Talven kuluessa Suomen Pankin pääjohtajan erovaatimuksesta oli tullut muotijuttu poliitikkojen keskuudessa. Varsinkin keskustan devalvaatiosiipi vaati, että Kullbergin pitää erota. Julkisuudessa jatkunut suukopu sai jo ajojahdin makua.
Kullbergkaan ei istunut toimettomana, vaan ryhtyi kevättalvella puolustuskannalle. Haastattelussa pääjohtaja syytti pääministeriä ja koko hallitusta päättämättömydestä. Kullberg katsoi, että häntä on painostettu asiattomasti eroamaan.
Aholle ensimmäinen vuosi pääministeriyttä olivat antaneet aimo annoksen itseluottamusta. Hän päätti vaihtaa pääjohtajan. ”Se oli torstai, huhtikuun alkua, kun Esko soitti minulle Lappiin ”, Viinanen kertoo. ”Mä olin just tullu aamupalalta ja aioin lähteä hiihtämään. Esko sanoi, että hän aikoo tänään puhua presidentin kanssa, että Kulperin pitää erota. Mä sanoin, että mä en siihen asiaan puutu. Se on sen asia erottaa, joka on nimittänytkin.”
Viinaselle Aho soittikin lähinnä informaatiomielessä, sillä hän tiesi, ettei Viinanen sotkeutunut hänen ja presidentin välisiin asioihin. Ahon päätöksestä Viinanen oli kuitenkin hämmästynyt. ”Mun mielestäni Ahon olisi pitänyt panna Kuuskoski järjestykseen. Sehän oli ottanut irtiottoja hallituksen linjasta koko talven. Se sanoutui irti hallituksen säästöpäätöksistä.
Kullbergille myönnettiin ero hallituksen istunnossa perjantaina, mutta silloiin valuuttamarkkinoilla tilanne oli jo huolestuttava. Teollisuusjohtajat halusivat jo uuden devalvaation. Perjantai-iltapäivällä pääministeri kutsui hallituksen hätäistuntoon. Päivää aikaisemmin valtiovarainministeri Iiro Viinanen oli iltapäivälehtien lööpeissä julistanut, ettei hallitus tule näkemään yksivuotissynttäreitään, ellei meno muutu. Valtionvarainministeri tarkoitti tietenkin valtion menojen leikkauksia. Kriisiperjantaina Viinanen hiihteli kaikessa rauhassa Ylläksellä. Viinasta lähdettiin hakemaan tunturista.
Räväkkä lehtihaastattelu oli itse asiassa ollut vahinko. ”Me oltiin vakioporukalla hiihtämässä Ylläksellä. Mä olin tuskastunut, helvetin tuskastunut koko hallituksen päätöksentekokykyyn kerta kaikkiaan, niihin säästöjen vastaantappelemisiin, kehyskeskuteluun ja kaikkeen aivan totaalisesti”, muistelee Viinanen. ”Ja Kuuskoski otti mua päähän. Sillä oli melkein joka päivä joku kannanotto, jossa se sanoutui irti hallituksen linjasta. Ei me sen kanssa koskaan riidelty. Se kävi ne riidat julkisuudessa. Neuvottelussa me istuttiin ihan sivistyneesti.
”Siinä ittilän koneessa mun vieressäni istui joku jätkä. Se tuntui oikein järkevältä ja mä rupesn jutteleen sen kanssa”, Viinanen kertoo. ”Se sano nimekseen Antti-Pekka Pietilä. Emmä silloin tiennyt, että se on Ilta-Sanomien toimittaja. Se teki jutun siitä meidän keskustelusta, kun mä sanoin, ettei hallitus näe yksivuotissynttäreitään. En mä teinnyt edes mitään haastattelua antaneeni ennen ku se toimittaja seuraavana päivänä soitti ja kysy, saako sen keskustelun julkasta. Mua otti päättämättömyys niin paljon pannuun, että mä sanoin, että siitä vaan, Se oli sitten julkaistu, kun mä olin hiihtämässä.”
Sillä välin, kun Viinanen hiiihti, muu hallitus mietti syntyjä syviä. Ollako vai eikö olla? Pääministerillä oli selvä kanta: ollaan. Ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen joutui käyttämään kokoomuksen ministeriryhmän puheenvuoron, kun Viinanen oli poissa. ”Ollaan, ollaan”, hän sanoi, vaikka myöhemmin hän sanoi kokoomuksen puoluevaltuustolle: ehkä ollaan.
Eeva Kuuskoski halusi taas hajottaa hallituksen ja ottaa sosiaalidemokraatit mukaan. Omasta erostaan hän ei puhunut mitään, mutta Sirkka-Liisa Anttila kuistutti eduskunnassa, että Kuuskoski lähtee hallituksesta. Hän oli kuullut sen Seijalta. Seija Turtiainen oli Kuuskosken erityisavustaja. Lehdistö ja muut tiedotusvälineet istuivat valtioneuvoston juhlahuoneiston alakerrassa odottaen lopun alkamista tai ainakin kunnon uutisia.
Ilta vaihtui yöksi ja me istuimme. Sitäkin viikonloppua kutsuttiin myöhemmin kriisiviikonlopuksi. Käytännössä hallitus sopi tuon viikon vaihteen aikana seuraavan vuoden tulojen ja menojen kehyksistä, joista oli jo aikaisemmin sovittu.
Suomen Pankille valittiin uusi pääjohtaja, Sirkka Hämäläinen. Presidentti piti esittelyssä lyhyen yksinpuhelun, jossa hän kiitti eroamaan joutunutta Kullbergia. Omaan sarkastiseen tapaansa hän totesi, että valtion tyhjä kassa on aikamoinen diktaattori. Sitten hän sanoi lähtevänsä seuraavana päivänä hiihtämään Lappiin. Yksinpuhelun päätteksi presidentti heilautti tavalliseen tapaansa suurta kättään, sanoi että ”Kyllä se siitä” ja jätti hallituksen miettimään tulevaisuuttaan.
Isännät ja isänten varjot
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=86&t=1006&a=9407
Lähdeaineisto Hannele Pokka Porvarihallitus ISBN 951-0-20508-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti