Valmistauduin huolellisesti kevään 1991 eduskuntavaaleihin. Olin ehdokkaana uudessa vaalipiirissä, Uudellamaalla. Minun oli yritettävä koota kannatusta koko vaalipiirin alueelta, jotta puolue saisi mahdollisimman monta paikkaa. Vaalipuheissani keskityin ulkopolitiikkaan ja ennen muuta talouspolitiikkaan. Osoitin, kuinka Holkerin hallitus oli tuhonnut suomen talouden. Muistutin siitä, kuinka Keskusta oli alusta alkaen varoittanut hallitusta väärästä politiikasta ja esittänyt sille vaihtoehdon.
Mitä lähemmäksi vaalit tulivat, sitä paremmin ihmiset ymmärsivät sanomani: syvän laman merkit alkoivat tuntua talouden kehityksessä ja ihmisten elämässä. Helmikuun alussa 1991 Suomenmaahan kirjoittamassani artikkelissa ”Ruotsin tauti ja Tanskan tie” kiteytin taloutemme ongelmat ja keinot niiden ratkaisemiseen.
Julkinen sektori on kasvanut liian suureksi ja sen kasvu uhkaa edelleen jatkua voimakkaana. Omien suunnitelmiensa mukaan valtio, kunnat ja kuntainliitot aikoivat käyttää kaiken tulevaisuudessa markkinoille tulevan työvoiman. Näin ei voi jatkua. Julkisen sektorin kasvua on hillittävä ja sen menoja on karsittava. Kun hoitotehtäviin tarvitaan tulevaisuudessa lisää työvoimaa, on byrokratiaa kyettävä karsimaan kovalla kädellä.
Toinen rakenneongelmamme liittyy palvelusektorin kasvuun. Viime vuosina on investoitu nimenomaan palveluihin: on rakennettu ostosparatiiseja, pankki- ja vakuutuskonttoreita, hotelleja ja ravintoloita. Teollisuuden investoinnit ovat olleet hyvin alhaisella tasolla. Suuntaa on pakko muuttaa. Taloutemme ongelmat voidaan ratkaista vain teollisuutta ja muuta perustuotantoa voimakkaasti kehittämällä. Investointien painopistettä on siirrettävä palveluista teollisuuteen.
Kun Holkerin hallitus aloitti toimintansa ja julkisti ohjelmansa, oli taloudelämän suhtautuminen kahtiajakoinen. Teollisuuden piirissä hallitusratkaisua pidettiin yleissti ottaen onnettomana, kun taas pankki-, vakuutus-, ja kauppapiireissä oltiin jopa innostuneita. Palkansaajajärjestöissä iloittiin ”palkansaajahallituksesta”
Nyt ovat tulokset kakkien nähtävillä: kansantaloutemme moottori on ylikuormitettu ja se on kärsinyt pahoja vaurioita. Teollisuuden näkymät ovat synkemmät kuin vuosikymmeniin. Ensimmäistä kertaa 60 vuoteen kansantaloutemme alenee. Palkansaajat ovat saaneet osansa: korkeat korot horjuttavat monen perheen taloutta, mahdollisuus omaan asuntoon on karannut käsistä, työttömyys kasvaa kovaa vauhtia, edessä on vyön kiristys ja niukkuuden jakaminen. Kansantaluden perusoppia on taas saatu kantapään kautta. Huonosta päästä saa koko ruumis kärsiä.
Vaalitilaisuuksissa minulta usein kysyttiin suhtautumistani devalvaatioon. Esitin kantani relusti: onpa meillä vaalinen jälkeen millainen hallitus tahansa, on myös valuuttakurssipolitiikkaa käytettävä – niin huono oli kilpailukykymme. Esitin toteutettavaksi samantapaista tulo-, finanssi- ja valuuttakurssipolitiikan yhdistelmää, jolla 1970-luvun lämän selkä taitettiin. Aloitin vaalityöni Uudenmaan syrjäisemmistä osista varatakseni viimeiset kaksi viikkoa väkirikkaimmille pääkapunkiseudun ja Keski-Uudenmaan alueille. Loppusuoran avautuessa saatoin havaita, että saisin hyvän tuloksen.
Vaalitilaisuuksiini tuli paljon sellaisia ihmisiä, jotka olivat saaneet tiedotusvälineiden kautta minusta kielteien käsityksen ja halusivat nyt tulla itse katsomaan, millainen mies minä oikein olen. Hyvin monet sanivat tilaisuuksista poistuessaan: ”Ettehän Te oletekaan sellainen kuin mitä lehdet kirjoittavat.” Sain 22 709 ääntä, mikä oli suurin henkilökohtainen äänimäärä koko maassa. Olin siis vaalien ”äänikuningas”. Keskustan kansanedustajien määrä nousi Uudellamaalla akhdesta neljään.
Muuallakin Keskusta sai murskavoiton. Puolueen ääniosuus nousi edellisten eduskuntavaalien 17,6 prosentista 24,8 prosenttiin aj kansanedustajien määrä 40:stä 55:een. Vaalien lopputulos oli niin selvä, että vaalien halitusratkaisu oli siitä suoraan luettavissa. Sinipunalla ei ollut mitään edellytyksiä jatkaa. Sosiaalidemokraatit vetivät johtopäätökset omasta tappiostaan: puolue pääsi oppositioon. Jäljelle vain keskiryhien ja Kokoomuksen yhteistyö.
Ennen vaaleja olin arvioinut, ettei minulla olisi Koiviston suhtautumisen vuoksi asiaa keskeisimmille ministeirnpaikoille. Siksi olin pitänyt tavoitteenani sitä, että voisin tulla eduskunnan puhemieheksi. Heti vaalien jälkeen oli nähtävissä, että Keskustasta tulisi johtava hallituspuolue, meidän voittomme suuruus ja muiden heikko vaalimenestys johtaisivat siihen. Olin Keskustan eduskuntaryhmän ylivoimaissti vanhin edustaja. Puheenjohtaja Esko Aho päätti kuitenkin ottaaa puheenjohtajan paikan itselleen eduskunnan järjestäytyessä.
Hallitusneuvottelujen käynnistyessä arvelin, ettei minulla olisi asiaa ulkoministerin paikalle, jonka täyttämisessä presidentillä oli ratkaiseva sananvalta. Niinpä toivoin voivani tulla valtionvarainministeriksi. Kokoomus kuitenkin piti tiukasti kiinni valtionvarainministerin paikasta, joten Keskustalle oli väistämättä tulossa ulkoministerin salkku.
Esko Aho soitti minulle asiasta. Hän kysyi, kuinka suhtautuisin siihen, että ulkoministeriksi tulisi Eeva Kuuskoski. Minulle hän tarjosi kauppa- ja teollisuusministerin paikkaa. Totesin, ettei raskaana oleva nainen, jolla on pian hoidettavanaan pieni lapsi, voi mitenkään hoitaa ulkoministerin raskasta virkaa. Vasstasin, että minä en voi muuta kuin olla kiinnostunut ulkoministerin tehtävästä, jos se Keskustalle tulee. Tämän jälkeen Esko Aho selvitti Mauno Koiviston kannan minun tulooni ulkoministerin paikalle. Koivisto hyväksyi tämän ratkaisun.
Lähdeaineisto: Paavo Väyrynen On totuuden aika ISBN 951-0-188409
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti