lauantai 19. syyskuuta 2009

Suomi kylmässä sodassa


















Vuoden 1948 alkupuoliskolla oli tehty Suomen asemaa kylmän sodan Euroopassa selkiyttäneitä ratkaisuja, ennen kaikkea yya-sopimus mutta myös kommunistien valtapyrkimysten torjuminen presidentin päättäväisillä toimilla. Ulkomaalaisilta havainnoitsijoilta tilanteen hahmottamiseen kului silti oma aikansa. Lännessä epäiltiin yhä, että Suomi oli matkalla itäblokin kansandemokratiaksi, ja toisaalta Neuvostoliitossa eläteltiin vielä toiveita kommunistien pääsystä valtaan.

Pohjolan sotilaspoliittinen tilanne selkiintyi keväällä 1949 Naton perustamisen myötä. Suomen kannalta tärkeää oli Ruotsin pysyminen liittoutumattomana, vaikka epävarmuutta aiheutti edelleen ruotsalaisten laaja salainen sotilasyhteistyö Yhdysvaltojen ja Englannin kanssa. Ruotsissa pelättiin Neuvostoliiton hyökkäystä eikä luotettu Suomen haluun tai kykyyn toimia suojakilpenä itää vastaan. Uudessa Nato-maassa Norjassa tunnettiin tarvetta osoittaa uskollisuutta läntisille suojelijoille, mikä osaltaan johti varaukselliseen suhtautumiseen Suomeen. Stalinin kuoleman jälkeen vuodesta 1953 jännitys kuitenkin lieveni ja paransi Suomen mahdollisuuksia osallistua pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Sisäpoliittista epävakautta pitivät aluksi yllä kommunistien aikaansaamat lakot. Sosiaalidemokraatit asettuivat vastustamaan niitä ja onnistuivat säilyttämään otteensa ammattiliitoista. Presidentti Paasikivi ylläpiti järjestystä paljolti sosiaalidemokraattien avulla huolimatta Neuvostoliiton voimakkaista protesteista. Toisaalta työnantajat pyrkivät rauhoittamaan tilannetta salaisella yhteistyöllä oikeistososiaalidemokraattien kanssa.

Presidentinvaalissa 1950 Paasikivi varmisti kautensa jatkon ja valitsi uudeksi pääministeriksi Urho Kekkosen. Tärkeimmäksi tehtäväksi kohosi talouden vakauttaminen, mihin liittyivät olennaisena osana pitkäaikaiset sopimukset idänkaupasta ja toisaalta länsikaupan vähittäinen vapauttaminen säännöstelystä. Samaa tarkoitusta palveli noina vuosina myös maalaisliiton ja sosiaalidemokraattien hallitusyhteistyö, jonka turvin rauhoitettiin työmarkkinoita ja aloitettiin sosiaalipoliittisia ohjelmia.

Hallitukset vaihtuivat ja vaaleja pidettiin lyhyin väliajoin, vaikka poliittiset voimasuhteet eivät juuri muuttuneet. Urho Kekkonen toimi muutaman vuoden kuluessa pääministerinä viidessä hallituksessa ja kerran ulkoministerinä. Hänet nähtiin yhä selvemmin Paasikiven seuraajana, ja puhuttiin ”Kekkosen kuningastiestä”, jonka poliittiset vastustajat pyrkivät kaikin keinoin katkaisemaan.

Poliittisen tilanteen vakiintuminen ulottui myös puolustuspolitiikkaan. Puolustusvoimien uudelleenjärjestelyjä oli valmisteltu komiteatyönä monen vuoden ajan vuodesta 1945 lähtien vastaamaan muuttuneita sotilaspoliittisen tilanteen vaatimuksia. Asevelvollisuuslain säätäminen vuonna 1950 ja puolustusvoimien rauhanajan organisaation vakiinnuttaminen kahta vuotta myöhemmin eivät tuottaneet merkittäviä muutoksia jo itsenäisyyden alusta käytössä olleisiin maanpuolustuksen periaatteisiin.

Taloutta elvytettiin suurilla rakennushankkeilla ja luotiin maatalouden tukijärjestelmä. Toisaalta ulkomaankauppa riippui suhdanteista. Korean sodan aiheuttama noususuhdanne tuotti tuloja vientiin suuntautuneelle puunjalostusteollisuudelle mutta samalla nosti tuontihintoja. Tästä seurasi yhteiskuntaan jännitteitä ja kohta suhdanteen heiketessä myös sodanjälkeisen kauden pahin työttömyys, joka myötävaikutti äärivasemmiston vahvistumiseen.

Paasikiven presidenttikauden lopulla kansainvälisessä politiikassa elettiin lyhytaikaisen ”suojasään” aikaa. Neuvostoliitto pyrki luomaan keskelle Eurooppaa puolueettomien maiden vyöhykkeen. Vuonna 1955 Neuvostoliitolle tuli edulliseksi luopua Porkkalan tukikohdasta. Siten Neuvostoliitto paransi suhteita Suomeen ja koko Pohjolaan sekä kohensi Kekkosen mahdollisuuksia päästä Paasikiven jälkeen presidentiksi.

Paluu ”normaaliaikaan” vuonna 1952

Vuotta 1952 voidaan pitää symbolisesti tärkeänä Suomen valtion ja yhteiskunnan paluulle ”normaaliaikaan”. Silloin vapauduttiin viimeisistä näkyvistä sodan ajan velvoitteista, kun sotakorvaukset päättyivät, ja koettiin eräitä näyttäviä tapahtumia, ennen kaikkea Helsingin olympialaiset, jotka antoivat uskoa asettumiseen lopultakin rauhan kauteen. Silti jällenrakennus jatkui, eikä ulkomaankaupan säännöstelystä voitu vielä luopua. Lisäksi Porkkalan tukikohtaa Helsingin kupeessa miehittivät venäläiset, ja sodanhenkinen tilinpäätös suomalaisilta oli vielä tekemättä.

Kansallisen itsetunnon nousu tuli esille jo Suomen Marsalkka Mannerheimin hautajaisten yhteydessä talvella 1951. Marsalkan muistelmien ilmestyminen 1951-1952 herätti keskustelua koetuista sodista ja Mannerheimin historiallisesta merkityksestä.

Helsingin olympialaiset kesällä 1952 olivat urheilusaavutuksiltaan maailman tietoisuuteen nousseen kansa näyte organisaatiokyvystä ja halukkuudesta edistää kansainvälistä rauhanomaista yhteistyötä. Suomi oli ollut varsin sulkeutunut maa, joten olympiakisojen merkitystä avautumiselle voi tuskin yliarvioida. Olympialaisten järjestäminen oli antanut aihetta ryhtyä myös moniin rakennushankkeisiin, joilla helpotettiin matkustamista ulkomaille ja ulkomaalaisten tuloa Suomeen.

Sotakorvausten päättyminen syyskuussa 1952 oli ennen kaikkea henkisesti tärkeä tapahtuma, sillä niiden taloudellinen rasitus kansantaloudelle oli jo ehtinyt vähentyä. Sotakorvaustoimituksiin luotu kaupallinen ja teollinen organisaatio palveli hyvin myös vapautuvaa ulkomaankauppaa. Sotakorvaukset koettiin jälleenrakentamiseen liittyneeksi toiminnaksi ja kaikkiaan rasitteeksi kansantaloudelle, mutta niistä selviäminen nähtiin suomalaisen tuotannon tehokkuuden osoituksena.

Lähes kaikki kulutustavarat vapautuivat säännöstelystä vuoden 1952 kuluessa, joskin suomalaisille tärkeän kahvin osittainen säännöstely jatkui vielä vuoden verran. Hintojen ja palkkojen säännöstelyä korvattiin vähitellen sopimusjärjestelyillä, mutta ulkomaankauppa jäi edelleen valuuttapulan vuoksi tiukan säännöstelyn alaiseksi.

Talouden elpyminen

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina suomalaisten tuotteiden kysyntä ulkomailla oli vilkasta ja hintasuhde tuontitavaroihin verrattuna edullinen. Viennistä vuosina 1945-1952 lähes 90 prosenttia oli metsäteollisuuden tuotteita. Tuonnista oli raaka-aineiden osuus 60-70 prosenttia ja kulutustavaroiden vain 10-15 prosenttia. Tuollaisen suhteen ylläpitämiseen vaadittiin ankaraa säännöstelyä.

Tuotanto elpyi nopeasti, sillä sotaa edeltänyt taso ylitettiin jo vuonna 1947. Teollisuustuotanto kasvoi voimakkaiden investointien vuoksi yli 13 prosenttia vuodessa ja rakenne painottui entistä enemmän metalliteollisuuteen. Maataloudessa sotaa edeltänyt taso saavutettiin vasta 1950-luvulla, mutta pian jouduttiinkin tekemisiin ylituotannon ongelmien kanssa.

Lähinnä sotakorvaustoimitusten tehostamiseksi valtion entiset sotatarviketehtaat yhdistettiin vuonna 1946 Valtion metallitehtaat-yhtymäksi (myöhemmin Valmet). Siitä kahden vuoden kuluttua perustettiin lannoitteita valmistamaan Typpi Oy ja nestemäisten polttoaineiden valmistusta ja markkinointia varten Neste Oy. Valtio rakennutti useita voimalaitoksia.

Asutuspolitiikka oli keskittynyt paljolti maaseudulle, joten myös rakentaminen painottui aluksi maatiloille ja haja-asutusalueiden talonrakennukseen. Vuodesta 1949 edullisilla aravalainoilla alettiin tukea erityisesti kaupunkien asuntorakentamista, joten myös tiukasta asunto- ja vuokrasäännöstelystä päästiin vähitellen eroon.

Yleisesti talouden säännöstelystä irtauduttiin vuosien 1949-1957 aikana. Alkuvaiheessa lähes kaiken kattaneesta säännöstelystä huolimatta hintojen ja palkkojen tasapainoa oli vaikea ylläpitää. Siitä seurasi erityisesti vuonna 1949 vaikeita lakkoja ja sisäpoliittista levottomuutta. Korean sodan vuonna 1950 tuottama noususuhdanne paransi vientiteollisuuden edellytyksiä mutta aiheutti nousun vuoksi toisille aloille vaikeuksia.

Vuonna 1953 lama kohtasi kansantaloutta, jolloin myös valtiontalous joutui erittäin tiukalle. Ulkomaankaupan säännöstelyä oli jatkettava ja osittain kiristettävä. Laajapohjaiset sosiaalidemokraattien ja maalaisliiton yhteistyöhallitukset onnistuivat kuitenkin pitämään talouden tasapainossa 1950-luvun alkupuoliskolla. Toisaalta maatalousväestön ja teollisuusväestön välille kertyi ansiotason eroista aiheutuneita jännitteitä, jotka purkautuivat vuonna 1956 yleislakoksi.

Kauppapolitiikassa Suomi pyrki pysymään yleisen eurooppalaisen kehityksen tahdissa, vaikka olikin jättäytynyt 1947 Marshall-avun ulkopuolelle. Kauppapolitiikka politisoitui muutenkin kylmän sodan kiristymisen myötä. Itäblokin maiden talousyhteisö SEV perustettiin vuonna 1949. Suomi järjesti suhteensa talousblokkeihin erillisillä sopimuksilla. YK:n alaiseen tullienalennussopimukseen (GATT) suomi liittyi vuonna 1950, mutta säännöstelyn vuoksi sillä ei ollut vielä suurta vaikutusta.

Turvallisuuspoliittisesti tärkeäksi osoittautui hanke oman jalostamokapasiteetin rakentamiseksi. Valtionyhtiö Neste paransi Suomen polttoainehuollon kriisinkestävyyttä merkittävästi jo 1950-luvulla. Nesteen suunnitelma öljynjalostamon rakentamiseksi tuli julkisuuteen vuonna 1954 ja aiheutti erityisesti Yhdysvalloissa ja Englannissa kiivasta polemiikkia siitä, miten hanke voitaisiin estää. Yhdysvallat lähetti marraskuussa 1954 Suomen hallitukselle nootin, jossa tiukin sanoin viitattiin jalostamoprojektin haitallisiin vaikutuksiin maiden välisille suhteille. Sitä seurasi Englannista samansisältöinen nootti. Taustalla oli sekä poliittiset että kaupalliset intressit. Länsivaltojen hallitukset epäilivät Suomen jalostamohankkeen tuottavan sitoutumisen itäöljyyn kaikkine poliittisine seurannaisvaikutuksineen. Toisaalta suuret läntiset öljy-yhtiöt Esso, Gulf ja Shell pelkäsivät menettävänsä markkinat Suomessa valtiolliselle Nesteelle, joka käyttäisi edullista itäöljyä. Suomessa tiedettiin, että länsivallat olivat öljyasioissa valmiit myös voimatoimiin, sillä Lähi-Idässä oli juuri pelattu kovaa peliä Iranin öljyvarojen pitämiseksi lännen valvonnassa.

Nesteen jalostamohanke eteni paljolti kauppa- ja teollisuusministeriön ylijohtajan Uolevi Raaden ideoimana. Hän teki venäläisten kanssa sopimuksia ja sai itäviennin kasvusta kiinnostuneen teollisuuden tuen. Vuoden 1954 lopulla eduskunta hyväksyi Nesteen monipuolisen kehittämisen itsenäiseksi öljynjalostajaksi, ja Uolevi Raade valittiin pääjohtajana toteuttamaan mittavaa ohjelmaa. Ensimmäinen jalostamo rakennettiin Naantaliin, missä oli jo valmiina sodan aikana rakennettuja öljyvarastoja. Poliittinen kompromissi saatiin aikaan, kun amerikkalaiset kytkettiin jalostamon rakentamiseen ja raakaöljy saatiin lähinnä Neuvostoliitosta.

Lähdeaineisto:
Pekka Visuri: Suomi kylmässä sodassa ISBN-10:951-1-20925-6
Markku Kuisma Kylmä sota, kuuma öljy

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.