Venäjän ja Viron suhteet olivat kireät, niitä kärjistivät venäläisjoukkojen läsnäolo Virossa ja kysymys venäläisen vähemmistön asemasta. Moskovan lähetystömme arvioi, että Vrion ja Venäjän takalukko ennakoi vielä suurempia ongelmia Latviassa. Minulla oli tarvetta tavata Viron presidentti Lennart Meri. Keskusteluissamme virolaisten kanssa olimme huomanneet, etteivät he kovin halukkaasti ottaneet esittämiämme näkökohtia huomioon. Kun keskustelin asiasta kesäkuussa ulkoministerin kanssa, sovimme että jatkossa oltaisiin sekä virkamies- että mnistritasolla selväsanaisempia.
Heinäkuun 3. päivänä soitin Lennart Merelle ja kysyin, voisinko minä Viron ja Venäjän kiistassa jotakin tehdä ja onko meillä tarvetta keskustella. Meri totesi tilanteen olevan vakavan. Hän sanoi virolaisten haluavan venäläisten kanssa normaalisuhteisiin, mutta myönsi osittain syy suhteiden kärjistymiseen oli ollut myös Viron puolella. Hän kertoi olevansa tulossa Suomeen lomalle heinäkuun puolivälissä. Kutsuin hänet tällä matkallaan Kultarantaan, missä tapasimme 14. heinäkuuta.
Keskustelumme lähti hitaasti liikkeelle, niin että vasta myöhään pääsimme kiinni varsinaisiin asiakysymyksiin. Yksi syy oli se, ett Meri halusi puhua mahdollisimman hyvää suomea ja se kävi hitaasti, enkä minä kehdannut kysyä, voisimmeko käyttä jotakin muuta kieltä. Keskustelussa Meri kertoi Baden-Wurtenbergin pääministerin välittännen hänelle tiedon, että Pietarin pormestari Anatoli Sobtshak oli halukas tapaamaan hänet. Meri lähti siitä, että silta varalta, jos Venäjä hajoaa, tämmöinen yhteys olisi hyvä olla.
Kävi selville, että Sobtshak oli ilmoittanut olevansa 12:nnesta heinäkuuta eteenpäin tavattavissa. Lupasin yrittää selvittää, oliko Sobtshak kutsuttavissa näin nopealla varoitusajalla Suomeen, hän kävi täällä verrattain usein. Kutsustani Sobtshak tuli, ja Meren ja Sobtshakin tapaaminen toteutui. Tapasin Meren jälkeenpäin maapaikassamme Tähtelässä, jolloin hän kertoi keskustelujen kulusta. Kysyin, puhuivatko he Sobtshakin kanssa Viron ja Venäjän rajoista, Meri vastasii myöntävästi. Hän katsoi kuitenin Jeltsinin vaikutusmahdollisuuksien olevan pienien ja virolaisten manöveeraustilan rajoitetun.
Meri lausui hieman mystisesti, että jos Viro olisi valmis hyväksymän Tarton rauhan edes viideksi minuutiksi, niin sen jälkeen asiassa voitaisiin päästä eteenpäin. Sobthak oli ilmoittanut pelkäävänsä, että rajojen tarkistaminen voisi johtaa hyvin vaarallisiin tilanteisiin. Korostin sen seikan tärkeyttä, että virolaiset voisivat mitä pikimmin löytää yhteistä pohjaa Virossa asuvien venäläisten kanssa. Katsoin, että viron kannalta oli tapahtunut kaksi sille epäedullista asiaa: Venäjä oli onnistunut esiintymään Viroon venäläisten tukijana ja asianajajana ja toisaalta Viro oli lainsäädäntötoiminnallansa saanut osakseen kritiikkiä lännestä. Olisi parempi että yhteisymmärrys rakentuisi Viron sisälä kuin että se syntyisi kansainvälisten välipuheiden pohjalta.
Meri esitti Viron hallitusta kohtaan kritiikkiä. Se oli hänen mielestään ajatellut, että Venäjä oli kohta hajoamassa ja että kansainväliset sypatiat olivat Viron puolella. Meri kertoi olleensa myönteisesti yllättynyt siitä, miten Narvan venäläiset olivat osoittneet Viroa kohtaan lojaalisuuden tunteita hänen vieraillessaan kaupungissa.
Meri oli todennut Sobtshakille, että Viro halusi päästä eroon vain noin 20 000 venäläisestä: KGB:n palveluksessa olleista ja nuorimmista armeijasta eläkkeelle jääneistä upseereista. Sobtshak oli todennut, että tästä ei syntyisi pulmia. Hän oli kysynyt, voisiko Viro osallistua asuntojen rakentamiseen näille henkilöille. Meri korosti ettei Viro voinut ryhtyä noudattamaan Stalinin harjoittamaan ihmisten karkoituspolitiikkaa.
Tiedustelin, että mitä voisimme teknisessä mielessä tehdä Viron ja erikoisesti Meren henkilökohtaisen aseman helpottamiseksi. Hän korosti telekommunikaation tärkeyttä. Hänen mukaansa Viron koko telekommunikaatiojärjestelmä toimi Venäjän armeijan valvonnassa. He tarvitsivat suojattuja linjoja ulkomaille, ennen kaikkea Suomeen. Hän kertoi, että ottaisivat kovin miellellään käyttöönsä samanlaisen salkun, jonka hän kertoi minulla olevan ulkomailla mukanani. Sillä voitiin merenkulkijoita varten rakennettua sateelliittijärjestelmää käyttää palvelujen ja telekopioiden välittämiseen. Hänen mukaansa laite on niin kallis, ettei heillä ole siihen varaan. Hän puhui heidän yhteydentarpeestaan muihin maihin ja mainitsi ensimmäisenä Manfred Wörnerin. Meri oli edellisessä tapaamisessamme teidustelut suhtautumistamme NATO:oon. Sanoin, ettei NATO-jäsenyyttä ollut harkittu.
Sanoin tuntevani tarvetta korostaa sitä, että Pietari-Leningradin turvallisuuden parantamisella on perustelut toimia, jotka olivat johtaneet Suomen turvalllisuuden heikkenemiseen. Sanoin myös, että kokemuksemme mukaan monista asioista oli ollut helpompi sopia Moskovassa kuin Pietarissa toimivien henkilöiden kanssa; Moskovasa oli katsottu asioita globaalisti eivätkä he olleet pyrkineet sekaantumaan liiallisessa määrässä meidän asioihimme. Pietarin taholta tämmöistä harrastusta sen sijaan oli ollut aikaisemmin runsaasti.
Lähdeaineisto Mauno Koivisto Historian tekijät ISBN 951-26-4082-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti