Neuvostoliitto ja KGB erottivat alkukeväästä 1971 edellisvuoden kesällä Suomeen saapuneen suurlähettiläs Aleksei Beljakovin. Todennäköisin syy liittyy SKP:n vähemmistön ja hänen toimintaansa, jossa tähtäin oli hyödyntää Suomen epävakaata sisäpoliittista tilannetta vallankumouksellisen sekasorron aikaansaamiseksi. Illallispöydissä Beljakov oli uhonnut, että ”suomalaiset ei usko kuin panssareita”. Paljonhan viinan voimalla oli uhottu, mutta neuvostolähettilään suusta kuultuna kovimmatkin KGB:n turruttamat suomalaiset yhteyshenkilöt säikähtivät. SKP:n johdolle pitämässään esitelmässä Beljakov totesi syksyllä 1970, että ”Suomi on ensimmäinen kehittynyt ja porvarillinen demokratia, joka siirtyy Euroopassa ja koko maailmassa sosialismiin”. Beljakov sortui 6.11. vallankumouksen vastaanotolla lisäksi pelottelemaan jopa Leskistä. Beljakov aidosti yllytti korpilakkoihin, tuomitsi Kekkosen ponnistelut hintavakauden luomiseksi ja lopulta haukkui sosiaalidemokraatit. Lisäksi 13.11., seurasi Pravdan kirjeenvaihtajan Juli Jahontovin Novoje Vremjaan kirjoittama ”sodanjulistus”, jossa varoitettiin neuvostovastaisuuksista ja oikeiston etenemisestä Suomessa.
Tapaus Beljakov on syytä kytkeä myös kansainvälisiin tekijöihin, jotka muuttuivat vuoden 1970 kuluessa merkittävästi. Joulukuun 7. päivä oli solmittu Saksan liittotasavallan ja Puolan välinen sopimus, jonka jälkeen Gdanksin telakalla puhkesi mellakoita hallituksen suuria hinnankorotuksia vastaan. Aiemmin syksyllä oli DDR:ssä koettu samaa, mutta siellä Stasi oli kyennyt pitämään ne pääosin julkisuudelta piilossa. Näin ei tapahtunut Puolassa, vaan rauhattomuuksien vuoksi puoluejohtaja Wladislaw Gomulka sai väistyä ja tilalle nousi Edward Gierek, ”uudistaja”. Mielenosoituksissa sai surmansa yli 300 henkeä.
Kello kävi myös DDR:n johtajalle Walter Ullbrichtille. Puolan kriisi saattoi säikäyttää DDR:n johdon. Ullbrichtille myönnettiin ero 3.5.1971, ja seuraajaksi valittiin Erich Honecker. Hän lupasi 18.5. Moskovalle lähettämässään selostuksessa DDR:n olevan riippumaton Länsi-Saksan taloudesta ja jatkavan luokkakantaista toimintaa imperialismia vastaan.
Vaikka vallankumouksen pääsuunnittelija poistui Suomesta alkuvuodesta 1971 ”huomaamatta” ja Neuvostoliitto muutti ainakin osittain Suomen strategiaa. Beljakovin ja SKP:n yhteistyön seurauksista maksettiin vielä pitkään. Marraskuun 13. päivä 1970 Leskinen oli tehnyt merkillisen ”salaisen” matkan Tukholmaan ja tavannut koko ruotsalaisen demarijohdon. Taustalla oli Neuvostoliiton kasvanut uhka, mistä vallankumousvastaanotolla ulkoministeri oli saanut viikkoa aikaisemmin konkreettisen todistuksen. Leskinen ylitti valtuutensa ja antoi väärää tietoa Nordek-hankkeen kaatumisesta. Oman pelinsä Leskinen paljasti nimenomaan siinä, että maanitteli Ruotsin johtoa tunnustamaan DDR:n. Ruotsin sosiaalidemokraattinen hallitus torjui suoralta kädeltä ehdotuksen.
Beljakovin vallankumouksen jälkimaininkina Suomessa koettiin Metallin raskas lakko talvella 1971. Karjalaisen IIB-hallituksen nimittämisen edellä tapahtui pinnan alla kyteneen presidenttipelin yksi monista käänteistä, jonka seurauksensa keväällä 1971 ratkesi Kekkosen vallan perimys Kekkosella. Karjalaisen suhde Kekkoseen tärveltyi lopullisesti neuvotteluissa, joissa Karjalainen pyrki Kekkosen tahdon vastaisesti sitomaan SKP:n hallitukseen. Kekkosen ollessa Ruotsissa 13.-16.3.1971 Karjalainen neuvotteli Tehtaankadun kanssa 16.3. keinoista, joilla SKP pysyisi hallituksessa.
Karjalaisen IIB-hallitus kaatui 29.10.1971 maataloudesta syntyneisiin tai synnytettyihin kiistoihin. Syksyllä Kekkonen päätti kaataa hallituksen maatalousratkaisuun ja antoi kolme päivää aikaa sen ratkomiseen. Paasio ja Sorsa estivät sovun, vaikka muut sos.dem. ministerit olisivatkin halunneet sen hyväksyä. ”Sorsa käytti nyt ulkopolitiikkaa sisäpolitiikan aseena tavalla, joka oli ollut Kekkosen ja K-linjan yksinoikeus”. Sorsa alkoi puhua Paasikiven-Kekkosen linjan kehittämisestä.
Valtapeliä selkiinnytti se, että Väinö Leskinen oli pelannut itsensä ulos SDP:n sisäpiiristä omilla toilailuillaan. Presidenttihaaveita elätellyt Leskinen koki syksyllä Waterloonsa, kun hän vuoti keväällä 1971 virkamiestasolla tehdyn ”Saksan paketin” yksityiskohdat Pohjoismaiden ulkoministereille syyskuun alussa. Karjalaisen IIB-hallituksen todellinen kaataja oli Kalevi Sorsa, joka oli syksyn mittaan luonut henkilökohtaisen suhteen Kekkoseen.
Lähdeaineisto
Alpo Rusi Vasemmalta ohi ISBN 978-951-20-7484-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti