Suvi-Anne Siimes, kaikkien ällien ylioppilasi, on porvarikodista, vaikka hänen isoisänsä Armas Siimes olikin ollut SDP:n valitussihteeri aikana, jolloin CIA rahotti demareissa käytyä sisällissotaa puolueen suunnasta. SDP ei osannut päättää, ollako vasemmalla vai mennäkö oikealle. Lopulta mentiin oikealle CIA:n rahojen suuntaan. Vasemmistoliitto meni ministeri Suvi-Anne Siimeksen johdolla vuoden 1999 vaaleihin, joissa tuli takapakkia, mutta ei niin paljon, että pulue olisi heitetty ulos Lipposen toisesta hallituksesta.
Vielä vuonna 1989 Harri Holkerin hallitus ilmoitti, että ”jäsenyys EY:ssä ei ole sovitettavissa yhteen puolueettomuuspolitiikamme kanssa, emmekä siten pyri yhteisön jäseneksi”.
Esko Ahon hallituksen (1991-1995) ohjelmass Suomi turvasi etunsa parhaiten ”noudattamalla omia etujamme palvelevaa, vakiintunutta puolueettomuuspolitiikkaa”.
Puoluettomuus katosi Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen 1995-1999) ohjelmasta. Claes Andersonillakaan ei ollut Vasemmistoliiton puolesta mitään sitä vastaan, että puolueettomuudesta luovuttiin.
Lipposen toisen hallituksen (1999-2003) ohjelmassa ei enää ”pysytelty sotilasliiton ulkopuolella” vaan oltiin ”sotilaallisesti liittoutumattomia”. Itsenäisen puolutuksen ylläpitäminen oli muuttunut ”uskottavaksi puolustuskyvyksi” ilman itsenäisyyttä.
Matti Vanhasen hallituksen ohjelmaa (2003-2007) se muotoilu kelpasi, mutta hänen toiselle hallitukselleen (kokoomuksen painaessa päälle) sotilaallinen liittoutumattomuus ei enää kelvannut vaan sen tilalle tuli ”sotilasliittoon kuulumaton Suomi”, joka ”ylläpitää ja kehittää kansallista puolustusta ja uskottavaa suorituskykyä ja osallistuu täysipainoissti EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolutuspolitiikkaan”. Tämä muotoilu on tulkittavissa niin, että Suomi ei ole puolueeton eikä enää edes sotilaallisesti liittoutumaton, sillä Suomi on sotilaallisesti liittoutunut (EU:n ja Naton kanssa) mutta vielä sotilasliittoon (Nato) kuulumaton.
Ministeri Suvi-Anne Siimes ei ollut maan hallituksessa puolueeton vaan USA- ja Nato-uskoivaisen liittoutumisen puolella. Talouspolitiikassa hän oli valtion omaisuuden privatisoinnin puolella ja mukana naittamassa entisen valtio-omisteisen Postipankin jätteet eli Leonia-pankin vakuutusyhtiä Sammon kanssa Sampo-Leoniaksi. Ennen sitä oli tapahtunut paljon.
Kokoomuksen vaalirahoittaja Björn Wahlroos oli potkittu pois SYP:stä. Hän oli saanut mukaansa Mandatumin, josta oli tehty pörssiyhtiö fuusioimalla se rikollisten hallinnassa olleen Interbankin kanssa. Toinen kokoomuksen vaalirahoittaja taas oi lähtenyt KOP:sta suuren rahan hakuun investointipankkiiriksi, kun Pertti Voutilainen oli antanut hänelle potkut KOP:n johtokunnasta. Yhdessä herrat Wahlroos ja Fagernäs investointipankkeineen juonivat Vakuutus-Sammon kaappaamaan kilapiljansa Vakuutus-Pohjolan.
Kun Sampo-Leonina pääjohtaja Jouko Leskistä alettin epäillä sisäpiirikaupoista, yhtiön hallitusken puheenjohtaja (KOP:n Kouri-kauppasyyllinen) Jukka Härmälä löys pankin uudeksi pääjohtajaksi (SYP:n Kourikauppasyyllisen) ja Mandatumsita lähes kolmanneksen omistaneen Björn Wahlroosin.
Pääjohtajavaihdoksen yhteydessä Sampo-Leonialle tuli maksuun aikaisemmin esitetyllä tavalla myös mandatum yli kaksinkertaiseen markkina-arvoon. Wahlroos sai Leonian osakkeita silloiselta markkina-arvoltaa yli 700 miljoonalla marklla ja pääsi vielä osalliseksi Sammon maksamasta Pohjolan ryöstön osingoista 112 miljoonalla markalla. Samansuuruisten verottomien pääomatulojen keräämiseen olisi Wahlroosilta kulutunut Mandatumissa kummenkunta vuotta, ja niin ollen hänen oli edullisempaa omistaan enemmän (Sampo-Leonia-pankista) vähemmän kuin vähemmäst (Mandatum Pankista) enemmän. Isossa pankissa on enemmän ulos otettavaa kuin pienessä.
Kaiken tämän Björn Wahlroosille lahjoitetun hyvän esitteli maan hallitusken hyväksyttäväksi toinen valtionvarainministeri Suvi-Anne Siimes. Päätös toi Siimekselle ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa rahamaailmassa ja nosti hänet lääketeollisuuden johtavaksi mannekiiniksi.
Siimes osallistui toiseenkin laillistettuun ryöstöön, joka ei sillä kerralla kohdistunut valtion omaisuuteen vaan valtion väärän valuuttakurssipolitiikan uhreihin. Hän allekirjoitti maaliskuussa 2000 valtion puolesta kauppakirjan, jossa roskapankki Arsenalin 12 000 miljoonan markan saatavat noin 60 000 suomalaiselta maksukyvyttömältä vellalliselta myytiin 600 miljoonalla markalla ulkomaisten sijoittajien omistamille Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:le. Kauppahinta oli 5 % velkojen arvosta. Koska velallisille ei annettu mahdollisuutta maksaa velkaansa tällä samalla murto-osalla sen arvosta, valtion tarkoitus, edustajansa Suvi-Anne Siimeksen välityksellä, ei ollut saada 600 miljoonaa euroa valtion kanssaan vaan viedä perintätoimet viimeisen päälle katkeraan loppuun. Velkakaupassa ulkomainen perintäyhtiö sai oikeuden periä 95 prosentin alennuksella ostamansa valtion saatavat suoalaisilta velallisilta niiden täydestä sadan prosentin arvosta korkealla korolla kansalaisen kuolemaan sakka ja sen jälkeen kuolinpesältä.
Pankkikriisi
http://pankkikriisi.blogspot.com/
Lähdeaineisto Esko Seppänen Oma pääoma ISBN 978-952-264-033-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti