Suomen yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys 1960-luvulla seurasi läntisessä Euroopassa vallinneita virtauksia. Verrattuna sodanjälkeisiin vuosiin poliittinen ja kulttuurinen yhteydenpito Suomesta ulkomaille oli huomattavasti helpottunut, ja erityisesti läntisen Euroopan voimakas talouskasvu lisäsi osaltaan kanssakäymistä. Toisaalta yhteiskunnallisen ja taloudellisen rakenteen murros pakotti monet suomalaiset muuttamaan työn perässä maalta kaupunkeihin ja monessa tapauksessa saman tien Ruotsiin.
Suomen puoluekenttä eli yhteiskunnallisen muutoksen mukana. Teollistumiskehitys kasvatti vasemmiston kannatuspohjaa, jota vahvistivat myös ulkomailta saadut henkiset vaikutteet. Sosiaalidemokraattinen puolue eheytyi vuodesta 1963 alkaen ja saavutti vuoden 1966 eduskuntavaaleissa selvän voiton. Myös ammattiyhdistysliike yhdistyi.
Valtion tuella toteutettiin useita taloudellisia suurhankkeita. Vuosikymmenen kuluessa suomalainen yhteiskunta kaikkiaan muuntui maatalousvaltaisesta teollistuneeksi, ja palvelualat laajenivat. Muutos tuntui yhtä lailla talouden, politiikan ja kulttuurin aloilla.
Elokuussa 1968 tapahtunut Tsekkoslovakian miehitys aiheutti Suomessa kiivaita reaktioita. Suomi ei suoranaisesti ollut uhanalaisena, mutta kriisin vaikutukset heijastuivat myös Itämeren alueelle ja muistuttivat kylmän sodan asetelmien jatkumisesta.
Vuonna 1962 valitun eduskunnan aikana hallitsivat porvarilliset puolueet vaihtelevilla ja lyhytikäisillä kokoonpanoilla. Yleensä hallituksen runkona toimi Maalaisliitto, joka vuonna 1965 muutti nimensä Keskustapuolueeksi ja pyrki muuntumaan samalla leimallisesti maatalousväestön etupuolueesta yleispuolueeksi.
Sosiaalidemokraatit kärsivät vielä hajaannuksesta, mutta vuoden 1963 puoluekokouksessa valittu uusi johto aloitti jo eheytystyön. Puheenjohtaja Rafael Paasio lupasi siirtää puolueen linjaa ”pari piirua vasemmalle”. Tähän sisältyi sisäpolitiikassa vasemmistoyhteistyön tehostaminen ja ulkopolitiikan alalla tunnustautuminen Kekkosen edustaman linjan tukijaksi, mikä merkitsi myös pyrkimystä idänsuhteiden parantamiseen. Kekkonen puolestaan lupasi tulla SDP:tä vastaan ja menikin vuonna 1964 pitämään puheen Helsingin työväentalolle.
Näyttävintä SDP:n uudessa orientaatiossa oli ”asevelisosialistina” tunnetun Väinö Leskisen julkinen kääntymys Kekkosen linjalle vuonna 1965 ja siihen liittyneet matkat Moskovaan tapaamaan neuvostojohtoa. Eduskuntavaaleissa vuonna 1966 SDP saavutti suuren voiton 17 edustajan lisäpaikoilla ja nousi 55 kansanedustajallaan suurimmaksi puolueeksi. Vasemmiston nousu ja yhteistoiminnan parantuminen heijastui ammattiyhdistysliikkeeseen, jonka tärkein keskusjärjestö, uudistettu SAK, nousi mahtitekijäksi.
Suomen kommunistinen puolue (SKP) vaihtoi vuonna 1966 jyrkkää linjaa edustaneen johtonsa maltillisempaan ja yhteistyöhenkisempään. Vähemmistöön jäänyt osapuoli ei kuitenkaan hyväksynyt tappiotaan vaan pyrki seuraavina vuosina palaamaan valtaan. Toisaalta SKP:n ote äärivasemmiston yhteistyöjärjestöstä SKDL:stä heikkeni, kun liiton johtoon nousi ei-kommunistiseksi sosialistiksi tunnustautunut Ele Alenius.
Vasemmiston poliittiseen nousuun liittyi kulttuurielämän vasemmistolaistuminen ja radikalisoituminen. Nuoriso sai vaikutteita läntisessä Euroopassa levinneestä uusvasemmistolaisuudesta, jonka radikaalit ilmiöt kehittyivät Ranskassa ja Saksassa kapinaksi vallitsevia yhteiskunnallisia normeja vastaan. Uusiin aatteisiin kuului pasifismia ja solidaarista kamppailua tuloerojen ja valtasuhteiden tasaamiseksi koko maailmassa.
Erityisen kiihkeää oli kamppailu tiedonvälityksestä, mikä ennen kaikkea koski Yleisradion hallintaa ja noudatettavaa ohjelmapolitiikkaa.
Suomalaisen öljynjalostuskapasiteetin rakentaminen oli aloitettu jo 1950-luvulla. Vuonna 1957 valmistuneen Nesteen Naantalin jalostamon osoittauduttua onnistuneeksi hankkeeksi mutta liian pieneksi tyydyttämään kasvavaa polttoaineiden tarvetta, ryhdyttiin 1960-luvun alussa suunnittelemaan uuden kapasiteetin rakentamista. Neste rakennutti vuosikymmenen puolivälissä jalostamon Porvoon Sköldvikiin, ja sinne valmistui myös merkittäviä kemianteollisuuden laitoksia.
Suomalaisten öljynjalostamoiden rakentamiseen käytettiin läntistä tekniikkaa, mutta raakaöljystä yhä suurempi osa tuotiin Neuvostoliitosta. Sillä oli tärkeä rooli idänkaupan tasapainottajana. Neste hankki itselleen myös tankkialuslaivaston, joka toimi kansainvälisessä liikenteessä valtamerillä.
Suomen ja Neuvostoliiton välille kehitettiin monia yhteisprojekteja, joilla taloudellisen hyödyn lisäksi oli poliittisia motiiveja. Pitkäaikaisilla rakennusprojekteilla tasattiin suhdannevaihteluita ja ylläpidettiin rakennusalan työllisyyttä.
Suomen ulkomaankauppa vapautui säännöstelystä ja suurelta osin myös tulleista 1960-luvun kuluessa. Seurauksena oli aluksi tuonnin voimakas kasvu ja siitä aiheutuneet vaihtotaseongelmat. Tähän liittyi inflaatio, jonka haittojen tasapainottamiseksi markka devalvoitiin vuonna 1967 peräti 31 prosentilla. Ruotsiin muutti muutamassa vuodessa yli 100 000 henkeä noususuhdannetta eläneen teollisuuden palvelukseen.
Lähdeaineisto:
Pekka Visuri: Suomi kylmässä sodassa ISBN 976-951-1-20925-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti