Keväällä 1961 jatkettiin silloista hintalakia kahdella vuodella, sillä uuden hintalain valmistelussa jäätiin odottamaan Westemarckin komitean työn tuloksia. Siinä vaiheessa ei myöskään ollut riittävää selvyyttä siitä, miten äsken solmitun EFTA-sopimuksen edellyttämät säännökset tulisi ottaa huomioon maataloustuotteiden hinta- ja markkinointijärjestelyissä. Tämä kysymys oli professori Samuli Suomelan puheenjohdolla huhtikuussa 1961 asetetun maatalouden markkinointijärjestelmäkomitean valmisteltavana. Se oli itse asiassa hintalain uudistamista kiireellisempi, koska EFTA-sopimus edellytti, että 1.10.1962 oli tullien asemesta siirryttävä ns. tuontimaksujärjestelmään, jotta maatalouden tuontisuoja voitaisiin säilyttää entisen suurena.
Tohtori Ahti Karjalaisen muodostaessa 13.4.1962 porvarillisen enemmistöhallituksen sovittiin, että hallitus antaa eduskunnalle lakiesitykset maatalouden hintatasosta ja maataloustuotteiden markkinoimisrahastosta. Westermarckin komitean työ oli silloin loppuvaiheessa ja myös maatalouden markkinointijärjestelmäkomitea oli saamassa työnsä päätökseen. Komiteoiden ehdotuksen valmistuttua hallitus antoikin hintalakia koskevan esityksen eduskunnalle kesäkuun 13 päivänä ja markkinoimisrahastoa koskevan kesäkuun 25. päivänä. Molemmat lait esitettiin pysyväisluonteisiksi ja tulemaan voimaan satovuoden 1962/63 alusta. Aikaa lakien säätämiseen ei siten jäänyt kovinkaan paljoa.
Hintalakiesitys perustui pääosiltaan Westermarckin komitean ehdotuksiin. Markkinoimismaksujärjestelmästä jouduttiin luopumaan, koska maksujen perimisen tulkittiin vaativan perustuslainluonteista säätämisjärjestystä. Tämä korvattiin siten, että maataloustulolaskelman tuottopuolelle lisättiin laskennallisena eränä tavoitehinnan ja vientihinnan erotus laskettuna sille tuotemäärälle, jolla edellä mainitut tuotantotavoitteet ylitettiin. Kun tämä vastaavasti alensi maataloudelle tulevaa kompensaatiota, oli sillä sama vaikutus tuottajahintatasoon kuin tuotteista perittävillä markkinoimismaksuilla.
Maatalousvaliokunnan mietinnössä, joka valmistui heinäkuun 3. päivänä, esitettiin lakiin joitakin vähäisiä muutoksia. SDP:n ja SKDL:n edustajat jättivät vastalauseet. SKDL.n edustajat esittivät kolmivuotista lakia, jonka tarkoituksena oli ohjata koko kompensaatio pinta-alalisiin. Lain toisessa käsittelyssä vasemmisto asettui omien lakialoitteidensa taakse. Laki tuli kuitenkin hyväksytyksi, mutta kolmannessa käsittelyssä 12.7. vasemmisto äänesti sen lepäämään yli vaalien.
Hallitus aloitti tämän jälkeen neuvottelut opposition kanssa kompromissiratkaisusta, joka mahdollistaisi uuden lain säätämisen vielä ennen satovuoden 1962/63 alkua. Kun uusi lakiesitys oli saamassa maataloustuottajajärjestön kannalta eräitä arveluttavia piirteitä, esitti MTK:n johtokunta, ettei uuden hintalain hätiköityyn käsittelyyn pitäisi ryhtyä, vaan satovuoden 1962/63 hinnat olisi määrättävää voimassa olevan lain mukaan.
Hallitus antoi elokuun 3. päivänä eduskunnalle uuden lakiesityksen, jonka käsittelyä varten eduskunta oli tällöin kutsuttava koolle. Tämä varsin poikkeuksellinen menettely osoittaa, miten tärkeänä asiana hallitus piti asian hoitamista. Esitys poikkesi yli vaalien äänestetystä laista vain parissa, joskin merkittävässä kohdassa. Pysyväisluonteisesta laista oli luovuttu ja voimassaoloaika esitettiin kolmeksi vuodeksi. Toinen kohta koski pinta-alalisiä. Ehdotus edellytti, että pinta-alalisiin käytettävää määrärahaa lisätään vuosittain määrällä, joka vastaa vähintään 10 % maataloudelle kunakin syksynä tulevasta kompensaatiosta. Tämä kohta ratkaisi SKDL:n myönteisen kannan uuteen esitykseen. Sen sijaan SDP pysyi edelleen kielteisellä kannalla.
Lain käsittely eduskunnassa edistyi ennätysvauhdilla. Maatalousvaliokunnan mietintö valmistui elokuun 7. päivänä ja lain toinen käsittely oli vielä samana päivänä. Kolmannessa käsittelyssä elokuun 10. päivänä eduskunta hyväksyi lain hallituksen esityksen mukaisena. MTK ei pitänyt uutta lakia maatalouden kannalta tyydyttävänä.
Hallituksen eduskunnalle antama lakiesitys maataloustuotteiden markkinoimisrahastosta oli asiaa selvittäneen markkinointijärjestelmäkomitean ehdotuksen mukainen. Tarkoituksena oli päästä pysyväisluontoisesti joustavampaan markkinointijärjestelmään sekä toteuttaa maatalouden tuotantosuoja ja ylijäämien markkinointi siten, ettei se loukkaisi EFTA-sopimuksen määräyksiä.
Tuotantosuoja, joka siihen asti oli perustunut lähinnä kiinteisiin markkamääräisiin tulleihin sekä määrällisiin tuontirajoituksiin, ehdotettiin rakennettavaksi tuontimaksujen varaan. Keskeinen sija ehdotetussa järjestelmässä oli valtion tulo- ja menoarvion ulkopuolelle perustettavalla markkinoimisrahastolla. Rahaston tehtävänä oli ylläpitää ja edistää maataloustuotteiden kotimaista menekkiä ja rahoittaa ylijäämien vientiä. Rahastosta voitiin vientituen lisäksi valtioneuvoston päätöksellä myöntää varoja myös maataloustuotteiden kuluttajahintojen ja väkirehujen hintojen alentamiseen sekä maataloustuotteiden varastoimisesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen.
Eduskuntakäsittelyssä tuli hallituksen esitykseen huomattavia muutoksia. Valtionvarainvaliokunta esitti heinäkuun 10. päivänä valmistuneessa mietinnössään, että tavoitehintojen muutoksista johtuvat tuontimaksujen tarkistukset olisi jätettävä eduskunnan päätettäväksi, koska muutoin laki olisi säädettävä perustuslainluonteisessa järjestyksessä. Näin muutettuna laki hyväksyttiin lain toisessa käsittelyssä, mutta se ei saanut vasemmiston vastustuksen vuoksi taakseen pysyvää verolain edellyttämää 2/3 enemmistöä. Kolmas käsittely, joka jäi odottamaan hintalain kohtaloa, oli elokuun 10. päivänä. Kun todettiin, ettei pysyväisluonteisella lailla ollut riittävää kannatusta, jouduttiin laki muuttamaan yksivuotiseksi verolaiksi eli olemaan voimassa 1.10.1962 - 30.9.1963. Tämä hyväksyttiin jatketussa kolmannessa käsittelyssä.
Markkinoimisrahastolain jatkaminen vuoden 1964 syksyllä kävi entistä hankalammaksi. Kansliapäällikkö Reino R. Lehdon virkamieshallituksen syksyllä 1964 tekemän maatalouden hintaratkaisun seurauksena voin vähittäishintaa nostettiin 52 pennillä kilolta. Voin ylijäämien uhkaavasti kasvaessa hallitus korotti samalla 1.9. alkaen margariinin hintaa 68 pennillä kilolta ja esitti ravintorasvojen tuontimaksuja vastaavasti korotettavaksi. Virolaisen 12.9. muodostama hallitus peruutti kuitenkin mainitun esityksen ja antoi 9.10. oman muutosesityksensä. Sen mukaan margariinin hinnan korotus elokuun tasosta oli vain 32 penniä. Margariinin hintaa alennettiin jo lokakuun alusta tälle tasolle, jonka sitten eduskunnan enemmistö hyväksyi.
Hallituksen ilmeisenä tarkoituksena oli margariinin hintaa alentamalla saada vasemmisto myötämieliseksi markkinarahastolain jatkamiselle vuodeksi 1965, jota koskevan esityksen hallitus antoi eduskunnalle syyskuun viimeisenä päivänä. Vasemmisto vaati kuitenkin margariinin hinnan palauttamista elokuun tasolle ilmoittaen muussa tapauksessa äänestävänsä markkinarahastolain yli vaalien. Vaikka hallitus oli valmis korvaamaan margariinin hinnan korottamisen muilla toimenpiteillä mm. sokerin hintaa alentamalla, ei sopua syntynyt.
Maataloustuotteiden tuotantosuojan järjestämiseksi ilman markkinoimisrahastoa hallitus antoi 27.11.1964 eduskunnalle esityksen maataloustuotteiden tuontimaksuista. Tämä voitiin siten yhden vuoden verolakina säätää yksinkertaisella enemmistöllä. Eduskunnan 21.12. hyväksymä tuontimaksulaki merkitsi palaamista ennen 1.10.1962 vallinneeseen käytäntöön. Markkinoimisrahastolain kohtalo oli MTK:lle suuri pettymys. Alun perin suunnittelussa muodossaan se olisi merkinnyt maataloustuotteiden joustavaa markkinoimisjärjestelmää ja tarkoituksenmukaiseksi katsottavien muiden toimenpiteiden käyttömahdollisuutta kulloinkin vallitsevassa markkinointitilanteessa. MTK:n valtuuskunta velvoitettiin 21.4.1964 pitämässä kokouksessa keskusliitto valvomaan, ettei hintajärjestelmää muuteta maataloudelle epäedulliseen suuntaan.
Mikään ei auttanut. Helmikuun 9. päivänä 1965 hallitus antoi esityksen eduskunnalle laiksi maatalouden hintatasosta, joka oli vasemmiston julkisaattaman lakiluonnoksen mukainen. Hallituksen esitys sai seuraukseen viisi rinnakkaisaloitetta. 23 maalaisliittolaisen ja kolmen kokoomuslaisen allekirjoittamassa aloitteessa esitettiin MTK:n kannan mukaisesti voimassa olevaa lakia jatkettavaksi yhdellä vuodella. Maatalousvaliokunta hyväksyi 19.2. hallituksen esityksen muuttamattomana. Valiokunnan kymmenestä hallituspuolueisiin kuuluvasta jäsenestä liitti mietintöön vastalauseen.
Lain ensimmäiseen käsittelyyn päästiin 22. päivänä ja toiseen käsittelyyn heti seuraavana päivänä. Hallituksen tehtyä asiasta luottamuskysymyksen saatiin hallitusryhmät toisessa käsittelyssä miltei kokonaan järjestykseen. Kolmannessa käsittelyssä pääministeri Virolainen käytti laajan puheenvuoron, joka pääosiltaan kosketteli lain edullisuutta kuluttajan kannalta. Vasemmistopuolueet ilmoittivat äänestävänsä lain yli vaalien. MTK:n kannalla loppuun asti pysynyt maalaisliiton Toivo H. Kinnunen äänesti myös lain lepäämään jättämisen puolesta.
Lakisääteisen hintajärjestelmän katkeaminen ei kuitenkaan tuottanut mainittavia pulmia maatalouden hintakysymysten hoitamisessa. Vaikka hallitus oli vuoden 1964 hallavahinkojen korvaamisen ehdoksi pannut uuden hintalain hyväksymisen, teki se jo maaliskuun alussa 1965 MTK:n asiaa esittäessä periaatepäätöksen 20 milj. markan määrärahan varaamisesta heti ensimmäisessä lisämenoarviossa tähän tarkoitukseen. Hallituksen ja MTK:n välisissä neuvotteluissa päästiin jo maaliskuussa sopimukseen myös siitä, että satovuoden 1965/66 osalta noudatetaan vanhaan järjestelmään. Suunnilleen samaa käytäntöä jatkettiin vielä satovuonna 1966/67. Siitä sovittiin vuoden 1966 eduskuntavaalien jälkeen muodostetun vasemmiston ja keskustapuolueen hallituksen ohjelmassa.
Lähdeaineisto:
Liisa Sauli: MTK ja Suomen maatalouspolitiikka ISBN 951-26-3085-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti