Ministeri Max Jakobson sysäsi suomalaisen Nato-keskustelun liikkeelle puheenvuorollaan, jonka hän piti maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa toukokuussa 1996. Yhdistyksen jäseniä ovat kaikki maanpuolustuskurssin käyneet. Jakobson tunsi lukkarinrakkauta yhdistystä kohtaan, sillä hän oli käynyt kaikkien aikojen ensimmäisen kurssin vuonna 1961. Puheensa alussa Jakobson muistutti Naton muuttumisesta. Bosnian rauhanturvaoperaatiossa sotilasliitto oli saanut uudet kasvot. Voitiin uskottavasti puhua ”uudesta Natosta”. Jakobson antoi painoa myös Ranskan tulolle Natoon vuosikymmenten tauon jälkeen.
Arvovaltainen vierasjoukko kuunteli hiirenhiljaa, kun Jakobson huipensi puheensa arvioon tulevasta. Jakobsonin mielestä suomalaisten on jälleen kerran pohdittava, kumpi on turvallisempi vaihtoehto – sitouminen vai yksinjääminen, ja vastasi: ”Euroopan muutoksen dynamiikka johtaa Euroopan yhteisön laajentumisen historian toistumiseen”. Natoon menee ensin Itävalta, sitten Ruotsi ja sen perässä Suomi.
Jakobsonin puheenvuoron, jonka Helsingin Sanomat julkaisi seuraavana päivänä koko sivun artikkelina, herätti suurta huomiota Suomessa ja sitä lainattiin laajasti ulkomaisissa lehdissä Useimmat jakobsonin ennustukset ovat toteutuneet. Naton laajenemisen ensimmäinen vaihe on käynnissä. Itävallassa selvitetään paraikaa mahdollisen jäsenyyden vaikutuksia. Kuluneen kahden vuoden aikana Jakobson arvioi Suomen lähentyneen selvästi Natoa. Se on tapatunut nopeasti ja selvästi monella tasolla.
Erilaisissa mielipidemittauksissa suomalaisten selvä enemmistö on ollut pikaista Nato-jäsenyyttä vastaaan. Jakobson ei näe kansalaismieilipidettä näin yksioikoisena. Jakobson kiinnittää huomiota Evan mielipidemittauksen tulokseen, jossa puolet vastaajista arvio Suomen ”ennen pitkää” liittyvän Naton jäseneksi. Vain 17 prosentti ei uskonut Suomen liittyvän jäseneksi.
Keväällä 1996 Jakobsonin pitämä puheenvuoro kuitenkin sattui Ahtisaarelle ja hallitukselle hankalaan aikaan. Kysymys Suomen suhteesta Natoon oli jo noussut esille heti Varsovan liiton hajoamisen jälkeen, kun sosialismista vapautuneet Keski-Euroopan maat ja Baltian maat olivat julistaneet pyrkivänsä mahdollisimman nopeasti Naton jäseniksi. Venäjä oli jo varsin varhaisessa vaiheessa sanonut vastustavansa Naton laajentumista, vaikka Venäjän ja Naton suhteet olivat huomattavasti paremmat kuin Neuvostoliiton ja Naton oliva olleet.
Suomelle sopi loistavasti Naton tarjoama välimuoto, rauhankumppanuus, josta Suomi ja Ruotsi olivat allekirjoittaneet toukokuussa 1994 rauhankumppanuussopimukset. Suomi ja Nato sopivat rauhantruvayhteistyöstä, etsinstä- ja pelastustoiminnan yhteistyöstä sekä humanitäärisistä operaatioista, vieralujen ja koulutusvaihdon jatkamisesta ja ympäristöyhteistyöstä.
Kumppanuusyhteistyö käynnisti nopeasti vierailuvaihdon, ensimmäiset yhteiset rauhanturvaharjoitukset. Nato ei ollut enää suomalaisille mörkö. Se näkyi virallisissa kannanototissa. Natosta ryhdyttiin puhumaan luonnollisena yhteistyökumppanina, syntyi ns. Nato-optio. Lopullisesti ovea Natoon ei ole suljettu.
Vuoden 1996 alussa Suomi joutui ottamaan kantaa, sillä Nato lähetti kaikille rauhankumppaneilleen kyselyn, haluavatko je mahdollisesti liittyä jäseneksi, josa Nato laajenee. Uusien jäsenten tuli hyväksyä Naton sotilaallinen oppi. Niiltä ei kuitenkaan nykyisessä tilanteessa vaadittaisi joukkojen sijoittamista maaperälleen eikä ydinaseiden ottamsita vastaan.
Suomella ei ollut halua hakea jäsenyyttä, mutta juuri Jakobsonin puheen pitoaikaan hallitus valmisteli vastaustaan Naton kirjeeseen. Suomen tavoitteena oli ollut kehittää EU:n ja WEU:n yhteistä rauhanturvatoimintaa. Ulkoministeri Tarja Halonen ja Ruotsin ulkoministeri Lena Hjelm-Wallen jättivät tästä yhteisen aloitteenkin. Syyskuun lopulla Yhdysvaltain puolustusministeri Willian J. Perry tuli Suomeen. Pääministeri Paavo Lipponen vei arvovieraan Kesärannan saunaan. Isäntä piti vieraalleen pienen luennon Suomen historiasta ja muistutti, ettei Suomi pyri Natoon, mutts Suomen pään yli ei saa sopia sen kohtalosta, eikä myöskään Baltina maita saa jättää yksin.
Lokakuun lopulla tarjous tarkentui Naton pääsihterin Javier Solanan käydessä Suomessa. Solanan käynti oli ensimmäinen Naton pääsihteerin vierailu Helsinkiin. Syksyyn 1996 mennessä oli tapahtunut uskomattoman paljon. Nato-yhteistyö oli tiivistynyt, Emua valmisteltiin ja maan poliittiset johtajat , varsinkin Paavo Lipponen, korostivat, kuinka tärkeää oli mennä mukaan EU:n kovaan ytimeen, yhteistyöhön Saksan ja Ranskan kanssa.
Lähdeaineisto Unto Hämäläinen Lännettymisen lyhyt historia ISBN 951-0-23024-3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti