Hallitus kokontui perjantai-iltana 3. huhtikuuta 1992 rakentamaan perinteistä talouspakettia, johon oli tarkoitus niputtaa myös tulopoliittinen kokonaisratkaisu ja pekkaspäivien ja lomarahojen leikkaus. Neuvotteluihin kutsuttiin myös oppositiopuolueen sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Ulf Sundqvist. Viikonlopun aikana Suomen Pankin edustajat saivat kuitenkin pääministerin vakuuttuneeksi siitä, että syksyn kaltaisen tulosopimuksen yrittäminen on vaarallista, devalvaation riski on liian suuri. Pääministeri oivalsi myös, että hallitus saa suurimman osan tarvittavista säästölaeista läpi yksinkertaisen enemmistön turvin aiemman kahden kolmasosan sijasta. Eduskunnan oli vain hyväksyttävä lepäämässä ollut muutos valtiopäiväjärjestykseen.
Sununtaina 5. huhtikuuta Ahon hallitus puristi 10 miljardin markan säästöpäätökset omillan voimillaan. Finanssipolitiikan, tulopolitiikan ja rahapolitiikan yhteen naulaavien superratkaisujen sijasta pääministeri alkoi puhua talouspolitiikan työnjaosta. ”Kun Uffe tuli lauantai-iltana Smolnaan, niin nauroimme, ettei sille meinennut oviaukko riittää”, muistaa Erja Tikka. ”Sitten todettiin, ettei hallitus voi tällaisessa tilanteessa odottaa työmarkkinajärjestöjä tai opposiota. Siihen tämä työnjako liittyi.
Työn- ja vastuunjaon idea oli itse asiassa ollut vuosia – 1980-luvun puolivälistä asti – esillä ekonomistien kirjoituksissa. Olihan se oikeaoppinen tapa toimia vapaiden pääomaliikeiden maailmassa. Viimeksi työnjako-oppi oli esitetty helmikuussa 1992 talouspolitiikan asiantuntijatyöryhmän raportissa. Ryhmä piti epäselvää vastuunjakoa osasyynä tlospolitiikan pieleenmenoon ja suosittei työnjaon selkeyttämistä.
”Keskuspankkipolitiikan keskeiseksi tehtäväksi on pääomaliikkeiden vapauttamisen ja Euroopan integraation myötä muodostunut kiinteän valuuttakurssin ylläpitäminen”, asiantuntijatyöryhmä opetti. ”Tällöoin korkojen on sallittava asettua valuuttaliikkeet tasapainottavale tasolle.”
Tehdessään kriisiviikonloppuna periaatepäätöksen 10 miljardin markan menoleikkauksista hallitus ilmoitti myös ”sitoutuvansa alhaisen inflaation ja vakaan markan politiikkaan sekä yhdessä Suomen Pankin kanssa pulustamaan markan arvoa.”
Suomen Pankki sopi sunnuntaina 5. huhtikuuta Ruotsin, Norjan ja Tanskan keskuspankkien kanssa tukiluottojärjestelyistä. Lisäksi Suomen Pankin johtokunta sai pankkivaltuuskunnalta korotetu korkovaltuudet. Päiväluottokoron enimmäisraja nostettiin 50 prosentista 80 prosenttiin. Pääjohtaja Sirkka Hämäläinen vakuutti teidotustilaisuudessa, että Suomen Pankki taistelee kiinteän valuuttakurssin puoelsta tarvittaessa hyvin korkeilla koroilla. ”koroille ei ole asetettu ylärajaa, taivas on kattona”, Hämäläinen sanoi. Hämäläinen esiintyi ja toimi kuten kiinteitä valuuttakursseja puolustettaessa oppikirjojen mukaan tuleekin toimia – ja kuten valuuttarahasto IMF oli muutama viikko aikaisemmin neuvonnut.
Maanantaina 6. huhtikuuta myös Saksan Bundesbank lupasi Suomen Pankille enintään 20 miljardin markan tukiluotot. Se laukaisi jännityksen markkinoilla ja esti pakkodevalvaation. Kriisiviikonloppuna hallitusyhteistyö oli välillä ollut katkeamispisteessä, kun säästölakien kokoaminen sujui nahkeasti. Maanataina 6. huhtikuut Esko Aho ja Iiro Viinanen seurasivat markkinoiden kehtiystå Suomen Pankin monitoreilta. Tilanteen rauhoituttua he siirtyivät ravintola savoyhin ja söivät yhteisen rauhanlounaan. Tästä lähtien pääministerin ja valtiovarainministerin akseli oli luja koko lopun hallituskauden.
Epävarmuus jatkui kuitenkin pitkin kevättä. Sitä lisäsivät huonot uutiset. Korot laskivat vain vähän, eikä valuuttavaranto kasvanut. ”korkoja pitää yllä sekin, että jotkut nähtävästi edelleen uskoivat kaikenkarvaisten konsulttien käsityksiä”, harmitteli TKL:n osastopäällikkö Juhani Huttunen muistiossaan. Valuuttakonsultoinnista elävä Eko Systems Oy povasi Suomeen 20 prosentin devalvaatiota toukokuuksi. Sixten Korkman – kansantalousosaston ylijohtaja – arvioi tilannetta 18. huhtikuuta 1992. ”Ensinnäkin. Huhtikuun kriisi on esimerkki siitä, että un kurssiin koskee niin - kriitikot ovat oikeassa – kyllä se heikentää vakaan markan uskottavuutta. Haavoittuvuus kaikenlaisille tapahtumille lisääntyy”, Korkman mietti.
Uuden devalvaation ja putken leventämisen lisäksi myös markan kellutus oli nostettu julkiseen keskusteluun, jotkut ajattelivat, että valuuttaa kelluttamalla inflaatio saataisiin liikkeelle ja kiintiestöjen ja muun omaisuuden hinnat kääännettyä nousuun.
Reaalikorko oli Suomessa kolme vuotta Euroopan korkein, vuodesta 1989 vuoteen 1992.
Uskottavuutta vahvistaakseen hallitus aikaisti vuoden 1993 talousarvion käsittelyn elokuulta kesäkuulle.
Pankkikriisi
http://pankkikriisi.blogspot.com/
Kirottu salaisuus
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/07/kirottu-salaisuus_16.html
Lähdeaineisto: Kustaa Hulkko – Jorma Pöysä Vakaa markka ISBN 951-796-144-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti