Puolustusvoimien määrärahat sidottiin vuoden 1992 toukokuussa kalliisiin Hornet-hankintoihin samaan aikaan, kuin maavoimien valmiustilanne piti pelastaman todelliseltä katastrofilta niin kutsutun Saksan kalustonoston avulla. Tällä ostolla hämättiin vain Suomen kansaa ja ehkä Pohjoismaita. Kaikki muut tiesivät, mikä kaluston ja tarvikkeiden laatu oli: ne olivat osittain varsin huonokuntoista tavaraa. Jan Klenberg antoi tuolloin haastattelun IltaSanomille. Hän korosti haastattelussa, että Saksan merivoimien suuri asekauppamahdollisti Hornet-hankinnan. Eli komentaja antoi ymmärtää, että maavoimien kalustopuutteet oli nyt korjattu joten seuraavan vuosikymmenen ajan voidaan keskittyä käyttämään rajusti rahaa ilmavoimiin.
Tämä hämäys kirjattiin puolustuvoimien vuoden 1992 toimintakertomukseen vakuuttavin sanakääntein:” Maavoimien sodan ajan keskeisimpiä joukkoja, kahta panssariprikaatia, 10 jääkäriprikaatia ja 14 jalkaväkiprikaatia, kehitettiin käyttäen hyväksi Suomelle suotuisaa tilannetta kansainvälisessä puolustusmateriaalikaupassa. Entisen Itä-Saksan jäämistöstä ostetulla materiaalilla saatiin Panssariprikaatien kalusto yhdenmukaistetuksi. Jääkäriprikaatien materiaalisessa valmiudessa ei päästy asetettuihin tavoitteisiin kaikilta osin …. Joukkojemme tulivoia on kuitenkin ratkaisevasti parantunut.”
Ostaja otta riskin ostaessaan Itä-Saksan tai minkä tahansa firman konkurssipesästä vanhoja, säästä kärsineistä metallirakennelmia. Tällä kertaa riski osoittautui puolustusvoimien materiaaliselle valmiudelle kalliiksi, koska varusteiden käyttökuntoon saattamiseksi ei ollut riittävästi varoja. Tätä ei tietenkään haluttu julkisesti tunnustaa.
Vuonna 1993 komentaja Jan Klenberg kirjoitti puolustusvoiminen toiminnasta:”Vuonna 1993 ei alkanut yhtään materiaalihankintojen tilausvaltuutta.” Hänen mukaan erityisesti maavoimille ei ole vuosiin odotettavissa riittäviä tilausvaltuuksia. ”Saksasta maavoimille vuonna 1993 jatkuneet hankinnat ovat kuitenkin olennaisesti parantaneet tilanetta tulivoiman osalta. On toisaalta huomattava, että tämän materiaalin täysimääräinen käyttöönsaanti vaatii aikaa 3-4 vuotta. Edellytyksenä tähän on se, että käyttöönottoon on riittävästi varoja.”
Uuden puolustuvoimien komentajan, kenraali Gustav Hägglundin johdolla kerrottiin vuonna 1994 maavoimien osalta muun muassa, että ”keskeisimpien sodan ajan joukkojen varustamista jatkettiin pääosin entisestä tä-Saksasta hankitulla materiaalilla.” Materiaali saattiin samana vuonna kokonaisuudessaan Suomeen ja sen kyttöönotto- ja varastointihuolto jatkui edelleen kotimaassa.
Vuoden 1996 lopulla jouduttiin toteamaan salassa julkisuudelta, että maavoimien operatiivinen varustaminen oli epäonnistunut eikä siitä tulisi mitään entisen Itä-Saksan kalustolla ja yhä niukemmilla uusila hankintavaroilla. Tätä puolustusvoimien johdon virhettä ei ole koskaan julkisesti paljastettu. Epäonnistuminen oli yksinkertaisinta peittää muuttamalla doktriinia. Uudistettu taisteluoppi esiteltiin keväällä 1997 hallituksen eduskunnalle antamassa puolustusselonteossa.
Maavoimien kehittämisessä epäonnistunut 1990-luku saatiin lakaistuksi maton alle sillä, että maavoimien vahvuutta pudotettaisiin tulevaisuudessa 110 000 hengellä ja uusien uhkakuvien mukaan tarvittaisiin vain vähäinen, hyvin varustettu maavoimien ”kärki” eli valmiusyhtymät ja niiden käyttöön helikoptereita. Kiireestä viestii se, että suunnitelma oli niin kypsymätön, ettei siinä osattu sanoa, millaisia helikoptereita pitäisi hankkia ja kuinka paljon. Siinä ei myöskään kerrottu, kuka niitä käyttäisi, miten ja missä organisaatiossa ja mitkä olisivat käytön todelliset tavoitteet. Samaan aikaan armeijan operatiivisen valmiuden taso jatkui laskuaan, kun tarvittavaa määrää kertausharjoituksia ei voitu järjestää, eikä maavoimien tulivoimaa eikä muitakaan kipeästi kaivattuja järjestelmiä saatu lisättyä merkittävästi.
Vuonna 1998 kenraali Gustav Hägglund kirjoitti katsauksessaan: ”Operatiivisen suunnittelun painopiste oli strategisen iskun ennaltaehkäisyn ja torjunnan suunnittelussa.” Käytännössä se merktisi valmiusjoukkojen varustamista ja kouluttamista sekä uuden aselajin, ilmarynnäkköjoukkojen, kehittämistä helikoptereineen.
Lähdeaineisto Pentti Sainio Maanpuolustusta vai suurvaltapolitiikkaa? ISBN 951-572-870-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti