Uutisista, hyvää iltaa

Television ja televisiouutisten historia on mitä suurimmassa määrin myös yhteiskunnan historiaa.
Suomen Televisio eli Oy Yleisradio Ab aloitti säännölliset television koelähetykset elokuussa 1957. Vuoden 1958 alussa lähetystoiminta vakinaistettiin, joskin kesäkuukausien ajaksi siirryttiin suppeampiin lähetysaikoihin. Samoin vuoden 1959 kesällä lähetysaikaa vähennettiin, mutta kesän jälkeen Yleisradio ja sen apuyhtiön Mainos-tv:n lähetykset siirtyivät taas normaalirytmiin syyskuun alussa. Televisiouutisten kannalta historiallisena vuoden 1959 syyskuun ensimmäisenä päivänä Suomen Television ohjelmisto oli varsin monipuolinen. Tuona tiistaina oli tarjolla mm. Kylli-tädin ja Robin Hoodin tähdittämä Lasten ruutu. Seitsemän jälkeen ohjelmistoon tuli Kamerakierros ja kouluhallituksen pääjohtajan Reino Oittisen koulu-uudistusta käsittelevä televisiotentti. Iltakahdeksan jälkeen vuorossa oli Martti Silvennoisen eksoottinen matkakuvaus Blanket Boy basutoneekerien maasta Länsi-Afrikasta. Kello 20.45 oli ensimmäisen uutislähetyksen vuoro. Uutismateriaalin tuotti Suomen Tietotoimisto (STT), jonka kokoama uutisliuska otsikolla ”STT:n tv-uutisia” saapui kaukokirjoittimella Pasilan uutistoimitukseen hieman ennen lähetyksen alkua. Ensimmäisen lähetyksen uutiset luki myöhemmin Levyraati-ohjelman pitkäaikaisena juontajana televisiohistoriaan jäänyt toimittaja Jaakko Jahnukainen. Ohjelmapäällikkö Ville Zilliacus ei kelpuuttanut liiaksi musiikkimiehenä pitämäänsä Jahnukaista uutistenlukijaksi. Sen sijaan toisena uutistenlukijana kokeiltu Matti Tuura ja kolmannen illan Kauko Saarentaus läpäisivät ohjelmapäällikön seulan ja aloittivat säännöllisinä freelancerlukijoina työt uutistoimituksessa.

Televisiouutiset jäivät vielä pitkään STT:n toimittamien radiouutisten varjoon. Radiouutisten suosion taustalla oli sekä STT:n, radion ajankohtaistoimituksen ja itse välineen vakiintunut asema. Suomen Televisio alkoi syksyllä 1959 esittää ohjelmaa joka ilta. Televisiouutisten suurin haaste oli löytää omaleimainen journalistinen tyyli ja television ominaisuuksia hyödyntävä ilmaisutapa. Televisiouutisten kehitystä jarrutti päätoimisen toimituksen päällikön puuttuminen. Uutistoimituksen päällikkönä aloitti kesällä 1961 Erkki Raatikainen. Uutiskuviot ja lähetysten profiilit elivät koko Erkki Raatikaisen päällikkökauden eli vuodet 1961-1964. Uutistenlukijoina syksystä 1959 alkaen olivat toimineet etupäässä Kauko Saarentaus ja Matti Tuura. Tuuran poistuttua kuviosta Saarentauksen lisäksi uutisia lukivat mm. nuoret Juhani Lehtola ja Pertti Salolainen. Kesällä 1962 uutistoimituksen tekstittäjäksi ja reportteriksi tullut Heikki Kahila siirtyi uutistenlukijaksi seuraavana vuonna. Kahilasta tuli Suomen Television ensimmäinen päätoiminen uutistenlukija. Ensimmäisenä urheilutoimittajana oli Ilta-Sanomista 1960-luvun alussa televisioon tullut Anssi Kukkonen. Erikoistuminen toimittajaportaassa sai vauhtia vuodenvaihteessa 1963-1964, kun Tesvision uutistoimituksen päällikön paikalta siirtynyt Pasi Rutanen erikoistui ulkomaan uutisiin, Jukka Rusi kotimaan politiikkaan ja eduskuntatoimittajaksi sekä Pertti Salolainen taloustoimittajaksi.

Myös säätiedotukset kuuluivat televisiouutisten repertuaariin heti alusta lähtien, mutta varhaisen suomalaisen televisiohistorian legendoihin kuuluva ja piipustaan tunnettu ensimmäinen tv-meteorologi Paavo ”Piippu” Salmensuu veti Sääruutuaan MTV:n ohjelmistossa vuoteen 1964 asti. Katsojia televisiouutisilla oli vuodenvaihteessa 1962-1963 noin 400 000. Uutistenlukija Kauko Saarentauksen tavaramerkiksi muodostuivat uutislähetyksiin ujutetut kuivat sutkaukset. Pari esimerkkiä niistä: ”Suomen Ravirenkaan johto kävi tänään pyytämässä Tasavallan presidenttiä ensi kesän ravikuninkuusajojen suojelijaksi. Presidentti Kekkonen suostui pyyntöön, joten siellä sitten nähdään sekä kuningas että presidentti..”
” Ja sitten kuvalähetyksemme Pariisista. Turkikset ovat nyt siellä ylintä huutoa. Lieneekö kylmällä talvellakin osuutensa asiassa – sitä eivät lähteemme kerro. Turkikset pukevat naisten linjoja, mutta jyrsivät varmasti miesten lompakoita.”
Saarentauksen sutkaukset, omavaltaisuus ja isällinen ote päättivät hänen uransa uutistenlukijana. Uutispäällikkö Fribergin uudistaessa uutistoimitusta vuonna 1967 Saarentaus sukkeluuksineen sai väistyä uutisstudiosta.

Politiikan uutisointia leimasi ennen kaikkea suuri varovaisuus ja pidättyvyys. Monesti toimittaja ei ollut äänessä lainkaan. Hallituksen toimia ei millään lailla kyseenalaistettu tai analysoitu. Kotimaan politiikan uutisointi rakentui vahvasti politiikan lukujärjestyksen ja poliitikkojen kalenterin ympärille. Presidentin, ministereiden ja muiden johtavien poliitikkojen ulkomaan vierailumatkojen lähdöt ja niiltä saapumiset olivat merkittäviä uutistapahtumia.
Kun esimerkiksi pääministeri V.J. Sukselainen palasi Intiaan ja Pakistaniin suuntautuneelta vierialultaan Suomeen, oli hänen analyysinsä vierailumaiden poliittisesta tilanteesta ja niiden kauppasuhteista Suomeen varsin pidäkkeetöntä. Kun toimittaja Enzio Sevon kysyi pääministeriltä erityisen mieleen painuneita kokemuksia, oli Sukselaisen kommentti aika lailla suoraa puhetta: ” Niin, Pakistan on hyvin militaristinen valtio. Siellä ovat sotilaat tällä kertaa johdossa ja ne ovat saaneet siellä hyvän järjestyksen aikaan.” Sukselainen kuvaili Pakistanin sotilaskomentoa myönteiseen sävyyn: ”Siellä kaikki sujuu hyvin, rakennetaan uutta ja olosuhteita parannetaan.” Kaupankäynnin lisäämistä pääministeri piti kuitenkin hankalana: ”He haluaisivat bilateraalista kauppaa, mutta meillä kauppa on vapautettu. Vaikeinta on löytää sopivia tuontiartikkeleita. Meidän vientituotteemme löytäisivät sinne kyllä tiensä. Heillä ei ole millä maksaa!”

Presidentti Kekkonen oli todellinen mediavirtuoosi. Ensimmäisiä suuria suomalaisia uutistapahtumia, jonka raportoinnissa televisio oli mukana, oli syksyn 1961 noottikriisinä tunnettu kriisivaihe. Suomen Televisiossa uutispommi räjähti noottia seuranneena päivänä eli tiistain, lokakuun viimeisen päivän, iltauutisissa kl 19.30. Lähetyksessä uutistenlukijana ollut Matti Tuura luki alkuun ulkoministeriön antaman virallisen lausunnon, jossa kerrottiin muun muassa seuraavaa: ”Hallitus pitää tänään kello 13.30 neuvottelun perehtyen Neuvostoliiton hallituksen Suomelle osoittamaan noottiin, jonka ulkoministeri A. Gromyko maanantaina antoi suurlähettiläs Eero A. Wuorelle.---” Sähkeessä ei kommentoitu nootin sisältöä.
Lähetyksessä kerrottiin myös, että samaan aikaan Yhdysvalloissa valtiovierailulla ollut presidentti Kekkonen on saanut tiedon nootista Havaijille edellisenä iltana, mutta ettei ”viralliselta suomalaiselta taholta” haluttu kommentoida tapahtumaa. Samoin kerrottiin ulkoministeri Karjalaisen palaavan nootin takia välittömästi keskiviikkona Helsinkiin.
Virallisista lähteistä saatujen niukkojen tietojen lisäksi uutisissa kuultiin suorana Ruotsin pääministeri Tage Erlanderin lausunto Tukholmasta sekä sähkeitä Tanskan ja Norjan päämiesten ja lehdistön reaktioista noottiin. ”Leensä lehdet pitivät sitä eräänä kylmän sodan oireena ja länteen kohdistuneena propagandapainostuksen kärjistämisenä lähtökohtana Saksan Itämeren maita kohtaan muodostama uhka”, Matti Tuura luki. Sähkeitä korosti still-kuvakavalkadi, jossa nähtiin välähdyksiä YYA-sopimuksen historian varrelta.

Kokonaisuutena nootti hallitsi illan uutislähetyksiä. Draamaa lisäsi se, että Neuvostoliitto räjäytti samana päivänä massiivisen 50 megatonnin ydinpommin. Vaikka pommia ja sen herättämiä reaktioita maailmalla seurattiin uutislähetyksissä sähkeiden avulla, jäi yhteyksien vetäminen näiden tapahtuminen välille katsojan harteille. Kun uutisissa tukeuduttiin voimakkaasti niukkoihin virallisiin lähteisiin eikä kerrottu nootin sisällöstä, jäi tilanteen tulkinta katsojan vastuulle.

Noottikriisin uutisoinnissa televisiouutiset toimi valtiovallan äänitorvena. Journalismin ja television kuvallisuuden hyödyntäminen rajoittui lähinnä ns. Seutulan-keikkoihin eli lentokentällä tai rautatieasemilla tehtyihin valtiomiesten haastatteluihin. Uutisissa seurattiin ensin tiiviisti ulkoministeri Karjalaisen tunnustelumatkaa Moskovaan sekä lopulta Kekkosen kuuluisaa, nootin aiheuttaman jännityksen ratkaisutta matkaa Novosibirskiin. Haastatteluissa pelattiin poliitikkojen ehdoilla, mikä kävin hyvin ilmi ulkoministeri Ahti Karjalaisen ensimmäisestä haastattelussa kriisin ajalta. Marraskuun ensimmäisenä päivänä televisiouutisten kameraryhmä tervehti Seutulan lentokentällä Suomeen palaavaa ulkoministeri Karjalaista. Karjalainen sai heti kentällä eteensä toimittaja Leo Matiksen mikrofonin. Matiksen kysymykseen nootista Karjalainen vastasi urahdellen: ”Minä annan pienen lausunnon tuolla jossakin sivussa hetken kuluttua enkä sano mitään muuta, se on mulla taskussa.”
Karjalaisen lentokentällä hieman myöhemmin antama tiedonanto ei kuitenkaan kommentoinut varsinaista noottia. Lausunto keskittyi kehumaan Kekkosen menestyksestä Pohjois-Amerikan matkaa: ” Tasavallan presidentin vierailumatka Kanadaan ja Yhdysvaltoihin, joka vierailu pian päättyy, oli erittäin onnistunut, menestyksellinen ja maamme kannalta suurimerkityksinen. Mitään virallisia neuvotteluja ei matkan aikana käyty, mutta mielipiteiden vaihtoa keskeisistä kansainvälisistä kysymyksistä suoritettiin ---”. Lähin viittaus noottiin saatiin, kun Karjalainen kertoi Kekkosen pitävän radio- ja televisiopuheen palattuaan.

Karjalaisen keskittyessä lähinnä murahteluun presidentti Kekkonen varasti koko mediapelin. Presidentin palatessa ei hänen esiintymisessään ollut tietoakaan Karjalaisen kireydestä. Presidentti jutusteli vastassa olevien ministereiden kanssa ja kyseli muina miehinä ministeririvistä valtiovarainministeriltä: ”Vieläkö on pussissa rahaa?” Televisiossa nootin ulkopoliittisen merkityksen pohdinta jäi täysin poliitikkojen armeliaisuuden varaan.

Televisiopuheessaan Kekkonen osoitti olevansa ulkopolitiikan kiistaton johtaja. Ulkopoliittinen yksimielisyys vaati eduskunnan hajottamista. Televisiokatsojat saivat lukea ensimmäiset viittaukset sisäpoliittisiin seurauksiin uutistenlukija Kauko Saarentauksen sähkeiden välistä. Marraskuun 13. päivän lähetyksessä Kauko Saarentaus luki pitkän ja huolellisesti hiomansa uutissähkeen, jossa siteerataan Kekkosen valtiotieteellisen yhdistyksen tilaisuudessa samana päivänä pitämää puhetta. Puheessa presidentti lainasi 1800-luvulla eläneen tunnetun ranskalaista yhteiskuntafilosofia Alxis de Tocquevilleä: ”--- ulkopolitiikka on demokratian heikko puoli. Kaikki kansat roomalaisista englantilaisiin, joilla on ollut suuri vaikutus maailman kohtaloihin, ovat olleet aristokraattisesti hallittuja. Tunnepitoisen ulkopolitiikan vaara on huomattavasti vähäisempi aristokratiassa kuin demokratiassa, sillä ulkopolitiikan tunneperäisyys kuuluu oleellisesti demokratiaan.”
Lainauksen tarkoituksena oli kertoa kautta rantain kuulijoille, että Suomen ulkopolitiikan suunnasta piti olla varmuus myös Neuvostoliitossa ja että tämän varmuuden takuumiehenä voisi toimia vain Urho Kekkonen.
Koko kriisin ajan uutisointi oli yhtä Kekkosen juhlaa alusta loppuun. Uutiskuvissa Kekkosen nähtiin muun muassa sympaattisesti vastaanottamassa pienen neuvostoliittolaisen tytön ojentamaa kukkatervehdystä Novosibirskissä. Uutistenlukijat Matti Tuura ja Kauko Saarentaus saivat toimia ulkoministeriön tiedonantoihin perustuvien pitkien uutissähkeiden lukijoina. Noottikriisin ratkaisuhetket huipentuivat marraskuun 25. päivän uutislähetyksessä Kekkosen kehuihin ja siihen, että Hrustshevin kerrottiin lopulta pitäneen sotilaallisten konsultaatioiden siirtämistä mahdollisena. Kekkonen oli hoitanut homman kotiin. Illan uutislähetyksessä voittoa suitsutettiin sähkeillä, joissa muun muassa kuultiin pääministeri Martti Miettusen lausuneen tuloksen olleen Suomen kannalta ”parempi kuin mitä optimistisimmatkaan olisivat Suomessa uskaltaneet toivo ja odottaa”.

Presidentti Kekkonen sinetöi voittonsa seuraavana päivänä palatessaan kotimaahan onnistuneelta Novosibirskin matkalta. Televisioillan huomion keskipisteenä ollut Kekkonen esiintyi katsojille 20-minuuttisessa vaikuttavassa televisiopuheessa. Puheessaan Kekkonen ilmaisi Neuvostoliiton luottamuksen Suomen politiikkaa kohtaan, ”mutta jos me omalla toiminnallamme aiheutamme sen, että luottamus loppu, syy on meidän”. Suomen ulkopolitiikan takuumies survaisi vielä sisäpoliittisia vastustajiaan.
.
Lähdeaineisto:
Ville Pernaa: Uutisista, hyvää iltaa ISBN 978-951-593-274-7