Kommunistipuoueiden kukistuminen ja sosialistisen suunnitelmatalouden romahduksen jälkeen kesti useita vuosia, ennen kuin demokraattinen yhteiskuntajärjestys ja markkiantalous vakiintuivat entisiin Varsovan liiton maihin ja hajonneen Neuvostoliiton osavaltioihin. Kehitys oli nopeinta pohjoisessa Baltian maissa, Puolassa, Tsekin tasavallassa ja Unkarissa, samalla kun etelämpänä koettiin useita takaiskuja demokratian ja markkinatalouden vakiinnuttamisessa. Tähän vaikuttivat merkittävästi Balkanin yleistilanteen epävakaus ja maiden aikaisemmat kehityserot.
Itäisen Keski-Euroopan maissa oli monipuoluejärjestelmä 1990-luvulla vielä vakiintumaton, mistä syystä vaaleissa koettiin suuria vallansiirtymiä ja hallitukset olivat lyhytikäisiä. Populistiset, useimmiten hyvin kansallismieliset johtajat saattoivat vaaleissa saada suuren kannatuksen, joka myös nopeasti katosi uudistusten viipyessä ja kansan pettyessä odotuksissaan.
Yhteinen tavoite useimpien suurten puolueiden ohjelmissa näkyi iskulauseissa ”Demokratia, markkinatalous ja paluu Eurooppaan”. Paluulla Eurooppaan tarkoitettiin lähinnä ennen toista maailmansotaa vallinnutta tilannetta, jollooin ei ollut matkustus- ja liikkumisrajoituksia valtioiden välillä. Kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa liikkuminen helpottui, vaikka EU-maat vaativat edelleen Itä-Euroopasta tulijoilta viisumin.
Huolimatta yleistyneestä lehdistonvapaudesta pyrkivät vallassa olleet puolueet kontrolloimaan mediaa monin keinoin. Näin vaikeutettiin opposition normaalia poliittista toimintaa, mikä puolestaan johti usein väkivaltaisiin mielenosoituksiin. Demokratian vakiintumista edistettiin Euroopan unionin, Euroopan neuvoston ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärestön toimin. Niihin kuului lähinnä vaalien tarkkailua ja demokraattisten instituutioiden tukemista. Myös lupaus Euroopan unioinin jäseneksipääsystä demkratian, oikeusvaltioperiaatteen ja markkinatalouden toteuduttua antoi itäisen Keski-Euroopan maille aiheen edistää näiden edellyttämiä poliittisen järjestelmän muutoksia.
Puolassa oli toteutettu vähäisiä yhteiskunnallisia ja poliittisen järjestelmän uudistuksia jo 1980-luvulla, ja muyös hallinnon vaihdos kommunistisesta monipuoluejärjestelmäksi alkaen vuodesta 1989 tapahtui asteittain. Entiset kommunistit, jotka nimittivät itsensä lähinnä sosiaalidemokraateiksi, pysyivät johtavissa asemissa useita vuosia. ”Menneisyydenhallinnassa” oltiin pitkään hyvin varovaisia, jotta ei synnytettäisi vakavia ristiriitoja arkistojen avautuessa. Puolan erityisongelmana oli suuri velkamäärä läntisille rahoittajille. Se oli vuonna 1989 noin 40 miljardia US-dollaria. Talouden rakenteiden uudistuminen oli hidasta, joten poliittinen epävakaus jatkui ja kohdistui myös Solidaarisuus-ammattiliittoon, joka menetti nopeasti suosiotaan. Vuonna 1993 pidetyissä parlamenttivaaleissa sosiaalidemokraatit kohosivat suurimmaksi puolueeksi yli 20 prosentin ääniosuudella. Katolisen kirkon merkitys yhteiskunnallisena voimana pysyi suurena. Lech Walesa jälkeen entinen kommunisti Aleksandr Kwasniewski valittiin presidentiksi vuosien 1995-2005 ajaksi.
Baltian maiden itsenäistymisvaiheessa vuonna 1991 kansalaisten poliittinen aktiivisuus oli aluksi korkealla tasolla, mutta taloudelliset vaikeudet ja sisäpolitiikan riitaisuus heieknsivät pian luottamusta poliitikkoihin. Hallitukset olivat lyhytikäisiä. Vuosina 1990 – 2003 Virossa oli kahdeksan hallitusta, Liettuassa seitsemän ja Latviassa kymmenen. Neuvostoliiton jäljiltä oli Baltian maihin jäänyt 130 000 sotilasta, joista viimeiset poistuivat kesällä 1994. Senn jälkeenkin Viron ja Latvian suhteet Venäjään pysyivät jännittyneinä. Siitä seurasi muun muassa Venäjän toimet Baltian satamien ja kulkuyhteyksien käytön vähentämiseksi.
Romaniassa ja Bulgariassa yhteiskunnallinen ja talouden muutosvauhti oli aluksi hyvin hidas, ja entiset kommunistit pysyivät vallassa 1990-luvun puoliväliin. Vielä vuosikymmenen lopullakin uudistusket etenivät hitaasti, ja elintaso oli muihin Euroopan maihin verrattuna matalalla tasolla. Ulkopolitiikassa sekä Romania että Bulgaria alkoivat vuosikymmenen jälkipuoliskolla suuntautua yhä selkeämmin länteen tavoitelleen Naton ja EU:n jäsenyyttä. Selvä käännekohta oli Kosovon sodan jälkitilanne vuodesta 1999 alkaen, jolloin Venäjän vaikutusvalta Balkanilla heikkeni ja lännen läsnäolo vahvistui. Yhdysvallat kiinnostui tukikohtien saamisesta Romaniaan ja Bulgariaan varmistaakseen toimintakykynsä Lähi-idän suunnalla ja painosti liittolaisiaan hyväksymän näiden aiden Nato-jäsenyyden. Se toteutui vuonna 2004, ja myös EU:n jäseneksi Romania ja Bulgaria otettiin vuonna 2007.
Lähdeaineisto: Pekka Visuri Maailman muutos ja Suomi ISBN 978-951-0-37678-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti