten kattamista varten. Olen itsekin ollut mukana kotini ja navettarakennuksen pärekattoa tekemässä. Meillä oli myös silppuri, jolla tehtiin kuivikkeita lehmille. Metsästä kaadettiin polttopuut ja ”rantteella” katkottiin sirkkelillä puut ja halottiin kirveellä puut sopivan kokoisiksi. Myöhemmin hankittiin halkomakone. Metsästä puut ajettiin hevosella kotiin. Meillä oli myös naapureiden kanssa yhteinen puimakone ja näin saatiin viljat puitua. Viljat kuivattiin omassa viljakuivaamossa ja säilytettiin kotitilan aitan laareissa. Kotini läheisyydessä oli pajarakennus, jossa voitiin takoa tarvittavat metalliset työkalut ja esineet. Pajassa oli ahjo ja alasin sekä tarvittavat työkalut.

Pienenä leikkikalujani olivat kuusen- ja männynkävyt. Kuusenkävyt olivat lehmiä ja sonneja ja männynkävyt lampaita. Leikimme myös kymmentä tikkua ”omat nimet kirjoihin ja kirjan kannet kiinni” ja pum-sotaa. Myös puuautot olivat mieleen jääneitä leikkikaluja. Urheilupuolella luistimina toimivat puukapulat, joihin oli laitettu sahanterä. Luistelupaikka aukaistiin omin voimin ja pidettiin puhtaana Vääränjoen jäälle. Myöhemmin monoihin Murtoniemen Vilho laittoi potkukelkanjalaksen vahvuiset raudat ja ne teroitettiin, jolloin ne vastasivat hyvin luistimia. Talvella hiihdettiin Leander Takkusen koivupuusta tekemillä suksilla, joissa oli voittositeet. Jos sukset menivät mäkihypyssä poikki, niin korjaus tapahtui peltin palasella. Lumisodat ja lumiukkojen tekemiset kuuluivat talvileikkeihin. Kesällä aitajuoksua harrastettiin laittamalla pajuhaarukkoihin pajut ja ne olivat hyvät aitajuoksutelineet. Seivästä hypättiin puuseipäällä. Kuulantyöntöä harrastettiin kivillä. Kesällä käytiin uimassa Vääräjoessa. Urheilukentälle etsittiin 1950-luvun alussa paikkaa moneltakin suunnalta ja lopulta päätettiin rakentaa urheilukenttä Alapäähän kansakoulun ja pappilan lähelle Ahon eli kotitilastani ostetulle alueelle. Ei ole ihme vaikka vietinkin urheilukentällä melkoisen osan lapsuudestani.

Keräily kuului myös pienen pojan harrastuksiin. Liimana käytettiin keitettyä perunaa. Tällaisella liimalla liimattiin vihkoihin Joonas-kortteja, Pauligin autokortteja, lintukortteja, tulitikkulaatikoiden etikettejä ja postimerkkejä.

1950-luvun loppupuolella luimme Tex Willereitä, Pecos Billiä, Aku Ankkoja ja Mustanaamiota. Kirjasto oli ”Kevarissa”, jossa Martta ja Aino Räihä huolehtivat kirjaston pitämisestä. Kylällä oli myös lääkekaappi, jota Vuotilan Aino ylläpiti. Sieltä löytyivät peruslääkkeet. Terveydenhuollosta vastasi terveystalo ja terveyssisar. Posti kannettiin laatikoihin maantien varteen. Kotiini tuli Keskipohjanmaa ja Maaseudun Tulevaisuus. Raution kautta ajoi postiauto, jonka kuljetti postit ja jonka kyydillä pääsi kulkemaan kerran päivässä joko Kalajoen tai Sievin suuntaan. Sievin asema oli lähin rautatieasema. Myös Kalle Kamusen linja-autot liikennöivät tuohon aikaan. Raution postinhoitajana toimi vuosina 1952-1953 Anneli Paananen ja vuosina 1953-1958 Sirkka Sipilä.

Raution kunnantalo oli Raution Alapäässä. Talo oli entinen Raution Suojeluskunnan talo meijerin vieressä. Raution Osuuskassa toimi Kalajoen Osuuskaupan talossa vuosina 1946 - 1961. Raution Osuuspankin johtajana toimi vuosina 1931- 60 August Verronen ja vuosina 1961 - 1974 Viljo Niskakangas. Raution Osuuspankin oma toimitalo valmistui vuoden 1961 lopulla.

Suut makeaksi saatiin Fazerin lakritsapötkyillä, joita käytiin ostamassa Kalajokilaakson liikkeestä, mikä oli Raution meijeriä vastapäätä. Kivelän Hilman ja Aarnen kaupasta kävimme ostamassa salmiakkineliöitä, jotka oli pakattu pieneen valkoiseen pussiin. Pääasiallinen kauppamme oli Kalajoen Osuuskaupan Raution myymälä, mikä oli sekatavarakauppa.

Radiosta kuunneltiin yleensä puoli yhden uutiset päivällä ja illalla iltauutiset sekä päivän peili. Puhelinta meillä ei ollut. Jos tarvittiin puhelinta, niin käytiin soittamassa Väliverroselta, jossa Fanni Väliverronen toimi keskusneitinä ja yhdisteli puhelinlankoja.

Alakoulu toimi 1951-1955 pappilan väentuvassa. Uusi kirkonkylän koulutalo valmistui 1955. Kansalaiskoulukin toimi näissä tiloissa vuosina 1958-1966. Kahdella alimmalla luokalla toimi opettajana Anna-Liisa Tokola, kolmannella ja neljännellä luokalla Anneli Hintsala ja ylemmillä luokilla Osmo Tokola. Koulun keittiön toiminnasta vastasi Hilma Roviomaa. Oppilaita oli 70-80 ja kansalaiskoulun aikana noin 120. Keittolassa oli iso puuhella ja keittiöastioina toimivat 50-litrainen alumiinikattila ja vähän pienempi emalikattila. Luokkiin keitto kannettiin emaliämpäreillä. Kastike pantiin maitokannun ja kaadettiin siitä perunoiden päälle. Tyypillisiä ruokia olivat maitoperunat, makkaraperunat, voiperunat, silakkaperunat, perunat ja ruskea kastike, perunat ja makkarakastike, kaurapuuro, mannapuuro ja soppa, perunaryynivelli, maitokiisseli ja hillo sekä suklaavelli.
1950-luvulla Aarne Sämpi sahasi pokasahalla koko kouluyhteisön tarvitsemat polttopuut ja pilkkoi ne pieniksi koulun liiterissä. Oppilaat kantoivat keittolassa tarvittavat puut koulun pihan laidalla olevasta liiteristä keittolan puulaatikkoon ensimmäisellä välitunnilla. Lattiat pestiin kerran viikossa juuriharjalla ja luutulla. Koulujen väliset hiihto- ja urheilukilpailut järjestettiin vuorollaan Kärkisessä, Pöllässä ja kirkonkylän koululla. Osmo Tokola piti iltaisin voimistelukerhoa. Jokaisen oli saatava kippisuoritus aikaan.















Raution kirkkoherroista muistan Antero Juntumaan, joka toimi Rautiossa vuosina 1952-1955. Hänen jälkeensä tuli Juhani Laitala vuosiksi 1955-1956. Heitä seurasi Martti Peltonen, joka vaikutti Rautiossa vuosina 1956-1971. Peltonen oli innokas partiotoiminnan vetäjä. Itse olin mukana partiotoiminnassa. Rouva Hanna Peltonen piti pyhäkoulua pappilan renkituvassa. Pyhäkoulut kuuluivat minunkin säännölliseen ohjelmaan. Pyhäkoulusta sai muistivihkoon karitsan kuvan joka osallistumiskerrasta.

Ei kommentteja: