Seurasin raskain mielin hallitusneuvotteluja, Paavo Väyrynen kirjoittaa. Hallitukseen pääsystä innostunut kokoomus antoi sosiaalidemokraateille kaiken periksi. Ohjelma oli melko väljä, mutta SDP:n vaatimuksesta sitä täydennettiin kassakaappisopimuksilla. Hallituksen avainpaikat tulivat sosiaalidemokraattien käsiin. Kokoomus oli valmis hyväksymään SDP:n ehdotukset useissa asioissa, joissa keskustapuolue oli sinnikkäästi puolustanut eduskunnan ei-sosialistisen enemmistön yhteistä kansaa. Pahinta oli se ettei talouspolitiikan suuntaa saatu korjatuksi, vaan se muuttui aikaisempaa huonommaksi. Alusta pitäen saatoin ennusstaa, että valittu talouspolitiikan linja johtaa Suomen suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.
Uudessa hallituksessa tultaisiin tuhoamaan paljon sellaista, mitä olimme saaneet suurin uhrauksin aikaan. Uusi hallitus tulisi viemään Suomen kehitystä monessa suhteessa päinvastaiseen suuntaan kuinmihin keskusta olisi halunnut Suomea kehittää. Olin katkera ja masentunut. Mutta tästäkin laakson pohjasta oli noustava. Työ oli tässäkin tilanteessa parasta terapiaa. Edessäni oli välittömästi kaksi tärkeää projektia: presidentinvaalit ja tieteellinen työ väitöskirjan parissa. Niiden jälkeen paneuduin kaikin voimin oppositiopolitiikan johtamiseen. Keskityin erityisesti talouspolitiikkaan ja valtiosäännön uudistamiseen. Koko vaalikauden ajan toimintaani varjosti ongelmallinen ja minulle vaikeasti ymmärrettävä suhteeni presidentti Mauno Koivistoon.
Ensiksi minun oli kuitenkin päätettävä, kuinka osallistuisin oppositiopolitiikan muotoilemiseen ja sen johtamiseen. Oppositiojohtajan asemi sopi huonosti yhteen presidenttiehdokkuuden kanssa. Siksi päätin jättäytyä presidentinvaaleihin saakka päivänpolitiikan ukopuolelle – siitä tulisivat huolehtimaan puoluesihteeri ja varapuheenjohtajat. Ilmoitin tästä 21.5.1987 järjestetyssä puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa.
Minun panoksekseni tässä vaiheessa jäi se, että pidin tälle yhteiskokoukselle puheen oppositiopolitiikamme linjasta. Esitin sen ennustuksen, että Holkerin ”rakennemuutoshallituksen” politiikka tulee olemaan samankaltaista kuin 1960-luvun lopun politiikka: ” Rakennepolitiikan ote tulee olemaan sosiaalidemokraattinen. Mutta tälläkin kertaa ei mitään tulla sosialisoimaan: hallitus on oikeiston ja oikeistososiaalidemokraattien liitto. Nytkin rakennemuutos aiotaan viedä läpi oikeistolaista talouspolitiikkaa toteuttaen:” Myös sosiaalipolitiikan ennustin olevan oikeistolaista, vähäosaisista piittamatonta. Pääsanoma oli kuitenkin se, että hallituksen talouspoliittinen linja oli väärä. Esitin ennustuksen siitä, mihin se johtaisi:
”Alkutahdeista lähtien marssi Holkerin hallitus ”vahvan markan” merkeissä. Edellisen hallituksen pääministeri vaati seuraavan hallitukseen pyrkiviä puolueita julistautumaan sekä vakaan että vahvan markan puolustajiksi. Keskiryhmät ilmoittautuivat vaaliohjelmassaan vakaan markan – matalan inflaaton ja vakaiden valuuttakurssien – kannattajiksi. Tämä ei rittänyt. Piti kannattaa vahvaa, vaihtoarvoltaan korkeaa markkaa.
Kun Suomen inflaatiovauhti oli viime vuosina ylittänyt tärkeimpien kilpailijamaiden inflaation, n markka yliarvostettu – maamme hintakilpailukyky ei ole riittävän vahva. Kun markka on yliarvostettu, on korko pidettävä korkealla. Suomen Pankki oli valmis alentamaan korkoa, jos hallitus noudattaa hyvin tiukkaa finanssipolitiikkaa ja jos saadaan aikaan taloutta tehokkaasti vakauttavat tuloratkaisut. Korko siis alenee, jos inflaatio saadaan hitaammaksi kuin kilpailijamaissa, jolloin hintakilpailukyky vahvistuu ja luottamus markkaan lujittuu. Ellei tässä onnistuta, kasvaa epäsuhde markan ja muiden valuuttojen välillä, hintakilpailukykymme heikkenee edelleen ja korkotaso säilyy korkeana.
Ellei hallitus onnistu finanssi- ja tulopolitiikassaan todella hyvi, on sen politiikka ”kalliin markan” politiikka, raakaa oikeistolaista talouspolitiikkaa, joka jyrkentää rakennemuutoksia, ja lisää työttömyyttä. Heikon kilpailukyvyn ja kannattavuuden sekä korkean korkotason vuoksi yritykser eivät kykene tällöin kunnollisesti uusiutumaan tietoyhteiskunnan edellyttämällä tavalla. Ne eivät kykene sijoittamaan riittävästi koulutukseen, tutkimstoimintaan ja tuotekehitykseen. Investoinnit uusiin työpaikkoihin jäävät tällöin liian vähäisiksi. Korkea korko ja tuotannollisten investointien heikko kannattavuus houkuttelevat pääoat keinottelun kasinotaloudessa.”
Presidenttikeskustelun alkutahteja löi sanomalehti Keskisuomalaisen nimimerkki ”Kunto Kalpa”. Se katsoi, että minun persoonaani oli ladattu ongemia, joista keskustan olisi irtaannuttava. Nimimerkin mukaan olin ”samassa henkisessä pattiasemassa kuin Väinö Tanner oli 1950-luvun lopulla”. Kalpa ehdotti, että luopuisin presidenttiehdokkuudesta ja keskustan puolueet etsisivät yhteisen ehdokkaan.
Lehdistö ampui keskustaa ja Väyrystä. Vallan kaapanneet olivat sankareita, jotka olivat pelastaneet Suomen. Suominen, Väyrynen, Taxell ja Almgren leimattiin juonittelijoiksi. Kuitenkin olimme kukin toimineet sillä valtakirjalla, jonka olimme omalta puolueeltamme kansanvallan periaatteiden mukaisesti saaneet, Holkerin valtakirjaa ei kyselty.
Ouun suurtapahtuma onnistui yli odotusten. Tilaisuuteen osallistui lähes 10 000 ihmistä. Keskustapuolueen väki oli päättänyt jälleen kerran ryhtyä puolustustaisteluun. Presidentinvaaleissa meillä oli ensimmäinen mahdollisuutemme vastaiskuun. Helsingin Sanomienkin uutisoinnissa Oulun suurtapahtumaa luonnehdittiin suureksi isänmaalliseksi juhlaksi.
Syyskuun 2. päivänä – 41. syntymäpäivänäni – julkisuuteen kerrottiin, että tukiryhmääni vetää Esko Aho ja kansalaisvaltuuskuntaa Paula Tuomikoski. Kampanjapäälliköksi oli valittu Lassi Jaakkola. Tässä yhteydessä pankinjohtaja Esko Ollila ilmoitti ryhtyvänsä valitsijamiesehdokkaaksi. Paria viikkoa myöhemmin sain kokea ikävän yllätyksen: Eeva Kuuskoski-Vikatmaa ilmoitti, että hän ei ole käytettävissä minun valitsijamiesehdokkaanani. Mitään selitystä Eeva antanut. Hänen ratkaisuaan oli vaikea ymmärtää. Valien tulos oli minun kannaltani paras, mikä niissä oloissa oli mahdollista saavuttaa. Koivisto petteyi toiveissaan eikä saanut suoraan viittäkymmentä prosenttia äänistä.
Lähdeaineisto: Paavo Väyrynen On totuuden aika 2 osa ISBN 951-0-18840-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti