keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Virkamiesterrorismi, hyvä-veli-järjestelmä ja kollegiaalinen suojelujärjestelmä



Turvattomuus suomalaisessa yhteiskunnassa on lisääntynyt merkittävästi 1990-luvulla. Siihen on monia syitä. Vuosikymmenen alkupuolella oli voimakas taloudellinen lama ja pankkikriisin väärä hoitotapa nostivat konkurssien määrän ja työttömyyden huippuunsa. Tämä on lisännyt kansalaisten ahdinkoa merkittävästi. Pankit puhdistivat taseensa mahdolliset ja epävarmat saatavansa pankkituen avulla ja samalla poistettiin markkinoilta 60 000 elinkelpoista yritystä, jotka olisi voitu pelastaa kohdistamalla pankkituki suoraan yrityksille. Samalla aiheutettiin puolen miljoonan työttömän armada Suomeen. Suomen valtio oli pankeille varmempi maksaja kuin taloudellisissa vaikeuksissa ollut yrittäjä. Siksi terveitäkin yrityksiä kaadettiin surutta. Konkursseissa kärsivät eniten yritysten omistajat, joilta katosi tällä tavalla heidän elämäntyönsä, ihmisarvonsa ja omaisuutensa. Luonnollisesti menettelystä kärsivät heidän läheisensä, sukulaisensa, tuttavansa, takaajansa, yritysten työntekijät, toiset yritykset, tavarantoimittajat, yhteistyökumppanit sekä kunnat, jotka menettivät verotuloja. Kerrannaisvaikutukset olivat valtavat. Lisäksi tällaisella asioiden hoidolla on valtavat psykologiset vaikutukset koko yhteiskunnalle. Tilalle ovat tulleet kehittämisrahat kontorolloimattomine projekteineen, konsultteja ja virkamiesopettajia opettamaan entinen työtön työntekijä yrittäjäksi ja luottokelvoton, kaadettu yrittäjä työntekijäksi. Siis koulutetaan uusia yrittäjiä niistä, jotka jäivät työttömiksi, kun työnantajan omaisuus ja yritysideat tuhottiin. Kehityksen tulos on se, että Suomessa on kohta yrittäjäpula. Kukaan ei vapaaehtoisesti lähde yrittäjäksi, koska yrittäjillä ei ole Suomessa sosiaali- eikä oikeusturvaa.

Pankkikriisin hoitotavalla nostettiin jalustalle ”laillistetut roistot” eli pankinjohtajat ja konkurssipesien hoitajat, jotka häikäilemättömästi ovat ajaneet omia etujaan laillisuusvalvonnan erityissuojeluksessa. Valvonta on ollut olematonta ja täysin tehotonta. Byrokratia on voimistunut ja virkamiesterrorismi on nostanut päätään. Yhteiskunta ja virkamiehet ovat aina oikeassa ja yksilö on aina väärässä.

Keskeinen ongelma on oikeuslaitoksen tila. Miksi Suomessa on oikeutta niin vähän, ettei sitä riitä kaikille? Miksi toiset saavat tehdä vapaasti rikoksia ja toisaalta syyttömistä ja lainkuuliaisista yrittäjistä ja kansalaisista tehdään talousrikollisia asianajajien, poliisin ja syyttäjän häikäilettömän toiminnan seurauksena. Onpa tässä touhussa mukana verottaja ja työvoimaviranomaisetkin.

Säästöpankkien pilkkominen oli selkeä esimerkki ihmisoikeusrikkomuksista. Jorma Arangon allekirjoittamassa asiakirjassa todetaan, että ”kaupan (SSP:n pilkkominen) yhteydessä on tarkoitus sopia määräaikaisesta kilpailun rajoittamisesta. Rahoitustarkastus katsoo, että tällainen rajoitus ei ole kilpailun terveiden periaatteiden mukainen, mutta sopimuskokonaisuutta ajatellen haitta jäänee vähäiseksi”. Pääjohtajat perustivat pilkkomista varten työryhmän, joka kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 26. tammikuuta 1993. Ryhmään kuuluivat Osuuspankkien Keskusliiton (OKL) toimitusjohtaja Taisto Joensuu, Postipankin vähittäispankin johtaja Matti Inha, KOP:n talletuspankin johtaja Esko Halonen ja Unitas/SYP:n varatoimitusjohtaja Markku Pohjola, joka valittiin myös ryhmän puheenjohtajaksi. Vakuusrahaston konsulttina toimineen amerikkalaisen investointipankin Merill Lynchin edustajat ristivät ryhmän G4:ksi (group 4 tai 4 gangsters). Näistä asioista voidaan johtaa se tosiasia, että valtion pankkien toimintaa valvomaan asettama taho hyväksyi asetelman eli kartellin, joka on selkesäti historiatiedon valossa johtanut laajempaan yhteistyöhön kuin mainostamisen rajoittamiseen tms. verrattavaan toimintaan.

Yrityksiä kaadettiin massamuotoisesti toimialakohtaisesti konkurssiin – käytännössä se toteutettiin seuraavasti:
Kun yrityksille vyörytetyt valuuttakurssitappiot olivat nostaneet luottokannan 1,5-kertaiseksi, ryhtyivät pankit vaatimaan lisävakuuksia. Kun tästä väistämättä seurasi maksuhäiriöitä, pankit ”konvertoivat valuuttaluotot” markkinaluotoiksi markan alimmalla arvolla, ja ryhtyivät nopeassa tahdissa irtisanomaan massamuotoisesti luottoja. Konkurssin jälkeen tehtiin mittatilaustyönä erikoistilintarkastuksia, joihin tietyt tilintarkastusyhteisöt olivat erikoistuneet. Tilintarkastuksissa käytettiin yrityksen kirjanpitoa ja tunnuslukuja totuuden vastaisesti. Tilintarkastuksilla haluttiin antaa se kuva, että konkurssiin haettu yritys oli taloudellisessa katastrofissa – maksukyvytön ja ylivelkainen – ja siten konkurssi oli ”ansaittu”, perusteltu ja aiheellinen. Toiseksi haluttiin yrittäjästä luoda sellainen kuva, että hän oli tehnyt laittomia toimia velkojia pettääkseen, ja siten rikollinen.Toiseksi haluttiin yrittäjästä luoda sellainen kuva, että hän oli tehnyt laittomia toimia velkojia pettääkseen, ja siten rikollinen. Yrittäjien leimaaminen rikollisiksi kuului kaavioon, koska syyllisyys haluttiin vierittää yrityksilleen luottoja ottaneiden yrittäjien niskaan. Siten todelliset syylliset – valtiovallan ja pankkien edustajat – pääsivät kuin koira veräjästä. Salaiseksi julistettu SSP-sopimus paljastaa totuuden asioista.

Pilkkojapankkien herroille luouvutussopimuksen sisältö oli miellyttävää luettavaa, samalla kohta oli velalliselle ja takaajille mahdollisimman epämiellyttävää. Ostajilla oli oikeus vuoden 1994 lopun mukaisesti siirtää kirjapito-arvosta omaisuudenhoitoyhtiön vastattavaksi ”vuoden järjestämättömäski tulevat 1 miljoonan markan ja sen ylittävät yrityssaamiset ja sopimuksessa tarkemmin määritellyt ilmeisten riskiasiakkaiden saamiset, joiden siirtokelpoisuuden päättää erityinen tarkastustoimikunta”.
Arsenalin piikki aukaistiin näin ostajapankkien roskille – kirjanpitoarvosta ja riskittä. Oli selvää, että seuraavan vuoden aikana riskiasiakkaita ja – saamisia etsittiin ostajapankeista tiheällä haravalla veronmaksajien ylläpitämään kompostiin.

Esko Ahon hallitus myi Suomen Säästöpankki Oy:n Kansallis-Osake-Pankille, Unitakselle, Osuuspankkien Keskus-Osake-Pankille ja Postipankille. Hinta on 5,6 miljardia markkaa. Muodollisesti päätös on pankin myynnistä tehdään hallitusessa 22. lokakuuta 1993. Silloin pankit ovat jo repineet saaliinsa.
Pankkiryhmittäin SSP:n konttorit jaettiin näin: OP-ryhmä 246, Postipankki 153, SYP 122, KOP 135. Luovutussopimukseen kirjattiin tarkasti ostajapankkien talletuskanta, joka oli konttorijaon perusteena. Esimerkiksi koko Helsingin alueella Osuuspankkien talletukset olivat 602 (Mmk), Postipankin 651 (Mmk), KOP:n 906 (Mmk), SYP 819 (Mmk) eli yhteensä 2978 (Mmk). Kajaanissa puolestaan toimi vain Postipankki, jonka talletuskanta oli 253 (Mmk).

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto piti 6.5.1992 Oikeuspoliittisen seminaarin, jossa hän tosiasiallisesti otti oikeuslaitoksen hallintaansa esittämällä voimakasta arvostelua Korkeinta oikeutta kohtaan, joka oli juuri antanut velalliselle myönteisen päätöksen ns. peruskoron korotusjutussa. Koiviston vaatimuksena oli, että oikeusistuimissa pankkien tulee aina voittaa asiakkaansa. Seurauksena olil että USA:n oikeusjärjestelmässä jo 1980-luvulta sovellettu luotonantajavastuu, ”lender liability” on Suomen oikeuskäytännössä täysin tuntematon jo käsitteenä, ja ennen kaikkea, käytännössä Suomen oikeuslaitos poikkeuksetta törkeästi laiminlyö heikomman osapuolen suojaamisen.

Oikeudenkäymiskaaren uudistuksen (595/1993) myötä saatavien oikeudellinen perintä uudistettiin radikaalisti siten, että velallissuoja poistettiin. Pankkien ei enää tarvinnut liittää alkuperäisiä velkakirjoja/muita saamistodisteita haastehakemuksen liitteeksi. Haastehakemuksen vastustaminen tekeminen tehtiin käytännössä mahdottomaksi. ”Kokenut”kansliahenkilökunta (merkonomit, oikeustieteen opiskelijat) sai oikeuden antaa yksipuolisia velkomustuomioita. Lopputuloksena on ollut kymmeniä tuhansia väärin perustein annettuja velkomustuomioita.

Saattohoitajien toiminta

Toimialaratinalisointia toteuttu pankkien lisäksi myös Suomen valtio. Olihan Suomen valtio yksi osapuoli salaiseksi julistettussa SSP-sopimuksessa. Tuolloin KTM:n päällikkönä toimi oululaissyntyinen Matti Wuoria ja KTM:n Oulun aluejohtajana Raimo Mäntyniemi. Kera Oy:n varatoimistusjohtajana toimi oululainen Seppo Arponen ja kehtyspäällikkönä Veikko Anttonen. Helsingin Sanomien lehtileike osoittaa kiistatta, että Kera Oy:ssä oli perustettu ns. ruumiinpesuryhmä, jonka tarkoituksena oli poistaa alalta ylikapasiteettia. Ruumiinpesuryhmä toimi varatoimitusjohtaja Seppo Arposen alaisuudessa ja sitä veti kehityspäällikkö Veikko Antonen kuten lehtileikkeestä näkyy.

Toimialarationalisointia osoittaa myös Markku Kosken tunnustus Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa, jossa hän tunnustaa, että Kera Oy:n varatoimitusjohtaja Seppo Arponen oli voimakkaasti moittunut häntä siitä, että hän meni mukaan PR-Teollisuus Oy:öön ja vielä hallituksen puheenjohtajaksi, vaikka yritys oli markkinoilta poistettavien listalla. Erään raivntolaillan jälkeen Arponen oli luvannut pelastaa Markku Koski.
Markku Koski kertoi laajemmin kuin oikeudessa saman asian PR-Teollisuus Oy:n hallituksen kokouksen yhteydessä kesäkuussa 1995. Asian voivat todistaa Heino Virta Haukiputaalta, Pentti Arhippainen Helsingistä ja Tapani Kääntä Alavieskasta minun lisäkseni.

Markku Koski ei kuitenkaan ryhtynyt asian vaatimiin toimenpiteisiin asian johdosta. Siksi hän on syytä epäillä luottamusmiesaseman väärin käytöstä. Markku Kosken olisi pitänyt välittömästi ryhtyä asian vaatimiin toimenpiteisiin, koska talotehtaan myyjä Kera Oy on tiennyt myydessään talotehtaan, että talotehdas tullaan poistamaan valtion toimesta markkinoilta. Kysymys on siis törkeästä petoksesta.

Olet Maamme Armahin Suomenmaa kirjan sivu 276. Asiakirja, joka todistaa, että Kera Oy käytti markkinoilta poistamisessa saattohoitajia. Kauppatieteen maisteri Jouni Remes oli tullut Alavieskan Puurakenne Oy:n palvelukseen talouspäälliköksi Kera Oy:n kirjallisen suosituksen perusteella. Kauppatieteen maisteri Jouni Remes teki muiden osakkeenomistajien tietämättä Kera Oy:n kanssa sopimuksen, että perustettava yritys ei käytä Kera Oy:n rahoitusta. Jos muut osakkeenomistajat olisivat tienneet tällaiseta sopimuksesta niin kukaan ei olisi lähtenyt toimintaan mukaan. Kysymyksessä on tärkeä petos, jonka poliisi on tietoisesti jättänyt tutkimatta.
Saattohoitaja sana tuli minulle ensimmäisen kerran ilmi, kun kävin Heino Virran kanssa silloisen kansanedustajan ja valtion tilintarkastjien puheenjohtaja Kalevi Mattilan kotona keskustelemassa Mattilan kanssa PR-Talojen ihmeellisistä asioista. Tuolloin Kalevi Mattila sanoi, että ”onkohan pojat panneet saattohoitajat asialle”. Tämän keskustelun voi todistaa myös Heino Virta.

Jouni Remes oli aikaisemmin toiminut eri yrityksissä, jotka olivat menneet konkurssiin. Tämä vahvistaa sitä käsistystä, että Jouni Remes oli Kera Oy:n ns. saattohoitaja. Tätä saattohoitajaepäilystä vahvistaa myös Jouni Remeksen toiminta PR-Teollisuus Oy:n toimitusjohtajana, koska hän yritti kaikin keinoin vaikeuttaa yrityksen toimintaa. Hän muun muassa esti PR-Teollisuus Oy:n pääosakkaan Uhtua Woodin lainansaannin Meritapankista. Pankinjohtaja soitti Heino Virralle ja pyysi osakkaita ryhtymään toimenpiteisiin Jouni Remeksen erottamiseksi, koska tämä toimi yrityksen etujen vastaisesti.
Jouni Remes ja Markku Koski ilmoittivat PR-Teollisuus Oy:n hallituksen kokouksessa, että Kera Oy:ssä nähdään kielteisenä PR-talojen voimakas radiomainonta Joensuun asuntomessuvoiton jälkeen. Miksi Kera Oy näki asian kielteisenä, koska se oli kieltäynyt rahoittamasta PR-Teollisuus Oy:tä. Jouni Remeksen erottamisen jälkeen Markku Koski PR-Teollisuus Oy:n hallitusta valitsemaan yhtiön toimitusjohtajaksi konsultti Stig Weckströmin. Koski ilmoitti, että jos Weckströmiä ei valita toimitusjohtajaksi niin Arsenal ja Kera hakevat PR-Teollisuus Oy:n konkurssiin.
Talotehtaiden pudotuspeli käy ilmi seuraavasta selostuksesta:

Talotehtaiden pudotuspeli
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/talotehtaiden-pudotuspeli.html

Omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76 000 saatavaa, pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut. Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä kohtuuttoman alhaisena. Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi. Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat. On syytä epäillä, että Aktiv Hansa kaupalla peiteltiin Arsenalin ja pankkien rikolliset toimet.

Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä.

Helsingin Sanomien 1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000: tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Kauppasopimukseen sisältyi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Sidottiinko tällä klausuulilla jo lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat? Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu ja törkeä petos?

Suvi-Anne Siimeksen vastaus turkulaisen Kalevi Kannuksen kyselyyn:

"Arsenalin saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä 1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999. Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas."

Mainitun valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.

Asioiden selvittämiseksi olemme jättäneet lukuisia tutkintapyyntöjä poliisille sekä tehneet lukuisia kanteluita laillisuusvalvojille. Lähes kaikki on jätetty tutkimatta tai on tehty ei anna aihetta päätös. Poliisi on jopa kieltäytynyt vastaanottamasta tutkinta-aineistoa. Heino Virta teki ensimmäisen tutkintapyynnön 15.3.1997. Se on tehty ajoissa joten vastuussa asioista on viime kädessä Suomen poliisi, lähinnä Ylivieskan poliisi ja Oulun KRP. Ylivieskan poliisipäällikkö Heikkinen ja syyttäjä Heiskari ovat suojelu- ja peitelypuolella olleet keskeisessä roolissa, samoin kuin Similä ja Oulasmaa.

 Olemme tehneet lukuisia tutkintapyyntöjä Oulun KRP:lle, mutta mitään ei ole tutkittu asiallisesti. Siksi pyysimme poliisin kehotuksesta asianajaja Jorma Herttuaista tekemään laajat ja perusteelliset rikostutkintapyynnöt. Oulun KRP jätti nekin tutkimatta, sillä Herttuaisen tutkintapyyntö katsottiin minun tutkintapyynnön lisäykseksi. Oulun KRP:n Tapio Mäkelä oli sanonut, ettei virkamiesten rikoksia tutkita, jos ylhäältä ei tule määräystä. Kävin henkilökohtaisesti Oulun KRP:n päällikön Eero Klemetin luona selvittämässä asiat, mutta sekään ei auttanut. Komisario Mäkelä oli sanonut HeinoVirralle ja Oulun Yliopiston dosentille tohtori Jorma Arhippaiselle, että jos ette lopeta asioiden penkomista, niin teille käy kuten Erkki Aholle, on ollut jo monta kertaa liipaisimella. Tämä oli selkeä uhkaus, mikä ei kuulu poliisin toimenkuvaan eikä ohjesääntöön eikä ole varmasti lainmukaista poliisin käyttäytymistä.

Olin yhteydssä Oulun lääninhallituksen poliisipäällikkö Haikolaan. Tämä oli erittäin loukkaantunut, kun käänyin hänen puoleensa ja epäilin poliisin luotettavuutta ja puolueettomuutta. Järejstin eduskuntaan informaatiotilaisuuden asioista kansanedustajille. Kutsuin paikalle myös komisario Lähteenmäen ja poliisijohtaja Jorma Toivasen. Nämä kieltäytyivät jyrkästi tulemasta tilaisuuteen, jossa heidän olisi pitänyt perustella tutkimattajättämispäätöksensä.

 Kahdeksan kansanedustajaa kuudesta eri puolueesta teki tutkintapyynnön poliisiministeri Kari Häkämiehelle PR-talojen konkurssivyyhdestä. Kuukausien kuluttua tiedustelin Häkämiehen sihteerilta tutkinan edistymistä. Tämä kertoi, että tutkintapyynnöt on lähetetty aikoja sitten poliisiosastolle. Soitin poliisiosatolle. Sieltä kerrottiin, että sellaista ei ole koskaan poliisiosatolle tullutkaan. Käännyin Häkämiehen erityisavustajan Ari Sauroksen puoleen. Hän kertoi, että hänen tehtäväkseen on annettu kielteisen päätöksen valmistelu.

Poliisijohtaja Mikko Paatero ei ole vastannut minulle vieläkään.       

Avoin kirje poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/02/avoin-kirje-poliisiylijohtaja-mikko.html

Rovaniemen hovioikeudelle
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/11/rovaniemen-hovioikeudelle.html

Pankkikriisin karmea totuus julki
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/11/pankkikriisiselvitys-karmea-totuus.html

Valvonta-asia DNRO 00711
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2012/04/karsimysnaytelma-oikeusvaltio-suomi.html

Lähdeaineisto: Erkki Aho: Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X, Erkki Ahon oikeustaistelun asiakirjat ja selvitykset

Ei kommentteja: