Maaliskuun vaihtuessa huhtikuuksi rahamarkkinoiden odotuksiin vaikutti myös keskustelu Suomen Pankin asemasta ja Rolf Kullbergin henkilöstä. Keskustelu oli alkanut jo 15. marraskuuta 1991 edusskunnasta, jossa tuolloin käsiteltiin hallituksen talouspoliittista selontekoa pakkodevalvaation virittämissä tunnelmissa. ”Suomen Pankin roolista ja valtuuksista talous- ja valuuttapolitiikan päätöksenteossa on käytävä aikanaan perusteellinen ja rakentava keskustelu, joka myös saisa johtaa johtopäätöksiin”, vaati keskustan Seppo Kääriäinen.
”Me sosiaalidemokraatit edellytämme, että Suomen Pankin asema ja vastuusuhteet selvitetään kiireellisesti siten, että pankista tulee kaikkien muiden eurooppalaisten keskuspankkien tavoin selkeästi maan hallitukselle vastuullinen ja alisteinen laitos”, vaati Erkki Tuomioja.
”Hallituksen roolia talouspolitiikassa tulee jatkossakin vahvistaa. Tämä merkitsee sitä, että taloudellisia tutkimusresursseja tulee enemmän keskittää esimerkiksi Suomen Pankin sijasta valtionvarainministeriöön”, esitti kokoomuksen Kimmo Sasi. Myös pienpulueiden edustajat olivat valmiit supistamaan Suomen Pankin valtaa talouspolitiikassa.
Myös pääministeri Esko Aho totesi pakkodevalvaation jälkeen muutamaan otteeseen, että hallitus tiukentaa otettaan keskuspankista. ”Pankista ei tule täysin hallituksen yksin käsissään pitämää elintä, vaan jonkilainen itsenäisyys säilyy”, Aho hahmotteli suomalais-brittiläisen kauppakillan lounaalla Lontoossa 2. joulukuuta 1991. Hän arveli myös, että eduskunnan enemmistö hyväksyy jonkinlaisen muutoksen keskuspankin asemaan.
Hankkeita Suomen Pankin aseman heikenmisestä ei kuitenkaan pantu vireille. Suomen Pankin itsenäisyyteen kajoamiselle oli myös ulkoiset rajotteensa, olihan Suomi juuri hakemassa Euroopan yhteisön jäsenyyttä. EY:ssä kehitys kulki – osa rahaliittohanketta – keskuspankkien itsenäisemmän aseman vahvistamisen suuntaan.
Keskustelu Suomen Pankin asemasta kuitenkin jatkui, kun Sirkka Hämäläisen johdolla toiminut ”ambuanssityöryhmä” maaliskuun puoliväissä esitti keinoja pankkikriisin ja uhkaavan luottolaman torjuntaan. Keskustelu siirtyi entistä enemmän henkilökysymyksiin. Työryhmän esitysten julkistamistilaisuudessa 18. maaliskuuta pääministeri Aho totesi, että pankkien ”virheistä vastuullisten johtajien kohdalla suoritetaan tarpeelliset henkilöjärjestelyt ja johtajien palkkoja ja muita etuisuuksia leikataan”. Myöhemmin 26. maaliskuuta, Aholta tiukattiin televisiossa, koskivatko hänen vaatimuksensa myös Suomen Pankkia. Hän myönsi, mutta kieltäytyi tarkennuksista.
Lanzarotela lomaillut Rolf Kullberg sai kuulla pääministerin kommenteista. Kullbergin mielestä kyseessä oli keskustan ajojahti. Hän loukkaantui henkilökohtaisesti ja päätti lomalta palattuaan tulla julkisuuteen. Kullberg anoit haastattelun Helsingin Sanomille ja settui tv-lamppujen eteen 1. huhtikuuta. ”Vanhaa poliittista temppua käyttäen on soveliasta kääntää katseet muualle. Hallitus, pääministeri etunenässä, pyrkii kanavoimaan tätä tyytymättömyyttä tänne Suomen Pankkiin ja pankkeihin yleensä”, Kullberg puolustautui.
Alkoi julkinen riita. Keskustan työvaliokunnan yllyttämänä Aho päätti panna tilanteen katkolle: joko Kullberg tai hän lähtee. Ahoa ei paljon tarvinnut yllyttää. Jo ecu-päätö oi viilentänyt pääministerin ja pääjohtajan välejä. Lopullisesti luottamus oli mennyt mustana maanantaina ja devalvaatioon liittyneessä kädenväännössä. Aho oli pettynyt pääjohtajan esiintymiseen ja toimintaan. Varmat puheet olivat osoittautuneet katteettomiksi.
Kullberg ehdotti sovintoa, mutta se ei kelvannut Aholle. Myös tasavallan presidentin mielestä pääjohtaja sai mennä. Kullberg ilmoitti 2. huhtikuuta, että hän eroa kesällä. ”Sinä torstaina, jolloin olin päättänyt erota, Aho toisti ajatuksia, että Suomen Pankista pitää saada hallituksen pankki. Sanoin, että olen eri mieltä”, kertoo Rolf Kullberg haastelussa kesäkuussa 1992.
Yhden viikon aikana Suomen Pankin valuuttavaranto – terminoinnit mukaan lukien – putosi runsaasta 31 miljardista markasta 18 miljardiin markkaan. Pelkästään perjantaina 3. huhtikuuta, jolloin julkisuudessa olivat Rolf Kullbergin ero, Iiro Viinasen räväkkä haastattelu sekä uutinen IMF:n raportista, valuuttaa lähti maasta muutamassa tunnissa lähes 10 miljardia markkaa. Markan arvo heikkeni pari prosenttia ja lyhn korko nousi 4 prosenttiyksikköä. Uskottavuus oli mennyt paitsi kotimaisen myös kansainvälisen yleisön silmissä.
Lähdeaineisto Kustaa Hulkko – Jorma Pöysä Vakaa markka ISBN 951-796-144-8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti