”Tällä hetkellä kansantalouden näkymät ovat taas vaihteeksi vähän valoisammat”, totesi presidentti Koivisto uudenvuodenpuheessaan 1984. Merkit noususuhdanteen alkamisesta olivat hänen mielestään varmistuneet. Suhdannetaantuma oli jäänyt lieväksi, ja teollisuuden tuotanto jo kasvussa. Tällä perusteella presidentti patisti hallitusta siirtymään elvytyksestä jo tiukemmalle linjalle: valtiontalouden tilaa tuli vahvistaa ja samalla hintatason nousua merkittävästi hidastaa.
Tullessaan vuonna 1983 Suomen Pankin pääjohtajaksi Rolf Kullberg oli asettanut tavoitteeksi uuden linjauksen läpiajamisen. Sitä ryhdyttiin ennen pitkää kutsumaan vakaan markan politiikaksi. Se piti sisällään ainakin inflaation-devalvaatio-kierteestä irtaantumisen, reaalikoron muuttamisen positiiviseksi sekä raha- ja valuuttamarkkinoiden säännöstelyn purkamisen. Tällä linjalla, jota tasavallan presidentti taustalta tuki, jatkettiin myös vuonna 1984.
Pankkien kilpailu sai vauhtia markkinoiden kehittymisestä ja tuottojen kasvamisesta. Suomalaispankit pyrkivät alentamaan kustannuksiaan ja pystyttivät ensin markkinakorkokartellin. Suomen Pankki kuitenkin mursi sen ulkomaisten pankkien avulla. Vuoden vaihteessa ulkomaisille pankeille annettiin yhtäläinen oikeus päästä päiväluottomarkkinoille.
Rahamarkkinoiden vapautuminen jatkui. Julkisen vallan säätely alettiin yhä yleisimmin nähdä tehottomuutta edesauttavana ja kaiken lisäksi vaikeasti toteutettavana. Korko alkoi vähitellen määräytyä rahoituksen kysynnän ja tarjonnan perusteella. Samaan aikaan jatkettiin pankkien antolainauksen keskikorkosäätelyn purkamista.
Jo kesällä arvioitiin, että teollisuustuotanto tulisi vuoden 1984 aikana kasvamaan neljä prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Noususuhdanne oli muuttumassa jopa korkeasuhdanteeksi, jonka uskottiin jatkuvan ainakin vuoden 1985 puoliväliin asti. Viennin kasvu nopeana, mutta kasvu tuli yksinomaan länsiviennistä, jonka määrä kasvoi vuoden 1984 alkupuoliskolla arvoltaan 28 prosenttia. Itävienti sen sijaan supistui saldotilanteesta johtuen lähes 15 prosenttia.
Työmarkkinoilla koettiin yhtä kaikki vaikeita aikoja. Helmikuun lopussa 1984 päättyvä sopimuskierros oli tehty liittokohtaisena. Kun talouden nähtiin olevan nousussa, työnantajien tarjoamat palkkapennit koettiin siihen nähden vähäisiksi. Tilanne kiristyi aina yleislakon uhkaan asti. Loppujen lopuksi työmarkkinajärjestöt alkoivat kuitenkin kallistua kaksivuotisen tulosopimuksen kannalle. Sen hyväksymistä edesauttoi Suomen Pankin päätös revalvoida markka valuuttaputkessa prosentilla. Maaliskuun lopulla allekirjoitetun nk. II-Pekkas-ratkaisun ulkopuolelle jättäytyi lopulta vain Akava, ja senkin uskottiin yhtyvän sopimusrintamaan myöhemmin. Tyytyväinen Koivisto totesikin lehtimiehille, että ”saadaan mennä pitkä matka taaksepäin, ennen kuin tulee vastaan yleislinja, jossa olisi tyydytty näin mataliin palkankorotuksiin”.
Lähdeaineisto
Juhani Suomi Pysähtyneisyyden vuodet ISBN 951-1-18959-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti