Sorsan mukaan Ahtisaari joutui samankaltaiseen tilanteeseen kuin Koivisto silloin, kun Ahtisaari aloitti oman kamjansa ennen kuin istuvan tasavallan presidentin kantaa oli kuultu. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa: Koivisto oli ilmooittanut kielteisen kantansa Sdp:n sisäpiirille, muttei halunnun ”rammaksi ankaksi” levottoman ulko- ja sisäpoliittisen tilanteen takia. Sorsa tuki Koivistoa tässä. Ahtisaari sen sijaan ei ollut ilmaissut selkeästi kantaansa. Miksi sosiaalidemokraatit ja myös presidentti Ahtisaari näyttivät epäröivän näin tärkeässä asiassa? Sorsan lausunto kertoo Ahtisaaren mielestä, kuka oli kaiken takana.
”Sosiaalidemokraattinen puolue ei ollut kiinnostunut ehdokkuudestani. Halosella oli hirveä hinku virkaan. Näin minä pelastuin. Minunhan olisi ollut pakko jatkaa, jos Tajra oli sanonut, ettei hän missään nimessä halua. Olin ulkopuolinen – minusta oli ennenkaikkea sanottu, että ”Martti has his own agenda”, minulla on omat tavoitteeni. En ole poliitikko, onneksi. Lipponen oli myös aika voimaton siinä tilanteessa ja Halonen jyräsi hänet. Olin tehnyt presidenttinä tietyt asiat – ja saanut moitteita esimerkiski matkustelusta, jonka avulla saattoin tehdä sen, mitä presidentti kykeni tekemään maansa hyväksi”, Ahtisaari kertoo.
Yksi taustatekijä oli Ahtisaaren kannatuksen putoaminen mielipidemittauksissa alkuvuonna 1999. Hänen suosionsa näytti hiipuvan samaan aikaan, kun Tarja Halonen sai kevään eduskuntavaaleissa 15 817 ääntä ja jäi vain kokoomuksen sauli Niinistön taakse ääniharavana. Paavo Lipposen epäröinti saa tästä tietyn selityksen: Halosen suuri kansansuosio saattaisi merkitä sitä, että tämä olisi sosiaalidemokraattien seuraavassa puheenjohtajavaalissa vaarallinen vastustaja, olihan hän jo aiemminkin ollut ehdokkaana. Halonen saattasi hyvinkin päihittää Lipposen ja parhaassa tapauksessa päästä Suomen ensimmäiseksi naispääministeriksi. Lipposen kannalta olisi parempi, jos Halosesta tulisi tasavallan presidentti kuin hänen haastajansa.
Tavallisesti päättäväiseltä näyttävä pääministeri-puolusjohtaja oli presidenttiasiassa yllättävän päättämätön ja epävarma, vaikka hän oli yksi kokeneimpia poliittisia pelureita sekä omassa puolueessaan että yleensä politiikassa. Syynä saattoi olla epävarmuus omasta asemasta: eräiden lähteiden mukaan hänen syrjäyttämistään ja korvaamistaan Tarja Halosella vuonna 2003 suunniteltiin. Mutta syy saattoi olla vähemmän konkreettinen. Pitkään sosiaalidemokraattisen puolueen luottamustehtävässä paikallistasolla toiminut dosentti Tapio Lampinen, joka on koulutukseltaan sosiologi ja teologi, kertoo omana kokemuksenaan poitiikasta ja tutkijana havaintonsa epävarmasta poliittisesta ratkaisusta:
”Poliitikko jättää ottamatta kantaa, kun kokee asemansa heikoksi. Silloin tämä kuulostelee ilmapiiri ja valitsee esimerkiksi äänestystilanteessa ryhmän enemmistön kannan mukaan. Näin tapahtuu,jos on pelko, että heitetään ulos, jos äänestää toisella tavalla. Lipponen tiesi, että isot voimat ovat puolueessa kriittisiä Ahtisaarta kohtaan, joka ei ollut ottanut puolueelta neuvota eikä opastusta. Hänen asemansa pääministerinä ja puoluejohtajana näytti vahvalta, mutta politiikassa vaarallisinta on omien joukkojen kritiikki, epävarmuus tuesta. Lipponen oli ollut usein oppositiossa etenkin omienkin joukossa, joutunut syrjään, jopa menettänyt eduskuntapaikkansa. Tällä kertaa hän näytti ulospäin vahvalta, mutta oliko hän sitä puolueessaan? Lipponen ehkä pelkäsi, että puolueen vahvat taustavoimat tarttuvat häneen, jos hän ajaa Ahtisaarta voimallisesti läpi. Hän ei kerta kaikkiaan uskaltavat ottaa aloitteita, olla toista mieltä kuin oletti tärkeimpien puolueen vaikuttajien olevan.”
Lampisen analyysia tukee tosiasia, että sosiaalidemokraattien piirissä kuten eduskuntaryhmässä, Lipposen oikeistohenkinen politiikka herätti jatkuvaa arvostelua. Risto Uimonen toteaa, että ”punaiseen tusinaan kuuluivat muiden muassa kansanedustajat Mikko Elo, Pertti Paasio, Riitta Prusti ja Virpa Puisto. Lipposta kritisoivat herkästi myös useat muut tunnetut kansanedustajat. Pääministeri oli heidän mielestään unohtanut vasemmistolaiset arvot.
Filosfian lisensiaatti ja veteraanikansanedustaja Mikko Elo, yksi Lipposen politiikan arovstelijoista, toteaa muistelmissaan Politiikkaa ja persoonia, kuinka kokoomuslaiset olivat tyytyväisiä Lipposeen, mutta omassa puolueessa kritiikki oli aika ajoin kovaakin, vaikkei se aina päässyt julkisuuteen asti.
”Olenkin havainnut, että Paavo Lipponen on nauttinut melkeimpä suurempaa arvostusta kuin kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmässä”, Elo väittää. Kun Lipponen väistyi puheejohtaja paikalta ja tilalle nousi ay-taustainen Eero Heinäluoma 2995, myös kaikki ”lipposlaiset” pudotettiin puoluehallituksesta. Paavo Lipposen pohja omassa puolueessa oli ohut.
Lipposta vaadittiin arvioimaan uudelleen sateenkarihallituksen suuntaa tai hänen sosiaalidemokraattisuutensa kyseenalaistettiin. Myös Kalevi Sorsa oli rintamassa, joak yritti syöstä Ahtisaarta sympatisoineen Lipposen vallasta. Risto Uimonen toteaa kirjassaan Pääministerin puhuva pää Sorsan julkisiin lausuntoihin vedoten.
Tällaisessa ilmapiirissä oli vaikea puolustaa samanhenkistä Ahtisaarta sen enempää kuin Lipponen oli tehnyt vetoamalla julkisuudessa hänen puolestaan. Ahtisaari puolestaan on menettänyt kannattajia puolueessa sen takia, että hän on käyttänyt presidentin valtaoikeuksia ja näytti luopuneen parlamentin aseman vahvistamisesta, joka oli sosiaalidemokraattien ikiaikainen poliittinen päämäärä. Vaikka pääministeri-puoluejohtaja Lipposen kanssa meni hyvin, presidentti käytti liikaa valtaa. Ja puolueelle jäi siksi siitä liian vähän.
Lähdeaineisto Katri Merikallio - Tapani Ruokanen Matkalla – Martti Ahtisaaren tarina ISBN 978-951-1-24112-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti