Johannes Virolainen kirjoittaa kirjassaan Pääministerinä Suomessa, että hallitusta muodostettaessa syksyllä 1964 sen eräänä keskeisimpänä tavoitteena oli sekä poliittisen että taloudellisen rauhoittumisen aikaansaaminen. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että hallituksen muodostaminen merkitsi jo sinänsä Suomen sisäpoliittisten olojen normalisoitumista ja rauhoittumista. Pyrkimyksissäni taloudellisen rauhoittumisen luomiseksi tiesin jo ennakolta kohtaavani suuria vaikeuksia. Mutta tästä huolimatta työskentelin koko hallituksen toimikauden tämä tärkeä tavoite mielessäni.
Jo hallitusohjelmassa painotettiin kustannustason nousun pysäyttämisen välttämättömyyttä ja ensimmäisessä pääministerinä pitämässäni radio- ja televisiopuheessa toin esiin saman hallituksen toiminnan keskeisen tavoitteen, Virolainen kirjoittaa. Tämä pyrkimykseni ilmenee myös useista puheenvuoroista, joita käytin eduskunnassa syysistuntokaudella 1964. Linnarauha-ajatuksen esitin ensimmäisen kerran julkisuudessa eduskunnassa 15. päivänä syyskuuta 1964 budjetin lähetekeskustelun yhteydessä.
Esiinnyin silloin ensimmäistä kertaa pääministerinä ja koskettelin myös muita hallituksen tavoitteita, erityisesti sen halua yhteistyöhön opposition kanssa. Aluksi totesin, että uuden hallituksen saama vastaanotto suuren yleisön taholta oli ollut myönteinen. ”Kun olen tänä päivänä seurannut budjetin lähetekeskustelua”, huomautin; ” niin käsitykseni on vahvistunut. Se arvostelu, mikä opposition taholta toistaiseksi on esitetty, on mielestäni ollut aika kilttiä. Tämä on ilahduttava merkki, kun keskustelu on voinut sujua rauhallisessa sävyssä. Se osoittaa, että ehkä meillä sittenkin kaikesta huolimatta on mahdollisuuksia hallitusryhmien ja opposition välillä löytää yhteisiä asioita, joissa voidaan yhtyä.” Päätin puheenvuoroni vetoomukseen linnarauhan aikaansaamiseksi.
Opposition vastusti kuitenkin linnarauhaehdotusta. Jatkettaessa lähetekeskustelua keskiviikkona, syyskuun 16. päivänä 1964 edustaja Aarne Saarinen vastasi esittämääni vetoomukseen. Hän sanoi mm: Pääministeri esitti eilen vetoomuksen linnarauhan aikaansaamiseksi. Maamme palkkatyöntekijöillä ja muilla vähävaraisilla on kielteisiä kokemuksia esim. vuosien 1951-55 aikana noudatetusta linnarauhapolitiikasta. Se ei voi tuloksiltaan muodostua oikeudenmukaiseksi niin kauan kuin porvarillisilla puolueilla on suhteettoman suuri vaikutusvalta ja kun kapitalistisilla monopoleille on sellainen valta-asema maan talouselämässä kuin niillä vielä nykyään on. Näin ollen ns. tulonjakopolitiikka tulee olemaan edelleenkin varsin kovaa taistelua etujärjestöjen ja puolueitten välillä, siitä ei päästä yli eikä ympäri, totesi edustaja Aarne Saarinen.
Edustaja Väinö Leskinen vastasi tekemääni ehdotukseen myös samana päivänä käyttämässään puheenvuorossa ja lausui mm. seuraavaa: Herra pääministeri esittää nyt nimenomaan oppositioon päin toivomuksen linnarauhasta. Tämän voi tulkita vain yhdellä tavalla. Hallituksen lyhyt työkausi, vajaa viikko, on ilmeisesti ollut riittävä osoittamaan, ettei tyynnyttävistä puheista huolimatta luottamusta saada syntymään kansan suuren enemmistön keskuudessa valtiovaltaa kohtaan, ellei todella tapahdu niin kuin hän sanoo, tekoja, jotka ovat muuta kuin vain eräät sinänsä merkitykselliset, mutta kuitenkin harvat asuntokorkojen palautukset entiselleen koskevat ennakkopäätökset ja riidanalainen, vieläkin riidanalainen lupaus tuloveroasteikon palauttamisesta tämän vuoden normaaliasteikon tasolle. Hän huomautti edelleen, että sosiaalidemokraatit eivät voi olla, eivätkä voi tulla tukemaan nykyisen tapaista politiikkaa.
Välikysymyksen yhteydessä 24.9.1964 kosketeltiin useissa puheenvuoroissa linnarauha-ajatusta, jonka olin budjetin lähetekeskustelun yhteydessä esittänyt. Itse käytin myös keskustelussa puheenvuoron, missä esitin kysymyksen, eikä meidän kaikkien etujen mukaista olisi sopia linnarauhasta. Syyskuun 24. päivänä äänestettiin sekä edustaja Kuusisen että edustaja Paasion välikysymysten johdosta. Edustaja Kuusisen välikysymyksestä suoritetussa äänestyksessä hallitus voitti 104 äänellä 84 vastaan ja sai sitten luottamuslauseen. Poissa äänestyksestä oli 11. Samat äänestysnumerot olivat äänestettäessä edustaja Paasion välikysymyksestä. Hallitus sai vankan luottamuslauseen eduskunnalta, Virolainen kirjoittaa.
Pääministeri laati suunnitelman linnarauhan toteuttamisesta. Markkinoimisrahastokysymys ja maatalouden hintoihin ja tuotantoon sekä metsien tuottoon vaikuttavat toimenpiteet muodostivat yhtenäisen ongelmaryhmän, jonka ratkaisemisesta merkittävästi riippuu, voidaanko löytää yhteinen pohja eri väestöryhmien tulonmuodostuksen tasapuoliseen ja oikeudenmukaiseen kehitykseen tähtäävälle politiikalle, jonka avulla hintoja korottava ja teollisuuden kilpailukykyä heikentävä inflaatio saadaan estetyksi.
Työpalkkojen kehitystä vuoden 1965 loppuun saakka säätelevät voimassa olevat työehtosopimukset. Niiden avulla nimellistulojen kehitys oli mahdollista arvostaa palkansaaja osalta etukäteen. Reaaliansioiden kehitys sen sijaan riippuu tuotantomme laajentumisesta sekä tuonnin kasvumahdollisuuksista. Nimellisten tulojen kasvu tätä nopeammin johtaa hintatason nousuun.
Asian eteenpäin viemiseen liittyneistä vaikeuksista oli opposition yleisen vastustushalun lisäksi suurin ammattiyhdistysliikkeen suuri hajanaisuus. SAK ja SAJ olivat tuohon aikaan jyrkässä taistelutilanteessa tosiinsa eikä mitään lähenemistä ollut havaittavissa. Tavanomaisiksi käyneet sovintoneuvottelut eivät vielä olleet edes alkaneet. SAK:n jäsenistön enemmistön tiedettiin olevan kommunisteja, mutta järjestön johto oli silloin tiukasti Vihtori Rantasen käsissä.
Vaikka olin tietoinen vaikeuksista, joita työehtosopimusten muuttaminen aiheuttaisi, laadin ehdotuksen kokonaisratkaisuksi syksyllä 1964. Mielestäni ehdotukset olivat hyviä ja tarpeellisia maan talouselämän vakauttamisen kannalta. Jos niiden pohjalta olisi saatu käytiin luottamuksellisessa hengessä neuvottelut jo vuoden 1964 lopussa ja päästy kohtuulliseen linnarauhasopimukseen, moni asia Suomessa olisi tapahtunut vv. 1965-67 toisin kuin mitä sitten tapahtui.
Oppositioryhmät eivät olleet valmiita neuvottelemaan ja työmarkkinajärjestöt torjuivat ehdotuksen kahden vuoden työehtosopimuksiin vedoten. Lopputulos oli hyvin valitettava. Valtiontalouden tasapaino on palautettava noudattamalla tiukkaa säästäväisyyttä. Hintojen ja kustannusten nousun pysäyttäminen oli eräs tärkeimpiä tavoitteita. Taloudellinen kehitys vuoden 1965 aikana oli ollut suotuisa. Hinta- ja kustannustaso oli pysynyt vakaana ja tarjonnut hyvät edellytykset taloudelliselle kasvulle.
Vuoden 1965 syksyllä jatkuivat neuvottelut työmarkkinajärjestöjen välillä uudesta palkkasopimuksesta, mutta vuoden loppuun mennessä ei ratkaisuun vielä päästy. Senpä vuoksi jo vuoden 1965 puolella alettiin hallituksen piirissä valmistella uutta yritystä taloudellisen vakauttamisratkaisun aikaansaamiseksi. Kaikki työmarkkinajärjestöt lähettivät kirjeeseeni kohteliaan vastauksen, Virolainen kirjoittaa.
SAK:n kirjelmässä todetaan, että esitykseni ei sisällä minkäänlaisia pidättyväisyys- tai muita velvoitteita muiden taloudellisten järjestöjen kuin työntekijäin ammatillisten järjestöjen osalta ja sen vuoksi järjestön mielestä esitykselläni on palkansaajien ja heidän toimeentuloonsa yksipuolisesti kohdistuvan rajoittamis- ja säännöstelypyrkimyksen eikä linnarauhasopimuksen luonne.
Myös SAj polemisoi esitystäni vastaan ja katsoi, että kolmen prosentin palkkojen korotus vuodessa on alle sen, minkälainen tuottavuuden kasvu on keskimäärin ollut aikaisempina vuosina. TVK arvosteli lievästi esitystäni ja oli valmis asialliselta pohjalta neuvottelemaan. STK:n kirjelmästä ilmeni selvästi, että työmarkkinajärjestöt kiirehtivät allekirjoittamaan työehtosopimuksensa jo ennen kuin pääministerin ehdottamissa neuvotteluissa oli päästy edes kunnon alkuun. MTK oli ainoa järjestöistä, joka oli valmis varauksetta aloittamaan neuvottelut pääministerin ehdottamalta pohjalta.
Neuvottelussa 13.2.1966 päädyttiin lopulta siihen, että asetetaan hallituksen ja järjestöjen yhteinen asiantuntijaryhmä. Yritys taloudellisen linnarauhan ja vakauttamisen aikaansaamiseksi oli vakava ja sitä oli perusteellisesti valmisteltu. Mutta yritys epäonnistui myös vuoden 1966 alkupuolella.
Lähdeaineisto:
Johannes Virolainen: Pääministerinä Suomessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti