Venäjän edustajat eivät olleet halukkaita Valuuttarahaston edellyttämiä ehtoja hyväksymään, vaan maan talous ajautui pois niiltä raiteilta, joista oli sovittu. Kun Venäjällä toteutettiin kesällä 1993 rahauudistus, siitä ei ilmeisesti Valuuttarahastolle etukäteen mitään kerrottu. Aloitin yritykset saada Jeltsin käymään Suomessa. Muistutin Jeltsniä, että lokakuussa metsastyskausi Suomessa vasta alkoi. Jeltsin mietti hetken ja sanoi, että ehkäpä tavataan mieluummin Petroskoissa,
Kun tapasin 21. syyskuuta ulkoministeri Heikki Haaviston, totesin olevan epätodennäköistä, että Jeltsin voisi syksyn aikana vierailla Suomessa. Jeltsinin kiireet eivät olleet vähenemään päin. Samana päivänä Jeltsin lakkautti Neuvostoliiton aikana valitun kansanedustajien kongressin ja parlamentin. Lakkautuspäätöksessään Jeltsin vetosi kansaan. Jos hän olisi tehnyt sen ilman kansaan vetoamista, tilanne olisi ollut meidän kannaltamme hankala. Suomen hallitus ilmoitti 22. syyskuuta tukevansa Venäjän uudistuskehitystä, ”jossa presidentti Jeltsinillä on keskeinen osa. Presidentin päätös vedota kansaan ja järjestää uudet vaalit pyrkii ratkaisemaan lukkiutuneen tilanteen. Suomen hallitus pitää tärkeänä, että Venäjän uudistuskehitys jatkuu toimivan kansanvallan pohjalta”.
Lokakuun 4. päivän vastaisena yönä parlamentin ja Jeltsinin välinen voimainkoetus ratkesi Jeltsinin voitoksi. Jeltsinille uskolliset turvallisuusjoukot löivät Aleksandr Rutskoin Ostankinon televisiokeskusta valtaamaan lähettämät ihmiset. Seuraavana aamuna armeija tyhjesi nk. Valkoisen talon väkivallalla.
Presidentti Boris Jeltsin lakkautti 21.9.1993 perustuslain vastaisesti neuvostoaikaisen parlamentin murtaakseen umpkujan ja määräsi uuden kaksikamarisen parlamentin alahuoneen (duuman) vaalit pidettäväksi 12.12.1993. Osa kansanedustajista linnottautui parlamenttirakennukseen ja varapresidentti Aleksandr Rutskoi julistautui presidentiksi 3.10. syntyi yhteenottoja parlamentin kannattajien sekä miliisin ja sisäministeriön joukkojen kesken ja parlamentin kannattajat yrittivät vallata Ostankinon televisiokeskuksen. Jeltsinin tukena pysynyt armeija tyhjensi parlamenttitalon 4.10. tulittamalla sitä useita tunteja. Rutskoi ja parlamentin puhemies Ruslan Hasbulatov vangittiin. Taistelussa kuoli yli 170 ihmistä. Muualla Venäjällä oli täsin rauhallista. Moskovaan määrätt poikkeustila kesti kaksi viikkoa. Maan kaikkia paikallisneuvostoja kehotettiin eroamaan ja aluejohtajia erotettiin, samoin lin syttäjä ja perustuslakituomioistuimen puheenjohtaja Valeri Zorkin painostettiin eroamaan. Eräiden lehtien ilmestyminen kiellettiin.
Minulla oli saman päivän aamuna tapaaminen Ahon, Haaviston, vt. valtiosihteeri Veli Sundbäckin ja ulkoministeriän poliittisen osaston päälllikön Jaakko Laajavan kanssa. Totesin, että Jeltsinin ja Venäjän hallituksen voima oli siinä, että se saattoi sanoa, ettei se ollut aloittanut verenvuodatusta. Kädyssä keskustelussa sanon: ”Syvin kysmys on, että emme voi irtaantua lännen yleisistä kannanotoista heikentämättä omaa asemaamme, vaikka Venäjällä kävisi huonomminkin Jeltsinin kannalta.Meidän tulee pyrkiä hakemaan turvallisuudellemme enemmän ulkoista tuke, jos se on välttämätöntä.” Lokakuun 7. päivänä lähetin Jeltsinille kirjaan, jossa sanoin, että yleensä olimme olleet pidättyväisiä naapurisuhteissa, mutta että meidän kannaottoamme helpotti se että hän ilmoitti vetoavansa kansaan.
Lokakuun 28. päivänä tuli Jeltsiniltä kirje: ”Hyvä ystävä Mauno, Lokakuun kapinan ja sen seurausten likvidoimisen murheellisina päivinä minulle oli erityisen tärkeätä saada kuulla Sinun äänesi – ääni vilpittömän, luotettavan ystävän ja aatetoverin puolelta, joka ymmärtää maassamme tapahtuvan syvimpää olemusta.” Tapaamisestamme ei tullut mitään.
Tavatessani Boris Jeltsinin Moskovassa keväällä 1993 sanoin havainneeni, että minun suorastaan edellytettiin puuttuvan Venäjän sisäisiin asioihin ja antavan silloin käynnissä olleessa valtakamppailussa tukeni hänelle. Kysyin, miltä se nyt sitten näyttäisi. Jeltsin vastasi: Presidentti voi aina tukea toista presidenttiä. Totesin että siinä oli vahva argumentti.
Lähdeaineisto Mauno Koivisto Historian tekijät ISBN 951-26-4082-1
Mitä, missä, milloin 1994
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti