Amsterdamista palasimme oikeastaan suoraan presidentin 60-vuotispäiville. Olimme valmistelleet vuoden verran tapahtumaa ja yrittäneet löytää sopivan, presidenttiä tyydyttävän ratkaisun. Hän kauhisteli itse juhlakaluksi joutumista. Presidentti ei voi ilmoittaa lehdissä olevansa matkoilla, vaikka se juuri Ahtisaaren tapauksessa olisi saattanut jopa olla uskottavaakin. Kultarannassa pidettiin ensin lehdistökonferenssi. Tuntui kuin presidentti olisi saamassa runsaan kolmen vuoden viranhoidon jälkeen vankan ja vakiintuvan aseman.
Juhlia seurasi arki. Madridin matkan jälkeen edessä oli Karjala. Lopulta tuli 30.5. tieto, että Karjalan tasavallan maaherran Viktor Stepanovin kautta, että Jeltsin aikoo lomailla koko heinäkuun Karjalassa. Karjalan-vierailun valmistelujen aikana vakuutuimme siitä, että Venäjän johto halusi hyödyntää syntynyttä ”momenttumia” maan kakentasoisen länsi-integroinnin vahvistamiseksi. Varmaan tähän vaikuttivat heikkenevä taloustilanne yhtä lailla kuin sisäpoliittiset paineetkin.
Lensimme puolustusvoimien Fokker-koneella Petroskion kuoppaiselle lentokentälle 12. heinäkuuta. Kanis ilma saattoi matkalaisia. Olin mukana seuruessa adjutanttien Antero Karumaan ja Mika Peltosen sekä Kalelan kanssa. Kentältä siirryimme pitkässä autoletkassa Petroskoin-Kontupohjan aluelle, Jeltsinin datshale Suojun Tsubaan, Uksjärven rannalle.
Kahden päivän aikana ohjelmassa oli seurustelua, saunomista, moottoriveneily ja kalastusta. Paikalla oli presidentti Jeltsinin tytär ja ”neuvonantaja” Tatjana Datshenko miehensä kanssa. Lisäksi oli mukana Kremlin hallinnon varajohtaja Sergei Jarov, entinen Pietarin apulaispormestari, johon olin tutustunut valmistelujen aikana.
Presidentit saunoivat ensimmäisenä iltana pitkään ja hartaasti. Tunnelma oli leppoisa ja rauhallinen. Jeltsin viihtyi Karjalassa. Karjalan kysymys ei suoraan ollut asialistalla. Suomessahan oli Ahtisaartakin moitittu siitä, ettei kysymyksen käsittelyä oltu pantu liikkeelle. Toisaalta pientäkin Karjalan kysymyksen avaamiseen viittaavaa elettä paheksuttiin niin sanotuissa ammattipiireissä. Ahtisaaren edeltäjä oli aikanaan todennut, että kolme sotaa on hävitty. Asian pitäisi olla selvä. Tämä ”linjaus” oli ulkoministeriössä omaksuttu kuin Raamatun lause. Karjala sanan mainitseminenkin oli ymmärretty vahingolliseksi.
Ulkoministeri Halosen mielestä puhuminenkin Karjalan kysymyksestä oli ajanhukkaan ja tarpeetonta. ”Alpo, kuulehan, olet muuten fiksu mies, mutta sinulla on yksi ongelma: Karjala.” Niinpä. Olisi pitänyt vastata: ”Kuulehan Tarja, olet muuten fiksu nainen, mutta sinulla on yksi ongelma: Karjala.” Mihin Suomessa oli tultu? DDR:n tunnustamiskomitean entinen varapuheenjohtajaja, eri maiden vähemmistöjen puolesta toiminut ulkoministeri nälvi minulle. Mistä? Siitä, että oli karjalainen ja puolsutin omaa maatani. Kysyin mielessäni, onko Karjalasta tulossa asia, jonka puolesta ei saisi esiintyä ilman, että saisi vähä-älyisen maineen?
Nuhteiden jälkeen olin entistä vakuuttuneempi, että Karjalasta ei tulisi vaieta, vaikkei sitä myöskään tuisi nostaa väkisin neuvottelujen kohteeksi. Vaikeneminen osottaisi heikkouttamme. Valtioiden välillä ei arvosteta nöyristeyjä eikä liehakointia. Se on heikkouden merkki. Ystävällisyys on eri asia, ja kohteliaisuus, kunnioitus. Jos 1970-luvun vasemmistoaktivisteilla on Karjala-traumansa, sitä ei pitäisi levittää koko kansan kärsimykseksi. Uudessa Euroopassa ei väkivalllalla anastettuja alueita voida legitimoida. Niiden palauttamista ei myöskään havitella voimakeinoin. Olimme menettäneen todellisen mahdollisuuden Karjalan kysymyksen käsittelyyn 1992, jolloin hätäilimme. Meillä olisi ollut Venäjän esittämän tunnustamispyynnn yhteydessä ottaa esille historian mustat aukot, Karjalan menetys niiden joukossa. Mitään ei tehty, vaan rynnittiin uusiin sopimukssiin ehdoitta. Esko Aho ja Mauno Koivisto sinetöivät Karjala-arkun.
Tehdessämme lähtöä Petroskoista paikallinen televisio vänkäsi puoliväkisin lausuntoa presidentiltä. Kysyjä maanitteli presidentiltä vastausta, jossa olisi paheksuttu Karjala-keskustelua. Ahtisaari oli vähällä hermostua. - Kyllä Karjalan tasavallan täytyy tottua siihen, että demokraattisissa yhteiskunnissa keskustellaan kaikenlaisista asioista. Olen ensimmäisenä puolustamassa Suomen kansalaisten oikeutta vapaaseen keskusteluun. Karjalalan tasavallalla ei pitäisi olla siihen sanomista, jos Karjalan heimon jäsenet eivät pääse irti siitä tilanteesta, että vääryys on tapahtunut.
Lähdeaineisto Alpo Rusi Mariankadun puolelta ISBN 951-1-16692-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti