Aloitimme EY-jäsenyysneuvottelut 1. helmikuuta 1993 yhdessä Itävallan ja Ruotsin kanssa. Norja tuli mukaan neuvotteluihin huhtikuussa. Minun näkökumastain jäsenyysneuvotteluissa nousi vahvimmin esiin kolme kysymystä: jäsenyyden valtiosääntöoikeudelliset vaikutukset, turvallisuuspoliittiset vaikutukset ja maatalouskysymykset. Olin jo edellisen vuoden alussa vastannut Englannin integraatioasioista vastanneen ministerin kysymykseen, kuka Suomesta osallistuisi Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Asia tuli esiin uudestaan jäsenyysneuvottelujen aikaan. Englannin ulkoministeri Douglas Hurd vieraili Suomessa 26. huhtikuuta ja hänen kanssaan käytiin samansisältöinen keskustelu.
Vierailun jälkeen keskustelin Ahon kanssa. Snain: ”Minusta on selvää, että jos Suomen EY-jäsenyys toteutuu, niin joudutaan ottamaan kantaa joko parlamentarismin suuntaan tai presidentin vallan suuntaan. Kuinka tässä yhteydessä lähdettäisiin ihan toiseen suuntaan kuin tähän asti on kehitetty? Se edellyttäisi, että presidentti osallistuisi korkeimman tason kansianväliseen päätöksentekoon. Joko presidentin pitäisi osallistua valtioneuvoston työnskentelyyn, olla läsnä siellä keskuslussa tai presidentin kansliaan pitäisi muodostaa kaksoismiehitys niin, että presidentin edustaja olisi kaikkialla läsnä ja hän olisi kaiken aikaan informoituna. Ei ainoastaan pidettävien kokousten edellä ja niitten aikana, vaan, jotta voisi asioista kantoja muodostaa, kaiken aikaa niitä seurata. Se johtaisi meillä hyvin epätarkoituksenmukaiseen käyttäytymiseen. Minusta asia on ollut selvä ja olen sanonutkin sen eri yhteyksissä. Se voi olla vain pääministeri. Pitää tehdä ratkaisut sen mukaisesti.
Itävallan liittopresidentti Thomas Klestil vieraili Suomessa 5. - 6. toukokuuta. Hän oli mielenkiintoinen tuttavuus, energinen henkilö, joka käytti tarkkaan aikansa erilaiseen mielipiteiden vaihtoon. Kleistilin tulo liittopresidentiksi oli avannut Itävallalle jälleen korkeimman tason ulkosuhteet. Edellinen presidentti Kurt Waldheim oli sodanaikaisen menneisyytensä johdosta joutunut kansainväliseen boikottiin. Hänen presidenttiaikanaan emme mekään voineet ottaa vastaan valtiovierailua vuonna 1985 Itävaltaan tekemällemme vierailulle.
Kleistillilla näytti olevan vaikeuksia sovittautua ajatukseen, että Itävallan presidentillä ei ollut mahdollisuuksia puuttua päätöksentekoon sillä tavalla kuin ehkä maan perustuslain kirjain tekisi mahdolliseksi. Hän totei, että yksi kysymys oli se, millä tasolla Itävallan pitäisi edustautua EY:ssä.
Sanoin, että meidän osaltamme asia on selvä: se vi olla vain pääministeri. Totesin, että presidentti ei olisi siihen kykenevä, koska hänellä ei ollut tarvittavaa apparatuuria käytettävissään. EY:ssä maata voi edustaa vain henkil, joka on sen kollegion puheenjohtaja, joka asioista päättää, eli hallituksen puheenjohtaja.
Venäjän puolustusinisteri Pavel Gratsov vieraili Suomessa lokakuun puolivälissä 1993, kaksi viikkoa Venäjän parlamenttitalon väkivaltaisen tyhjentämisen jälkeen. Otin hänet vastaan Linnassa 18. lokakuuta. Selvitin hänelle asemaamme: ”Suomi on markkinatalousmaa. Se on länsimaa, jolla on vähän luonnonvaroja. Perinteinen vientiteollisuutemme on puunjalostusteollisuus, jonka luontevat markkinat ovat Länsi-Euroopassa. Vapaakauppa on Suomelle elintärkeätä. Meillä on ollut hyvin toimivia järjestellyjä lännessä. Olemme ottaneet lisäaskeleita kun ETA astuu voimaan. Olemme hakeneet Euroopan yhteisn jäsenyyttö. Omalta puoleltani en ole sanonut, että jäsenyys on välttämätön. Mutta olen sanonut, mitä jäsenyys merkitisisi. Kun neuvottelut on käyty, teidämme minkalaiseksi Eurooppa neuvottelujen aikana on muuttunut. Muissa EFTA-amissa on yleisön keskuudessa paljon kielteisempi asennen EY-jäsenyyteen kuin Suomessa. Vaikka emme ole sitoneet emmekä aio sitoa omia neuvottelujamme muiden neuvotteluihin, on selvää, että meille on hyvin tärkeää se, mitä tapahtuu aikasemmalle referenssiryhmällämme, EFTA-maille, puolueettomille maille. Meillä on hyviä naapureita, emmekä odota ristiriitoja niiden kanssa. Me olemme tyytyväisiä nykysiin rajoihimme. Meillä on ihan tarpeeksi maata.”
Jäsenyysneuvottelumme sujuivat yllättävän hyvin. Kykenimme ilmeisesti sanomaan selkeästi ne asiat, jotka olivat meille tärkeitä ja sivuuttamaan vähempimerkitykselliset asiat. Ruotsilla oli toisenlainen asenne, he pyrkivät omaa järjestelmäänsä tuomaan EY:öön. Ulkoministeri Heikki Haaviston kanssa keskustellessani sanoin: ”Todetaan, että Ruotsi ei ole sitoutunut meihin, eikä meidän ole syytä sitoutua heihin. Todetaan vain, että hyvi pulmallisia tilanteita syntyy, jos ei yhdessä voida liikkua.”
Joulukuun 20. päivänä jäsenehdokkaat ja Euroopan Unioni antoivat yhteisen julistuksen. Sitouduimme siinä Ruotsin, Norjan ja Itävallan kanssa noudattamaan EU:n liittosopimuksessa sovittua yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Toisaalta meitä ei sidottu mihinkään tuleviin ulkopoliittisiin säädäöksiin, vaan meidät asetettiin samalle viivalle jo EU:n jäseninä olevien maiden kanssa. EY:stä oli 1. marraskuuta tullut Euroopan unioni, EU, kun Maastrichtin sopimus oli tullut voimaan.
Maatalouden osalta totesin jo neuvotteluihin lähdettäessä, että meillä oli oma sisäinen intressimme, että pääsisimme irti tappiollisesta, pakollisesta ylijäämätuotteiden viennistä. Esimerkiksi rehuviiljan viennistä valtio maksoi hinnasta kaksi kolmasosaa. Kananmunien viennistä sanottiin, ettemme saaneet niistä edes pakkauksen hintaa. Meillä oli sama intressi hoitaa maatalouden tuki sillä tavalla, että se ei ollut ristiriidassa EY/EU:n yleisten periaatteiden kanssa. Se, että meillä oli elävä maatalous, oli meille tärkeätä myös turvallisuuspoliittisista syistä, ja tämä EU:ssa ymmärrettiin. Oli vain kysymys siitä, kuinka tämä hoidettaisiin.
Tapahtumat tiivistyivät viimeiseen virkapäivääni, 1. maaliskuuta 1994. Jaakko Kalela soitti minulle vähän ennen kahdeksaa aamulla. Hän kertoi Ahon soittaneen puolen yön aikoihin kertoakseen Suomen maataloutta koskeneesta tarjouksesta, joka vähän ennen puoltayötä oli esitetty EU:n neuvottelijoille. Aamulla Aho oli soittanut uudestaana ja kertonut Haaviston ja Salolaisen viesittäneen, että minkään hakijamaan osalta ei tässä vaiheessa sopimusta syntyisi. Suomen osalta neuvottelut olivat katkenneet puoliltaöin.
Ruotsi ja EU pääsivät sopimukseen puoliltapäivin. Välittömästi sen jälkeen Klaus Kinkel pyysi suomalaisilta listan kolmesta auki olevasta asiasta, joita Suomi piti keskeisinä. Suomen valtuuskunta jätti viiden kohdan listan, joista neljä ratkaistiin Suomen esittämällä tavalla. Suomen EU-jäsenyydestä päästiin sopimukseen vähän kello 18.00 jälkeen, mutta silloin minä en enää ollut tasavallan presidentti.
Lähdeaineisto: Mauno Koivisto Historian tekijät ISBN 951-26-4082-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti