Virallisissa selityksissä säästöpankkileiri on joutunut julkiseen häpeäpaaluun siitä, että pankkikriisin todellisia aiheuttajia ollivat holtittomaan luototukseen syyllistyneet säästöpankit. Tiedottamisessa on vältelty sitä tosiasiaa, että muillakin pankeilla oli ongelmia. Valtioneuvoston selonteosta vuodelta 1999 voidaan havaita, että luottotappioista suurimman osan aiheuttivat muut kuin säästöpankkiryhmän pankit. Valtiontilintarkastajat ovat raportissaan – tosin kierrellen – todenneet, että muillakin pankeilla oli suuria ongelmia; eikä mm. KOP kaikesta tuesta huolimatta olisi pysytnyt jatkamaan itsenäisenä. Myöskään Meritan syntyminen ei olisi saattanut olla mahdollista ilman säästöpankkien pilkkomisesta tullutta lisätukea.
Valtiontalouden tarkastuviraston raportista ilmenee myös, että Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n taseessa oli normaalisti hoidettua, rahaa tuottavia luottoja peräti 55 miljardia markkaa, ja järjestämättömiä luottoja vain 12 miljardia markkaa. Pankin talletuskanta oli 47,4 miljardia markkaa ja sillä oli 2 miljoonaa asiakasta. Eikä kaikki siinä, vaan lisäksi pankin kiinteistöomaisuus oli 6,9 miljardia markkaa, ja sillä oli likvidejä saatavia 15 miljardin markan ja käyttö- sekä muuta omaisuutta 7 miljardin markan arvosta. Pankkiryhmittymä oli taseeltaan maan suurin.
Suomen Säästöpankki-SSP Oy.n todellinen arvo on ollut pitkään kiivaiden kiistojen kohteena. Vuosien saatossa taistelu on kuitenkin laatunut, koska tosiasiatietoja on ollut mahdoton saada jo senkin takia, että valtioneuvosto julisti säästöpankin pilkkomisasiakirjat salaisiksi viideksi vuodeksi. Etenkin muiden, säätöpankin pilkkoneiden pankkiryhmittymien intressissä olisikin, että niiden saaman edun todellinen arvo jäisi salaisuudeksi.
Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastusneuvost Hannu Niemisellä ja tarkastuspäällikkö Antti Perttulalla on kuitenkin ollut oman epäilyksensä siitä, että läehskään kaikkai tietoja säästöpankkien pilkkomisesta ja niiden todellisesta arvosta ei ole julkisuuteen annettu. Tarkastuskertomuksessaan heidän on pakko tunnustaa, että he eivät pysty saamiensa tietojen perusteella selvittämään Säästöpankki-SSP Oy.n todellista arvoa ennen pilkkomista. He joutuvat luovuttamaan ja toteamaan voimattomina, että ehkäpä pilkkominen veronmaksajien kannalta oli sittenkin vähiten kivulias ratkaisu!
Syyllisyys ja vastuu pankkikriisistä vieritettiin siis säästöpankkilaitoksen niskaan, koska sillä ei ollut selkeää omistajatahoa. Niinpä Suomen Pankki otti haltuunsa Suomen Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin (SKOP) ja valtio ryhtyi luotsaamaan maan suurimman pankkiryhmän toimintaaa. Valtio jakoi säästöpankkien hyvät osat varta vasten perustetulle Suomen Säästöåankki-SSP Oy:lle, ja huonot osat Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oy:lle.
Erikoista on, että säästöpankit olivat jo ennen kriisiin joutumista perustaneet omia roskapankkeja ”Erkkejä”, joihin järjestämättömät luotot oli siirretty. Mitä ”roskia” sitten siirrettiin Arsenaliin lopulta ainakin 10 miljardin arvosta? Siirsivätkö ”ostajapankit” omia ”roskaluottojaan” Arsenalin kautta yhteiskunnan kustannettavaksi? Mikäli näin tapahtui, veronmaksajat ovat kertaalleen maksaneet nykyisten ”velallisten” velat!
Lopulta 22.10.1993 valtio päätti myydä Suomen Säästöpankki-SSP Oy:n ”hyvät” osan sen kilpailjoille (SYP, KOP, PSP ja Osuuspankit), jotka jakoivat saaliinsa tasaosiin. Kauppahinta oli noin viisi miljardia markkaa, jonka ostajapankit saivat takaisin pelkällä yhtiön likvideihin varoihin kuuluuneella noin 5 miljardin markaan kassavarantotalletuksella!
Kun pankkien, ei siis pelkästään säästöpankkien, vaan koko pankkisektorin toiminnan liiketappiot sekä luottotappiot räjähtivät käsiin, valtion oli pakko ryhtyä suunnittelemaan tukitoimia. Hallitustasolla käytiin osittain julkistakin keskustelua siitä, tulisiko valtion ryhtyä tukemaan pankkeja vai suoraan niiden asiakkaita.
Aihe on ollut ilmeisen kuuma, koska mm. Kauppalehti Option artikkelissa ”Ohi on, Arsenali on työsnä tehnyt, Arsenal saa mennä”, todetaan mm. ”... alettiin kysellä, pitäisikä valtion ryhtyä tukemaan pankkeja vai suoraan niiden asiakkaita. Valtio päätyi oikeudenmukaisuussyistä pankkeihin. Se katsoi, että suoraan asiakkaisiin kohdistettu tuki ei olisi kohdellut tuensaajia tasapuolisesti.”
”Siten SSP Oy:n paloittelun per 31.10.1993 eri osapuolten toteaminen prosessin päättyessä 31.12.1994 edellyttäisi, että em. erät ja pilkkomisprosessin alaiset muut muutokset osuuksissa voidaan palauttaa lähtötilanteen 31.101993 mukaiseksi...”
”Tarkastuksen yhteydessä tavoitetun aineiston mukaan käytettävissä ei ole informaatiota, johon nojautuenn voitaisiin todeta luovutussopimuksen 22.10.1993 toteuttaminen siinä sovitulla tavalla.”
”....SSP Oy:n terve liiketoiminta hinnoitellaan tavoitteen suhteen tarkoituksenmukaisesti.”
”... on mahdollista, että vaikka kysymys SSP Oy:n pilkkomisesta on edelleen jossain määrin arka, se veronmaksajien kannalta oli sittenkin vähiten kivulias ratkaisu.”
Valtioneuvoston kansali asetti 17.1.1992 työryhmän, jonka tehtäväksi ”maan hallitus oli antanut selvittää ja tehdä ehdotukset pankkitoiminnan edellytysten turvaamiseksi ja parantamiseksi Suomessa.” Tässä 40-sivuisessa raportissa ja sitä myötäilleessä 51-sivuisessa valtioneuvoston tiedonannossa eduskunnalle pankkituesta ei lainkaan esitetä saati sitten vertailla sellaista mahdollisuutta, että tuki olisi suunnattu yritysten eli pankkien asiakkaiden tukemiseen. Työryhmän ehdotuksia kuitenkin ”toteutettiin laajalti”.
Työryhmän puheenjohtajaksi kutsuttiin pankinjohtaja Sirkka Hämäläinen Suomen Pankista ja jäseniksi kaikkien suomalaisten pankkien pääjohtajt sekä kaksi virkamiestä. Erittäin suppean ja vieläpä selkeän intressiryhmän edustajat päättivät, miten Suomen 1990-luvun alun koko kansantaloutta kotellut talouskriisi hoidetaan!
Työryhmän mietintö tehtiin kiireesti ja se luovutettiin jo 16.3.1992. Sen nimi oli paljon puhuva: ”Pankkien luotonatokyvyn turvaaminen välttämätöntä”. Valtioneuvosto toteaa työryhmän tuloksista seuraavaa: ”Työryhmä näki tuollooin vakavana ongelmana luottolaman uhkan. Tämän vuoksi työryhmä ehdotti ensisijaisesti toteutettavaksi sellaisia toimenpiteitä, joilla pankkien luotonantokyky voidaan turvata. Työryhmän esittämiä toimenpiteitä ja suosituksia on toteutettu laajalti”.
Lue koko kirja tästä linkistä
http://www.promerit.net/lamanpelurit.html
Lähdeaineisto Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmä Laman ja rahan pelurit ISBN 978-952-99691-1-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti