Vuosi 1984 alkoi lisääntyvin merkein siitä, että NKP:n pääsihteerin Juri Andropovin kunto oli heikkenemäss. Kävi selville, että Andropovin terveydentilan takia sekä NKP:n keskuskomitean että Neuvostoliiton korkeimman neuvoston vuoden 1983 lopulla pidettäväksi tarkoitetut kokoukset oli hänen kuntoutumisensa toivossa lykätty myöhäisempään ajankohtaan. Kävi selville, että kaikki tärkeät paperit selostettiin Andropoville, että hän teki niihin merkintöjänsä ja huomautuksiansa ja että hän sillä tavalla osallistui päätöksentekoon. Tämä viittasi siihen, että hän ei enää voinut fyysisesti olla kokouksissa läsnä.
Juri Andropov kuoli 10. helmikuuta 1984 sairastettuaan pidemmän aikaa ja oltuaan kaikesta päättäen viimeiset viikot vuoteen omana elintoimintoja ylläpitävään koneistoon kytkettynä. Neuvostoliitossa noudatetun käytännön mukaan johtohenkilöiden eläessä heidän voinnistaan ei kerrottu periaatteessa mitään julkisuuteen, mutta heidän kuolemansa jälkeen julkaistiin yksityiskohtainen lääkärikollegion antama todistus asianomaisen terveydentilasta. Kun Andropov oli kuollut, lääkärikollegio antoi lausunnon, joka julkaistiin ja jossa oli kuvattu edesmenneen terveydentila ja kerrottu kuolinsyy. Näin oli menetelty myös Brezhnevin kohdalta, jolloin vasta minullekin selvisi kuinka vaikeita sairauksia hän oli viime vuosinaan läpikäynyt.
Georgi Arbatov julkaisi vuonna 1991 kirjan Neuvostoliiton uusimmasta historiasta. Hänen mukaansa Leonid Brezhnev oli viimeisen vakavan sairastumisensa jälkeen hyvin heikosti työkykyinen ja hänen luonteensakin oli sairauden takia muuttunut kielteiseen suuntaan. Hänen jälkeensä johtoon valittiin jo valintahetkellä vakavasti sairas Juri Andropov. Arbatovin mukaan Andropov oli täysin järjissään kuolemaansa asti, mutta voi hyvin kuvitella niitä vaikeuksia, joita hänellä ja koko Neuvostoliiton päätöksentekojärjestelmällä oli, kun kansainväliset suhteet rajusti huononivat ja kun korealainen matkustajakone ammuttiin alas siitä johtuvine kaikkine seurauksineen. Neuvostoliiton kehitys olisi varmasti ollut toisenlainen kuin miksi se muodostui, jos Juri Andropov olisi tullut johtoon viittä vuotta aikaisemmin. Sen sijaan en usko, että Mihail Gorbatshovin valituksi tulo Konstatin Tsernenkon sijaan olisi sanottavaa muutosta kehitykseen aiheuttanut. Tsernonkin aikana Gorbatshov sai hyvän otteen asioihin. Vaikka minusta historiallisia prosesseja ajatellen aina täytyy olla sitä mieltä, että toisinkin olisi voinut käydä ja että tulevaisuuttakin ajatellen on vaihtoehtoja, on vakaumukseni, että neuvostojärjestelmä oli joka tapauksessa tullut tiensä päähän. Sen ideologiasta oli tullut kanonisoitu sarja uskonkappaleita, aatekeskustelut olivat skolastisia, oli tapahtunut suuri vieraantuminen arkitodellisuudesta.
Kun Brezhnevin tilalle oli vuonna 1982 valittu henkisesti vireä Andropov, se oli herättänyt Neuvostoliiton aktiivisen puolueväen piirissä suurta innostusta. Kun Andropovin jälkeen valittiin kuolemansairas Konstatin Tshernenko, vaikutus aktiivipuolueväkeen oli lähinnä lamauttava, ja varsin avointa kritiikkiä tuli esille. Kuulin Tshernenkon valinnasta pääsihteeriksi Vladimirovilta, joka oli meitä lentokentällä vastassa saapuessamme Moskovaan Juri Andropovin hautajaisiin. Vladimirov oli valintaa kohtaan kriittinen. Hän sanoi, että Suomessa on monia hyviä asioita kuten esimerkiksi eläkeikä. Hän kertoi pojanpoikansa kertoneen, että heillä koulussa vitsailtiin, että nyt oli meneillään Äkillisten Hautajaisten Viisivuotiskausi.
Huhtikuun lopulla kävin vierailulla Moskovassa, jolloin tapasin Tsernenkon. Sen jälkeen vietimme lomapäiviä Krimillä. Valmisteltaessa vierailuamme Vladimirov kertoi avoimesti edessä olevista tilanteista. Hän mm. esitti, että lausuisin lämpimiä sanoja Tsernenkosta, joka Vladimirovin mukaan pitäisi siitä, toisin kuin Andropov. Kun sitten tapasin Tsernenkon Kremlissä, näin miten vaikeata hänelle oli liikkuminen ja puhuminenkin. Neuvottelumme olivat hyvin muodolliset. Hän luki oman puheenvuoronsa ja minä luin oman puheenvuoroni. Sen jälkeen Gromyko esitti jonkin kommentin säästä Krimillä, jonne olimme menossa.
George Bush kirjoitti vierailun aikaan minulle kirjeen pyytäen minua matkani jälkeen kertomaan vaikutelmistani. Kirjoitin toukokuussa myös Ranskan presidentille Francois Mitterandille, joka valmistautui vierailemaan Neuvostoliitossa. George Bush kiitti 1. kesäkuuta päivätyssä kirjeessään Neuvostoliiton matkaltani kirjoittamistani vaikutelmista.
Lähdeaineisto: Mauno Koivisto Historian tekijät ISBN 951-26-4082-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti