Ensimmäistä kertaa Suomen historiassa järjestettiin kahdet valtakunnalliset vaalit samaan aikaan, kun suomalaiset valitsivat 20. lokakuuta 1996 16 edustajaa Euroopan unoinin parlamenttiin ja valtuutet oman kotikuntansa valtuustoon. Kaksien ja useampien vaalien järjestäminen samalla kertaa on muissa maissa hyvin yleinen tapa. Äänestysaktiviisuudesta päätelleen suomalaiset halusivat pitää yhdet vaalit kerrallaan. Molempien vaalien äänestysprosentit jäivät miesmuistiin heikoimmaksi. Äänestyshaluttomuutta saattaa selittää myös vaalisuma: viiden viime vuoden aikana äänestäjät ovat saaneet pudottaa lippunsa uurnaan kahdeksan kertaa.
EU-vaaleihin asetettiin 217 ehdokasta. Kaikki puolueet ja kansalaisryhmät valitsivat valtakunnallisen vaalin, vaikka laki olisi sallinut ehdokasasettelun neljällä vaalialueella, Etelä-, Länsi- , Itä- ja Pohjois-Suomessa. Puolueiden lisäksi ehdokkaita asetti Vihtoehto EU:lle-liike. Suomen Kristillinen Liitto ja Perussuomalaiset olivat vaaliliitossa.
Kunnallisvaaleissa puolueiden ehdokasmäärä putosi tuntuvasti vuoden 1992 vaaleista. Uusi kunnallislaki rajotti mahdollisuutta asettaa ehdokkaita, mutta suurin syy lienee ollut puoluetoiminnan näivettyminen. Puolueiden jäsenmäärä on laskenut selvästi, ja se on vaikeuttanut ehdokkaiden värväämistä. Ensimmäisenä vaalikentille ratsasti pääoppositiopuolue Suomen Keskusta, joka jo elokuun lopulla julkisti vaalimainoksensa. Lännensankari John Waynen vanhat filmit muokattiin vaaliaseeksi pääministeri Paavo Lipposen hallitusta vastaan.
Hallituspuolueet rakensivat kampanjansa taloudellisen nousun varaan. Elokuussa julkistettu budjetti sisälsi ensimmäiset veronkevennykset pitkiin aikoihin. Myös talouden tunnusluvut näyttivät hyviltä. Hyvät tunnusluvut tuntuivat mielipidemittausten numeroissa: päähallituspuolue SDP näytti helposti säilyttävän suurimman puolueen asemansa, ja muutkin hallituspuolueet pitävän vähintään entiset kannatuslukunsa.
Keskusta pyrki kärjistämään hallituksen ja opposition eroa. Se nosti esiin varsinkin sitkeästi korkeina pysyneet työttömyysluvut. Oppositiojohtaja Esko Aho julkisti kirjansa ”Tulevaisuus on tehtävä!, jossa keskeisenä teemana oli työreformi. Ahon mielestä jättityöttömyyttä vastaaan ei enää voida taistella perinteisin keinoin, vaan työtä on ryhdyttävä jakamaan muuttamalla työehtoja ja tekemällä työllistäminen helpommaksi työnantajalle. Ahon ohjelmajulistus tulkittiin vasemmalla sodanjulistukseksi. Varsinkin pääministeri Paavo Lipponen kävi aika ajoin ankaraa sanaharkkaa keskustan ja Ahon kanssa.
Toinen keskusteluteema oli suhtautuminen Euroopan talous- ja rahaliittoon (EMU). Keskusta arvosteli hallituksen ”EMU-myönteistä” politiikkaa ja pyrki iskemään kiilaa hallituksen sisään, varsinkin Vasemmistoliittoon ja vihreisiin, joissa oli paljon EMU-kriitikkoja.
Varsinaiset kunnallisvaaliasiat peittyivät valtakunnallisessa keskustelussa taka-alalle. Lipponen kovisteli muutaman kerran kuntia työllistämään, mutta kunnista vastattiin, ettei siihen ole varaa. Hallitus oli budjettineuvotteluissa kunnilta kysymättä nostanut ns. kannustinvähennystä verotuksessa niin, että se leikkasi tuntuvasti kuntien tuloja.
Muuten värittömään vaalikeskusteluun tuli syyskuussa säihkettä, kun eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen julkaisi oman kirjansa Liehuva liekinvarsi. Uosukainen arvosteli kirjassaan nimeltä mainiten monia johtavia poliitikkoja muiden muassa edellisen hallituksen ministerikollegoitaan Esko Ahoa, Paavo Väyrystä, Mauri Pekkarista ja Tytti Isohookana-Asunmaata. Uosukaisen poliittista tekstiä ryydittivät myös hänen henkilökohtaiset tekemisensä aina rakkauselämää myöten. Teksti oli niin elävää, että kirjan saama julkisuus sivuutti viikoksi kokonaan vaalitaistelun.
EU-vaaleihin asetetut niin sanotut julkkisehdokkaat vetivät myös huomiota. Arja Saijonmaa, Jorn Donner, Matti Vuori, Marjo Matikainen-Källström, Jyrki Otila, Petri Keskitalo ja monet muut pienemmät tähdet saivat ilmasta palstatilaa ja kalliita sekunteja sähköisissä tiedotusvälineissä.
Vaalien tulos oli ilman muuta pettymys pääministeri Paavo Lipposen viiden puolueen hallitukselle, vaikka se ei johtanutkaan hallituksen eroon tai edes sen horjumiseen. Nyt SDP säilytti vain niukasti suurimman puolueen asemansa kunnallisvaaleissa ja mikä pahinta keskusta kasvoi suurimmaksi puolueeksi Eu-vaaleissa. Vaalien jälkeen päähallituspuolue ja pääoppositiopuolue olivat tasavahvoja kannatukseltaan.
Lähdeaineisto MMM 1998 Unto Hämäläisen kirjoitus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti