perjantai 11. marraskuuta 2011

Köyhyys 1990-luvulla


















Työttömyyden kasvu ei merkiinyt vain elintason laskua ja tuloerojen kasvua. Talouskriisin seurauksena oli myös köyhyyden lisääntyminen. 1990-luvulla lisääntyivät erilaiset köyhyyden näkyvät ilmenemismuodot kuten leipäjonot ja ruokapankit sekä kansalaisten omat kokemukset köyhyydestä. Tulonjakotilastojen perusteella köyhyyden kasvu ei ole yhtä ilmeinen. Päinvastoin, köyhyysaste eli köyhiksi määriteltyjen (yleisimmin käytetty köyhyysraja on 50 % mediaanitulosita) kotitalouksien osuus pysyi läpi 1990-luvun Suomessa varsin alhaisena useimpiin muihin maihin verrattuna. Erityisesti lapsiperheiden köyhyysriski pysyi Suomessa vähäisenä.

Lamavuosina lähes kaikki kotitaloudet koyhtyivät absoluuttisesti kun niiden reaalitulot laskivat, mutta suhteellinen köyhyys ei lisääntynyt. Useimmat työttömäksi joutuneet pääsivät työttömyyden alkuvaiheessa ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin, joka auttoi ylläpitämään kotitalouksien tulotasoa. Laman jälkeen suhteellinen huono-osaisuus kuitenkin lisääntyi. Pienituloisin 50 prosenttia suomalaisista menetti asemiaan tulonjaossa. Selvimmin näin kävi kahdelle alimmalle desiilille. Pienituloisin desiili sai vuonna 1994 vielä 5,1 prosenttia käytettävistä olevista tuloista kulutusyksikköä kohti, mutta vain 4,4 prosenttia vuonna 1999. Pienituloisimpien suhteellinen asema siis heikkeni, vaikka myös heidän reaalinen ostovoimansa kasvoi laman jälkeen hienokseltaan. Tapahtui siis absoluuttista vaurastumista mutta suhteellista köyhtymistä.

Laman seurauksena toimeentulotuen saajien määrä kasvoi. Muutos kertoo tietysti tuen tarpeen eli tuloköyhyyden lisääntymisestä mutta sen voi nähdä kertovan myös rakenteellisesta siirtymästä uusliberaalin köyhäinhoitovaltion suuntaan. Turvautuminen toimentulotukeen eli sosiaaliturvan viimeiseen oljenkorteen kertoo siitä, että työnteko tai ansiosidonaiset eivät kyenneet tarjoamaan ihmisille riittävää elatusta. Muun sosiaaliturvan heikkouksista kertoo taas se, että toimeentulotuen saajista 74,9 prosenttia sai vuonna 1995 tukea jonkin muun toimeentuloturvaetuuden täydennykseksi. Ensisijaiset työttömyysturvaetuudet ja vakuutuspohjainen sosiaaliturva eivät enää taanneeta riittävää perusturvaa. Työttömyysturvan rakenteelliset muutokset, joilla kiristettiin sen saantiehtoja, johtivat toimeentulotuen tarpeen kasvuun ja toimeentulotuesta tuli näin eritysesti asumistukea ja muuta ensisijaista sosiaaliturvaa täydentävä avustusmuoto.

Toimeentulotukikaan ei ole viimesijaisena turvamuotona aukoton. Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 1994 oli 142 000 henkilöä jäänyt liian vähälle ruualle. 1990-luvun ilmiönä ruokapankit ja niiden ruoka-apu viittaavatkin uuteen ja vakavaan perustoimeentulo-ongelmaan, jossa suomalainen hyvinvointivaltio alkoi saada köyhäinhoitovaltion piirteitä. Pääkaupunkisuedun diakoniatoiminnan avustusasiakkaista vuosilta 1996 -1998 tehty tutkimus kertoo, että valtaosa asiakkaista oli saanut toimeentulotukea, mutta se ei kuitenkaan ollut poistanut tuen tarvetta. Yli 60 prosentilla diakonian avustusasiakkaista tulot jäivät toimeentulotukinormin alapuolelle. Köyhyyden kasvusta ja sosiaaliturvajärjestelmän aukoista kertoo se, että kanslaisten perusturvasta huolehtiminen näytti työttömyyden pitkittyessä valuvan yhä enemmän kirkon ja muiden epävirallisten avustusjärjestöjen vastuulle, mitä voidana pitää tyypillisenä konservatiivisen hyvinvointivaltiomallin eteläeurooppalaisille muunnoksille mutta ei pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle.

Köyhiksi itsensä kokeneiden määrä oli paljon suurempi kuin tulonjakotilastojen tai toimeentuloasiakkaiden lukumäärän perusteella voisi päätellä. Vuonna 1995, kun lama vaikutukset olivat vielä hyvin selvät, köyhiksi jollain tavoin määriteltävien osuus oli peräti 28 prosenttia väestöstä eli miljoona ihmistä. Luku on suhteellisen lähellä työttömyyttä kokeneiden määrää. Vaikka tuloerot kasvoivat tämän jälkeen, köyhien osuus aleni vuoteen 2000 mennessä 21 prosenttiin.

Köyhyys ja työttömyys kytekytyy olennaisesti työttömyyteen. Perheiden tulokehitys oli 1990 sitä heikompi, mitä vähemmän niillä oi työmarkkinoilta hankittuja ansiotuloja. Tätä tukevat havainnot siitä, että yhden ansaitsijan perheet menettivät enemmän kuin kahden ansaitsijan perheet ja että työttömyyttä kokeneet perheet menettivät suhteellisestikin enemmän kuin työttömyydeltä välttyneet perheet. Ammatissa toimiminen ehkäisi vahvasti pienituloisuutta. Ammatissa toimimattomien kotitalouksien tulot taas jäivät jälkeen. Työttömät, opiskelijat, ja eläkeläiset muodostavat runsaan 70 prosenttia pienituloisista. Eläkekäisiä lukuun ottamatta pienituloisuus keskittyy nuoriin. Myös yksinhuoltajia löytyy pienituloisista paljon useammin kuin muista tuloryhmistä.

Opiskelijoiden toimeentulon taso on koko ajan ollut heikompi kuin muiden sosioekonmisten ryhmien. Tulos on todellinen, vaikka osaselityksenä onkin se, että opintolainoja ei lueta tuloksi. Opiskelijoiden kulutustaso onkin korkeampi kuin heidän tuloistaan voidaan päätellä. Joka tapauksessa 1990-luvun loppupuolella opiskelijoiden suhteellinen tulotaso heikeintyi. Samoin kävi myös eläkeläisten ja pitkäaikaistyöttömien suhteellisen toimeentulon. Kahden huoltajan lapsiperheiden suhteellinen toimeentulon taso pysy koko 1990-luvun ajan hyvin vakaana, mutta ryhmän sisällä tulonjako muuttui nuorempien lapsiperheiden tappioksi, kun taas niiden perheiden toimeentulo, jossa nuorin lapsi on kouluikäinen, parantui muihin nähden. Yksinhuoltajien suhteellinen toimentulo heikentyi vuosikymmenien jälkipuolella ja samoi kävi yksinäisten.

Näiden takia ihmiset joutuvat kärsimään:

Pankkikriisi
http://pankkikriisi.blogspot.com/

Valitus, purkuhakemus, kiirehtimispyyntö, kantelun ja tutkintapyynnön täydennys
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2010/10/valitus-purkuhakemus-kiirehtimispyynto.html

Lähdeaineisto:Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Jaakko Kiader Laman opetukset ISBN 951-561-380-9
Lähettänyt klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)