”Syy miksi me kunnoitamme Suomea valtiona – sen kansaa, ihmisiä ja johtoa – on se, että Suomi jatkaa johdonmukaisesti puolueettomuuttaan eikä Suomi liity mihinkään blokkeihin. - Tämä (Nato-jsenyys) on tietysti Suomen johdon ja kansan asia”. Näin julisti Venäjän presidentti Boris Jeltsin maaliskuussa 1997 Venäjän ja Yhdysvaltain johtajien huippukokouksessa Heleisngissä ja yllätti monet, tuskin vähiten vierellään Kalastajatorpalla istuneen presidentti Bill Clintonin.
Jeltsinin lausunnon jälkeen ja jo sitä ennen Suomessa on Nato-korttia heiluteltu julkisuudessa ahkerasti. Keskustelu on vellonut välillä kiihkeänäkin. Pitäisikö Suomen hakeutua heti Naton jäseneksi, pitäisikä jäsenyyttä harkita vakavasti vai pitäisikö siitä ehdottomasti kieltäytyä tulevaisuudessakin, kysytään. Äskettäin ilmestynessä Jaakko Laakson ja Pekka Ervastin kirjassa väitetään että Suomen valtiojohto olisi jopa salavihkaa ujuttamassa Suomea Naton jäseneksi.
Olen itse sitä mieltä, että nykyinen tilanne on Suomen kannalta paras mahdollinen. Olemme jäseniä Euroopan unionionissa, mutta yhteydet toimivat Natoonkin. EU:ssa meillä on silti suuri sananvalta, sillä Natossahan olemme vain yhteistyökumppaneita.
Nato-jäsenyyden suhteen Suomella on eräänlainen optio, mutta emme ola hekeneet jäsenyyttä. Koskaan ei silti pidä sanoa ei koskaan. Vaihtoehtoa ei pidä kokonaan sulkea pois, vaikka Nato-jäsenyys ei tässä tilanteessa olekaan meille tarpeellinen. Ovea ei kannata paiskata kiinni, sen voi hyvin jättää vielä raolleen. Tulevaisuudessa olot voivat ratkaisevasti muuttua, ja tilanne saatetaan arvioida uudelleen.
Milloin Nato-jäsenyys voisi sitten olla ajankohtainen? Jäsenyyttä voisi esimerkiksi harkita silloin, jos Suomeen kohdistuisi jonkinlainen uhka. Kyse ei tarvitsisi olla perinteisestä hyökkäyksestä, vaan vaikkapa uhasta joutua joukkotuhoaseiden käytön kohteeksi.
Entä mitä Suomi voisi hyötyä Nato-jäsenyydestä? Siitä olisi todennäköisesti sekä etua että haittaa. Kaikkein suurin etu olisvat tietenkin huipputekonologiaa käyttävät sotilasliittouman antavat turvatakuut: hädän hetkellä saisimme suojaksemme parhaimmat mahdolliset voimat. Suuri lisävelvoite puolestaan olisi se, että Suomi joutuis mukaan konflikteihin, joihin emme välttämättä haluaisi osallistua.
Teoriassa voi pohtia myös sitä, mitä Nato-jäsenyys Suomelle maksaisi. Alkuvaiheessa Suomen puolustusmenot todennäköisesti nousisivat. Suomen armeijan ja natojoukkuojen yhteensovittaminen tulisi kalliksi, sillä alustoa olisi uusittava. Toisaalta myöhemmin Suomi saattaisia säästää puolustumenoissa varsinkin ilmavoimien osalta, sillä Suomen mahdollisesti saama apu olisi joka tapauksessa lähinnä koneita. Maajoukkojen ylläpitoon jäsenyydellä tuskin olisi vaikutusta.
Nato-jäsenyydestä ei voi keskustella pohtimatta myös sitä, miten Venäjä tilanteeseen reagoisi. Maaliskuussa 1997 kuultiin Jeltsinin kansa, Nykyisin Moskovassa ei kuitenkaan olla välttämättä samaa mieltä. Venäjä on antanut viime aikoina selvästi ymmärtää, että suomen Venäjä-suhteet muuttuvat varamsti, jos Suomi muuttaa kantaansa liittoutumiseen. Todennäköisesti Suomen jäsenyys Natossa heikentäisikin merkittävästi maidemme välistä suhdetta. Ilmapiiri viilenenisi varmasti, ja tällä voisi olla vaikutusta myös kaupankäyntiin.
Nato-jäsenyyttä vastaan puhuu tällä hetkellä myös yleinen kansalaismielipide. Suomalaiset eivät tunne mitään suurta Nato-intoa, päinvastoin. Jäsenyyden kannatus on varsinkin Kosovon-operaation jälkeen suorastaan romahtanut. Tällä hetkellä Suomen kannalta EU onkin se järjestö, mihin kannattaa investoida. Koska olemme EU:n jäseniä, Suomi pystyy myös vaikuttamaan siihen, mihin EU on menossa.
Jo Euroopan unioniin liittyessään Suomi sitoutui sen kehittävään yhteiseen puolustuspolitiikkaan. Maastrichtin sopimuksesta joulukuulta 1991 käy ilmi että yhteinen puolutuspoltiikka sisältyy aikanaan uonion yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. EU:n johtama kriisinhallinta on siksi meidän kannaltamme mielekkäin vaihtoehto. Olennaista kuitenkin on, että siviilikriisinhallinnan koulutus tähtää nimenomaan kansainvälisiin tehtäviin.
Lähdeaineisto Gustav Hägglund Suomen puolustus ISBN 951-566-661-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti