Uusi arvopaperimarkkinalaki tuli voimaan 1. elokuuta 1989. Suomen arvopaperimarkkinat ovat 1980-luvulla kokeneet vallankumouksellisen muutoksen. Pörssin vuosivoitto on kasvanut vuoden 1980 alle 700 miljoonasta markasta yli 37 miljardiin markkaan vuonna 1988. Pörssin rinnalle ovat syntyneet OTC- ja meklarilistat, ja riskipääoma on saavuttanut kokonaan uudenlaisen merkityksen yritysrahoituksessa. Myös uusia arvopaperityyppejä ja sijoitusmuotoja on tullut markkinoille.
Suomessa ei ole – tosin kuin muissa kehittyneissä markkinatalousmaissa – aikaisemmin ollut voimassa arvopaperimarkkinoita koskevaa lainsäädäntöä. Myös markkinoiden oma itsesääntely on ollut melko kehittymätöntä. Vasta vuonna 1985 hyväksyttyä Helsingin arvopaperipörssin ohjesääntöä voidaan pitää ensimmäisenä vakavana yrityksenä paaluttaa oikean ja väärän rajoja arvopaperimarkkinoilla. Lainsäädännön puuttumista ei aikaisemmin ole pidetty epäkohtana, koska arvopaperimarkkinoiden merkitys pankkikeskeisessä rahoitusjärjestelmässämme on ollut marginaalinen. Kuluvan vuosikymmenen kehitys on muuttnut tilanteen tältä osin kokonaan. Pelkän itsesääntelyn varassa toimivat markkinat eivät ole kyenneett säilyttämään uusien koti- ja ulkomaisten sijoittajien tai suuren yleisön luottamusta. Tämän vuoksi on arvopaperimarkkinoita koskeva ajanmukainen lainsäädäntö voitu valmistella ripeästi ja suuren yksimielisyyden vallassa.
Arvopaperimarkkinoita koskevan lainsäädännön yleinen tavoite on sijoittajien suojaaminen. Lainsäätäjä ei pyri suojaamaan taloudellista riskeiltä, jotka väistämättä aina liittyvät arvopaperisäästämiseen. Sen sijaan pyritään siihen, että arvopaperimarkkinoilla voidaan ottaa riskejä oikean ja riittävän informaation nojalla. Sijoittajaa pyritään suojaamaan myös sellaisilta riskeiltä, jotka johtuvat väärinkäytöksistä tai huonosti toimivista markkinoiden rakenteista.
Toinen arvopaperimarkkinoita koskeva lainsäädännön tavoite on kansainvälistymisen haasteisiin vastaaminen. Arvopaperimarkkinoiden kansianvälistyminen synnyttää tarpeen johdonmukaistaa lainsäädäntöä eri maissa. Myös valvontaviranomaisten yhteistoiminta esimerkiksi sisäpiiri rikosten torjunnassa edellyttää vertailukelpoista sääntelyä. Ei ole myöskään syytä unohtaa lainsäädännön merkitystä arvopaperimarkkinoiden taloudellisten tehtävien kannalta. Jotta arvopaperimarkkinat täyttäsivät tehtävänsä rahoituksen tehokkaana ohjaamismekanismina kansantaloudessa, niiden on nautittava yleisön luottamusta. Myös markkinapuolen on voitava luottaa siihen, etteivät ne kärsi vahinkoa väärinkäytösten tai epäluotettavan markkinainformaation takia.
Ehkä keskeisin osa arvopaperimarkkinoiden sääntelystä koskee julkisuuteen annettavaa informaatiota. Sijoittajasuojan ja tehokkaiden markkinoiden kannalta riittävä, ripeä ja luotettava informaatio onkin avainasemassa. Arvopaperien markkinoinnissa ei saa käyttää hyvän tavan vastaista tai sopimatonta menettelyä. Kielto koskee myös arvopaperien ammattimaista hankkimista. Osakeannin yhteydessä on laadittava erityinen tarjousesite, jonka sisältö on tarkkaan määrätty laissa. Yhtiön tilintarkastajat joutuvat tarkastamaan tarjousesitteessa annettujen tietojen paikkansapitävyyden. Pankkitarkastusvirastolla on lisksi oikeus antaa yleisiä ohjeita tarjousesitteen laatimisesta.
Julkisesti noteeratuilla yhtiöillä on uuden lain mukaan jatkuva velvollisuus tiedottaa seikoista, joilla voi olla olennaista vaikutusta osakkeen hintakehitykseen. Suuria osakkeenomistajia koskee erityinen liputusvelvollisuus. Kun omistajaosuus ylittää 10 %, 20 %, 33 %, 50 % tai 66 % pörssiyhtiön tai OTC- eli sopimusmarkkinayhtiön äänivallasta, on tästä annettava tieto julkisuuteen. Pörssivälittääjien on ilmoitettava pörssille kaikki pörssiarvopapereilla tehdyt kaupat, joihin he ovat myötävaikuttaneet.
Arvopaperipörssin pitämiseen on uuden lain mukaan saatava lupa valtionvarainministeriöltä. Laissa ei ole säädetty pörssimonopolia, joten Helsingin arvopaperipörssin rinnalle saa perustaa paikallispörssejä. Sen sijaan laki estää osakkeen samanaikaisen noteeraamisen kahdessa suomalaisessa arvopaperipörssissä. Kiellon perusteluna on valvonnallisten syiden lisäksi kaikkia suomalaisia osakkeita vaihdon vähäisyys, josta markkinoiden luotettavalle toiminnalle aiheutuvia ongelmia noteerauksen hajauttaminen entisestään pahentaisi. Pörssin ulkopuoliset julkiset markkinat eivät edellytä lupaa, mutta niillä noteerattaville kaupankäynnin säännöille on saatava pankkitarkastusviraston hyväksyminen.
Markkinoilla toimiville välittäjille ja heitä edustaville meklareille laki asettaa lukuisia velvollisuuksia. Kaupankäynnissä on noudatettava hyvää tapaa. Asiakkaan etu on asetettava oman edun edelle ja asiakkaita on intressiriidan ilmetessä kohdeltava puolueettomasti. Meklarien omaan lukuunsa käymän kaupan laki asettaa erityistarkkailuun. Vain pitkäaikaiset eli yli puoli vuotta kestävät sijoitukset ovat sallittuja. Pörssimeklarit eivät ssa omistaa arvopaperikauppayhtiöitä ilman pörssin hallituksen lupaa. Arvopaperimarkkinalakia valvoo pankkitarkastusvirasto.
Arvopaperimarkkinalain ohella tuli 1. elokuuta 1989 voimaan laki arvopaperinvälitysliikkeistä.
Katso: http://pankkikriisi.blogspot.com/
Lähdeaineisto: Mitä, missä, milloin 1990 Niilo Jääskinen Pörssipelin uudet säännöt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti