Euro – yhteinen raha

Suunnitelma yhteiseen rahaan siirtymiseksi

Euroopan unioni on siirtymässä talous- ja rahaliittoon (Enonomic and Monetary Union, EMU). Talous- ja rahaliiton lopullinen eli kolmas vaihe käynnistyy Euuroopa-neuvoston Madrdissa joulukuussa 1995 tekemän päätöksen mukaan vuoden 1999 alussa. Tällöin osanottajamaiden valuuttojen vaihtosuhteet kiinnitetään peruuttamattomasti ja EU-amiden laskennallinen rahayksikkö ECU muuttuu oikeaksi rahaksi, euroksi. Samalla Europan keskuspankki ottaa vastuun yhteisestä rahapolitiikasta. Osanottajamaiden valuutat säilyttävät vielä tässä vaiheessa asemansa laillisina maksuvälineinä ja arvon mittayksikköinä. Taloudelliselta kannalta kustakin kansallisesta rahasta tulee kuitenkin euron alayksikkö, kuten penni on nykyisin markan alayksikkä, joskaan kansallisen rahan ja euron vaihtosuhde ei ole yksi sataan. Eurosetelit ja -kolikot otetaan käyttöön viimeistään vuonna 2002 ja kansallisten rahojen käytöstä luovutaan kokonaan puoli vuotta tämän jälkeen. Niissä maissa, jotka osallistuvat talous- ja rahaliitton kolmanteen vaiheeseen heti alusta alkaen, siirtyminen yhteiseen rahaan on siis saatu lopulliseen päätökseensä viimeistään 1.7.2002.

Yhteiseen rahaan liittyy etuja mutta myös haittoja

Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen edistää tasapainoista ja kestävää taloudellista ja sosiaalista kehitystä luomalla alueen, jolla ei ole sisäisiä rajoja, lujittamalla taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä perustamalla talous- ja rahaliiton. Talous- ja arahaliitto johtaa lopulta yhteisen rahan käyttöön.

Yhteinen raha on yksi ja ehkä tärkein keino, jolla EU tällä hetkellä pyrkii saavuttamaan talouspolitiikkansa perimmäiset tavoitteet, mutta yhtä lailla sitä itseään voidaan pitää talous- ja rahaliiton tärkeimpänä tavoitteena. Kysymys on rahaolojen poikkeuksellisen mittavasta uudistuksesta. Suomen näkökulmasta lähimmät vertailukohdat ovat vuoden 1865 raharefomri, jossa setelirupla lakkasi olemasta laillinen maksuväline. Suomessa ja sen sijaan tuli hopearaha, käytännössä hopeamarkka, sekä liittyminen kultakantaan vuoden 1878 alussa.

Talous- ja rahaliittohankkeen viriämiseen 1980-luvulla vaikuttivat EU-amiden kokemukset aikaisemmasta talouspolitiikasta. Monissa jäsenmaissa kokeiltiin 1970-luvulla ja vielä 1980-luvun alussakin raha- ja finanssipolitiikkaa, joka tähtäsi suhdanteiden tasaamiseen ja talouskasvun vauhdittamiseen. Harjoitettu politiikka ei kuitenkaan johtanut toivottuihin tuloksiin. Kavun nopeutumisen asemesta inflaatio kiihtyi ja julkisen sektorin rahoitustasapaino järkkyi. Kun työttömyys ja julkisen sektorin alijäämät alkoivat kasvaa lähes trendinomaisesti, tarve muuttaa talouspolitiikan linjaa kävi ilmeiseksi.

1980-luvun kuluessa EU-maiden talouspolitiikan painopiste siirtyikin suhdannepolitiikasta pidemmän aikavälin kysymyksiin. Keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin yhtenäisten sisämarkkinoiden luominen paitsi tavaroiden myös palveluiden, työvoiman ja pääoman liikkuvuuden turvaamiseksi. Kansalliset rajat ylittivät sisämarkkinat voivat toimia tehokkaasti vain, jos osallistuvien maiden rahaolot ovat riittävän vakaat. Erityisesti keskinäisten valuuttakurssien tulee olla vakaita. Valuuttakurssien vakaus voidaan periaatteessa saavuttaa, vaikka kaikilla osallistuvilla mailla on oma valuutta ja vaikka kaikki maat harjoittavat itsenäistä rahapolitiikkaa. Käytännössä valuuttamarkkinoiden vakaus on kuitenkin ollut näillä edellytyksillä vaikeasti saavutettavissa. Keskuspankkien keskinäiset valuuttakurssijärjestelyt ovat osoittanutuneet säännöstelemättömien pääomaliikkeiden oloissa helposti haavoittuviksi. Kokemukset valuttojen kellunnasta antavat puolestaan aiheen epäillä, voidaanko valuuttakurssien vakaus saavuttaa markkianvoimienkaan ohjauksessa.

Siirtyminen yhteiseen rahaan edistää yhteisten markkinoiden toimintaa. Tavarat ja palvelukset voidaan ostaa samalla rahalla kaikissa osanottajamaissa ja hyödykkeiden hintoja voidaan vertailla helposti yli kansallisten rajojen, tarvitsematta varautua valuuttakurssien muutoksista aiheutuviin yllätyksiin. Markkinoiden yhdentymistä tukee myös yhteisen raha-alueen maksuliikenteen nousu tehokkuudeltaan kansallisen maksuliikenteen tasolle. Valuuttojen vaihtoon ja valuuttakeinotteluun käytetyt voimavarat vapautuvat tuottavaan toimintaan.

Laajat rahoitusmarkkinat ja vakaa rahapolitiikka mahdollistavat alhaiset ja vakaat korot ja tätä kautta edistävät voimavarojen tehokasta kohdentamista. Valuutta- ja rahamarkkinoiden häiriöt vähenevät, koska osanottajamaiden eri suuntiin viritetyt rahapolitiikat eivät enää aiheuta jännitteitä valuuttamarkkinoilla. Erot osanottajamaiden korkotasoissa vähenevät olennaisesti tai hääviävät kokonaan. Tästä hyätyvät erityisesti ne maat, joissa korkotaso on ollut aikaisemmin korkea. Eriyisesti pienissä maissa voidaan myös odottaa, että korkojen vaihtelu pienenee.

Myös kansallisen finanssipolitiikan teho kasvaa, kun yhteys yksittäisen maan korkojen ja julkisen sektorin rahoitustasapainon välillä väljenee. Niissä maissa, joissa korkotaso alenee rahaliittoon liittymisen ansioista, julkisen talouden tervehtyminen helpottuu, koska valtio ottaa velkaa aikaisempaa edullisemmin ehdoin. Maastrichtin sopimuksen liiallisia alijäämiä koskeva menettely rajoittaa julkisen sektorin alijäämiä ja velkaantuneisuutta talous- ja rahaliiton kolmannessa vaiheessa aikaisempaa voimaperäisemmin. Kun julkinen talous saadaan terveen kehityksen tielle, mahdollisuudet tavoittaa aikaisempaa sopusointuisempi raha- ja finanssipolitiikan yhdistelma lisääntyvät. Korot laskevat entisestään ja entistä suurempi osa talouksien säästöistä kanavoituu yksityisiin investoihteihin ja uusiin ykistyisten työpaikkojen luomiseen.

Toisaalta yhteisellä rahalla on myös huonot puolensa. Erityisesti toisen vaiheen loppuun ja kolmannen vaiheen alkuun ajoittuu runsaasti kertaluonteisiä siirtymäkustannuksia.

HUOM. Tämä edustaa Suomen Pankin näkemystä asiassa. Siis Suomen Pankki ei nähnyt juuri minkäänlaisia riskejä euroon siirtymisessä. Suomen Pankki teki suuren virheanalyysin asiassa.

(Tämä on Erkki Ahon kommentti asiaan).

Lähdeaineisto Paavo Peisa Euro – yhteinen raha ISBN 951-686-499-6