Pankkioikeudenkäynnit on kohdistettu säästöpankkienjohtajiin. Muiden pankkien tekemiä vääryyksiä luottoasiakkaitaan vastaan on vain harvoissa tapauksissa päästy viemään oikeusasteelle. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että luotonsaajat ovat joutuneet pankkien arveluttavien, jopa rikollisten toimien kohteeksi. Pankkitoiminnan perusperiaatteisiin on itsestään selvän pankkisalaisuus-periaatteen ohella aina kuulunut mm. se, että velallisen kannalta velkojapankin vaihtuminen ei ole muuttanut velallisen asemaa lainkaan, mikäli velkojan siirtymisestä on velalliselle asianmukaisesti ilmoitettu. Velkaan liittyvien muitten sitoutumustenn esimerkiksi takausten ja vieraspanttien siirtymisen osalta sen sijaan tilanne on monien oikeustapausten mukaan ollut toinen. Näissä siirtymistapauksissa takausvastuun ennallaan säilyminen onkin vaatinut uusien takausten ja vieraspanttien antamista. Vaatimsuta on perusteltu takaus- tai vieraspantin antajan nimenomaan kyseiseen velkasuhteeseen antaman sitoumuksen erityisluonteella. Näin ollen velkojan siirto liiketoimintasiirrossa esimerkiksi pankista toiseen on edellyttänyt uutta sitoumuksen saantia takaajalta. Näitä taas on vaikea saada, jos asiat avoimesti kerrotaan.
Rahalaitoksilla ei siis ole ollut mahdollista heikentää ilman takaajien suostumusta esim. yhtiöittämisillä tai diffuusioilla näitten asemaa. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi siten, että pankki siirtää omia saataviaan uudelle omalle varattomalle tytäryhtiölleen, joka voisi noudattaa täysin erilaista perimiskäytäntöä. Mitä toisaalta tulee velallisen ( vaikkapa talletuspankin) vaihtumiseen, on aina ollut itsestään selvää, että toimenpide on edellyttänyt velkojan ( myös tallettajan) suostumusta. Tämä velallissuhde vain on monessa velallisen vaihtumistapauksessa jäänyt huomaamatta. Näin on käynyt erityisesti silloin, kun on ollut kysymyksessä pankille annettu tallentus, jonka velanluonteisuutta ei ole mielletty sellaiseksi velkomussuhteeksi, joka olisi oikeuttanut mm. välittömään talletusten nostoon ja erääntymiseen.
Tällaisia rahalaitoksen vaihtumisia tapahtui 90-luvun lamavuosien aikana useita, mutta niihin liittyvät pankkiriskit onnistuttiin erittäin hyvin piilottamaan eikä oikeustapausista nostettu minkäänlaista julkista keskustelua. Eräs tapa oli sopia asian vähin äänin laajemman julkisuuden pelossa. Riskien olemassaolo olikin usean pankkijuristin sekä valtioneuvoston tiedossa valtionvarainministeri Iiro Viinasen ajalla. Tuohon aikaan takaajien oikeuksista ei yleensäkään ollut tietoa ja pankit laiminlöivät yleisesti takaajien informoimisen velallisen vastuista. Eritysipantin muuttuminen yleispantiksi tapahtui liian usein takaajan huomaamatta.
Velkojapankin vaihtumisen problematiikkaa ei ole julkisuudessa lainkaan tuotu esille. Syynä lienee julkisuuden pelokas suhtautuminen mahtaviin rahoittajavaikuttajiin, joitten risekjä ei mielellään vieläkäään käsitellä, riskejä, jotka toisaalta ovat myös takaajien oikeuksia. Selviä ja suoranaisia pankkiliiketoiminnan ulsomyyntejä oman pankkiryhmän ulkopuolelle ei tiettävästi tapahtunut 1990-luvulta. Piilosiirtoja on sen sijaan tehty sitäkin laajemmin.
Hienovaraisempia pankkitoiminnan myyntejä on tapahtunut useita ja silloin siirrot on toteutettu erittäin suunnitelmallisesti ja piilevästi oman konsernin sisällä. Näitä siirtoja tapahtui jo 1980-luvun loppupuolella mm. säästöpankkien perustaessa itselleen omia tytäryhtiöitä hoitamaan rahan myyntiä rahoitusyhtiön kautta. Tuolloin velallisen vastuut siirrettiin säästöpankin puolelta rahoitusyhtiölle kaikkine takauksineen eikä kerrottu siirtovaiheessa lainkaan takaajien vastuun ”katkolla olosta” velkojan vaihtuessa. Jossain tapauksessa tilaisuutensa huomanneita takaajia jopa uhattiin ”vakavilla seurauksilla”, mikäli takauksen uusimisesta kieltäydyttäisiin. Näitten rahoitustoiminnan ”yhtiöittämisen” seurauksisa oikeusasteista on vaikea löytää, mutta vastuitten siirto omalle tytäryhtiölle olisi ilman muuta edellyttänyt takaajian informoimista tilanteesta. Tätä rohkeutta ei kuitenkaan pankeista löytynyt.
Pankkikriisin seurauksena suurimmat rahalaitokset alkoivat yhtiöittää liiketoimintaansa saadakseen pankkitoimintaan vuosien aikana pesiytyneet riskinsä siirrettyä konserintasolla alemmaksi sitä toimintaa varten perustettuun tytäryhtiöön – tai mielluummin yhteiskunnalle. Riskit siirrettiin emon omistamaan pankkitoimintaa harjoittamaan tytäryhtiöön, jonne oli siirretty vain vakavaisuuden edellyttämä emoyhtiön omaisuus omien apporttiehtoisten pykälien mukaisesti. Näin saatettiin pelastaa emonyhtiön osakkaat mahdollisen totaaliriskin eli konkurssin varalta. Emoyhtiöillä oli edelleen omistuksessaan itse tekemässään omaisuudenjaossa sinne jätetty ns. hyvä omaisuus ja riskiomaisuus oli ”alakerrassa” ns. pankkityttäressä. Tällaiseen pankkityttäreen siirrettiin valtionvarainministerin suostumuksella ensimmäisen kerran mm. valtion ns. pankkitukena antama pääomasijoitus 1,7 milajrdia markkaa, jolla vielä lisättiin 1991 pankkitoimintaa harjoittavan tytäryhtiön kuormaa. Tämä tapahtui Suomen Yhdyspankissa.
On ollut yllätys jopa Suomen Yhdyspankin omalle henkilökunnalle, että kaupparekisteristä löytyy Suomen Yhdyspankin nimellä kaksi ei yhtiötä eli oikeushenkilöä: alkuperäinen Suomen Yhdyspankki, reksiterinumero 40.495, joka on perustettu 29.10.1919 ja uusi Suomen Yhdyspankki, rekisterinumero 513.75, perustettu 30.4.1991.
Yhtiöittäminen tapahtui täysin yleisön silmien alla, mutta erittäin huomaamattomasti, kun kaikki vanhat SYP:n velka- ja muuta sitoumukset siirrettiin 28.5.1991 tehdyllä kaupalla täysin uudelle 30.4.1991 reksiteriin merkitylle Pohjoismaiden Yhdyspankki Oylle ( rek.no 513.752). Uusi Suomen Yhdyspankki syntyi vanhan Suomen Yhdyspankin perustamana tytäryhtiönä.
Suomen Yhdyspankin yhtiökikkailun kulminaatio tapahtui 1.7.1991 klo 00.00. kun emoyhtiö virallisesti luovutti liiketoimintansa uudelle tyttärelle, jonka nimeksi tuli Suomen Yhdyspankki. Emopankin nimeksi vaihtui Liikepankki Unitas. Manööveri tethiin teidotuspimennyksen vallitessa.
Lähdeaineisto: Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmä Laman ja rahan pelurit ISBN 978-952-99691-1-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti