Keskustapuolueen Uudenmaan piiri asetti Johannes Virolaisen eduskuntavaaliehdokkaakseen joulukuussa 1982. Edessä näytti olevan hänen kannaltaan rutiininomaiset vaalit. Virolainen oli saanut ruhtinaallisesti julkisuutta vaalikauden aikana, juhannuspommin, presidenttiehdokkuuden ja uuden suhteen muodostaessa julkisuuden ylimmän tason. Kaikki olivat jo pitkään tienneet Suomessa, kuka oli Virolaisen Jussi. Hänen karismaattinen otteensa yleisöön oli pysynyt entisellään. Hän oli seurueen kuin seurueen keskipiste. Ikääkin oli vasta 69 vuotta (31.1.1983), paljon vähemmän kuin Paasikivellä, kun tämän valtiomiesaika vasta tosissaan alkoi. Ja kunto vaikutti hyvältä.
Kaikkia Virolaisen uusin kirja Kekkosen juhannuspommista ei miellyttänyt. Virolaisen vanha tukija Jouko Loikkanen suuttui siitä: ”Minulla ei valehdella maailmalle Urho Kekkosen päälle”.
Virolainen kävi vaalikampanjaansa Uudellamaalla totutusti. Hän oli koko ajan liikkeellä. Kampanja päättyi 14.3.1983 näyttävästi Kansallisteatterissa Pienellä näyttämöllä olleeseen näytelmään ”Vaarallisia suhteita”. Koko näytös oli varattu Virolaisen sidosryhmää varten. Hänellä oli mahdollisuus puhua turvallisuuspolitiikasta. Virolainen torjui ajatukset, että Suomen pitäisi aloittaa yksipuoliset aseistariisuntatoimet ja luopua yleisestä asevelvollisuudesta. Hän tukeutui tässä puolustusvoimien komentajan Lauri Sutelan lausuntoihin ja sanoutui selvästi irti Kekkosen nostamista radikaaliaineksista ulkoasiainministeriössä ja presidentin kansliassa.
Kokoomuksen nousuputki jatkui vuonna 1983 ja sen kannatuspohja laajeni 30 000 äänestäjällä, mutta suurvoitto jäi saamatta. Sen ääniosuus oli 22,1 %. Keskustapuolue oli Uudellamaalla vaaliliitossa kristillisen liiton kanssa. Puolue menestyi keskinkertaisesti. Äänivuoto SMP:lle oli todella merkittävää luokkaa. Keskustapuolueen osuus oli 16,7 %. Laskua edellisiin eduskuntavaaleihin verrattuna oli vain 0,3 prosenttiyksikköä. Paikkamäärä pysyi samana. Kuitenkin Keskustapuolue menestyi huonosti eteläisimmässä Suomessa ja se sai alle 10 % äänistä ja yksitoista edustajaa. SMP nosti äänimääräänsä vuodesta 1979 150 000:lla äänellä ja sai 0,7 % niistä. RKP sai pienen voiton ja 4,6 % äänistä.
Vasemmistossa SKDL kärsi suurtappion, menetti 100 000 ääntä ja sai silti 14 % äänistä. Äärivasemmiston suosion lasku oli ollut johdonmukaista jo pitkään. Näistä merkittävä osa siirtyi äänestämään SDP:tä, joka sai 26,7 % äänistä ja ylti suurimpaan sotienjälkeiseen eduskuntaryhmään. Muutoinkin SKDL hajosi kommunistisen liikkeen hajaannuksen seurauksena. SKDL:n järjestäytymiskokouksessa taistolainen vähemmistö marssi ulos ja perusti Demokraattinen Vaihtoehto (Deva)-nimisen eduskuntaryhmän. Kommunistien vuosikymmeniä jatkunut eripura johti tilanteeseen.
Niin sanottu Manu-ilmiö eli presidentti Mauno Koiviston suosio epäilemättä myös vauhditti sosiaalidemokraatteja, joskin merkittävä osa Koiviston äänestäjistä palasi omien puolueidensa helmoihin. SDP oli kiistaton voittaja ja sai viisi uutta paikka eduskuntaan eli 57 mandaattia. Se oli eduskunnan suurin ryhmittymä. Uutena yrittäjänä politiikan kentillä esiintyvät vihreät saiva 1,2 %:n äänisaaliin, ympäristöasiat nousivat voimakkaasti esiin, mitä myös ympäristöministeriön perustaminen vuonna 1982 osoittaa. Vihreiden kannatus Helsingissä oli jo kymmenen prosentin luokkaa.
Vaalien ehkä suurin yllätys oli Johannes Virolaisen putoaminen eduskunnasta, jossa hän oli istunut yhtämittaisesti vuodesta 1945 alkaen, kaikkiaan 38 vuotta. Hän sai 5626 ääntä, mutta joutui varamiehen paikalle. Keskustapuolue menetti edellisiin vaaleihin verrattuna 25 000 ääntä, vaaliliitto kristillisen kansanpuolueen kanssa oli Keskustapuolueelle epäedullinen, eikä Liberaalisen kansanpuolueen liittyminen Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi ollut tuonut toivottua tulosta. Se oli liberaaleille niin sanottu kuolemansuudelma.
Keskustapuolueen osuus äänistä oli Uudellamaalla kaikkiaan 7,2 %. Siitä kertyi maalaiskunnista 11,9 % ja kaupungeista 5,0 %. Sillä olisi saanut kaksi kansanedustajaa, mutta ilman vaaliliittoa. Marjatta Väänänen ohitti Virolaisen ja sai 6100 ääntä. Vaaliliitossa ollut Kristillinen liitto onnistui äänten keskittämisessä erinomaisesti ja Impi Muroma nousi äänissä ohi Virolaisen yli 7000 äänellä.
Vaikka julkisuus oli ollut merkittävää, se sisälsi kuitenkin eräitä piirteitä, jotka toimivat Virolaista vastaan. Nämä liittyivät Virolaisen uuteen suhteeseen, jonka hyväksyminen oli varmasti ainakin uskovaisissa piireissä kesken. Palestiinalaisten johtajan Jasser Arafatin kutsuhanke vaikutti samoissa piireissä, joskin Virolaisen kääntyminen kutsua vastaan vei ainakin osan keskeisestä vaikutuksesta. Toinen keskeinen koukku liittyi Virolaisen puheenjohtajakauteen ja Keskustapuolueen rahanhankintapolitiikkaan, jossa Asuntohallitus ja sen keskustalainen rahoitusjohtaja Kalevi Sassi oli ollut operatiivisesti keskeisessä asemassa. Valtion asuntorahoitus kulki Sassin kautta. Rakentajat olivat kiinnostuneita hänestä. Elettiin suurten lähirakentamisten aikaa ja rahaa liikkui Asuntohallituksessa paljon. Oli syntynyt kuuluisa Noppa-juttu, joka osui eduskuntavaalien alle.
Lähdeaineisto: Jukka Seppinen Isänmaan asiat – Johannes Virolaisen elämäkerta ISBN 951-20-6233-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti